Lauri Jäntin tietokirjapalkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto on Lauri Jäntin säätiön vuodesta 1985 vuosittain jakama kirjallisuuspalkinto. Se myönnetään edellisenä vuonna ilmestyneelle merkittävälle suomenkieliselle tietokirjalle.[1]

Vuonna 2021 tietokirjapalkinnon arvo oli 20 000 euroa. Sen yhteydessä voidaan myöntää yksi tai useampia tunnustuspalkintoja, joiden arvo on 7 500 euroa.[2]

Palkitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kirjailija Kirja Kunniamaininnat/Tunnustuspalkinnot
1985 Tuomo Polvinen Valtakunta ja rajamaa Lauri Heiman Porvoon historiaa ja kulttuurielämää koskevasta tutkimus- ja julkaisutyöstä
1986 Eero Paloheimo Maa Lasse Niinimäki: Varsinais-Suomen maatalousperinnettä
1987 Markku Valkonen ja Olli Valkonen Suomen ja maailman taide
1988 Matti Klinge Helsingin yliopiston historia 1640–1990, osa I Eva Isaksson: Nainen ja maailmankaikkeus
1989 Veijo Meri Suomen marsalkka C. G. Mannerheim Petteri Järvinen teoksista mikrotietokonealalta
1990 Pentti Linkola Johdatus 1990-luvun ajatteluun Riitta Kallas: Kolme naista, kolme kohtaloa
1991 Anna-Lisa Amberg, Marika Hausen, Kirmo Mikkola ja Tytti Valo Eliel Saarinen – Suomen aika Osmo Jussila: Suomen tie 1944–1948
1992 Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo Inkeri – historia, kansa, kulttuuri Kalevi Keskinen ja Jorma Mäntykoski: Suomen laivasto sodassa 1939–1945
Panssarikilta ry: Panssaridivisioonan 50-vuotisjuhlakirja, Erkki Käkelä: Laguksen miehet – Marskin nyrkki (julkaisutuki)
1993 Kaari Raivio uuden laitoksen toimittamisesta Kirsti Gallen-Kallelan kirjasta Isäni, Akseli Gallen-Kallela Aini Sarsa: Äidit ja tyttäret
1994 Matti Wuori ja Markku Saksa (toim.) Titanicin kansituolit Panssarikilta ry ja Erkki Käkelä: Ruben Lagus, panssarikenraali (julkaisutuki)
Kari Kantell: Interferonin tarina
Raimo Suikkari: Suomea Helsingistä Lappiin
1995 Ohto Manninen Molotovin coctail – Hitlerin sateenvarjo Johanna Hankonen: Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta
Leevi Mäittälä: Tarua ja totta vanhasta Askolasta
1996 Tuomo Polvinen J. K. Paasikivi: Valtiomiehen elämäntyö 3, 1939–1944 Erkki Lyytikäinen: Bikinirajaus – Näkökulmia kieleen
Osmo Pekonen: Ranskan tiede: Kuuluisia kouluja ja instituutioita
1997 Kari Enqvist
Matti Käkimaa
Anne Sailas, Ilmari Susiluoto ja Martti Valkonen
Näkymätön todellisuus
Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944 ja Tyrjän rykmentin jatkosota
Venäjä – jättiläinen tuuliajolla
Jouko Alanko: julkaisutuki Suomen talvi-, jatko- ja Lapin sotia koskevan bibliografian julkaisemiseksi
1998 Panu Kaila Talotohtori: Rakentajan pikkujättiläinen
1999 Martti Lehtinen, Pekka Nurmi ja Tapani Rämö Suomen Kallioperä – 3 000 vuosimiljoonaa Esko Rahikainen: Lumivalkea liina: Aleksis Kivi ja rakkaus
2000 Liisi Huhtala, Lasse Koskela, Pertti Lassila ja Yrjö Varpio Suomen Kirjallisuushistoria I–III Raimo Lehti: Galileo Galilei, Siderius Nuncius
2001 Aarne Kinnunen Estetiikka Timo Joutsivuo, Heikki Mikkeli, Liisa Kanerva ja Pauliina Pekkarinen: Renessanssin tiede
2002 Eeva Ruoff Vanhoja suomalaisia puutarhoja Jari Sinkkonen: Lapsen puolesta
Edgar Vaalgamaa: Valkoisen hiekan kansa
2003 Hannes Sihvo Elävä Kivi: Aleksis Kivi aikanansa
2004 Ritva Haavikko Hevonen taiteessa, runoudessa, historiassa Kai Häggman: Piispankadulta Bulevardille ‒ Werner Söderström Osakeyhtiö 1878–1939 ja Avarammille aloille, väljemmille vesille ‒ Werner Söderström Osakeyhtiö 1940–2003
Timo Koho: Menneisyyden muistikuvat ‒ Perinne nykyajan arkkitehtuurissa
Pertti Lassila: Ihanteiden isänmaa: Julius Krohnin romanttinen fennomania ja kirjallisuus
Jussi Viitala: Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen
2005 Juha Sihvola Maailmankansalaisen etiikka Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja
2006 Jyrki Siukonen Mies palavassa hatussa: Professori Johan Welinin maailma Markus Hotakainen: Mars – myytistä maisemaksi
Hannu Juusola: Israelin historia
Wenzel Hagelstam, Kari-Otso Nevaluoma ja Katja Hagelstam: Suomalaista talonpoikaisantiikkia, Kosti Tuomen kokoelmat
2007 Paavo Castrén Pompejilaisia kohtaloita Kari Kuula: Helvetin historia – Pohjalta pohjalle Homeroksesta Manaajaan
Jukka Maalampi: Maailmanviiva – Albert Einstein ja moderni fysiikka
Eero Saarenheimo: Casanova ja Sprengtporten: Kirjastonhoitajan ja kenraalin yhteiset vuodet
2008 Seppo Zetterberg Viron historia Ilkka Hanski: Viestejä saarilta
Pirkka Leino, Yrjö Klippi ja Juha Aromaa: Purjehtivat klassikot
Pasi Toiviainen: Ilmastonmuutos. Nyt. Muistiinpanoja maailmanlopusta
2009 Panu Rajala Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset Raimo Hakola ja Juha Pakkala: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret: Arkeologian näkökulmia
Anu Hopia: Kemiaa keittiössä
Helena Petäistö: Tee teematka
Markus Varesvuo ja Pertti Koskimies: Selviytyjät – Lumen ja jään linnut
2010 Mirkka Lappalainen Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa Tom Björklund ja Seppo Vuokko: Mammutin aika - elämää jääkaudella
Tuomas Heikkilä: Piirtoja ja kirjaimia: Kirjoittamisen kulttuurihistoriaa keskiajalla
Hannu Karttunen: Matkalla avaruuteen: Avaruustutkimuksen historia ja tekniikka
2011 Liisa Keltikangas-Järvinen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot Teemu Keskisarja: Vihreän kullan kirous: G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit
Petri Keto-Tokoi ja Timo Kuuluvainen: Suomalainen aarniometsä
Heikki S. Vuorinen: Taudit, parantajat ja parannettavat
2012 Allan Tiitta Sinisten maisemien mies: J. G. Granön tutkijantie 1882–1956 Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä: Arto Mellerin elämä
Ulla Tillander-Godenhielm: Fabergén suomalaiset mestarit
Jussi Viitala: Miten maailma loppuu?
2013 Esko Valtaoja Kaiken käsikirja Jukka Koskelainen: Rakas rappio: Pelastus ja perikato länsimaisessa ajattelussa
Matti Nuorteva: Meripihkan kiehtova maailma: Kirja Baltian meripihkasta
Kirsi Vainio-Korhonen: Ujostelemattomat: Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa
2014 Tuula Karjalainen Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta Heikki Aittokoski: Narrien laiva: Matka pieleen menneessä maailmassa
Peter von Bagh: Chaplin
Petri Pietiläinen: Koirien maailmanhistoria
2015 Liisa Suvikumpu Suomalaiset kylpylät. Kotimaisen kylpyläkulttuurin historiaa Hanna Nikkanen ja Antti Järvi: Karanteeni – kuinka aids saapui Suomeen?
Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuihin
Juhana Torkki: Tarinan valta
2016 Helena Telkänranta Millaista on olla eläin? Tuomas Tepora: Sodan henki: Kaunis ja ruma talvisota
Markku Wilenius: Tulevaisuuskirja
2017 Kimmo Rentola Stalin ja Suomen kohtalo Maria Manner ja Teivo Teivainen: Brasilia
Mikko-Olavi Seppälä: Suruton kaupunki: 1920-luvun iloinen Helsinki
Seppo Vuokko: Latva pilviä piirtää
2018 Minna Passi ja Susanna Reinboth Keisari Aarnio. Huumepoliisi Jari Aarnion uskomaton tarina Hannu Himanen: Länttä vai itää: Suomi ja geopolitiikan paluu
Sami Karjalainen: Rantojen hyönteiset
Sixten Korkman: Globalisaatio koetuksella
2019 Antti Haataja Pohjoinen: jälkemme maailman laidalla Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni: Aleksis Kiven elämänkertomus
Helena Ruuska: Hugo Simberg: pirut ja enkelit
2020 Jouni Tikkanen Lauma: 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa Seppo Kimanen: Kamarimusiikin kauneus
Antti Kujala: Kivenmurskaajat: Kolonialismin historia
Taina Tervonen ja Anna Autio: Hukkuneet
2021 Timo R. Stewart Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys Mari Pihlajaniemi, Heikki Eriksson ja Aleksi Lehikoinen: Linnut ja ilmasto: Matka muuttuvaan luontoon
Johanna Pohjola: Isä pullossa: Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan
2022 J. Sakari Salonen Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus Martti Anhava: Niin katosi voitto maailmasta. Paavo Haavikon elämä
Anton Monti: ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö

Lähde[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauri Jäntin säätiön toiminta Lauri Jäntin säätiö. Viitattu 1.11.2021.
  2. Palkinnot Lauri Jäntin säätiö. Viitattu 1.11.2021.
  3. Palkitut 1985–2022 Lauri Jäntin säätiö. Viitattu 26.1.2022.