Henrik Tikkanen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henrik Tikkasen omakuva.

Georg Henrik Tikkanen (9. syyskuuta 1924 Helsinki19. toukokuuta 1984 Espoo) oli suomenruotsalainen kirjailija ja taiteilija. Hän toimi pakinoitsijana ja piirtäjänä Hufvudstadsbladetissa 1947–1967, minkä jälkeen hän työskenteli Helsingin Sanomissa 1967–1984.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tikkanen syntyi merkittävään kulttuurisukuun.[1] Hänen vanhempansa olivat arkkitehti ja olympiamitalisti Toivo Robert Tikkanen sekä Kyllikki Ingeborg Tikkanen o.s. Vitali (1901–1963). Tikkasen isänisä oli taidehistorioitsija Johan Jakob Tikkanen ja tämän isä Paavo Tikkanen, joka oli perustamassa Suometar-sanomalehteä vuonna 1847. Äidinisä oli Lahdessa piirilääkärinä toiminut Johan Vitali.

Tikkasen ensimmäinen puoliso oli taiteilija Lia Tikkanen (o.s. Etrock) vuosina 1949–1962. Hänen toinen puolisonsa oli vuodesta 1963 kirjailija Märta Tikkanen.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tikkanen valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1943.[1]

Tuotannosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirtäjänä Tikkanen tunnetaan ohuella tussilla tehdyistä Helsingin maisemista, naisvartaloista ja aforismeja kuvittavista nopeasti piirretyistä kasvokuvista. Lisäksi hän kirjoitti muun muassa matkakirjoja, lastenkirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja pakinoita nimimerkillä Mishagal. Tikkanen teki myös mainonnan suunnittelutöitä muun muassa Renault-automerkille.[2]

Osoitesarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijana Tikkanen muistetaan parhaiten vuonna 1975 alkaneesta muistelmasarjastaan. Sarja tunnetaan osoitetrilogiana, joka koostuu teoksista Kulosaarentie 8 (1975), Majavatie 11 (1976) ja Mariankatu 26 (1977). Myöhemmin sarjaa jatkoivat vielä teokset Yrjönkatu (1980) ja Henrikinkatu (1982). Kukin muistelmateos on saanut nimensä osoitteesta, joka on ollut Tikkaselle keskeinen kuvattuna aikana.

Kaikki osoitetrilogian osat ovat noin 140-sivuisia pienoisromaaneja. Sarja kuvaa suomenruotsalaista sivistyneistöä 1920-luvulta 1970-luvulle asti. Keskiössä ovat Tikkanen sekä hänen perheensä. Sarjan tematiikkaa kuvaavat hyvin ensimmäisen osan aloitussanat: ”Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus.”

Osoitetrilogiassaan Tikkanen pyrkii rehellisyyteen. Paljastavuudessaan se lähestyy niin sanottua tunnustuskirjallisuutta, jolla on vankka asemansa Suomessa nimenomaan suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa. Sarjassa todelliset henkilöt – muun muassa runoilija Arvo Turtiainen, kirjailija Jörn Donner ja presidentti K. J. Ståhlberg – esiintyvät omilla nimillään. Tärkeimpänä taiteellisena ohjenuorana Tikkasella on kuitenkin satiirinen tyyli, mikä vaikuttaa tosiasioitten valintaan ja keskinäiseen painotukseen. Terävä ironia ja sarkasmi leimaa kaikkea kuvausta, minkä ansiosta Tikkasta on verrattu muun muassa Jonathan Swiftiin ja Voltaireen. Kirjailija myös pohtii objektiivisen muistamisen mahdollisuutta, kun kyseessä on oma, tunnesiteitten leimaama elämänhistoria.

Kulosaarentie 8 alkaa Tikkasen syntymän tienoilta vuodesta 1924. Kirjailija etsii syitä perheensä olemisen tapaan myös sukunsa historiasta. Tikkanen osallistuu jatkosotaan vapaaehtoisena, ja sotamuisteluun sisältyy voimakas kritiikki tapaan kuvata sotaa maailmankirjallisuudessa. Teos päättyy kirjailijan isän kuolemaan kohta sodan jälkeen. Teoksessa keskeinen paikka on Kulosaaressa sijaitseva kirjailijan lapsuudenkoti, jonka hän jättää perinnönjaon myötä.

Majavatie 11 keskittyy sodanjälkeisen nuorison ajelehdintaan. Tikkanen solmii ensimmäisen avioliittonsa ja aloittaa suhteensa tulevaan vaimoonsa, Märtaan.

Mariankatu 26 ulottuu 1950-luvulta 20 vuotta eteenpäin. Keskeisenä teemana teoksessa on kirjailijan kohtalonyhteys alkoholisoituneena kuolleeseen isäänsä.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Etruskeja metsästämässä: Retkiä etruskien maisemassa. Otava 1967. (Kyllikki Villan kanssa.)
  • Minun saaristoni. (Min älskade skärgård, 1968.)
  • Minun Helsinkini. (Mitt Helsingfors, 1972.)
  • Kuoleman Venetsia. Tammi 1973.
  • Unohdettu sotilas. Tammi 1974.
  • Kulosaarentie 8. (Brändövägen 8 Brändö Tel. 35, 1975. Suomentanut Elvi Sinervo.)
  • Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035. (Bävervägen 11 Hertonäs Tel. 78 035, 1976. Suomentanut Elvi Sinervo.)
  • Mariankatu 26. (Mariegatan 26 Kronohagen, 1977. Suomentanut Elvi Sinervo.)
  • Yrjönkatu. (Georgsgatan, 1980.)
  • Henrikinkatu. (Henriksgatan, 1982.)
  • Viimeinen sankari. (Efter hjältedöden, 1979.)
  • Henrikit. 1981.
  • Piirroksia katoavasta Suomesta = Bilder = Drawings. Extramark 1981.
  • Toskanalainen hymy. (Med ett leende i Toscana 1981.)
  • Renault, mon amour. 1983.
  • Testamenttini elämälle: Puhetta ja kuvia elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta, sodasta ja rauhasta. Toimittaneet Arvo Ahlroos ja Heikki Karkkolainen. Tammi 1993.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Wrede, Johan: Tikkanen, Henrik (1924–1984). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007 (päivitetty 15.6.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 29.8.2016.
  2. Stoltzenberg, Ole: ”Aforismin mestari”, Mainonnan vaikuttajia, s. 127–133. Toimittanut Ole Stoltzenberg. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2322-6.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wrede, Johan: Tikkanens blick: En essä om Henrik Tikkanens författarskap, livsöde och personlighet. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2012. ISBN 978-951-583-245-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Henrik Tikkanen -sitaatteja.