Oulun ylioppilaslehti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oulun ylioppilaslehti
Lehtityyppi Aikakauslehti
Julkaisija Oulun yliopiston ylioppilaskunta
ISSN ISSN 0355-9238
Perustettu 1961
Päätoimittaja Tuuli Heikura
Kotikunta Oulu
Kotimaa Suomi
Ilmestymistiheys 4 kertaa vuodessa
Kieli suomi
Aiheesta muualla
Kotisivu

Oulun ylioppilaslehti (ent. Ylkkäri) on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema järjestölehti kaikille yhteisön jäsenille. Lehti ilmestyy paperisena lehtenä 4 kertaa vuodessa jakelutelineisiin, joita löytyy Oulun yliopiston Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksilta sekä Oulun keskustasta. Paperilehden levikki on 3000–5000 kappaletta. Kerran vuodessa ilmestyvä fuksinumero postitetaan Oulun yliopistossa opintonsa aloittaville.[1]

Lehden päätoimittajan valitsee ylioppilaskunnan korkeinta päätäntävaltaa käyttävä 37-jäseninen edustajisto. Lehden päätoimittajana on elokuusta 2021 alkaen toiminut Tuuli Heikura[2]. Lehteä on tekemässä myös useita avustajia.

Ensimmäinen lehti ilmestyi tammikuussa 1961[3]. Kirjoittajina lehdessä ovat olleet mm. Erno Paasilinna, Jukka Kajava, Peter von Bagh ja Kari Karemo. Erityisesti 1960-luvulla lehti oli varsin kulttuuripainotteinen.[4] 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun aikana ylioppilaskunnan toiminta ja sen myötä myös ylioppilaslehden linja politisoitui ja radikalisoitui.[5] Nykypäivään tultaessa lehti on tullut maltillisemmaksi ja puoluepoliittisesti sitoutumattomaksi opiskelijoiden äänitorveksi.

Oulun ylioppilaslehden printtilehti lakkautettiin OYY:n edustajiston päätöksellä vuonna 2015.[6] Sen jälkeen lehti on toiminut verkkolehtenä. Vuodesta 2019 alkaen lehti ilmestyy lisäksi neljä kertaa vuodessa printtilehtenä[7].

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1961 Pentti Tuovinen, Aarne Siilas
  • 1962 Jouko Mäkelä, Olli Lehtiniemi, Pentti Isomursu
  • 1963 Matti Selin, Jussi Hartoma
  • 1967 Antti Rytkönen, Pertti Kaukiainen
  • 1970 Juhana Lepoluoto, Erkki Vähämaa, Pentti Jussila, Markku Jääskeläinen
  • 1971 Liisa Jaakonsaari (o.s. Ollakka)
  • 1972 Jouko Hannula
  • 1974 Pentti Kejonen
  • 1976 Erkki Korpimäki
  • 1977 Tapani Hautamäki
  • 1978 Tuure Holopainen
  • 1979 Aila-Liisa Merilä
  • 1980 Timo Heikura
  • 1981 Arto Ylikotila
  • 1982 Raimo Pitkänen
  • 1983 Aki Räisänen
  • 1984 Hannes Mäntyranta
  • 1985 Hannes Mäntyranta, Reijo Virtanen
  • 1986 Reijo Virtanen
  • 1987 Reijo Virtanen, Markku Varis
  • 1988 Markku Varis
  • 1989 Markku Varis, Vesa Heikkinen
  • 1990 Eija Paso
  • 1993 Eija Paso, Heli Väyrynen
  • 1996 Heli Väyrynen, Merja Aakko
  • 1997 Kai Skiftesvik, Mika Kulju
  • 1999 Mika Kulju, Timo Riistaniemi
  • 2001 Karri Oikarinen
  • 2003 Kristian Sundqvist
  • 2004 Marko Taivalkoski
  • 2006 Elsi Salovaara (o.s. Huttunen)
  • 2007 Elsi Salovaara (o.s. Huttunen), Jutta Ruonansuu
  • 2008 Jutta Ruonansuu, Laura Myllykoski
  • 2009 Laura Myllykoski, Mari Kellokumpu (o.s. Aarni)
  • 2010 Mari Kellokumpu (o.s. Aarni), Jutta Ruonansuu
  • 2011 Jutta Ruonansuu, Ville Koivuniemi
  • 2012−2014 Ville Koivuniemi
  • 2015−2016 Minna Koivunen
  • 2017−2020 Anni Hyypiö
  • 2020–2021 Iida Putkonen
  • 2021– Tuuli Heikura

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tilaus Oulun ylioppilaslehti. Viitattu 16.9.2020.
  2. https://www.oulunylioppilaslehti.fi/paatoimittajaksi-heikura/
  3. Info
  4. Punainen akvaario - Ylioppilaslehti 2005. Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Arkistoitu 16.4.2007. Viitattu 7. joulukuuta 2007.
  5. Punainen akvaario - Ylioppilaskunta 2005. Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Arkistoitu 16.4.2007. Viitattu 6. heinäkuuta 2009.
  6. [http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/marras15/ylkkarin.htm Ylkk�rin teko on pian yhden harteilla] kirjastolinkit.ouka.fi. Viitattu 29.4.2019.
  7. Oulussa yliopisto lähti tukemaan ylioppilaslehteä - Itä-Suomen Uljas taas lakkautetaan ja Tampereen Aviisin kohtalosta päätetään ensi vuonna Kaleva.fi. Viitattu 29.4.2019.
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.