Kyliste

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
KYliste
Lehtityyppi Opiskelijalehti
Julkaisija Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry
Levikki 3000 kpl
Perustettu 1974
Päätoimittaja Saara Vainio
Kotikunta Turku
Kotimaa Suomi
Ilmestymistiheys 5 kertaa vuodessa
Aiheesta muualla
Kotisivu

KYliste on Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n eli Turun KY:n julkaisema opiskelijalehti, jonka ensimmäinen numero julkaistiin 28. huhtikuuta 1974. Lehden kohderyhmään kuuluu yhteensä noin 2300 kauppatieteiden opiskelijaa, noin 350 henkilökunnan edustajaa sekä monia muita turkulaisia opiskelijoita, alumneja ja sidosryhmien edustajia. Lehteä jaetaan Turun kauppakorkeakoululla, jonka lisäksi KYliste julkaistaan myös sähköisenä Issuussa.

Päätoimittajina ja taittovastaavina toimivat keväällä 2018 Lisette Jaakola ja Venla Kokkomäki. Edellisiä päätoimittajia ovat olleet Ilona Häsänen, Henna Kainulainen ja Karoliina Rajala. Taittovastaavina ovat toimineet Varpu Somersalo, Ida Haapanen ja Miika Tiainen. Aikaisemmin KYlisteen päätoimittaja oli myös taittovastuussa, jolloin päätoimittajina toimivat muiden muassa Sara Lehtinen, Pia Rawlins ja Ville Nurminen.

Vuodesta 2019 lehden toimituksesta on vastannut Turun KY:n viestintätiimi. Aiemmin vastuu lehden toimittamisesta on ollut päätoimittaja- ja taittovastaavaparin lisäksi Turun KY:n Media-Klubilla sekä PR-toimikunnalla.


Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.