Aarre Simonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aarre Simonen

Aarre Simonen 1960-luvun alkupuolella.
Aarre Simonen 1960-luvun alkupuolella.

Suomen sisäasiainministeri

Fagerholmin I hallitus
29.7.1948–17.3.1950

Edeltäjä Eino Kilpi[1]
Seuraaja Urho Kekkonen[2]
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri

Kekkosen V hallitus[3]
20.10.1954–3.3.1956

Edeltäjä Penna Tervo[4]
Seuraaja Kauno Kleemola[5]
Suomen oikeusministeri

Kekkosen V hallitus[3]
20.10.1954–6.11.1954
Paasion hallitus[6]
27.5.1966–22.3.1968
Koiviston I hallitus[7]
22.3.1968–14.5.1970

Edeltäjä Yrjö Puhakka[8]
Johan Otto Söderhjelm[9]
Seuraaja Weio Henriksson[3]
Keijo Liinamaa[10]
Suomen valtiovarainministeri

Fagerholmin II hallitus [5]
3.3.1956–27.5.1957

Edeltäjä Penna Tervo[3]
Seuraaja Nils Meinander[11]
Kansanedustaja

21.7.1951–19.2.1962[12]

Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 18. marraskuuta 1913
Helsinki
Kuollut 3. helmikuuta 1977 (63 vuotta)
Helsinki
Puolue SDP (1951–1958)
TPSL (1959–1973)
STP (1973–1977)
Puoliso Leeni Lahja Nikkinen

Aarre Edvard Simonen (18. marraskuuta 1913 Helsinki3. helmikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi muun muassa kansanedustajana (1951–1962) ja useiden hallitusten ministerinä. Kansanedustajana Simonen edusti Hämeen läänin pohjoista vaalipiiriä.[12] Sosiaalidemokraatti Simonen riitaantui 1950-luvun lopulla SDP:n tannerilaisen enemmistösiiven kanssa ja liittyi 1959 perustettuun Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1964–1970.

Aarre Simosen vanhemmat olivat Rautalammilta Helsinkiin muuttanut muurari Edvard Simonen ja Ida Alina Haapala (ent. Hagstedt). Aarre oli vanhempiensa ainoa lapsi. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta vuonna 1931, suoritti ylemmän oikeustutkinnon sekä valmistui lakitieteen kandidaatiksi ja lisensiaatiksi vuonna 1936 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1943. Simonen suoritti Reserviupseerikoulun 32. kurssin parhaana oppilaana vuonna 1936 ja toimi sotien aikana pääasiassa toimistoupseerina merivoimien esikunnassa. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni.

Sisäministerinä Simonen muun muassa hajotutti lakon Arabian tehtaalla vuonna 1948, saaden tästä lisänimen "Sapeli-Simonen", koska lehtikuvassa ratsupoliisin piiska näytti sapelilta. Elokuussa 1949 Kemin Oy:n lakon aikana Simonen lähetti poliiseja paikalle turvaamaan rikkureitten työrauhaa sen jälkeen kun Fagerholmin I hallitus oli julistanut lakon alaisen Kemijokisuun erottelutyömaan vapaaksi työmaaksi. Lakkolaisten ja poliisien välisessä kahakassa 8. elokuuta 1949 (Kemin veritorstai) kuoli kaksi lakkolaista.

Simonen nousi Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1957 ja varapääjohtajaksi 1972. Presidentin valitsijamiehenä Simonen oli vuosien 1950 ja 1956 vaaleissa.

Kesän 1958 eduskuntavaalien jälkeen Simonen oli mukana SDP:stä irtautuneessa "skogilaisessa" vähemmistöryhmässä, joka halusi puolueen tekevän läheisempää yhteistyötä SKDL:n kanssa. Simosen johtaessa välirikon seurauksena perustettua TPSL:ää puolueen kannattajat tunnettiin "simoslaisina". Simonen putosi eduskunnasta vuoden 1962 vaaleissa eikä onnistunut paluuyrityksessään vuonna 1966 puolueensa hyvästä menestyksestä huolimatta. Simosen ura päivänpolitiikassa päättyi vuoden 1970 vaaleihin, jolloin TPSL ei saanut enää yhtäkään eduskuntapaikkaa. Tämän jälkeen hän toimi vielä TPSL:n puoluevaltuuston puheenjohtajana puolueen lakkauttamiseen saakka.

TPSL:n lakkauttamisen (1973) jälkeen Simonen toimi Sosialistisessa työväenpuolueessa. Hän oli STP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja vuosina 1973–1976. Myös virkaansa Suomen Pankissa Simonen hoiti kuolemaansa saakka.

Poliittisen toimintansa ohella Simonen oli mm. Imatran Voima Oy:n ja Oulujoki Oy:n hallintoneuvostojen puheenjohtaja, Kemijoki Oy:n ja Lännen Tehtaiden hallintoneuvostojen, Autoliiton ja Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liiton varapuheenjohtaja, Rakennuskunta Hakan ja Outokumpu Oy:n hallintoneuvostojen jäsen sekä Helsingin kaupunginvaltuuston, Turun yliopiston valtuuskunnan ja Intimiteatterin kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsen.

Syksyllä 1961 Simonen tuomittiin niin sanotussa Kätilöopiston jutussa Valtakunnanoikeudessa rangaistukseen ministerinä tehdystä virkarikoksesta. Simonen tuomittiin sakkoihin.[13]

Myöhemmin Simonen nimitettiin oikeusministeriksi, jolloin oikeisto-oppositio teki tämän johdosta välikysymyksen. Välikysymyksen mukaan Simonen täytti perustuslaissa ministereiltä vaadituista ominaisuuksista – syntyperäinen Suomen kansalainen, rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu – vain kansalaisuutta koskevan kriteerin. Koska hallitus sai äänestyksessä eduskunnalta luottamuksen, on Simonen tiettävästi ainoa Suomessa eduskunnan päätöksellä rehelliseksi todettu henkilö. Toisaalta oikeusministeriön hallitusneuvoksena Simosen ministerikaudella toiminut Kai Korte on muistelmissaan luonnehtinut Simosta yhdeksi parhaista esimiehistään, joka "delegoi valtaa, mutta kantoi vastuun itse".

Aarre Simosen puoliso vuodesta 1945 oli sisustustaiteilija Leni Nikkinen (s. 1919). Heillä oli lapset Iiro (s. 1947), Kati (s. 1949) ja Mari (s. 1951).

Ministerikaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1948–1950 Sisäasiainministeri
  • 1949–1950 2. kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
  • 1954–1956 Kauppa- ja teollisuusministeri
  • 1954 vastaava oikeusministeri
  • 1956–1957 valtiovarainministeri
  • 1957 ministeri valtioneuvoston kansliassa (myös pääministerin sijainen)
  • 1966–1970 oikeusministeri

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pekkalan hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  2. Kekkosen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  3. a b c d Kekkosen V hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  4. Törngrenin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  5. a b Fagerholmin II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  6. Paasion hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  7. Koiviston hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  8. Törgrenin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  9. Virolaisen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  10. Auran hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  11. Sukselaisen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 7.6.2010.
  12. a b Aarre Simonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  13. Valtakunnanoikeuden tuomioita – Kätilöopiston juttu yle.fi. Yle Elävä arkisto. Viitattu 24.6.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aarre Simonen.

 

Edeltäjä:
Eino Kilpi
Suomen sisäasiainministeri
1948−1950
Seuraaja:
Urho Kekkonen
Edeltäjä:
Penna Tervo
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1954−1956
Seuraaja:
Kauno Kleemola
Edeltäjä:
Penna Tervo
Suomen valtiovarainministeri
1956–1957
Seuraaja:
Nils Meinander
Edeltäjä:
Yrjö Puhakka
Johan Otto Söderhjelm
Suomen oikeusministeri
1954
1966−1970
Seuraaja:
Weio Henriksson
Keijo Liinamaa