Siirry sisältöön

Aarno Sulkanen

Wikipediasta
Aarno Sulkanen
Henkilötiedot
Syntynyt1. huhtikuuta 1940 (ikä 86)
Lahti
Ammatti Näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1968–2013
Merkittävät roolit Akseli Koskela
(Täällä Pohjantähden alla)
(Akseli ja Elina)
(Pohjantähti)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Aarno Olavi Sulkanen (s. 1. huhtikuuta 1940 Lahti) on suomalainen näyttelijä. Hän on näytellyt merkittäviä rooleja Edvin Laineen elokuvissa Täällä Pohjantähden alla, Akseli ja Elina sekä Pohjantähti, joissa hän esitti Akseli Koskelaa. Sittemmin Sulkanen on esiintynyt useissa elokuvissa, joihin kuuluvat muun muassa Pekka Parikan ohjaamat Pohjanmaa ja Talvisota.

Sulkanen oli naimisissa näyttelijä Marjatta Raidan kanssa. He avioituivat ensimmäisen kerran vuonna 1986, erosivat kaksi vuotta myöhemmin, ja avioituivat uudelleen vuonna 1996.[1]

Sulkaselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke 2013.[2]

Marraskuussa 2014 Helsingin hovioikeus tuomitsi Sulkasen kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.[3] Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt kaikki syytteet.[4] Sulkanen ei hakenut tuomioon valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.[5]

VuosiElokuvaRooli
1968Täällä Pohjantähden allaAkseli Koskela
1969Koko kaupungin VinskiVinskin isä
1970Akseli ja ElinaAkseli Koskela
1973Uuno Turhapuro
PohjantähtiAkseli Koskela
Meiltähän tämä käysosiaalipäällikkö Antikainen
1976Luottamus
1978Syksyllä kaikki on toisinpienviljelijä Anttila
Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävyrautakaupan johtaja
1981Uuno Turhapuron aviokriisiautokorjaamon työnjohtaja
Pedon merkkisaksalainen vartiosotilas
1983Akaton mies
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäintyönjohtaja
1984Niskavuoripehtori Anttila
Uuno Turhapuro armeijan leivissä
1986Liian iso keikkatelevisiotehtaan varastonhoitaja
Akallinen mieskyläkauppias "Teukka"
Hirtettyjen kettujen metsämajuri Sulo Armas Remes
1988Pohjanmaa nimismies
1989Talvisotapataljoonan komentaja Sihvo
1990Vääpeli Körmy ja marsalkan sauvakultaseppä Rosnel
1991Uuno Turhapuro herra Helsingin herrataksikuski Jaakko Kurvinen
Pirtua, pirtuapatruuna
HäkkilinnutSalonen
1992Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidenttivuorineuvos
1993Isä meidänkirkkoherra
1996Tie naisen sydämeenpoliisi Konstu Konstari
1998Poika ja ilvesnimismies
Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismiesravintolan portieeri
2000Kirjava siltaJaakko Makkonen
Hurmaava joukkoitsemurhanimismies
2003RaidSupon ylitarkastaja Mäkelä
2004Gourmet ClubThernström
2009JoulukuusivarkaatTauno
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  1. Marjatta Raidan leski: En pääse surusta yli Iltalehti.fi. 28.3.2008. Viitattu 3.1.2011.
  2. Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet 26.6.2013. Iltalehti. Arkistoitu 29.6.2013. Viitattu 26.6.2013.
  3. Lyhyesti | Suomalaisnäyttelijä sai ehdollista lapsen hyväksikäytöstä Helsingin Sanomat. 14.11.2014. Viitattu 25.6.2022.
  4. Ranta, Niko: Näyttelijälegenda Aarno Sulkaselle tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Ilta-Sanomat. 13.11.2014. Viitattu 18.2.2025.
  5. Ranta, Niko: Näyttelijä Aarno Sulkanen ei valita seksuaalirikostuomiostaan Ilta-Sanomat. 13.1.2015. Viitattu 18.2.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]