Koko kaupungin Vinski (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koko kaupungin Vinski
Kuvakaappaus Ylen sivulta ohelman alusta.
Kuvakaappaus Ylen sivulta ohelman alusta.
Ohjaaja Raili Rusto
Leena Paavonen
Perustuu Aapelin Vinski-kirjoihin
Säveltäjä Kari Rydman, sanat Pertti Reponen
Kuvaaja Jouko Paavonen
Timo Vesterinen
Leikkaaja Leena Paavonen
Pääosat Pekka Kaartinen
Maija Karhi
Aarno Sulkanen
Tarmo Manni
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio
Ensi-ilta 1969
Kesto 40 minnuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Vinski ja Vinsentti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Koko kaupungin Vinski on suomalainen lastenkomedia vuodelta 1969. Mustavalkoinen, 40-minuuttinen televisioelokuva perustuu Simo Puupposen eli Aapelin samannimiseen lastenkirjaan. Elokuvan jatko-osa on vuonna 1970 samalla tuotantoryhmällä valmistunut Vinski ja Vinsentti.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vinski on vaaleatukkainen, pisamainen pikkupoika, joka viettää kesäänsä Hömpstadin puutalokaupungissa. Hän ostaa apteekista näkymättömyyspulveria, joka osoittautuukin tehokkaaksi. Näkymättömänä Vinski voi kulkea seinien läpi ja tehdä erilaisia hyviä tekoja. Hän muun muassa saa Lutikkalinnan laiskat äijät parantamaan tapansa ja pelastaa pienen tytön lukkojen takaa kellotapulista.[1]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Pekka Kaartinen  Vinski  
 Maija Karhi  äiti  
 Aarno Sulkanen  isä  
 Tarmo Manni  salaperäinen apteekkari  
 Kaarlo Wilska  Kulku-Roope  
 Risto Taulo  uusi apteekkari  
 Ari Laine  pormestari  
 Pekka Autiovuori  Haljuliini  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]