Seppo Huunonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seppo Huunonen (s. 19. huhtikuuta 1939 Viipuri) on suomalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja sekä kuvanveistäjä.

Huunonen on ohjannut kolme pitkää elokuvaa. Niistä menestynein on esikoiselokuva Lampaansyöjät (1972), joka oli Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin perustuva veijaritarina kahdesta lampaanmetsästäjästä. Pääosia näyttelivät Leo Lastumäki ja Heikki Kinnunen. Myös Spede Pasanen oli kiinnostunut romaanin filmatisoinnista, mutta Huunonen ehti ennen häntä. Elokuva oli yksi 1970-luvun suomalaisen elokuvan suurimmista yleisömenestyksistä.

Lampaansyöjien lisäksi Huunonen on ohjannut elokuvat Karvat (1974) ja Piilopirtti (1978). Edellinen perustui Lionel Whiten romaaniin, jonka pohjalta Jean-Luc Godard oli ohjannut elokuvansa Hullu Pierrot (1965). Huunosen versiossa Jean-Paul Belmondon korvasi Tampereen työväenteatterin näyttelijä Mikko Majanlahti. Jälkimmäinen puolestaan oli Huunosen yritys tehdä uudestaan Lampaansyöjien kaltainen komedia. Karvat-elokuvan menestys oli tekijöilleen pettymys. Se sai reilut 60 000 katsojaa eli vain noin viidenneksen Lampaansyöjien katsojaluvusta. Piilopirtti oli yli 230 000 katsojallaan ensi-iltavuotensa toiseksi paras yleisömenestys. 1970-luku on jäänyt Huunosen ainoaksi vuosikymmeneksi elokuvaohjaajan roolissa.

Ohjaamiensa elokuvien lisäksi Huunonen oli mukana niiden käsikirjoitustyössä. Karvat hän kirjoitti yksin, mutta Lampaansyöjät hän kirjoitti yhdessä Pekka Hakalan kanssa. Piilopirtissä hänen käsikirjoituskumppaneinaan toimivat Vesa Nuotio ja Pertti Reponen.

Huunonen suunnitteli yhdessä Henri Torrin kanssa Seattlen maailmannäyttelyn Suomen osaston 1960-luvun alussa.[1]

Kalevala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huunosen ja muun muassa Paavo Liskin ohjaama Kalevala-näytelmä Nurmeksessa oli 1980-luvun alussa maailman ensimmäinen täysmittainen Kalevala-dramatisointi. Sitä esitettiin Bomban talon ympäristössä kolmena kesänä. Huunonen asui Nurmeksessa vuosina 1981–1988.

Huunonen on Kalevalaisen kulttuurin liiton puheenjohtaja.[2] Hän on julkaissut teoksen Uuden laulun Kalevala : mythologia Fennica epos (Kalevalaisen kulttuurin liitto, Helsinki 2004).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen kansallisfilmografia osa 8
  1. Etelä-Saimaan artikkelitietokanta
  2. Nurmes menetti kiinnostuksensa karjalaiseen kulttuuriin, Helsingin Sanomat 2.1.2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]