Opel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee autonvalmistajaa. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Opel Automobile GmbH
Opel Logo 2021.svg
Tunnuslause The Future is Everyone’s (suom. Tulevaisuus on kaikkien)
Perustettu 21. tammikuuta 1862
Perustaja Adam Opel
Toimitusjohtaja Uwe Hochgeschurtz[1]
Kotipaikka Rüsselsheim, Saksa
Toimiala autoteollisuus
Tuotteet henkilöautot
pakettiautot
Henkilöstö 38 000 (2017)
Emoyhtiö Stellantis
Kotisivu www.opel.com

Opel Automobile GmbH (aik. Adam Opel AG) on saksalainen autonvalmistaja, joka perustettiin vuonna 1862. Alun perin Opel valmisti kodintavaroita, kuten ompelukoneita, ja autojen valmistus alkoi vuonna 1899. Yhtiön kotipaikka sijaitsee Rüsselsheimissa, Hessenin osavaltiossa. Sillä on tehtaita Bochumissa ja Eisenachssa, kuten myös Belgiassa, Espanjassa ja Puolassa. Opelin autoja valmistetaan myös Vauxhallin Ellesmere Portin tehtaalla Englannissa. Myös Suomessa Uudenkaupungin autotehdas valmisti Opel Calibraa vuosina 1991–1997.

Vuosina 1931–2017 Opel oli osa yhdysvaltalaista General Motors-konsernia, mutta maaliskuussa 2017 se myi Opelin 2,2 miljardilla eurolla ranskalaiselle Groupe PSA:lle[2] ja Opel siirtyi osaksi Stellantis-konsernia vuonna 2021.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opel-radan korotettu pohjoiskaarre 2008

Adam Opelin perustama Opel aloitti liiketoimintansa 21. tammikuuta 1862 tuottamalla kodintavaroita, kuten ompelukoneita. Autojen valmistus alkoi vuonna 1899 Opel-Lutzmann-nimellä, ja kahden vuoden jälkeen yhtiö allekirjoitti lisenssisopimuksen ranskalaisen Automobiles Darracq S.A.:n kanssa autojen valmistuksesta Opel-Darracq-nimellä. Autot rakennettiin Opelin rungoilla ja Darracqin koreilla, ja niissä oli voimanlähteenä kaksisylinterinen moottori. 1920-luvun lopussa Fritz von Opel rakensi myös rakettimoottorilla liikkuvia autoja, rakettimoottoripyörän, -lentokoneen ja -junanvaunun. Joitain rakettivoimalla toimivien autojen koeajoja suoritettiin Opelin omalla 1,5 kilometrin pituisella, 12 metriä leveällä ja 20 senttimetrin betonista tehdyllä koeajo-ovaalilla, missä oli hurjan 140 km/t-kierrosnopeuden sallivat, jopa 32 astetta kallistetut päätykaarteet. Fritz von Opelin, Max Valierin ja Friedrich Wilhelm Sanderin rakettiauto Opel-Sander-Rakwagen 1 saavutti päivämäärällä 11.4.1928 kotiradallaan 138 km/t nopeuden, mutta paransi lukeman jo 23.5.1928 Berliinin AVUS-radalla 238 km/t:iin. Jopa 50 000 katsojalle tilaa suoneesta radasta on vielä jäljellä pieni fragmentti pohjoiskaarretta: radan jäänteet sijaitsevat Rüsselsheimista noin 3 kilometriä etelään Treburin suuntaan, tien B 519/ L 3012 varrella. Ratalinjaus erottuu satelliittikuvissa. "Nudeltopf"- l. nuudelipata-lempinimen saanut rata[4]. Vuonna 1920 avatun koeradan pinta alkoi haurastua jo 1920-luvun aikana, vuonna 1927 uusi Nürburgring nousi suureen suosioon, ja Opel-Nudeltopfin käyttö lopetettiin vuonna 1930.

1920–1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvun alussa Opelista tuli ensimmäinen saksalainen autonvalmistaja, joka käytti tehtaillaan liukuhihnatuotantoa. Ensimmäinen liukuhihnalla valmistettu malli oli vuonna 1924 esitelty Opel Laubfrosch. Malliston toiseen ääripäähän noin kymmenkertaisena Laubfroschin hintaan verrattuna syntyi vuonna 1928 suuri 8-sylinterinen loistoautomalli Regent, mutta vuoden 1929 General Motors -kaupan ehtona kaikki 25 valmistunutta Regent-autoa jouduttiin hävittämään. Autojen ohella Opel ryhtyi yhteistyössä Ernst Neumann-Neanderin kanssa valmistamaan Opel Motoclub -nimisiä, kahtena 500-kuutioisena versiona Touring (SV-moottori, 16 PS[5]) ja SS (OHV, 22 PS[5]) tarjottuja, huomiota herättävästi hopea-punaisia moottoripyöriä punaisilla renkailla ja Neander-yhtiön kadmium- ja sinkkipinnoitetulla alumiinirungolla[5]. Opel-moottorin sylinterikansi oli irrotettavissa, mikä ei valmistusajankohtana ollut vielä itsestään selvä ratkaisu. Myös polttoaineen määrälle oli mittari säiliön yläpinnassa[5]. Vuonna 1929 Opel siirtyi yhdysvaltalaisen General Motorsin (GM) omistukseen[6]. Uusi omistaja ulkoisti tarpeettomaksi rönsyksi katsomansa mp-haaran vuonna 1930 lyhytaikaiselle Elite-Opelille, vaikkakin Irmgard von Opel oli toukokuun 1929 - tammikuun 1930 välillä saavuttanut paljon julkisuutta ajamalla viiden Opel Motoclubin[7] (3 kpl Touring-, 2 kpl Supersport-versiota[5]) ja yhden BMW-moottoripyörän ryhmässä Barcelonan maailmannäyttelyyn, jonka aikana Opel-moottoripyörät olivat siellä näytteillä. Moottoripyörät selvisivät matkasta (sisältäen Sveitsin Alppien ylityksen[7]) moitteettomasti. Sen sijaan joukkueen varaosia ja polttoainetta kuljettanut, saattava kuorma-auto piiputti vuorilla, joutui viimein onnettomuuteen, ja sen kuljettajat joutuivat palaamaan tehtaalle hakemaan vara-auton. Arviolta 1 500[8]-6 000[5] valmistetusta kappaleesta enää kourallinen Motoclub-pyöriä on tallessa (2012[8]).

Sota-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opel valmisti vuodesta 1934 hahmotellun ja 1935 käynnistetyn, sotilaallisiin tarpeisiin luodun maastokelpoisen yhtenäis-automalliston keskiraskasta versiota mittlerer geländegängiger Einheits-PKw omalla 3,6-litraisella bensiinimoottorillaan. Yhtenäismalleissa oli pyörien erillisjousitus, neliveto sekä aluksi nelipyöräohjaus, joskin rakennetta yksinkertaistettiin vuodesta 1940 lähtien: esimerkiksi nelipyöräohjaus ja aluksi tunnusomaisesti korin keskiosaan sivuille sijoitetut varapyörät jäivät pois Typ 40-nimisissä päivitysversioissa, jolloin korien leveyttä eli sisätiloja voitiin kasvattaa merkittävästi[9]. Horch-mallin 901 valmistusmäärä oli vuosien 1937-1943 välillä 14 802 kpl, Wanderer 901-tuotanto 12 298 kappaletta, mutta Opelin version mPI[10] tarkka valmistusmäärä 1940-1943 ei ole välittynyt nykypäivään asti. Opelin Brandenburgin tehtaallaan myös a.o. Blitz-mallia varten valmistamaa 3,6-litraista moottoria toimitettiin Wandererin versioon vuosina 1942-1943, ja se korvasi Horchin vastaavat V8-moottorit. Sotilas-maastoautomallien tekniikka osoittautui etenkin Itärintamalla liian monimutkaiseksi, eikä osien mitoitus tai toteutus kestänyt rankoissa rintama-oloissa. Hajautettu yhtenäis-automallien valmistustoiminta ei tuottanut toivottuja hyötyjä koulutuksessa, ylläpidossa tai varaosahuollossa: Oswald[9] avaa laajalla (s.38-43) selostuksella yhtenäismalliston ongelmia ja vaihtoehtoja kuten Ferdinand Porschen vuonna 1939 esittelemää kevyttä VW Kübelwagenia, mikä yksinkertaisuudessaan oli suuri menestys.

Vuodesta 1930 lähtien Opel valmisti Opel Blitz saks. Salama- kuorma-automallia. Siitä tuli toisessa maailmansodassa Admiral (1937-1939)-automallin 3,6-litraisella OHV-kuusisylinterimoottorilla, Standard-takavedolla ja 3,6 metrin akselivälillä (siksi nimitys Blitz 3,6-36 S) pakko-otot siviilistä mukaan laskettuna noin 100 000 kappaleella[9] eniten käytetty kuorma-automalli Saksan maavoimissa. Blitz osoittautui monikäyttöiseksi, ja siitä valmistettiin erilaisia versioita, kuten esimerkiksi kenttäambulansseja ja komentoajoneuvoja. Tarjolla oli kilpailevien mallien tavoin myös nelivetoinen A- eli Allrad-versio (kuva). Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 Operaatio_Barbarossan aikana paljastui, etteivät tavalliset kumipyöräiset ajoneuvot pärjänneet talven syvässä lumessa tai kelirikko-kausien syvässä mudassa, ja ettei puolitela-erikoisajoneuvoja ollut läheskään riittäviä määriä avustamaan jumiin jääneitä joukkoja - seurauksena syntyi mittavia tappioita. Hätäratkaisuna Waffen-SS ryhtyi jo talvella 1941/1942 ymppäämään sotasaaliiksi saatujen brittiläisten pienten BUC- l. British Universal Carrier-telavaunujen telaketjuja kolmen tonnin Ford- kuorma-autoihin. Ensi kokeilujen jälkeen Klöckner-Humboldt-Deutz AG-osakeyhtiö ryhtyi jo vuonna 1942 asentamaan kuorma-autojensa taka-akseliston tilalle BUC:sta kopioitua Carden-Lloyd -telaratkaisua, ja ajoneuvotyypin yleisnimitykseksi tuli Maultier saks. muuli. Waffen-SS:n SSR-telaratkaisulla noin 4 000 kappaleena[9]Opel Maultier sai Sonder-Kraftfahrzeug- eli erikoisajoneuvo-tunnuksen Sd. Kfz. 3a. Myös muut saksalaiset kuorma-autojen valmistajat ottivat mallia ratkaisusta: Ford tunnuksella Sd.Kfz 3b, perustana takavetoinen V 3000 S (Standard) ja V 3000 A (Allrad, neliveto). Daimler-Benz -yhtymällä oli malli Mercedes-Benz L 4500 R l. Sd.Kfz 3c ja sen jatkokehitelmiä.

Maultier-erikoisajoneuvojen sarjavalmistus käynnistyi vuonna 1943, ja niiden tehtävä oli huoltaa taisteluyksikköjä, tai palvella niitä eri kuljetustehtävissä. Viimein Opel Maultier-alusta tuli käyttöön Sd.Kfz 4/1-tunnuksella rakettiheitin-vaunussa Nebel- tai Panzerwerfer 42 sekä -43, jotka oli varustettu kymmenellä 15 cm rakettiheitinputkella. Panzerwerfer-mallien valmistusmäärät jäivät sodan loppuvaiheen tuotanto-ongelmien vuoksi vähäisiksi. Vuonna 1943 valmistui 188-244 kappaletta, vuonna 1944 enää 52 kappaletta. Opel Blitzin valmistus loppui, kun Brandenburgin tehdas tuhoutui juuri maksimikapasiteetin saavutettuaan 4.8.1944 pommituksissa, ja myös Borgward-tehdas Bremenissä ehti tuhoutua ennen Blitz-valmistuksen alkamista, mutta sen lisenssivalmistus jatkui vielä Daimler-Benzin tehtaassa Mannheimissa kunnes tämäkin pysähtyi pommitustuhojen vuoksi. Erikoisuutena Daimler-Benz AG jatkoi Blitz-mallin tuotantoa Mannheimissa sodan päätyttyä vielä kesäkuun 1945 - kesäkuun 1949 välisen ajan mallina L 701, joskaan näissä huutavaa ajoneuvopulaa täyttävissä kuorma-autoissa ei ollut tuolloin enää minkäänlaista valmistajan nimeä.

Blitz-sarjan viimeistä sukupolvea valmistettiin 1965-1975: se oli vuoteen 1968 asti saatavilla vain bensiinimoottoreilla, eikä dieselmoottorien lisääminen valikoimaan enää pelastanut menetettyä markkina-asemaa. General Motors-yhtymän Euroopan hyötyajoneuvotuotanto keskitettiin 1970-luvun alussa Bedford-tuotemerkin alle, ja Blitz-nimi säilyi Bedford Blitz-mallissa vielä vuodet 1973-1987.

1945–1970[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöautomalli Opel Olympia palasi sodan jälkeen takaisin tuotantoon vuoden 1947 lopulla. Vuotta myöhemmin aloitettiin uudelleen myös Kapitän-mallin valmistus. Vuosina 1947–1956 Neuvostoliitossa valmistettiin Moskvitš 400 -mallia, joka perustui ennen sotaa valmistettuun Opel Kadettiin. Vuonna 1962 esiteltiin 20 vuoden tauon jälkeen uusi Opel Kadett -niminen perheautomalli, josta tuli luokassaan suosittu auto. Opelit ilmestyivät Yhdysvalloissa katukuvaan omalla nimellään myöhään 1960-luvulla, kun Buick-kauppiaat myivät maahantuotuja autoja.lähde? 1960-luvun puolivälin jälkeen Opel ryhtyi imagonsa kohentamiseksi tarjoamaan urheilullisia ja huippumalleissa hyvin suorituskykyisiä autoja kuten Opel Rekordin yläpuolelle asemoitu Opel Commodore, tai Corvette-miniatyyriltä vaikuttava 2-paikkainen Opel GT-urheiluauto. Myös suuri malli Opel Diplomat oli GM-perustaisilla V8-bensiinimoottoreilla suorituskykyinen - hetken jopa Länsi-Saksan nopein henkilöauto kunnes Mercedes-Benz otti paiksn takaisin itselleen 300-mallinsa ruiskutusmoottorilla varustetulla versiolla. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa Opel nousi maansa suurimmaksi autonvalmistajaksi - toistamiseen, sillä 1920-luvun suosittu Laubfrosch-malli oli jo kertaalleen tuonut Opelille kyseisen tittelin.

1970–2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla Kadett säilytti asemansa perheautomarkkinoilla. Vuonna 1970 esiteltiin Kadettin ja Rekordin väliin sijoittuva Opel Ascona sekä siihen pohjautuva Opel Manta. Pienempien autojen luokkaan Opel esitteli vuonna 1982 Corsa-mallinsa. Asconan korvasi mallistossa vuonna 1988 Vectra, jonka tekniikkaan pohjautui myös vuotta myöhemmin esitelty urheiluautomalli Calibra. Kadettin korvaajaksi puolestaan tuli vuonna 1991 Opel Astra. 1990-luvulla Opel myi maasturimalleja Fronteraa ja Montereyta, jotka pohjautuivat japanilaisen Isuzun malleihin.

1990-luvulla Euroopassa alkoi tila-autobuumi, ja vuosituhannen vaihteessa Opel toi markkinoille kolme tila-automallia. Ensimmäisenä esiteltiin vuonna 1996 Opel Sintra, joka oli uudelleennimetty Pohjois-Amerikassa myyty Chevrolet/Pontiac Trans Sport. Se korvattiin kuitenkin jo vuonna 1999 Astraan perustuvalla Zafiralla. Vuonna 2003 markkinoille tuli Corsaan pohjautuva pieni tila-automalli Opel Meriva.

Lippulaivamalli Omegan tuotanto päättyi vuonna 2003, jolloin mallistoon jäänyttä aukkoa täydensivät aiempaa suuremmaksi kasvanut Vectra ja siihen perustuva ylellinen hatchback-malli Signum. 20 vuotta kestänyt Vectran aikakausi päättyi vuonna 2008. Tällöin esiteltiin sen korvaava Insignia, jonka varusteluun ja laatuvaikutelmaan pyrittiin panostamaan aiempaa enemmän.

Lokakuussa 2004 Opelin työntekijät menivät lakkoon kuudeksi päiväksi, koska yhtiö ilmoitti karsivansa 12 000 työpaikkaa.[11] Yhtiön päätös juontui matalasta ajoneuvojen kysynnästä Euroopassa, jossa Opelin toiminta oli tappiollista. Lakko vaikutti suuresti yhtiön tuotantokapasiteettiin. Neuvottelut ovat vieläkinmilloin? työn alla, kun sopimusta molempien osapuolien tyydyttämiseksi ei ole saatu aikaan.lähde?

Talousvaikeudet ja myyntiaikeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opel ajautui keväällä 2009 vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin sen yhdysvaltalaisen emoyhtiön GM:n käytyä vuosien 2008–2009 vaihteessa konkurssin partaalla. Opelin pelastussuunnitelman yhtenä vaihtoehtona esitettiin sen irrottamista GM:stä ja liittämistä johonkin sopivaan eurooppalaiseen kumppaniin. Eräässä vaiheessa päätettiin säilyttää Opel osana GM:ää mutta aiempaa itsenäisempänä.[12] GM, joka itse päätyi kesällä 2009 velkasaneeraukseen,[13] päätti kuitenkin lopulta hankkiutua eroon Opelista.

Toukokuun 2009 lopulla Saksan valtion johtamissa neuvotteluissa suunniteltiin Opelin myymistä kanadalaisen autonosavalmistaja Magna Internationalin ja Sberbankin muodostamalle konsortiolle, jolloin GM pitäisi 35 prosenttia yhtiöstä ja Opelin työntekijät 10 prosenttia.[14] Opelia on oltu myymässä myös belgialaiselle RHJ-sijoitusrahastolle, koska GM ei halua venäläisen GAZin saavansa haltuunsa sen tekniikkaa ja olisi valmis ostamaan yhtiön takaisin taloustilanteensa parantuessa. Saksan hallitus on puolestaan huolestunut työpaikoista pääomasijoittajien käsissä, ja valmiina rahoittamaan Opelia, kun Magna-kauppa toteutui.[15]

10. syyskuuta 2009 GM teki päätöksen Opelin 55 prosentin enemmistön myynnistä Magna-Sberbank-konsortiolle, mutta perui sen marraskuussa, huolimatta siitä että yhtiö oli jo saanut 1,5 miljardin Yhdysvaltain dollarin lainan Saksan valtiolta osana kaupan toteutumista.[16]

Vuonna 2014 Volkswagen oli halukas ostamaan Opelin General Motorsilta, mutta kauppa jäi toteutumatta hintaerimielisyyksien vuoksi.[2]

2010–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010-luvun täysin uusia Opel-malleja ovat muun muassa 2011 esitelty hybridiauto Opel Ampera, crossover-malli Mokka (2012) sekä pieni kolmiovinen Adam, jonka tavaramerkkinä on räätälöitävyys. Opelin ensimmäinen täyssähköauto on Pariisin autonäyttelyssä 2016 esitelty Ampera-e.

Opel käynnisti ”7 in 17” -nimellä kutsutun malliuudistusohjelmansa, jonka tarkoituksena oli tuoda vuoden 2017 aikana markkinoille seitsemän täysin uutta tai uudistettua mallia. Uusia malleja ovat muun muassa PSA-konsernin kanssa yhteistyössä kehitetyt crossoverit Crossland X ja Grandland X sekä Geneven autonäyttelyssä keväällä esitelty toisen sukupolven Opel Insignia.[17]

Helmikuussa 2017 General Motors käynnisti neuvottelut Groupe PSA:n kanssa Opel- ja Vauxhall-merkkien myymisestä ranskalaiskonsernille.[18] Kauppa varmistui maaliskuussa, ja sen hinnaksi tuli 2,2 miljardia euroa.[2]

Euroopan ulkopuoliset markkina-alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet GM:n 2000-luvulle saakka maailmanlaajuisesti myymät autot ovat Opelin suunnittelemia, esimerkiksi Corsa, Astra, Vectra ja Omega. Opel-malleja myydään myös muiden GM-brändien alla, kuten Vauxhall Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Holden Australaasiassa ja Chevrolet Latinalaisessa Amerikassa. Omegaa myytiin vähän aikaa myös Yhdysvalloissa nimellä Cadillac Catera, mutta menestys oli heikkoa.[19] Ensimmäiset Daewoon Etelä-Koreassa valmistamat autot pohjautuivat Opel Kadettiin (nykyisin Astra) ja suurempaan Rekordiin (myöhemmin Omega).

Opel on GM:n päämerkki Euroopassa lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa, jossa GM:n toinen eurooppalainen tytäryhtiö Vauxhall Motors käyttää vieläkin omaa brändiään. Vauxhallin mallit olivat ennen 1970-lukua täysin eri suunnittelua kuin Opelit.lähde? Opel-merkki katosi suurimmaksi osaksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta vuonna 1981, kun Vauxhallin ja Opelin myyntisopimukset yhdistettiin. Tällöin vain Mantaa myytiin Opelina, kunnes sen valmistus lopetettiin 1988.lähde?

Vauxhall alkoi käyttää Opelin nimiä malleissaan, poikkeuksena Kadett, jonka korvasi Astra vuonna 1991. Tätä nimeä Vauxhall käytti jo aikaisemmin. Kuitenkin jopa muissa vasemmanpuoleisen liikenteen maissa Euroopassa, kuten Irlannissa, johtava GM:n merkki on nykyisin Opel, vaikkakin monia maahantuotuja Vauxhalleja näkee silti irlantilaisilla teillä. Irlannin Opel sponsoroi monia vuosia maan jalkapallomaajoukkuetta käyttäen mainoslausetta ”Irlannin ykköstukija”.lähde?

Jotkut ovat ehdottaneet, että Vauxhall-merkki pitäisi lakkauttaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja korvata Opelilla.lähde? Tämä harmonisoisi GM:n markkinastrategian Euroopassa. Vauxhall on kuitenkin vastustanut tätä, koska sen brändi on tunnettu ja autojen tukkuostajat, jotka ovat sen pääasiakkaita, eivät kannata Opeleiksi nimeämistä.lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uwe Hochgeschurtz www.stellantis.com. Viitattu 29.9.2021. (englanniksi)
  2. a b c Opel myytiin ranskalaisille: tuhansille potkut tiedossa Talouselämä. 6.3.2017. Viitattu 6.3.2017.
  3. Stellantis merger to close on Jan. 16 after PSA, FCA shareholders approve The Detroit News. 4.1.2021. Viitattu 18.1.2021. (englanniksi)
  4. MacKenneth, Kay: Der "Nudeltopf" - die Geschichte der Opel-Rennbahn (Opel-ovaaliradan tarina) motorsport-total.com. motorsport-total.com. Viitattu 3.3.2021. (saksaksi)
  5. a b c d e f Veteranen-Fahrzeug Verband: Opel Motoclub Supersport (1929) (ERrään 1929 Motoclub SS-yksilön laaja esittelyvideo 10:43 min) youtube.com. 5.9.2017. youtube.com. Viitattu 23.7.2021. (saksaksi)
  6. 1929, Adam Opel Corporation Joins the GM Family Generations of GM. Viitattu 22.1.2017. (englanniksi)
  7. a b Scherer, Andreas: Irmgard von Opel - Mit dem Motorrad zur Weltausstellung (Opel-retkikunta Barcelonaan, 2 kuvaa) Main-Spitze. 17.7.2004. rrk-online.de. Viitattu 24.7.2021. (saksaksi)
  8. a b Jay Leno: Pebble Beach 2012: 1930 Opel Motoclub (1930 Opel Motoclub SS:n esittely Pebble Beach-autonäyttelyssä 2012) 6.9.2012. Youtube: Jay Leno`s Garage. Viitattu 23.7.2021. (englanniksi)
  9. a b c d Oswald, Werner: Kraftfahrzeuge und Panzer der Reichswehr, Wehrmacht und Bundeswehr; Katalog aller Typen und Modelle, s. 40. Stuttgart: Motorbuch Verlag (Paul Pietsch GmbH & Co KG), 1970. (saksaksi)
  10. Opel-mPI (Opel mPI tiedot ja kuva) autogallery.org.ru. 19.7.1998 (viim. päiv.). autogallery.ru. Viitattu 6.12.2021. (englanniksi)
  11. Opelin lakko loppui Saksassa Yle Uutiset. 20.10.2004. Viitattu 7.1.2018.
  12. Nurminen, Tapio: Opelin tehtaat säästyvät. Kauppalehti. Arkistoitu 21.8.2011. Viitattu 1.3.2009.
  13. General Motors ankaralle matokuurille (Internet Archive) Kauppalehti. 1.6.2009. Viitattu 1.6.2009.
  14. Germany picks Magna to save Opel BBC News. 30.5.2009. Viitattu 7.1.2018. (englanniksi)
  15. Piiroinen, Mikko: Vääntö Opelista ei ota päättyäkseen - GM saattaakin pitää yhtiön itsellään Tekniikka&Talous. 25.8.2009. Viitattu 7.1.2018.
  16. German officials express disappointment over failed Opel deal (Internet Archive) Sputnik News. 4.11.2009. Viitattu 7.1.2018. (englanniksi)
  17. Opel tavoittelee Suomessa viidettä kasvun vuotta: Iskulause on 7in17 Tekniikan Maailma. 6.1.2017. Viitattu 21.1.2017.
  18. General Motors in talks with PSA to sell Vauxhall and Opel brands Auto Express. 14.2.2017. Viitattu 15.2.2017. (englanniksi)
  19. Automotive History: 1997–2001 Cadillac Catera – Caddy’s Dead Duck Curbside Classic. 27.3.2014. Viitattu 22.1.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]