Amerikkalaisvastaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amerikkalaisvastainen juliste Kiinassa

Amerikkalaisvastaisuus on vihamielisyyttä, varauksellisuutta, penseyttä tai kriittisyyttä Yhdysvaltain hallitusta, kulttuuria tai ihmisiä kohtaan.

Antiamerikkalaisuus on yleinen käsite, mutta yleensä sen suosio on kytköksissä Yhdysvaltain hallituksen toimiin maailmassa. Antiamerikkalaisuuden suosio on ollut korkeimmillaan muun muassa Vietnamin sodan, Irakin sodan ja Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaalin aikoihin[1]. On kuitenkin kiisteltyä, onko termi aito ideologia vai pelkästään karkea yhdistelmä stereotypioista, ennakkoluuloista ja kritiikistä amerikkalaisia tai Yhdysvaltoja kohtaan. Termin kriitikot kyseenalaistavat antiamerikkalaisuuden erottamisen yksittäisenä ilmiönä ja väittävät termin käyttöön sisältyvän propagandistisia tai poliittisia merkityksiä.[2]

Yhdysvaltoihin myönteisesti suhtautuvat syyttävät usein amerikkalaisvastaisina pitämiään ihmisiä kaksinaismoraalista, koska heidän mielestään Yhdysvaltain toimintaa arvostellaan ankarammin kuin muiden maidenlähde?. Toisaalta monet katsovat, että Yhdysvalloilta vanhana vakaana demokratiana ja ”vapaan maailman” johtajana voidaankin vaatia esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamista ja kansainvälisen lain noudattamista, varsinkin kun Yhdysvaltain johtajat usein ilmoittavat maan tavoitteeksi demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen maailmassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan vallankumous, jolla on vahvat henkiset siteet Yhdysvaltain vapaustaisteluun, saattoi pohjustaa uudenlaista amerikkalaisvastaista suuntausta. Valistusajalla ihailtiin kansallisvaltioita ja yhdysvaltalaisuudelle katsottiin olevan ominaista ”juurettomuuden”. Myös 1800-luvun puolessa välissä syntyneet rotuopit olivat osaltaan amerikkalaisvastaisia, koska muun muassa Arthur de Gobineaun näkemyksen mukaan mustien ja ”huonompien” maahanmuuttajaryhmien takia rotujen sekoittuminen tulisi johtamaan täydelliseen rappioon. ”Yhdysvalloissa on syntymässä suurin mahdollinen keskinkertaisuus kaikilla aloilla: niin voimassa, kauneudessa kuin älyllisissä kyvyissäkin – suorastaan mitättömyys.”lähde?

Euroopassa ennen toista maailmansotaa vaikuttanut filosofinen koulukunta, jota edustivat muun muassa Oswald Spengler ja Martin Heidegger, katsoi Yhdysvaltojen olevan kulttuurittoman sivilisaation ääriesimerkki. Se oli ”rakennettu” eikä ”kasvanut”, teknologisesti kehittynyt mutta ilman Saksan ja muiden ”autenttisten” kansojen luonnollista henkisyyttä ja elinvoimaisuutta. Tämä koulukunta vaikutti voimakkaasti arabimaailmassa 1930-luvulta alkaen ja se näkyy muun muassa alueen Baath-puolueiden ohjelmissa.[3]

Amerikkalaisvastaisuuteen yllytettiin muun muassa sodan aikaisessa Japanissa, natsi-Saksassa sekä kylmän sodan aikana sosialistisissa maissa kuten Neuvostoliitossa, Kiinassa ja Pohjois-Koreassa.

Amerikkalaisvastaisuus nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton romahtaminen saattoi paradoksaalisesti lisätä amerikkalaisvastaisuutta, koska Yhdysvallat jäi ainoaksi supervallaksi ja ihmiset, jotka aikaisemmin näkivät sen suojana kommunismilta, eivät enää tunteneet tarvitsevansa sen tukea. Globalisaatio, joka joskus esitetään yhdysvaltalaisena uusliberaalina projektina, lisää kansainvälisiä kontakteja, mutta tuo myös talouskonfliktit näkyvimmiksi ja kasvattaa työpaikkojen epävarmuutta.

Vaikka Yhdysvaltoja ei nähdä yleisesti epämiellyttävänä Euroopassa ja muissa läntisissä maissa, ovat antiamerikkalaiset tunteet laajalle levittäytyneitä, erityisesti läntisessä Euroopassa. Heinäkuussa 2005 tehty kysely osoitti, että enemmistöllä eurooppalaisista on huono kuva Yhdysvalloista.[4] Antiamerikkalaisilla tunteilla on tapana nousta pintaan esimerkiksi Yhdysvaltain asevoimien ollessa esillä eurooppalaisissa tiedotusvälineissä. Erityisesti Irakin sota on lisännyt amerikanvastaisuutta ennen kaikkea manner-Euroopassa. Sitä vastoin esimerkiksi useimmissa Itä-Euroopan maissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Irlannissa ja nykyään Tanskassa – huolimatta siitä, että kylmän sodan aikaan asenteet olivat siellä kielteisiä – suhtaudutaan Yhdysvaltoihin suhteellisen myönteisesti. Ruotsissa ja Suomessa, jotka ovat myös olleet perinteisesti amerikkalaisvastaisia maita ja jopa Naton ulkopuolella, ovat asenteet varsinkin Irakin sodan ja George W. Bushin hallintokauden päätyttyä merkittävästi pehmentyneet.

Latinalaisen Amerikan maissa on Yhdysvaltoja ihannoivien tunteiden ohella ollut myös antiamerikkalaisia tunteita pitkään. Yhdysvallat on käyttänyt useita kertoja sotilaallista voimaa (muun muassa Grenadassa ja Panamassa) ja puuttunut maiden sisäpolitiikkaan esimerkiksi aseistamalla Nicaraguan kontra-sissejä tai tukemalla Chilen ja Argentiinan sotilasjunttia. Latinalaisessa Amerikassa, kuten muuallakin maailmassa, suhtautuminen Yhdysvaltoihin on usein ambivalenttia: vaikka Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikka vastustetaankin, suhtaudutaan usein myönteisesti maan kulttuuriin tai esimerkiksi sen talousjärjestelmään.[5]. Myös Yhdysvaltain viimeaikaisen hallituksen unilateraaliseksi väitetty ulkopolitiikka ja irtisanoutuminen joistakin kansainvälisistä järjestöistä ja sopimuksista kuten kansainvälisestä sotarikostuomioistuimesta ja Kioton sopimuksesta ovat lisänneet antiamerikkalaisia tunteita.

Amerikkalaisvastaisuutta on myös lisännyt se, että monien ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Yhdysvallat ei nykyään edes yritä noudattaa ihmisoikeuksia.

»Guantanamo on jäytävä esimerkki siitä, miten George W. Bushin hallinto jatkuvasti halveksii kansainvälistä oikeutta ja jättää piittaamatta ihmisoikeuksista.»
(Amnesty USA:n johtaja Larry Cox[6])

Islam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimien länsivastaisuus kohdistui 1950- ja 1960-luvulle saakka pääasiassa Ranskaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jotka olivat kolonialisoineet alueen, mutta viime aikoina islamilaisista alueista on tullut amerikkalaisvastaisuuden keskipiste. Iran oli yksi ensimmäisiä maita, jossa se nousi merkittäväksi ilmiöksi ja termit ”suuri saatana” ja iskulause ”kuolema Amerikalle” ovat olleet jatkuvassa käytössä vuodesta 1979, jolloin Yhdysvaltojen voimakkaasti tukena shaahi Mohammad Reza Pahlavin hallinto syrjäytettiin islamilaisella vallankumouksella. Myös Yhdysvaltain laajamittainen tuki Israelille ja Palestiinan miehityksen pitkittyminen ja palestiinalaiskysymyksen ratkaisemattomuus on osasyynä ilmiöön. Vaikka monet länsimaiden ja Yhdysvaltojen poliittiset ratkaisut ja teot ovat vaikuttaneet islamilaisessa maailmassa ilmenneeseen länsivastaisuuteen on siihen vaikuttanut myös islamismin nousu ja sen jyrkät länsivastaiset mielipiteet. Liikkeen amerikkalaisvastaisessa propagandassa maa ja yhdysvaltalainen elämäntapa esitetään yleensä synnillisenä, degeneroituneena, ja sukupuolisesti siveettömänä ja pyritään estämään länsimaisten vaikutteiden leviäminen islamilaiseen maailmaan.[3] Amerikkalaisvastaisuudella on monissa islamilaisissa maissa myös sisäpoliittinen ulottuvuus, koska useiden maiden, erityisesti Saudi-Arabian ja Egyptin, hallitukset ovat Yhdysvaltain läheisiä liittolaisia. Yhdysvaltojen vastustaminen on samalla myös oman korruptoituneena pidetyn hallituksen arvostelemista.

Syyskuun 11. päivän terroriteot kuten myös aikaisemmat terroristihyökkäykset Yhdysvaltoja vastaan ovat äärimmäisiä esimerkkejä ilmiöstä. Tosin samankaltaisia terrori-iskuja on tehty myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Espanjassa. CNN:n mukaan lähes puolet saudiarabialaisista pitää Osama bin Ladenin ”retoriikkaa” hyvänä. Toisaalta läheisiä suhteita Yhdysvaltoihin kannatti 41 prosenttia.[7]

Näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Professori Alan McPhersonin näkemyksen mukaan antiamerikkalaisuus on ”Yhdysvaltojen kansainvälistä vaikutusvaltaa vastustavan mielipiteen ilmentymä”.[8]

Britannian entisen EU-asioiden ministerin Denis MacShanen mukaan antiamerikkalaisuus on ”poliittis-kulttuurinen normi Euroopan älymystön keskuudessa ja suuressa osassa muslimimaailmaa”.[9]

Professori Jean-François Lyotardin mukaan antiamerikkalaisuus on pääasiassa itsepäistä haluttomuutta nähdä Yhdysvalloissa vallitseva poliittinen, sosiaalinen ja taloudellinen vapaus ja demokratia sekä hämmennystä, jota yhä edelleen pohjimmiltaan epäliberaaleille tai jopa totalitaarisille doktriineille omistautuneet ihmiset Euroopassa ja muualla maailmassa kokevat[10].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markkola, Pirjo et al: Eepos: maailmanhistorian käsikirja. WSOY, 2002. ISBN 951-0-23767-1.
  2. http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:tzWy1-BTlZcJ:www.anzasa.arts.usyd.edu.au/a.j.a.s/Articles/1_04/OConnor.pdf+%22Definition+of+Anti-Americanism%22&hl=en&client=firefox-a
  3. a b The Crisis of Islam, Bernard Lewis, Weindenfeld & Nicolson, 2003, ISBN 0-297-64548-X
  4. http://www.myrtlebeachonline.com/mld/myrtlebeachonline/news/politics/11970513.htm?template=contentModules/printstory.jsp (Linkki ei toimi enää, 25.10.2007)
  5. Tracing the Roots of Anti-Americanism in Latin America Review by Michael Shifter (pdf)
  6. Metro 5. huhtikuuta 2007; Amnesty:Guantanamon uusin leiriosasto pahin
  7. CNN: Poll of Saudis shows wide support for bin Laden's views
  8. Alan McPherson, Yankee No! Anti-Americanism in USLatin American Relations (Cambridge: Harvard University Press, 2003)
  9. http://www.europa.eu/constitution/futurum/documents/speech/sp230903_2_fi.pdf
  10. Anti-Americanism, Jean-Francois Revel, ISBN 1-893554-85-6

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Joel Andreas: Koukussa sotaan – Miksi Yhdysvallat ei pääse irti militarismista? (Like, 2006) ISBN 952-471-423-X
  • William Blum: Kuoleman imperiumi: kirjoituksia Vapaudenpatsaan varjosta (Sammakko, 2006) ISBN 952-483-018-3 (nid.)
  • Julia Sweig, Friendly Fire: Losing Friends and Making Enemies in the Anti-American Century, PublicAffairs, 2006 ISBN 1-58648-300-5
  • Brendon O’Connor, "A Brief History Of Anti-Americanism: From Cultural Criticism to Terrorism", Australasian Journal of American Studies, Vol. 23, No. 1, July 2004, p. 82.
  • Gerrit-Jan Berendse; "German Anti-Americanism in Context" Journal of European Studies, Vol. 33, 2003
  • Ian Buruma and Avishai Margalit, Occidentalism: The West in the Eyes of Its Enemies
  • James W. Ceaser, "A genealogy of anti-Americanism," The Public Interest (Summer 2003).
  • Richard Z. Chesnoff, The Arrogance of the French : Why They Can't Stand Us--and Why the Feeling Is Mutual, Sentinel, April, 2005 ISBN 1-59523-010-6
  • John Dean and Jean-Paul Gabilliet; European Readings of American Popular Culture Greenwood Press, 1996
  • J. L. Granatstein, Yankee Go Home? Canadians and Anti-Americanism. (1996)
  • Paul Hollander, Anti-Americanism
  • Chalmers Johnson, Blowback: The Costs and Consequences of American Empire
  • Eric V. Larson, Norman D. Levin, Seonhae Baik, Bogdan Savych; Ambivalent Allies? A Study of South Korean Attitudes toward the U.S Rand, 2004
  • Brendon O’Connor, "A Brief History Of Anti-Americanism: From Cultural Criticism to Terrorism", Australasian Journal of American Studies, Vol. 23, No. 1, July 2004, pp. 82+
  • Richard Pells; Not like Us: How Europeans Have Loved, Hated, and Transformed American Culture since World War II Basic Books, (1997)
  • Jean-Francois Revel, Anti-Americanism
  • Philipe Roger, The American Enemy: The History of French Anti-Americanism
  • David Strauss; Menace in the West: The Rise of French Anti-Americanism in Modern Times Greenwood Press, 1978
  • Charles J. Swindells; "Anti-Americanism and Its Discontents" New Zealand International Review. Volume: 30. Issue: 1. 2005. pp 8+.
  • Frank Trommler and Joseph McVeigh; America and the Germans: An Assessment of a Three-Hundred-Year History - Vol. 2 University of Pennsylvania Press, 1990

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]