Tämä on lupaava artikkeli.

Venezuela

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Venezuelan bolivariaaninen tasavalta
República Bolivariana de Venezuela
Venezuelan lippu
lippu

LocationVenezuela.svg

Valtiomuoto liittotasavalta

Presidentti Nicolás Maduro

Pääkaupunki Caracas
10°30′N, 66°55′W

Muita kaupunkeja Maracaibo

Pinta-ala
– yhteensä 912 050[1] km² (sijalla 33)
– josta sisävesiä 0,3 %

Väkiluku (2012) 28 047 938[1] (sijalla 45)
– väestötiheys 27 / km²
– väestönkasvu 1,5[1] % (2010)

Viralliset kielet espanjan kieli

Valuutta Venezuelan bolívar (VEF)

BKT
– yhteensä 348,8 miljardia USD (PPP)[1] (sijalla 32)
– per asukas 13 000 USD

HDI (2014) 0,764[2] (sijalla 71)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 4[1] %
– teollisuus 37[1] %
– palvelut 59[1] %

Aikavyöhyke UTC-4
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
 – Espanjasta

5. heinäkuuta 1811

Lyhenne VE

Kansainvälinen
suuntanumero
+58

Motto ei ole, aikaisemmin Dios y Federación (Jumala ja Liittovaltio)

Kansallislaulu Gloria al bravo pueblo

Venezuelan bolivariaaninen tasavalta eli Venezuela on valtio Etelä-Amerikassa, Karibianmeren rannalla. Sen rajanaapurit ovat Brasilia etelässä, Guyana idässä ja Kolumbia lännessä. Vuosina 1522–1821 Venezuela oli espanjalaisten siirtomaa, ja se itsenäistyi nykyisen kansallissankarinsa Simón Bolívarin kampanjan ansiosta. Öljyteollisuus on tuonut maalle vaurautta 1920-luvulta alkaen.

Vuodesta 1999 kuolemaansa saakka, vuoteen 2013, maata hallinnut presidentti Hugo Chávez lupasi poistaa maasta korruption ja tasata tuloeroja. Hän aloitti lukuisia sosiaalisia ohjelmia, ja toteutti sosialistista talouspolitiikkaa valtapuolue PSUV:n johdossa. Chavez poistatutti presidentin kausirajoituksen ja lopulta hänen kauttaan kuvaa tyypillinen autoritaarinen kehitys, jossa valta on keskitetty, vastustajia vaiennetaan väkivalloin ja suuri osa varallisuudesta kavalletaan tavalla tai toisella.[3] Chavezin kaudelle osui korkean öljynhinnan kausi, joka lisäsi valtion tuloja windfall-tyyppisesti. Maan oma tuotanto on romahtanut muun muassa maatilojen ja yritysten kansallistamisten myötä sekä entisen talouselitiin ja jopa USA:n vastatoimien myötä. Tämä on aiheuttanut pulaa ja lisännyt rikollisuutta. 2013 valtaannoussut Nicolás Maduro on jatkanut samalla linjalla.[3] Oikeisto-oppositio voitti niukasti parlamenttivaalit vuonna 2015.[3] Venezuelan talous romahti vuonna 2016 ja maa kärsii korkeasta inflaatiosta.[4]

Ulkopoliittisesti Venezuela keskittyy yhteistyöhön OPECin ja Latinalaisen Amerikan valtioiden kanssa.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelan nimen alkuperästä on olemassa kaksi teoriaa, jotka pohjautuvat espanjalaisiin lähteisiin. Suositumman teorian mukaan Venezuela tarkoittaisi pientä Venetsiaa. Toisen teorian mukaan nimi juontaa juurensa alkuperäisasukkaiden kieleen, jonka puhujat kutsuivat itseään veneciuelaeiksi.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset ihmiset olivat saapuneet nykyisen Venezuelan alueelle 6 000 – 13 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Asukkaita tuli kolmesta suunnasta: idästä (nykyisen Guyanan suunnasta) etelästä (nyky-Brasiliasta) ja pohjoisesta (Antilleilta). He harjoittivat maanviljelyä, metsästystä ja kalastusta.[6] Kolmannella matkallansa 1498 Kristoffer Kolumbus rantautui ensimmäisen kerran Amerikan mantereelle, Venezuelaan. Espanjalaiset perustivat Venezuelaan ensimmäisen pysyvän siirtokuntansa Etelä-Amerikassa vuonna 1522. Espanjalaisia kiinnostivat ensin rannikon helmet ja jalometallit, myöhemmin orjien saatavuus. 1620-luvulta alkaen kaakao muodostui tärkeäksi vientituotteeksi. Maan valloittaminen eteni hitaasti, eivätkä konkistadorit käyneet kaikkialla nykyisen Venezuelan alueella ikinä. Sen sijaan lähetyssaarnaajat etenivät toimeliaasti jokilaaksoja pitkin 1600- ja 1700-luvuilla. Venezuelaa hallittiin osana Uuden-Granadan varakuningaskuntaa.[7]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa onnistui itsenäistymään Espanjan vallan alta 1821, itsenäisyyskampanjan suuri vaikuttaja oli Simón Bolívar, jonka mukaan maan viralliseen nimeen onkin otettu sana Bolivariana. Nykyiset valtiot Venezuela, Kolumbia, Panama ja Ecuador muodostivat Suur-Kolumbian vuoteen 1829 saakka, jolloin Venezuela erosi liitosta ja muuttui itsenäiseksi valtioksi.[8]

1800- ja 1900-luvut olivat pääosin poliittisesti epävakaita, diktaattorit hallitsivat aika ajoin ja maassa oli vallankumouksellista toimintaa. Maa vaurastui 1920-luvulla, kun perustettiin öljyteollisuus.[9] Vuosina 1870–1888 vallassa oli Antonio Guzman Blanco, joka uudisti infrastruktuuria ja houkutteli ulkomaisia sijoittajia. Vuosina 1908–1935 vallassa oli diktaattori Juan Vicente Gomez. Sinä aikana maasta tuli maailman suurin öljyn viejä.[10]

Vuodesta 1958 lähtien Venezuelassa on vallinnut jonkinlainen siviilidemokratia.[11] 1970-luvulla sen talous kukoisti, kun öljyn hinta nousi. Öljy- ja terästeollisuus kansallistettiin. 1980-luvulla öljyn hinnan myötä tulivat talousongelmat, ja maa sai Maailmanpankilta lainaa vuonna 1989.[10] Presidentti Carlos Andrés Pérez alkoi toteuttaa suuria taloudellisia uudistuksia, joita IMF oli vaatinut. Uudistuksiin sisältyivät: "raju devalvaatio, kaupan ja sijoitusten rajoitusten purkaminen sekä suorimmin kansalaisiin vaikuttanut valtion tukien poisto monilta perustuotteilta (esim. sähköltä, polttoaineelta, leivältä ja maidolta)". Presidentti Pérezin kaudella hinnat nousivat rajusti. Hintojen nousut johtivat rajuihin mielenosoituksiin, jotka laajenivat maanlaajuisiksi levottomuuksiksi vuonna 1989. Hallitus kukisti mielenosoitukset kovilla otteilla, mikä johti satoihin kuolonuhreihin. Tapausta kutsutaan Caracazoksi. Useita kuolonuhreja vaatineen Caracazon jälkeen kansallistettuja aloja yksityistettiin jälleen[12]. 1990-luvun alussa Pérezin hallintoa pidettiin laajalti korruptoituneena ja joukko sotilaita yritti kaapata vallan Pérezilta vuonna 1992. Kaappaus epäonnistui. Vallankaappausta yrittäneiden joukossa oli operaatiota johtanut Hugo Chávez, joka valittiin presidentiksi vuonna 1998[13].

2000-luku: Chávezin sosialismia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 hyväksyttiin uusi perustuslaki, jossa muun muassa päätettiin maan uudeksi viralliseksi nimeksi Venezuelan bolivariaaninen tasavalta.[14] Presidentin ja armeijan valtaa lisättiin. Perustuslaki myös tiukensi valtion otetta öljyteollisuudesta, rajoitti keskuspankin itsenäisyyttä ja lupasi valtioneläkkeen kaikille.[15]

Vuonna 2002 maassa yritettiin vallankaappausta presidentti Hugo Chávezia vastaan.[10] Venezuelan viranomaiset ovat syyttäneet Yhdysvaltoja vallankaappausyrityksen tukemisesta. Yhdysvallat ilmaisi tukensa vallankaappauksen yrittäjille tapahtumahetkellä, mutta on kiistänyt osallisuutensa vallankaappaukseen.[16]

Oppositio vaati kansanäänestystä Chávezin jatkosta, joka järjestettiin vihdoin 2004. Chávez voitti äänestyksen. Vuonna 2005 Chávez toteutti maareformin. Vuonna 2006 hänet valittiin uudelleen 63 % kannatuksella. Vuonna 2007 ilmoitettiin öljyprojektien ja 2008 pankkien kansallistamisesta.[10] Presidentti Hugo Chávez ilmoitti maan pyrkivän sosialismiin.[17] Vuonna 2009 Venezuelan talous taantui, kun öljyn hinta laski. Chavez uskoi taantuman olevan nopeasti ohi.

Chávez kykeni vähentämään äärimmäistä köyhyyttä, lapsikuolleisuutta ja lukutaidottomuutta. Mutta toisaalta Chávezin kaudella rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti, talouden hoito oli tuhlailevaa ja korruptio vaivasi maata[18][19]. Kun hallitus esimerkiksi sosialisoi maatilan, se lakkasi tuottamasta. Hallitus myös rajoitti tuntuvasti sananvapautta..

Vuonna 2012 Chávez valittiin uudelleen presidentiksi, mutta kuoli ennen virkavalaansa syöpään. Viime aikoina on julkistettu uutisia, joissa CIA:lla ja Chavezin syövällä voisi olla yhteys.[20][21]

Maduron aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chavezin varapresidentti Nicolas Maduro voitti vaalit, kun esiintyi edeltäjänsä tavoin vaalikampanjassa sosialistina. Mutta oikeisto-oppositio väitti 55% äänisaalista vilpilliseksi. Maduro jatkoi Chávezin sisä- ja ulkopolitiikkaa. Maduro pyrki luomaan Venezuelaan sosialismia. Maduron hallitus syytti Yhdysvaltoja taloussodasta ja Venezuelan asioihin sekaantumisesta. Venezuela oli ystävä Venäjän ja Kiinan kanssa. Välit Kolumbiaan ovat olleet jännittyneet erityisesti rajakysymyksen takia. Maduro määräsi Kolumbian vastaisen rajan suljettavaksi elokuussa 2015. Tällä pyritään Maduron mukaan patoamaan kolumbialaisten salakuljettajien pääsyä maahan, joita hän syyttää ruokatavaran hamstrauksesta, mikä hänen mukaansa on vaikuttanut käynnissä olevaan ruokapulaan. Maasta karkotettiin yli tuhat kolumbialaista. Ilmassa oli Time-lehden mukaan kolumbialaisiin kohdistuvaa muukalaisvastaisuutta.[22] Kun öljyn hinta laski, Venezuelan talous alkoi vuonna 2014 kutistua. Kansalaisia vaivasivat pula ja inflaatio. Vuonna 2016 oli pulaa kaikesta: ruoasta, lääkkeistä ja sähköstä, Sähköpula johtui kuivuudesta. Myös väkivaltarikollisuus oli yleistä. Oikeisto-oppositio voitti parlamenttivaalit vuoden 2015 lopussa. Tämä synnytti valtataistelun sosialistien ja oikeiston välille. Maduron kansansuosio alkoi huveta, kun Venezuelan talous syöksyi. Oppositio järjesti 2014-2016 monia mielenosoituksia ja väkivaltaisia protesteja. Hallitus kukisti ne kovin ottein[23]. Maduron kansansuosio laski niin että kesällä 2015 Maduroa kannatti noin neljännes äänestäjistä, ja konservatiivinen oppositio voitti parlamenttivaalit. Vuonna 2016 Maduro julisti maansa taloudelliseen poikkeustilaan, kun ruoka-, energia- ja tavarapula vaivasivat yhä pahempana maata[24]. Ihmisillä saattoi olla varaa vain yhteen ateriaan päivässä, ja sairaaloissa oli pula lääkkeistä. Laiton mustan pörssin keinottelu kukoisti.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelan presidentti valitaan yleisellä kansanäänestyksellä joka kuudes vuosi. Presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johtaja. Pääministeriä ei ole. Aiemmin sama henkilö voitiin valita presidentiksi enintään kahdelle peräkkäiselle kaudelle, mutta tämä pykälä kumottiin kansanäänestyksessä vuonna 2009[25]. Presidentti nimittää varapresidentin ja hallituksen koon sekä koostumuksen. Presidentti voi myös pyytää parlamenttia harkitsemaan uudelleen osia laeista, jos hän vastustaa niitä, mutta parlamentti voi jättää ne huomiotta yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä.

Venezuelan parlamentti on yksikamarinen ja nimeltään Asamblea Nacional (Kansalliskokous). Sen 165 jäsentä (kolme paikkaa on varattu alkuperäiskansoille) valitaan kansanäänestyksellä viiden vuoden kausiksi. Vuonna 2010 valitussa parlamentissa hallituksen kannattajilla on 98 paikkaa, oppositiolla 65.[1]

Parlamentti valitsee korkeimman oikeuden jäsenet yhdeksi 12 vuoden pituiseksi kaudeksi.[1]

Venezuelan energiapolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IEA:n mukaan Venezuela oli vuonna 2008 maailman 9. suurin öljyntuottajamaa (137 Mt 3,5 % maailman tuotannosta) ja 10. suurin kivihiilen viejä (6 Mt). Venezuelan jalostettujen öljytuotteiden vienti vuonna 2007 oli 29 Mt (4. sija) ja kaikkien öljytuotteiden vienti 106 Mt (6.sija).[26] Venezuela on OPECin jäsen.

Osavaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelan osavaltiot
Pääartikkeli: Venezuelan osavaltiot

Venezuela on jaettu 23 osavaltioon, pääkaupunkialueeseen (Caracas) ja yhteen liittovaltiolliseen alueeseen. Osavaltiot on jaettu 335 kuntaan (municipios), jotka on vielä jaettu 1 084 alueeseen (parroquias).[27]

Osavaltiot (pääkaupunki suluissa) ovat:[28]

  1. Amazonas (Puerto Ayacucho)
  2. Anzoátegui (Barcelona)
  3. Apure (San Fernando de Apure)
  4. Aragua (Maracay)
  5. Barinas (Barinas)
  6. Bolívar (Ciudad Bolívar)
  7. Carabobo (Valencia)
  8. Cojedes (San Carlos)
  9. Delta Amacuro (Tucupita)
  10. Falcón (Coro)
  11. Guárico (San Juan De Los Morros)
  12. Lara (Barquisimeto)
  1. Mérida (Mérida)
  2. Miranda (Los Teques)
  3. Monagas (Maturín)
  4. Nueva Esparta (La Asunción)
  5. Portuguesa (Guanare)
  6. Sucre (Cumaná)
  7. Táchira (San Cristóbal)
  8. Trujillo (Trujillo)
  9. Yaracuy (San Felipe)
  10. Vargas (La Guaira)
  11. Zulia (Maracaibo)
  12. Liittovaltiollinen alue

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelan kartta

Venezuelan maasto on vaihtelevaa. Maan luoteisosissa on Andien koillisimmat osat, korkein kohta on Pico Bolivar, jonka korkeus on 5 007 metriä. Luoteessa ovat myös Maracaibojärveä ympäröivät alangot sekä Venezuelanlahti. Maan keskiosa on tasankoa, joka tunnetaan nimellä llanos, tasangot jatkuvat Kolumbian rajalta Orinocojoen laaksoon idässä. Etelässä on Guyanan ylänkö, josta löytyy muun muassa Angelin putoukset, maailman korkein vesiputous.[29] Karibialla Venezuelaan kuuluu mm. Los Roquesin saaristo, joka koostuu useista pienistä saarista. Saaristo on kansallispuisto.[30]

Caracasin pääkaupunkiseutu, jonka väkiluvuksi arvioitiin vuonna 2010 lähes 4,5 miljoonaa, on maan suurin taajama-alue.[31] Varsinainen Caracasin kaupunki (vajaat kaksi miljoonaa asukasta) oli vasta maan toiseksi suurin kaupunki, kun suurin oli Maracaibo (2,6 miljoonaa asukasta). Muita yli miljoonan asukkaan kaupunkeja olivat Valencia, Barquisimeto ja Ciudad Guayana.[32]

Joulukuussa 2007 Venezuela siirtyi käyttämään ainoana maailmassa aikavyöhykettä, joka on 4½ tuntia jäljessä UTC-ajasta.[33] Energiansäästö-syistä 2016 kelloja siirrettiin puoli tuntia eteenpäin USA:n harjoittaman taloussodan vaikutusten lieventämiseksi.

Venezuelassa vallitsee trooppinen ilmasto, tavallisesti kuuma ja kostea, joskin korkeammalla on viileämpää. Caracasissa kuukauden keskimääräinen ylin lämpötila vaihtelee joulukuun 28 ja toukokuun 32 asteen välillä. Eniten sataa kesäkuusta lokakuuhun, yli sata millimetriä kuussa.[34]

Venezuelan Andien pilvimetsissä elää harvinainen silmälasikarhu. Venezuelan Amazonin ja Orinocon deltan sademetsissä ja joissa elää makeanveden delfiineitä, orinoconkrokotiileja, anakondia, jättiläissaukkoja, jaguaareja, hämähäkkiapinoita, laiskiaisia, tapiireita ja harvinainen kynnetönmanaatti. Rannikon krokotiilit piileksivät mangrovemetsissä kuten Morrocoyn ja Tacariguan kansallispuistoissa. Los Roquesin kansallispuisto tunnetaan merikilpikonnien suojelusta.[35]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Venezuelan talous
Kukenanvuori

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venezuelan talous muuttui maatalouskeskeisestä öljykeskeiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen maa oli 15 vuoden ajan maailman tärkein öljynviejä, kunnes Persianlahden maat sivuuttivat sen. Venezuela oli perustamassa OPEC:ia 1959. Öljytulot kattavat noin kolmanneksen maan bruttokansantuotteesta, 95 % vientituloista ja yli puolet hallinnon kustannuksista.[1]

Muiden tuotteiden puute, pääoman pakeneminen ulkomaille ja väliaikainen öljyn hinnan lasku aiheuttivat kuitenkin ongelmia taloudelle vuonna 2002. Asian auttamiseksi hallitus päätti kelluttaa valuutta bolívaria, minkä seurauksena sen arvo laski tuntuvasti.[10]

Maassa on öljyn lisäksi rikkaat esiintymät hiiltä, rautaa, bauksiittia ja kultaa, sekä vesivoimaa ja timantteja.[1] Halpa energia on mahdollistanut raskaan teollisuuden kehittämisen ja maa on yksi suurimmista alumiinin tuottajista maailmassa.[36]

1970-luvulla öljy toi tuloja maalle, niin että rahaa riitti suorastaan kerskakulutukseen. Muut tärkeät tuotannon alat unohdettiin kokonaan. Elintarvikkeita maa ei tuottanut omaan kulutukseensa 1980-luvun alussa läheskään tarpeeksi. Nyt tilanne on jo vähän parempi, mutta omavaraisuuteen ei ole vielä päästy: elintarvikkeista tuodaan kaksi kolmannesta ulkomailta. Maataloustuotteista Venezuela vie ulkomaille tupakkaa, kalaa, hedelmiä, kaakaota ja näistä jalostettuja tuotteita.[11]

Ruoka- ja energiapula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Venezuelan pula

Presidentti Chavezin vuodesta 2003 asettamat ruuan ja muiden tarvikkeiden asettamat hintakatot loivat ruoka- ja materiaalipulaa. Venezuelassa halvalla ostetut hyödykkeet kannatti myydä kalliilla muualla. Tämä synnytti salakuljetusta. Sosialisoitu maatila myös saattoi lakata toimimasta. Öljyn hinta laski 2008-2009. Vuonna 2010 maassa oli pulaa mm. sähköstä ja lihasta. Vuonna 2014 alkanut öljyn maailmanmarkkinahintojen romahdus pahensi tavarapulan ennen näkemättömäksi. Maassa oli vuonna 2016 pulaa lääkkeistä, ruuasta ja sähköstä.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelassa on 409 lentopaikkaa, joista viidellä on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Maan kansallinen lentoyhtiö on Conviasa. Rautateitä on 806 km, ja Orinocojoella on 400 km sisävesiväylää. Satamakaupungit ovat La Guaira, Maracaibo, Puerto Cabell ja Punta Cardon. Venezuelan lähivesillä liikkuvia on varoitettu merirosvojen hyökkäyksistä.[1]

Rautateillä ja jokireiteillä ei ole matkustajaliikennettä, joten maan sisällä liikutaan paljon linja-autoilla. Kaikissa suurkaupungeissa on paikallisbusseja ja Caracasissa myös metro.[37]

Rikollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Venezuelan rikollisuus

Hugo Chávezin kausilla Venezuelasta tuli maailman väkivaltaisimpia paikkoja. Maassa tehdään murhia ja tappoja enemmän kuin veristä huumejengisotaa käyvässä Meksikossa. Chávezin aloittaessa vuonna 1999 Venezuelassa oli vain vähän henkirikoksia Latinalaisen Amerikan mittakaavassa. Sieppauksetkin ovat yleistyneet räjähdysmäisesti.[38]

Rikollisuuden lisääntymisen syynä on virkamiesten korruptio, aseiden huono valvonta ja tehoton poliisi- ja oikeuslaitos. Lisäksi Venezuela on huumeiden kauttakulkumaa, jossa Kolumbian huumemafia toimii.[39]

Kansalaisjärjestön tilastojen mukaan vuonna 1998 henkirikoksia oli 4 550 mutta vuonna 2012 jo 21 000. Hallitus lakkasi vuonna 2004 julkaisemasta tietoja. Vuonna 2009 henkirikoksia oli 100 000 asukasta kohden 49, Suomessa 2,2 (2010), mikä sekin on korkea luku Euroopassa.[38]

Sosiologi Roberto León Briceñon mukaan lähinnä köyhät tappavat toisiaan, vaikka hallitus väittää sitä luokkataisteluksi. Panssaroidut autot ja rynnäkkökiväärin kestävät ovet ovat nousseet myyntimenestyksiksi, mutta vain rikkailla on varaa turvallisuuteen.[38]

Väkivaltarikollisuus kasvoi yhä Maduron presidenttikaudella, niin että murhia tehtiin noin 25 000 vuonna 2014. Tämä kasvoi vuoden 2014 keskivaiheilta vuoden 2015 puoliväliin 7%.[40]

Autoritaarinen demokratia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisen oikeistolaisen The Economistin mukaan Chávezin Venezuela noudatti Sudanin, Zimbabwen ja muiden tavoin autoritaarisen demokratian mallia, joka yhdistää muodollisen demokraattiseen mandaattiin populistisen sosialismin ja USA-vastaisuuden.

Chávez on "alistanut oikeuslaitoksen, tyrannisoinut tiedotusvälineitä ja ahdistellut oppositiota" muttei silti ole saanut oppositiota yhtä nujerretuksi kuin Iran, Venäjä tai Kuuba.[41]

Sensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chávezin aikana maan hallinto on rajoittanut ilmaisuvapautta puuttumalla tiedotusvälineiden omistukseen ja ohjelmien sisältöön. Chávez liittolaisineen on säätänyt tiedonvälityslain, jonka nojalla tiedotusvälineitä voidaan summittaisesti sulkea epämääräisten "kiihotus"-syytösten perusteella.[42]

Toukokuussa 2007 hän jätti uusimatta maan vanhimman ja katsotuimman yksityisen TV-kanavan RCTV:n lisenssin käyttää valtakunnanverkkoa. Suositun RCTV:n sulkeminen aiheutti laajoja protesteja niin Venezuelassa kuin ulkomaillakin. Jopa yli 75 prosenttia venezuelalaisista vastusti kanavan poisjäämistä. RCTV palasi ruutuihin maksullisena satelliitti- ja kaapelikanavana heinäkuussa 2007.[43]

Elokuun alussa 2009 Chávezin hallinto sulki 13 yksityistä radioasemaa ja 23 muuta asemaa suljetaan pian. Yhteensä 240:ä asemaa uhkaa sulkeminen. Chávez aikoo siirtää toimiluvat tukijoilleen. Hän myös uhkasi sulkea Globovisionin, joka on ainoa jäljellä oleva TV-asema, joka ei ole Chávezin tukijoiden hallinnassa. Human Rights Watch:n Jose Miguel Vivanco kuvasi toimintaa kattavimmaksi hyökkäykseksi sananvapautta vastaan Chávezin valtaannousun jälkeen ja sanoi Venezuelan olevan Kuuban ohella ainoa alueen maista, joka osoittaa niin räikeää piittaamattomuutta ilmaisuvapauden yleismaailmallisia periaatteita kohtaan.[44]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelassa on lukuisia kansanryhmiä, intiaaneja, espanjalaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä sekä 1900-luvulla maahan muuttaneita italialaisia, portugalilaisia, arabeja, saksalaisia ja muista ympäröivistä Etelä-Amerikan maista tulleita. Vuonna 2010 noin 93 % väestöstä asui kaupunkimaisissa olosuhteissa. Virallinen kieli on espanja, mutta maassa on myös lukuisia omaperäisiä murteita ja kieliä sekä siirtolaisten mukanaan tuomia kieliä ja murteita. 96 % väestöstä on katolisia, loput pääosin protestantteja.[1]

Vuosina 1996–2006 maassa raportoitiin noin 40 000 AIDS-tapausta. Vuonna 2006 ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 29 000 henkeä, mutta sitä sai vain puolet heistä, noin 15 000 henkeä. Lääkitystilanne on parantunut, seuraavana vuonna hoitoa sai jo 23 000 henkeä, mutta todellisista tarvitsijoiden määristä tai viruksen kantajista on huonosti tietoa saatavana.[45]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etniset ryhmät, valkoiset, intiaanit, mustat ja mestitsit eli pardot ovat pysyneet paljolti erillään. Kansalliseen perinteeseen on kuulunut valkoisen ryhmän ylemmyys muihin nähden. Valkoiset ja pardot asuvat kaupungeissa, intiaanit Amazonasin alueella ym. syrjäisillä rajaseuduilla ja mustat Karibianmeren rannikolla.[46] Maassa on yhä n. 50 alkuperäiskansaa, ja alkuperäisistä kielistä on yhä elossa n. 30. Alkuperäiskansoista suurin on Paraguanán niemimaalla, osittain Kolumbian puolella asuva wayuu-kansa (guajirot). Vuonna 1999 uudistetun perustuslain myötä Venezuelan alkuperäiskansojen oikeudet paranivat. Oikeuksien, kuten omalla äidinkielellä tarjotun alkuopetuksen toteutumiseen käytännössä on silti vielä matkaa.[47] Alkuperäiskansat ovat kuitenkin ottaneet koulutustaan omiin käsiinsä mm. perustamalla oman yliopiston, Universidad Indígena de Venezuelan.[48]

Ruokaperinteeseen kuuluu tukeva aamiainen, runsas lounas ja kevyt illallinen. Omaleimaisin ruokalaji on arepa eli eräänlaiset maissijauhosämpylät, joita syödään täytettyinä välipaloiksi ja aterioilla lisukkeina.[46]

Venezuela on suuri telenovela-tyyppisten televisiosarjojen tuottajamaa. Niitä on tehty kymmeniä.[49] Toisin kuin esimerkiksi Kolumbiassa tai Brasiliassa, Venezuelan telenoveloissa ei käsitellä ajankohtaisia aiheita vaan ne ovat puhdasta viihdettä.[50] Venezualalaisia telenoveloita viedään runsaasti ulkomaille, vuoteen 1993 mennessä niitä oli esitetty 38 maassa. Sarja Cara sucia (likanaama) on noussut espanjankielisten katsojatilastojen kärkeen Yhdysvalloissa.[51]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelan jalkapallomaajoukkue on menestynyt muihin Etelä-Amerikan joukkueisiin verrattuna huonosti: se ei ole koskaan selviytynyt jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin, ja on Chilen ja Ecuadorin ohella ainoa, joka ei ole voittanut Copa Américaa. Joulukuussa 2010 se oli FIFAn rankingissa sijalla 60.[52]

Venezuela on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1932 alkaen. Se on saanut kaikkiaan 12 mitalia taekwondosta, painonnostosta, nyrkkeilystä, ammunnasta, miekkailusta ja kolmiloikasta. Maan ainoat kultamitalistit ovat nyrkkeilijä Francisco Rodríguez ja miekkailija Rubén Limardo.[53]

Vuonna 2011 venezuelalainen Pastor Maldonado nousi Formula 1 -sarjaan Williamsin kuljettajana. Hän otti uransa ensimmäisen F1-osakilpailuvoiton Espanjan GP:ssä 2012.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alan Murphy, Dan Green: Venezuela handbook. Footprint Travel Guides, 2002. ISBN 9781903471418.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m The World Factbook: Venezuela CIA. (englanniksi)
  2. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen pdf-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (undp.org) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  3. a b c Taskut täyteen köyhien nimissä - Chavezin perintö Venezuelassa yle.fi. Viitattu 18.3.2016.
  4. Millaista on elämä romahtaneessa valtiossa – venezuelalaisten viisi tapaa selviytyä Yle. Viitattu 22.6.2016.
  5. Tinker-Salas, Miguel: Venezuela: What Everyone Needs To Know, s. 17-19. OUP USA, 2015. Teoksen verkkoversio.
  6. Before Discovery History of Venezuela: First Part Venezuela Tuaya
  7. Discovery and Conquest Spanish Colonial Life Venezuela: A Country Study. Library of Congress.
  8. The Epic of Independence Venezuela: A Country Study.
  9. Maailma tänään: Etelä-Amerikka, s. 10. Bonnier, 1997. ISBN 87-427-0798-6.
  10. a b c d e Timeline Venezuela BBC News
  11. a b Background Note: Venezuela (Previous editions) 2010. US Department of State. Viitattu 14.12.2014.
  12. Valtonen Pekka: Latinalaisen Amerikan Historia, s. 399-400. Gaudeamus.
  13. Chavez marks his failed coup BBC News. 4.2.2002. Viitattu 26.12.2014.
  14. Constitution of the Bolivarian Republic of Venezuela Venezuelan Analysis
  15. New constitution for Venezuela BBC 1999
  16. Venezuela coup linked to Bush team Observer Worldview Guardian 2002
  17. Venezuela's Chavez: Socialism Still Our Goal Venezuelan Analysis 2008
  18. Sedghi, Ami: How did Venezuela change under Hugo Chávez? The Guardian. 6.3.2013. Viitattu 9.10.2015.
  19. Andrianova, Anna: Venezuela after Chavez: An economy on the verge CNBC. 26.11.2013. Viitattu 9.10.2015.
  20. Venezuelan Government to Form Commission to Investigate Chavez’s Death venezuelanalysis.com. Viitattu 19.5.2016.
  21. The Strange Death of Hugo Chavez: An Interview with Eva Golinger venezuelanalysis.com. Viitattu 19.5.2016.
  22. Otis, John & Rosario, Villa de: Inside Colombia and Venezuela’s Border and Refugee Crisis Time. 8.9.2015. Viitattu 17.5.2016.
  23. Kaikkiaan 18 ihmistä kuollut Venezuelan yltyvissä levottomuuksissa
  24. Venezuelan poikkeustila jatkuu – Yhdysvallat arvelee, että presidentin ote heikkenee (html) Yle uutiset ulkomaat. 14.5.2016. Yle, Reuters, AP, AFP. Viitattu 14.5.2016. suomi
  25. Venezuelan Chavez sai kansan tuen jatkokausille Helsingin Sanomat 15.2.2009
  26. Key world energy statistics 2009 IEA
  27. States of Venezuela Statoids
  28. Venezuela Citypopulation
  29. Geography Venezuela: A Country Study. Library of Congress, 1990
  30. Los Roques Archipelago Los Roques Archipelago National Park
  31. Venezuela: metropolitan areas World Gazetteer. Viitattu 26.6.2011
  32. Venezuela: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer. Viitattu 26.6.2011
  33. Venezuela creates own time zone BBC 9.12.2007 (englanniksi)
  34. Climatological information Caracas WMO / Venezuela Air Force Weather Service
  35. Venezuela Wildlife Lost World Adventures
  36. Murphy & Green, s. 354
  37. Getting around Lonely Planet
  38. a b c "Väkivalta kuristaa Venezuelaa" ja "Venezuelasta tuli murhien maa", sivut A3 ja B2, Helsingin Sanomat 16.1.2013.
  39. Venezuela with more than 21,600 murders in 2012: NGO Jeremy McDermott, Insight Crime, 28.12.2012
  40. Molina, Thabata: Attorney General’s UN Gaffe Reveals Venezuela’s Record-High Murder Rate - Violence at Epidemic Levels Based on Government's Own Figures panampost.com. 7.8.2015. PanAm Post. Viitattu 13.12.2015.
  41. Hugo Chávez's government - The wrecking of Venezuela: Venezuelans are starting to fall out of love with their president. Will they be allowed to vote him out of power?, The Economist, May 13th 2010
  42. A Decade Under Chávez, IV. The Media 22.8.2009. Human Rights Watch. Viitattu 4.8.2009.
  43. Helsingin Sanomat 17.7.2007
  44. Rory Carroll: Hugo Chávez revokes radio station licences in wider media crackdown The Guardian. 2.8.2009. Viitattu 4.8.2009.
  45. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Venezuela 2008 WHO. Viitattu 26.6.2011. (englanniksi)
  46. a b Venezuela Countries and their cultures
  47. AMERINDIA (Tachiran yliopiston Venezuelan alkuperäiskansoja esittelevä sivusto) Viitattu 29.8.2014. espanja
  48. UIV (UIV:n kotisivut) Viitattu 29.8.2014. espanja
  49. Shows by Country Telenovelas. Viitattu 30.3.2011.
  50. How telenovelas conquered the world BBC 2006
  51. Michael J. Enright, Antonio Francés, Edith Scott Saavedra: Venezuela, the challenge of competitivene, s. 72. Palgrave Macmillan, 1996. ISBN 9780312158514.
  52. Associations: Venezuela FIFA. Viitattu 1.1.2011 (englanniksi)
  53. Venezuela in Olympics Sport reference. Viitattu 1.1.2011 (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venezuela.