Kristoffer Kolumbus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kristoffer Kolumbus
Taiteilijan myöhempi näkemys Kristoffer Kolumbuksesta
Taiteilijan myöhempi näkemys Kristoffer Kolumbuksesta
Syntynyt 1451
Genova
Kuollut 20. toukokuuta 1506
Valladolid
Kansallisuus Genova
Ammatti tutkimusmatkailija
Puoliso Filipa Moniz Perestrelo
Allekirjoitus Columbus Signature.svg

Kristoffer Kolumbus (ital. Cristoforo Colombo, esp. Cristóbal Colón, s. elo−lokakuussa 1451 – k. 20. toukokuuta 1506) oli genovalainen tutkimusmatkailija. Kolumbus ylitti Atlantin vuonna 1492 ja saapui Amerikan itäpuolisille saarille ensimmäisenä eurooppalaisena. Hän purjehti Aragonian ja Kastilian (myöhemmin Espanja) kuningasparin suojelemana.

Kolumbus ei etsinyt uutta maanosaa vaan meritietä Intiaan. Hän uskoikin kuolemaansa saakka löytäneensä Intian eikä uutta mannerta. Kolumbus asettui uusien alueiden kuvernööriksi ja teki kaikkiaan neljä matkaa Amerikkaan.

Kolumbus ei ollut ensimmäinen Amerikassa käynyt eurooppalainen, sillä ainakin viikingit olivat käyneet siellä aiemmin. Hänen löytöretkensä antoivat kuitenkin lähtölaukauksen eurooppalaiselle Amerikan valloitukselle ja imperialismille. Sen seurauksena Euroopan, Amerikoiden ja Afrikan välille muodostuivat kiinteät yhteydet myöhempinä vuosisatoina.

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristoffer Kolumbuksen alkuperästä ja varhaisvaiheista ei tiedetä paljonkaan. Kolumbuksen poika Fernando Colón kirjoitti isänsä elämäkerran kauan tämän kuoleman jälkeen. Italiaksi käännetty ja 1541 julkaistu teos on puutteellinen, kaunisteltu ja kiistanalainen. Ei ole kuitenkaan selvää, onko virheiden alkuperä Fernandolta vai Kristofferilta.[1]

Kolumbuksen uskotaan syntyneen Genovassa nimellä Cristoforo Colombo vuoden 1451 elokuun 25. ja lokakuun 31. päivän välillä.[2] Kolumbuksen kirjoittamaksi uskotussa, hänen jälkeläistensä oikeusriidoissa käytetyssä testamentissa vuodelta 1498 hän itsekin kirjoittaa syntyneensä Genovassa: ”Siendo yo nacido en Genova”.[3] Myös aikalaiskronikoitsijat ja -kirjailijat kutsuivat häntä genovalaiseksi, ja myös moni asiakirja osoittaa samaan suuntaan.[2] Kolumbuksen on myös ehdotettu syntyneen muun muassa Portugalissa, Kataloniassa, Espanjassa juutalaiseksi, Korsikassa tai Kreikassa[4], tai Puolan maanpaossa eläneen kuninkaan Vladislav III:n poikana.[5]

Kristofferin isä Domenico Colombo oli kankuri ja äitinsä Susanna Fontanarossa kankurin tytär. Hänellä oli neljä pikkusisarusta: veli Bartolomeo, nuorena kuollut veli Giovanni Pellegrino, sisar Bianchinetta ja veli Giacomo. Hänen ei tiedetä opiskelleen Pavian yliopistossa, vaikka hänen elämäkerrassaan näin väitetäänkin.[2]

Kristoffer ja veli Bartolomeo lähtivät merille jo nuorina vaikka toisinaan työskentelivätkin villankarstaajina. Vuonna 1470 koko perhe muutti Savonaan, Genovasta länteen. Jossain vaiheessa Kolumbus muutti Lissaboniin Portugaliin. Kolumbuksen elämäkerrassa on monia epäuskottavia tarinoita nuoren Kolumbuksen meriseikkailuista Välimerellä ja Islannin länsipuolella. Hänen tiedetään kuitenkin varmasti käyneen vuoden 1478 heinäkuussa Madeiralla ostamassa sokeria.[6]

Kolumbus meni noin 1479 Lissabonissa naimisiin alhaisaatelistonaisen Felipa Moniz de Perestrellon kanssa ja sai Portugalin kansalaisoikeudet. Hänen ensimmäinen poikansa Diego syntyi 1481, eikä äidistä sen jälkeen ole tietoja. Merimatkojensa välillä Kolumbus asui Lissabonin lisäksi myös Porto Santossa ja Madeirassa. Hän hankki elantonsa kartanpiirtäjänä jonkun kartoittajan palveluksessa ja velkaantui huomattavasti.[7] Kolumbus teki 1480-luvun alussa useita merimatkoja Guineaan, mistä siihen aikaan kuljetettiin kultaa ja orjia Portugaliin.[8]

Fernando kuvasi Kolumbuksen sopusuhtaiseksi ja keskimääräistä pitemmäksi. Hän kertoi Kolumbuksella olleen pitkät kasvot, kyömynenä, vaaleat silmät, vaalea ja hiukan punertava iho, ja että hänen vaalea tukkansa muuttui 30 vuoden iässä valkoiseksi. Las Casasin kuvauksen mukaan Kolumbuksen parta ja hiukset olivat punaisia, kunnes muuttuivat valkoisiksi.[2]

Ajatus meritiestä Intiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbus keräsi jatkuvasti tietoa portugalilaisten tekemistä merimatkoista Afrikkaan ja keskusteli usein merimiesten kanssa. Hän alkoi kehitellä ajatusta purjehtimisesta Aasiaan lännen kautta Atlantin valtameren yli Intiaan, missä oli monenlaisia rikkauksia. Kolumbus tutustui Pierre d’Aillyn vuonna 1480 ilmestyneeseen teokseen Imago Mundi ja opiskeli sitä ahkerasti. Hän kirjoitti tunnetulle kartantekijälle Toscanellille Firenzeen ja vaihtoi tämän kanssa käsityksiä maailmankartasta ja Aasiaan purjehtimisesta.[9]

Maapallo tiedettiin pallonmuotoiseksi jo Kolumbuksen aikoina, mutta arviot sen koosta vaihtelivat. Guinean-matkoillaan Kolumbus teki tarkkoja muistiinpanoja ja laski maapallon ympärysmitaksi päiväntasaajan kohdalla 30 192 kilometriä, mikä on lähes 10 000 kilometriä todellista vähemmän. Kolumbus uskoikin löytävänsä Japanin vain 4 440 kilometrin päästä Kanariansaarilta länteen, vaikka todellisuudessa matkaa on 19 500 kilometriä.[10]

Retken järjestely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portugalissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbus esitti purjehdussuunnitelmansa Portugalin kuningas Juhana II:lle, mutta ei saanut vastakaikua. Kuninkaallisen komission asiantuntijat totesivat matkan paljon pidemmäksi kuin Kolumbus kuvitteli eivätkä uskoneet täysin Japaninkaan olemassaoloon. Kuninkaalla ei myöskään ollut varaa antaa laivoja näin epävarmaan yritykseen. Kolumbus lähti Portugalista Kastiliaan vuoden 1484 lopussa.[11]

Kastiliassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbus kuningatar Isabellan luona

Kolumbus saapui Kastiliaan luultavasti vuonna 1484 kolmivuotiaan Diego-poikansa kanssa. Hän alkoi käyttää Kastiliassa nimeä Cristóbal Colón. Kolumbus asui kreivi Luis de la Cerdan talossa kahden vuoden ajan. Kreivi kirjoitti Kolumbuksesta Kastilian kuningattarelle Isabellalle, joka kehotti lähettämään Kolumbuksen luokseen. Vuonna 1486 Kolumbus asui Córdobassa, odotti tapaamista kuningattaren kanssa ja myi kirjoja. Kesällä 1488 hän sai uuden naisystävänsä kanssa pojan nimeltä Fernando. Kun Kolumbus pääsi esittelemään ajatuksensa kuningattarelle ja kuningas Ferdinandille, nämä kiinnostuivat Kolumbuksen ajatuksesta mutta antoivat asian harkittavaksi oppineiden komissiolle. Komissio käsitteli asiaa monen vuoden ajan, ja Kolumbukselle maksettiin sinä aikana tukea valtion kassasta. Kolumbus kirjoitti myös Portugalin kuninkaalle ja pyysi tätä vielä kerran harkitsemaan ehdotustaan. Kuninkaan vastaus vuonna 1488 oli rohkaiseva, mutta Kolumbuksen ei tiedetä enää palanneen Portugaliin. Samana vuonna Bartolomeu Dias ilmoitti löytäneensä meritien Intiaan Afrikan eteläkärjen kautta, mikä teki Kolumbuksen kaavailemasta reitistä vähemmän tarpeellisen portugalilaisille.[12]

Vuonna 1489 Kolumbus kutsuttiin asumaan hoviin Granadan edustalle, missä espanjalaiset piirittivät maureja. Seuraavana vuonna Kolumbuksen asiaa käsitellyt toimikunta antoi asiasta kielteisen lausunnon. Toimikunta ei uskonut Kolumbuksella olleen sellaista tietoa asioista, joita muilla ei ollut. He uskoivat matkan Intiaan kestävän kolme vuotta, eikä paluu olisi välttämättä enää mahdollista. Hallitsijapari ei kuitenkaan tyrmännyt Kolumbuksen ideaa vaan ilmoitti hänelle, että asia voidaan ottaa esille myöhemmin kun sota Granadaa vastaan olisi ohi. Granada antautui tammikuussa 1492. Uusi toimikunta hyväksyi Kolumbuksen ajatukset. Kolumbus vaati itselleen kuitenkin niin suurta korvausta palveluksistaan, että toimikunta ja hallitsijapari torjuivat hänet aluksi jyrkästi. Hallitsijapari pyörsi kuitenkin päätöksensä, ehkä kuninkaan rahastonhoitajan Luis de Santángelin vaikutuksesta. Kolumbuksen kanssa tehtiin alustava sopimus ja Kolumbus sai lainan. Hän meni Palosin kaupunkiin keväällä 1492 herättelemään merenkulkijaporvareissa kiinnostusta tulevaan matkaansa. Huhtikuun 17. päivänä 1492 kuningatar ja kuningas allekirjoittivat Kolumbuksen kanssa tehdyn sopimuksen. Siinä Kolumbuksesta tehtiin valtameren suuramiraali ja aatelinen, ja hän sai perinnöllisen varakuninkuuden ja kuvernöörinoikeuden löytämiinsä maihin sekä osuuden kaikista voitoista.[13]

Matkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santa Marían, Niñan ja Pintan replikat esillä Chicagon maailmannäyttelyssä 1893.

Myönteisen päätöksen saanut Kolumbus lähti Granadasta toukokuussa 1492 ja matkusti satamakaupunki Palosiin. Siellä hän sai kaupungilta sopimuksensa mukaisesti käyttöönsä kaksi karavelia, Pintan ja Niñan, joiden miehistölle valtio maksoi etukäteen neljän kuukauden palkan. Lippulaivakseen Kolumbus sai Santa María -nimisen aluksen. Laivat olivat lähtövalmiit kymmenen viikon kuluttua.[14] Matkan järjestelyissä ja miehistön hankinnassa tärkeässä osassa olivat Pinzónin veljekset.[15] Kolmella laivalla matkaan lähti yhteensä 90 miestä, joista 86 oli espanjalaisia. Kolumbuksen osuus matkan kustannuksista oli ehkä kahdeksasosa, minkä hän oli lainannut.[16]

Kolumbuksen ensimmäinen matka

Kolumbus lähti Palosista 3. elokuuta 1492. Hän purjehti ensin Kanariansaarille, jotka kuuluivat Kastilialle. Siellä hän täydensi varastojaan ja korjasi aluksia. 6. syyskuuta alkoi matka meren yli länteen.[17]

Miehistö näki 7. lokakuuta lintuja lentämässä länteen, ja suuntaa muutettiin maan saavuttamiseksi. Kolumbuksen päiväkirjamerkinnän mukaan ensimmäisenä maata näki Pintan miehistöön kuulunut Rodrigo de Triana[18]. Kolumbus saavutti viimein 12. lokakuuta saaren, jolle hän antoi nimen San Salvador (Pyhä vapahtaja) ja kirjasi muistiin alkuasukkaiden sille antaman nimen Guanahani. Alkuasukkaat olivat rauhallisia ja ystävällisiä, ja Kolumbus uskoi, että heidät voitaisiin käännyttää kristinuskoon ilman väkivaltaa. Hän vangitsi joitain intiaaneja vietäväksi takaisin Espanjaan ja yritti selvittää heiltä, mistä löytyy kultaa.[19] Vieläkään ei ole varmuutta, mikä Bahamasaarista Kolumbuksen ensin löytämä saari oli, sillä hänen muistiinpanonsa eivät tarjoa konkreettisia tuntomerkkejä. Saaren uskotaan yleisimmin olevan Watlings Island, joka 1926 nimettiin sen vuoksi uudelleen San Salvadoriksi. Muita suosituimpia ehdokkaita ovat Samana Cay ja Grand Turk.[20]

Kolumbuksen maihinnousu. Dióscoro Teófilo Puebla Tolín, 1862.

San Salvadorilta Kolumbus matkasi toisille saarille ja kirjoitti ylös havaintojaan saarten ihmeellisestä luonnosta ja alkuasukkaiden tavoista. Koska hän luuli tulleensa Intiaan, hän kutsui alkuasukkaita ”intialaisiksi”, indios.[21] Kuuban pääsaaren Kolumbus tavoitti 28. lokakuuta.[22] Yllätyksekseen hän ei löytänyt Kuubasta kuningasta, kultaa eikä mausteita.[23] Muutamaa päivää myöhemmin Martín Alonso Pinzónin johtama Pinta lähti jostain syystä omille teilleen.[24]

5. joulukuuta Kolumbus saavutti suuren Hispaniolan saaren, jonka luonnonsatamat olivat parhaita mitä Kolumbus oli koskaan nähnyt. Hispaniolan alkuasukkailta hän löysi enemmän kultaa kuin muilta saarilta.[25] Santa Maria -laiva juuttui joulupäivän yönä hiekkasärkille. Kolumbus evakuoi miehistön Niñaan ja perusti La Navidad -nimisen linnoituksen ja siirtokunnan Hispaniolan pohjoisrannikolle. Sinne jäi 36 vapaaehtoista miestä.[26]

Tammikuun neljäntenä 1493 Kolumbus lähti paluumatkalle Hispaniolan pohjoisrannikkoa pitkin ainoalla laivallaan. Kolmantena päivänä he kohtasivat Pintan ja jatkoivat matkaa yhdessä. 12. tammikuuta he joutuivat pieneen kahakkaan karaibi-intiaanien kanssa. Tammikuun 16. päivänä he ottivat kurssin avomerelle koilliseen. 12. helmikuuta laivat joutuivat yhteen vuosisadan rajuimmista myrskyistä, mutta selviytyivät lopulta Portugalille kuuluneille Azoreille. Portugalilaiset halusivat pidättää Kolumbuksen, mutta hän näytti heille Kastilian kuninkaan ja kuningattaren kirjeitä ja kieltäytyi antautumasta.[27]

Kolumbus jatkoi Azoreilta itään 24. helmikuuta. Myrskyt nousivat uudelleen ja Kolumbus joutui hädissään purjehtimaan Portugalin rannikolle. Kuningas otti hänet ystävällisesti vastaan, vaikka vaatikin aluksi löydettyjä saaria ja maita itselleen. Kolumbus nosti ankkurin 13. maaliskuuta ja purjehti lähtösatamaansa Palosiin, minne hän saapui 15. maaliskuuta 1493. Myös Azoreilla omille teilleen myrskyssä joutunut Pinta löysi tiensä takaisin Espanjaan.[28]

Kastilian majesteetit kiittivät Kolumbusta tämän suurista palveluksista ja kutsuivat hänet luokseen. He pitivät hyvin tärkeänä, että Kolumbus tekisi pian uuden matkan, ja Kolumbus ehdottikin, että Hispaniolaan lähtettäisiin 2 000 siirtolaista, jotka rakentaisivat sinne kaupunkeja ja käännyttäisivät intialaisia kristinuskoon. Majesteetit pyrkivät myös varmistamaan, että löydetyt maat tunnustettaisiin heille kuuluviksi.[29] Paavi vahvisti tämän oikeuden toukokuussa 1493.[30] Barcelonassa Kolumbus sai sankarin vastaanoton. Hän toi näytteille alkuasukkaita, eksoottisia eläimiä, kultaa, puuvillaa, aloeta, mausteita ja nahkoja. Intiaanit kastettiin, ja yksi heistä toimi myöhemmin tulkkina Kolumbuksen uusilla matkoilla.[31]

Päiväkirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbus kirjoitti ensimmäisestä matkastaan päiväkirjan (suomennettu Amerikan löytöretken päiväkirja, suomennos Erkki Valkeila), joka on säilynyt nykypäivään Bartolomé de las Casasin jäljentämänä. Las Casas on lyhennellyt kirjaa monin paikoin, mutta ilmeisesti kuitenkin poistanut vain lähes mielenkiinnottomia osia kuten mainintoja säästä.[32]

Toinen matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbuksen toinen matka

Toiselle matkalleen Kolumbus lähti 24. syyskuuta 1493. Hänellä oli seitsemäntoista laivaa, 1 500 henkeä, hevosia, siemenviljaa, viiniköynnöksiä ja muuta tavaraa uusiin maihin perustettavien siirtokuntien tarpeisiin. Mukana oli myös Kristofferin veli Diego Kolumbus. Hän jäi Hispaniolan saarelle perustetun La Isabela -siirtokunnan ylipäälliköksi. Kristoffer löysi saaren sisäosista kulta-alueen. Sen jälkeen hän purjehti Kuubaan ja Jamaikaan, mutta palasi sieltä huonossa kunnossa syyskuussa 1494 La Isabelaan, minne oli sillä välin tullut hänen toinenkin veljensä, Bartolomé. Kristofferin ollessa matkalla osa väestöä oli alkanut niskuroida Diegoa vastaan. Kapinoijat anastivat lopulta Bartolomén laivat ja lähtivät Espanjaan kantelemaan kuningasparille Kolumbusta vastaan.[33]

Lähes satatuhantinen intiaaniarmeija kävi mellastelevien espanjalaisten kimppuun, vaikka Kolumbus olikin kaikin tavoin omalta osaltaan pyrkinyt rauhallisiin väleihin intiaanien kanssa. Ennen matkaa kuningatar Isabella oli antanut hänelle tarkat ohjeet, että intiaaneja on kohdeltava ”hyvin ja rakkaudella”, jotta näistä tulisi katolisia kristittyjä ja Espanjan kuninkaan alamaisia.[34] Intiaanit hävisivät taistelun ja viisisataa heistä lähetettiin Sevillaan myytäviksi orjiksi.[33]

Espanjaan menneet niskurit saivat aikaan sen, että kuningaspari lähetti Hispaniolaan luottamusmiehen tutkimaan saaren oloja. Kolumbus palasi Espanjaan ja sai helposti kumotuksi häntä vastaan esitetyt syytökset.[33]

Kolmas matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbuksen kolmas matka

Kolmannelle matkalle Kolumbus lähti 30. toukokuuta 1498 kuudella aluksella. Matkalle ei riittänyt miehiä, sillä sota Ranskaa vastaan oli käynnissä, ja Kolumbus sai laivojensa väeksi maanpakolaisuuteen tuomittuja rikollisia. Kanariansaarilla Kolumbus jakoi laivastonsa kahtia. Toinen osa purjehti suoraan Hispaniolaan, toisella hän itse lähti eteläisempää tietä Kap Verden saarien kautta ja päätyi monen vastuksen perästä ensi kertaa Etelä-Amerikan mantereelle, Orinocojoen suun seuduille.[33] Sieltä Kolumbus kiirehti kuitenkin Hispaniolaan, missä oltiin tyytymättömiä Bartolomé Kolumbuksen tiukkaan hallintoon ja saaren ylituomari oli asettunut kapinallisten johtajaksi. Kristoffer Kolumbus saapui juuri silloin saarelle, antautui neuvotteluihin kapinallisten kanssa ja rauhan saavuttamiseksi suostui nöyryyttäviin ehtoihin.[33]

Sillä välin panettelijoiden puheiden seurauksena Hispaniolaan oli lähetetty uusi käskynhaltija Francisco de Bobadilla, joka perille tultuaan hankki itselleen joukkojen suosion antamalla kaikille kullankaivuluvan Kolumbuksen veljesten poissa ollessa. Veljesten palatessa Bobadilla vangitsi heidät ja lähetti kahleissa Espanjaan. Kuningaspari lausui heti syvän paheksumisensa Kristofferin vangitsemisen johdosta ja hänet vapautettiin. Entistä ylivaltaansa uudessa maanosassa hän ei kuitenkaan enää saanut.[33]

Neljäs matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbuksen neljäs matka

Neljännelle ja viimeiselle matkalleen meren taakse Kolumbus lähti 11. toukokuuta 1502. Hänellä oli neljä pientä laivaa ja sataviisikymmentä miestä, joukossa veljensä Bartolomé ja kolmetoistavuotias poikansa Fernando. Hispaniolan saaren käskynhaltija Ovando ei sallinut Kolumbuksen nousta lainkaan maihin, joten Kolumbus jatkoi matkaansa Hondurasin rannoille. Sieltä hän etsi salmea, josta pääsisi Intian valtamereen. Sellaista salmea ei löytynyt, mutta Veraguan tienoilla hän löysi kultaa. Hän ryhtyi perustamaan sinne siirtokuntaa mutta joutui pakenemaan intiaanien hyökkäystä Jamaikalle. Vuotavat laivat ohjattiin matalikolle, ja apua lähdettiin pyytämään Hispaniolasta, sitä kuitenkaan saamatta. Kolumbus sairastui ja espanjalaiset suututtivat saaren alkuasukkaat. Kolumbus pelastautui intiaaneilta 1. maaliskuuta 1504 tapahtuneen kuunpimennyksen avulla, jonka hän tiesi tapahtuvan. Hän lähetti intiaanipäällikölle sanan, että Jumala on päättänyt rangaista heitä, koska he näännyttivät nälkään hänen valittunsa, ja vihansa merkiksi Jumala pimentäisi kuun. Kun kuu pimeni Kolumbuksen ennustamalla hetkellä, kantoivat hätääntyneet intiaanit Kolumbukselle ruokatarvikkeita ja Kolumbus lupasi, että jos he vastakin huolehtisivat haaksirikkoisten muonituksesta, Jumala antaisi kuun paistaa.[33]

Kahdeksan kuukauden jälkeen syntyi tyytymättömän miehistön keskuudessa aseellinen kapina, jonka Bartolomé Kolumbus kukisti. Siirtolaisten suuttumusta peläten käskynhaltija Ovando joutui lopulta lähettämään laivan noutamaan haaksirikkoisia. Hispaniolasta Kolumbus kuukauden kuluttua palasi veljineen ja poikineen Espanjaan.[33] Valtameren amiraali ja Intian varakuningas valitteli nyt köyhyyttään, sillä viimeiset varansa hän oli antanut merimiesten palkoiksi, joita hallitus ei suostunut maksamaan. Hän saapui kotimaahan 26. marraskuuta.[33]

Elämän loppuvaiheet ja jäännösten siirtely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbuksen hauta Sevillan katedraalissa.

Palattuaan Kastiliaan Kolumbus oli melko varakas mies. Leskeksi jäänyt kuningas oli kuitenkin käytännössä vienyt häneltä Intian kuvernöörin viran ja tarjonnut vastineeksi läänityksiä Kastiliassa, minkä Kolumbus torjui. Kolumbus kuoli kihdin vaivaamana Valladolidissa 20. toukokuuta 1506.[35] Kolumbus haudattiin aluksi Valladolidiin, mutta hänen jäännöksensä on sen jälkeen siirretty useasti. Vuonna 1509 hänen poikansa Diego siirrätti jäännökset Sevillaan, Las Cuevasin luostariin. Vuonna 1541 Diegon leski kuljetutti jäännökset Atlantin yli Santo Domingoon Hispaniolaan. Sieltä ne siirretiin 1795 Havannaan Kuubaan. Vuonna 1898 jäännökset palautettiin valtameren yli Sevillaan. Santo Domingosta oli kuitenkin vuonna 1877 löydetty laatikko, jossa oli luunkappaleita ja Kolumbuksen nimi.[36] Sevillaan palautetuista luista otettiin DNA-näytteet, joista vuonna 2006 varmistui tutkijoiden mukaan, että ainakin osa niistä todella oli Kolumbuksen jäännöksiä.[37]

Kolumbuksen mukaan nimettyjä paikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristoffer Kolumbuksen mukaan on nimetty Amerikassa useita kaupunkeja, alueita ja muita paikkoja, kuten Kolumbia, valtio Etelä-Amerikassa; Washington, District of Columbia; Columbiajoki ja Columbian yliopisto.[38][39]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Landström, Björn: Kolumbus. Otava, 1966.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Landström 1966, s. 22.
  2. a b c d Landström 1966, s. 23.
  3. Washington Irving: The Complete Works of Washington Irving., s. 876–877. Elibron Classics, 2005 (alkuteos 1834). Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2013).
  4. Columbus from birth (circa 1451) till 1492 christopher-columbus.eu. Viitattu 11.2.2013.
  5. Ahtokivi, Ilkka: Nyt meni historia uusiksi: Kolumbus olikin puolalaisen kuninkaan poika (web.archive.org) Verkkouutiset. 30.11.2010. Viitattu 16.08.2015.
  6. Landström 1966, s. 23–24.
  7. Landström 1966, s. 25, 27–28.
  8. Landström 1966, s. 28.
  9. Landström 1966, s. 25–27.
  10. Landström 1966, s. 28–31.
  11. Landström 1966, s. 31.
  12. Landström 1966, s. 35–37.
  13. Landström 1966, s. 38–44.
  14. Landström 1966, s. 45–49.
  15. Landström 1966, s. 50–51.
  16. Landström 1966, s. 51–52.
  17. Landström 1966, s. 55–58.
  18. Landström 1966, s. 107.
  19. Landström 1966, s. 66–71.
  20. Christopher Columbus Landfall in the New World christopher-columbus.eu. Viitattu 26.7.2015.
  21. Landström 1966, s. 72–75.
  22. Landström 1966, s. 76–77.
  23. Landström 1966, s. 82.
  24. Landström 1966, s. 83.
  25. Landström 1966, s. 85–91.
  26. Landström 1966, s. 92–94.
  27. Landström 1966, s. 94–100.
  28. Landström 1966, s. 100–104.
  29. Landström 1966, s. 104–105.
  30. Landström 1966, s. 108.
  31. Landström 1966, s. 106–107.
  32. Amerikan löytöretken päiväkirja (Gutenberg-projekti)
  33. a b c d e f g h i Amerikan löytöretken päiväkirja (Gutenberg-projekti)
  34. Peggy K. Liss: Isabel The Queen: Life And Times, s. 334. University of PENNSYLVANIA Press, 2004. ISBN 0812218973. (englanniksi) Huom. lähdeviite ei kata aivan koko lainausta.
  35. Landström 1966, s. 185, 189.
  36. Landström 1966, s. 190.
  37. Scientists confirm Christopher Columbus' bones (USA Today)
  38. What places are named after Christopher Columbus? Ask.com. Viitattu 13.8.2015.
  39. Linda Wheeler: Towns, Regions, Rivers, Mountains etc. named after Columbus 22.2.2001. Columbus Monuments Pages. Viitattu 13.8.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kristoffer Kolumbus.