Siirry sisältöön

Nicolás Maduro

Wikipediasta
Nicolás Maduro
Nicolás Maduro vuonna 2023.
Nicolás Maduro vuonna 2023.
Venezuelan presidentti
5. maaliskuuta 2013 –
(virkaa toimittavana 5. maaliskuuta – 19. huhtikuuta 2013) - 3. tammikuuta 2026
Varapresidentti Jorge Arreaza
Aristóbulo Istúriz
Tareck El Aissami
Delcy Rodríguez
Edeltäjä Hugo Chávez
Seuraaja Delcy Rodríguez (virkaatekevä)
Henkilötiedot
Syntynyt23. marraskuuta 1962 (ikä 63)
Caracas
Puoliso Cilia Flores
Tiedot
Puolue Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (2007–)
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Nicolás Maduro Moros (s. 23. marraskuuta 1962 Caracas) on venezuelalainen poliitikko ja entinen ammattiliittojohtaja, joka toimi Venezuelan presidenttinä vuodesta 2013 vuoteen 2026, jolloin Yhdysvallat syöksi hänet vallasta, kun he kaappasivat ja vangitsivat hänet. Maduro toimi maansa ulkoministerinä vuodesta 2006 ja varapresidenttinä vuodesta 2012.

Maduro voitti täpärästi vuoden 2013 presidentinvaalit. Hän on jatkanut edeltäjänsä Hugo Chávezin sosialistista politiikkaa. Hänen kaudellaan maassa on ollut pahoja talousongelmia, mikä on näkynyt vakavana pulana. Vaikka Maduron puolue hävisi vuoden 2015 parlamenttivaalit, hän jatkoi presidenttinä. Keväällä 2017 oppositio aloitti laajan protestiaallon häntä vastaan. Vuonna 2017 hän siirsi lainsäädäntövallan parlamentilta korkeimmalle oikeudelle. Siten hän pystyi hallitsemaan maata ilman parlamenttia. Kun hän voitti vuoden 2018 presidentinvaalit, oppositio ja monet ulkomaat pitivät vaaleja laittomina. Vuoden 2019 alussa tilanne kärjistyi, kun parlamentin puhemies Juan Guaidó julistautui maan väliaikaiseksi presidentiksi ja vaati Maduron eroa[1].

YK:n ihmisoikeusneuvoston tutkijaryhmän mukaan Maduro ja hänen hallituksensa ovat suoraan vastuussa tuhansista murhista ja järjestelmällisestä kidutuksesta. Ryhmä kävi lävitse 2 552 vuoden 2014 jälkeen tapahtunutta tekoa, joissa yhteensä 5 094 ihmistä kuoli turvallisuusjoukkojen käsissä. Tutkimusryhmän johtajan mukaan nämä rikokset on "koordinoitu ja toteutettu osana valtion politiikkaa, komentajien ja keskeisten virkamiesten tietäen ja suoralla tuella". Maduro itse on osallistunut näihin rikoksiin antamalla määräyksiä turvallisuuspalvelu SEBIN:lle.[2] Tekoja on tehty rikollisuuden vastaisen taistelun varjolla, mutta niiden tarkoituksena on ollut opposition vaientaminen[3]. Maduron hallinto kiistää YK:n tiedot[4].

Yhdysvallat kaappasi iskussaan Venezuelaan 3. tammikuuta 2026 Maduron ja hänen vaimonsa ja vei Maduron Yhdysvaltoihin tuomittavaksi väitetyistä huumerikoksista.[5][6] Maduro on Metropolitan Detention Center (MDC) -nimisessä pidätyskeskuksessa Brooklynissa New Yorkissa.[7]

Nuoruus ja varhainen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicolás Maduro syntyi 23. tammikuuta 1962 Caracasissa Venezuelassa. Hän syntyi vasemmistolaisperheeseen. Hänen isänsä oli ammattiliiton johtaja ja vasemmistolainen MEP-militantti. Maduron äiti oli kolumbialainen.[8] Maduro meni lukioon, muttei valmistunut sieltä. Hän aloitti poliittisen uransa lukion opiskelijayhdistyksessä. Hän työskenteli 1980-luvulla vuosia bussinkuljettajana. Hänestä tuli epävirallinen bussinkuljettajien ammattiliiton edustaja. Hän oli vasemmistolaisen José Vicente Rangelin henkivartija tämän epäonnistuneen presidentinvaalikampanjan aikana. Maduro opiskeli sosialismia Kuubassa vuonna 1986.[9][10][11]

Maduro liittyi 1990-luvun alkuvuosina sosialistis-populistisen Hugo Chávezin MBR-200-liikkeeseen. Hän oli perustamassa Chávezia tukenutta MVR-liikettä. Hänet valittiin Venezuelan parlamentin alahuoneeseen 1998 ja varsinaiseen lakiasäätävään parlamenttiin vuonna 2000. Madurosta tuli ulkoministeri vuonna 2006. Häntä pidettiin ulkomailla 2000-luvulla yhtenä Chávezin lähipiirin kyvykkäimmistä poliitikoista. Mutta Chávezin seuraajaksi uumoiltiin yleensä parlamentin puhemies Diosdado Cabello Rondónia. Chávez nimitti lokakuussa 2012 Maduron varapresidentiksi.[9][12][13]

Chávezin perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosialisti Hugo Chávez toteutti maassa laajoja sosiaalisia uudistuksia, joiden myötä esimerkiksi lapsikuolleisuus, äärimmäinen köyhyys ja lukutaidottomuus laskivat, mutta rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti vuodesta 1999. Chávezin hallintoa syytettiin heikosta taloudenpidosta[14][15][16] ja sananvapauden rajoittamisesta. Chavezin sosialisointi romautti monella alalla tuotannon. Maa velkaantui. Hintakatto vei säännöstelyyn ja elintarvikkeiden salakuljetukseen muualle. Korruptio, tehottomuus ja rikollisuus jäytivät taloutta. Maasta tuli entistä riippuvaisempi öljystä, mutta sen hinta laski vuosina 2008–2009. Vuonna 2012 Chávez valittiin uudelleen presidentiksi 55 prosentin kannatuksella.[17][18][19]

Ensimmäinen kausi presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chávez nimesi Nicolás Maduron mieleiseksi seuraajakseen[20]. Chávez kuoli syöpään 5. maaliskuuta 2013.[21] Chávezin hautajaisten jälkeen Maduro vannoi presidentin virkavalan 8. maaliskuuta ja pyysi vaaliviranomaisia määräämään uuden presidentinvaalin ajankohdan.[22] Kun Maduro käytti Chávez-myyttiä vaalikampanjassaan, oppositio syytti häntä Chávezin matkimisesta[23]. Maduro voitti vuoden 2013 vaalit saamalla 51 prosenttia äänistä, kun 78 prosenttia äänioikeutetuista äänesti[24]. Maduro vannoi virkavalansa 19. huhtikuuta 2013.

Protestit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venezuelassa puhkesi laajoja mielenosoituksia vuoden 2014 alussa. Mielenosoittajat olivat tyytymättömiä Maduron hallitukseen. He arvostelivat muun muassa hallituksen elintarvikepolitiikkaa ja yhä lisääntynyttä väkivaltaa. Mielenosoittajien keulahahmo oli itseään keskustavasemmistolaisena pitävä Henrique Capriles Radonski[25]. Capriles hävisi peräkkäiset vaalit Chávezille sekä Madurolle. Sittemmin oppositio piti keulahahmonaan Leopoldo Lópezia, joka osallistui vuoden 2002 vallankaappausyritykseen.[26] YK on tuominnut molempien osapuolten tekemät väkivaltaisuudet.[27]

Yhdysvallat määräsi useita sanktioita Maduron hallintoa kohtaan ja lisäsi painostustaan vedoten huoliinsa ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan tilasta.[28][29]

Kansa alkoi vuoden 2019 alussa saada Maduron hallinnosta tarpeekseen. Häntä tuki armeijassa vain ylin sotilasjohto, jolle hän oli antanut tärkeimmät ministerinpaikat (12) ja kontrollin talouteen, kuten valtion öljy-yhtiöön, ruoanjakeluun ja satamiin sekä laittomaan huumeiden läpikulkukauppaan Eurooppaan. Tuhannet kuubalaiset tiedustelu- ja sotilasupseerit valvoivat sotilaita tiukasti kapinan estämiseksi.[1]

Presidenttien vierailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 2015 Meksikon, Kolumbian ja Chilen entiset presidentit (Felipe Calderón, Andrés Pastrana Arango ja Sebastián Piñera) ilmoittivat vierailevansa Venezuelassa. Vierailullaan he antoivat tukensa Venezuelan oppositiolle. Maduro arvosteli suunniteltua vierailua etukäteen. Hän syyttikin entisiä presidenttejä "äärioikeiston tukemisesta".[30] Entiset presidentit suunnittelivat vierailevansa tuomiotaan istuvan Lópezin luona. Venezuelan hallitus ei tähän suostunut.[31] Maduro on useaan otteeseen sanonut, että hänen hallintonsa on joutunut lukuisien vallankaappausyritysten kohteeksi.[32][33][34][35]

2015: vallankaappausyritys ja oikeisto-opposition vaalivoitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallituksen epäilemä vallankaappausyritys tapahtui jälleen 12. helmikuuta 2015. Kansankokouksen puheenjohtajan Diosdado Cabellon mukaan epäiltyyn vallankaappausyritykseen osallistui sotilaita, oppositiopoliitikkoja ja liikemiehiä.[36] Maduro syytti Yhdysvaltoja väitetystä vallankaappausyrityksestä. Yhdysvallat kiisti väitteet "naurettavina".[37]

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama julisti maaliskuussa 2015 Venezuelan "kansalliseksi uhkaksi". Yhdysvallat määräsi sanktioita seitsemälle venezuelalaisviranomaiselle. Tätä pidettiin askeleena kohti maalle asetettavia pakotteita.[38]

Châvezia vastustanut oppositio voitti 6. joulukuuta 2015 parlamenttivaalit, mutta Maduro jatkoi presidenttinä[39]. Maduro syytti Yhdysvaltoja opposition vaalivoitosta[40]. Todellinen syy lienee ollut hallituksen inflaatiota[41] ja pulaa tuottanut[42] talouspolitiikka ja paheneva rikollisuus[43].

Oikeisto-oppositio alkoi purkaa muun muassa köyhien tukemiseen tarkoitettua asunto-ohjelmaa[44]. Venezuelan oppositio keräsi yli kaksi miljoonaa allekirjoitusta Maduron erottamiseksi, mikä ei ollut riittävä määrä kansanäänestykseen[45]. Presidentti ja parlamentti taistelivat vuoden 2016 alkupuoliskolla vallasta protestien ja pahenevan talouskriisin keskellä.

Paheneva talouskriisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maduro julisti maan taloudelliseen hätätilaan tammikuun puolivälissä 2016[46]. Maata vaivasivat paheneva ruokapula, lääkepula ja sähköpula. Venezuelan maatalous ei tuottanut kyllin ruokaa. Venezuela hankki ruokarahat öljyä myymällä. Öljyn maailmanmarkkinahintojen romahdus oli tyhjentänyt valtion kassan[47]. Maa myi osan kultavarannostaan pois maaliskuussa 2016. Hallitus painatti seteleitä yrittäen pitää romahtavan talouden pyörimässä. IMF ennusti inflaation nousevan 750 prosenttiin. Huhtikuussa työviikko lyhennettiin 2-päiväiseksi ja kouluviikko 4-päiväiseksi. Sairaaloissa ei ollut välttämättömiä lääkkeitä ja tarvikkeita[48][49]. Monilla oli varaa vain yhteen ateriaan päivässä[50]. Paikoin ryösteltiin kauppoja. Maduro uhkasi toukokuussa 2016 pakkolunastaa valtiolle ne tehtaat, jotka kieltäytyivät tuottamasta[51]. Toimintansa sulkeneet yritykset sanoivat, että hallituksen talouspolitiikka esti niitä toimimasta. Ulkomailla liikkui huhuja mahdollisesta vallankumouksesta tai vallankaappauksesta.[52] Maduro voimisti hätätilaa 16. toukokuuta 2016 määräten yritykset, turvallisuuden ja ruuanjakelun hallituksen tarkkaan valvontaan[53].

Kiista Maduron asemasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppositio kertoi keränneensä 1,8 miljoonaa nimeä, kun 200 000 riittää presidentinvaalien uusimiseksi. Maduro väitti opposition tulosten perustuvan vilppiin. Lain mukaan, jos allekirjoitukset todennettaisin vasta 2017, maan johtoon nousisi silloin varapresidentti Aristóbulo Istúriz ja valta säilyisi sosialisteilla, vaikka Maduro eroaisikin. Niinpä Maduron hallinto pyrki viivyttelemään allekirjoitusten todentamista. Aiemmin Maduro oli estänyt parlamentin sosialistien vastaiset hankkeet oikeuslaitoksella, joka oli Maduron ryhmän ohjauksessa. Maduro sanoi parlamentin "menettäneen poliittisen oikeutuksensa". Mutta oppositiojohtaja Capriles oli huolissaan kansanvallan sivuuttamisesta ja pelkäsi sotilaallista ratkaisua tai sosiaalista räjähdystä[54]. Oppositio uhkasi protesteilla, joissa vaadittaisiin kansanäänestystä Maduron erosta tai jatkosta. Maaliskuun lopussa 2017 Maduroa tukenut Venezuelan korkein oikeus otti parlamentin valtuudet. Muodollisesti tämä johtui siitä, että kolmea kansanedustajaa syytettiin äänien ostamisesta. Mutta todellinen syy oli pitää Maduron ryhmittymä vallassa, kun parlamentti oli joutunut opposition valvontaan[55].

Useat ulkomaiset ja maan sisäiset tahot protestoivat Maduron päätöstä, joka uhkasi laukaista suuria protesteja[56]. Venezuelan korkein oikeus peruikin kiistellyn päätöksen[57]. Silti tyytymätön oppositio ja kansanosa aloittivat huhtikuun alussa 2017 laajan protestiaallon. Protestoijat vastustivat ruokapulaa ja hintojen nousua. Protestoijissa oli sekä väkivaltaa käyttäviä että rauhanomaisia marssijoita. Poliisi vastasi päivittäin toistuviin, viikkokausia kestäviin suuriin mielenosoituksiin vesitykein, kyynelkaasulla ja myös ampumalla. Maduron kannattajat järjestivät omia mielenosoituksiaan. Vapun aikoihin Maduro ilmoitti aikovansa luoda perustuslakia säätävän kokouksen. Maduro myös sanoi haluavansa muuttaa perustuslakia niin, että kykenisi neutraloimaan vallankumousta vastustavat ainekset[57]. Maduron hallinto erosi Amerikan valtioiden järjestöstä, koska Maduron mukaan se puuttui Venezuelan sisäisiin asioihin. Toukokuun loppuun mennessä protesteihin liittyvissä väkivaltaisuuksissa oli tapettu kymmeniä, satoja haavoittunut ja tuhansia pidätetty. Oppositio yritti saada armeijan puolelleen kriisin ratkaisemiseksi.

Uusi perustuslaki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maduro päätti toukokuussa järjestää äänestyksen, jossa valittaisiin perustuslakia säätävä kokous. Sen tarkoituksena oli eliminoida parlamentti ja oppositio; näin valtakamppailu loppuisi. Vastustajat ja länsimaiset tarkkailijat sanoivat Maduron ajavan maata diktatuuriin.[58][59]

Oppositio järjesti heinäkuun 2017 lopussa epävirallisen kansanäänestyksen[60]. Siinä yli 98 prosenttia äänestäneistä äänesti Maduron perustuslakisuunnitelmaa vastaan[61]. Hallitus järjesti virallisen perustuslakiäänestyksen heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Vaalit olivat alusta asti epäreilut. Vaaleissa ei ollut mahdollista vastustaa uutta perustuslakia, vaan ainoastaan kannattaa jotain hallinnon valitsemaa ehdokasta[62]. Oppositio boikotoi vaaleja. Hallituksen mukaan 42 prosenttia äänioikeutetuista tuki Maduron perustuslakia, mutta opposition mukaan tukijoita oli vain 12 prosenttia[63].

Venezuelan sanottiin tehneen vilppiä vaaleissa[64][65]. Lakkoilu, väkivalta ja oppositiojohtajien pidätykset varjostivat vaaleja[66][67][68]. Yhdysvallat ja Euroopan unioni tuomitsivat vaalit. Yhdysvallat asetti Venezuelalle lisäpakotteita.[69] Maduro sanoi, ettei tottele muiden maiden hallituksia[70]. Kokouksen johtajaksi nimitettiin aiempi ulkoministeri Delcy Rodriguez.[71][72]

Vasta valittu perustuslakia säätävä kokous päätti erottaa ja vangita oppositiota tukeneen valtakunnansyyttäjä Luisa Ortegan[73]. Etelä-Amerikan kauppavyöhyke Mercosur erotti Venezuelan vastauksena vaaleihin[74]. Hallitus kielsi oppositiopuolueita osallistumasta seuraaviin vaaleihin, koska nämä olivat boikotoineet paikallisvaaleja[75]. Venezuela vapautti puolet vangitsemistaan oppositioaktivisteista jouluna 2017[76][77].

Toinen kausi presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2018 Nicholas Maduro voitti Venezuelan presidentinvaalit[78]. Vain hieman alle puolet kansasta äänesti. Maduro astui virkaansa vuoden 2018 alussa[79]. Oppositio tuomitsi vaalit väärennetyiksi. Myös monet Etelä-Amerikan maat ja länsimaat pitivät Maduron presidenttiyttä laittomana[80]. Venäjä ja Kiina hyväksyivät Maduron presidentiksi. Oppositio käynnisti kymmenien vuosien takaisen sotilasdiktatuurin päättymisen muistoksi protestit Venezuelassa tammikuussa 2019. Niiden kärjessä oli vastavalittu parlamentin puhemies Juan Guaidó. Tämä julistautui presidentiksi 23. tammikuuta 2019[81]. Armeija tuki Maduroa.[82][83][84] Useat Euroopan valtiot, muiden muassa Suomi, tunnustivat Guaidón Venezuelan presidentiksi[85][86].

Toukokuussa 2020 tapahtuneessa vallankaappausyrityksessä kuoli kahdeksan ihmistä[87].

Vuoden 2020 parlamenttivaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maduron puolue voitti joulukuussa 2020 parlamenttivaalit. Pääoppositiopuolueet boikotoivat vaaleja, koska ne pitivät niitä ennalta vilpillisenä.[88][89]

Kolmas kausi presidenttinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maduro voitti heinäkuussa 2024 järjestetyt presidentinvaalit ja jatkaa kolmannen kauden saatuaan 51,2 prosenttia äänistä. Koko oppositio tuki Edmundo González Urrutia ja syyttää vaaleja epäsäännöllisyyksistä. Opposition edustajien mukaan González Urrut olisi saanut jopa 70 prosenttia äänistä.[90]

Poliittisia kantoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maduro on vakuuttanut, että maassa jatketaan ja tehostetaan Chávezin aloittamia projekteja. Lopullisena tavoitteena on "bolivariaaninen sosialismi" ja "dollarikapitalismin" syrjäyttäminen.[91] Tähän pyritään, Maduron sanoin, muun muassa nostamalla kotimaan tuotantoa, säätelemällä hintoja, uudistamalla verotusta ja ryhtymällä toimiin "taloudellista sodankäyntiä" vastaan.[92][93][94] Vuonna 2015 Maduro ilmoitti, että vähimmäispalkkoihin ja eläkkeisiin tulee korotuksia.[95]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maduro on aviossa asianajaja ja poliitikko Cilia Floresin kanssa. Maduro ja Flores tutustuivat, kun Flores oli Chávezin asianajaja vuoden 1992 epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen. Maduro seurusteli pitkään Floresin kanssa, ja pari avioitui vasta vuonna 2013, jolloin Madurosta tuli presidentti.[96][97]

Maduroa pidetään roomalaiskatolisena, vaikka hän on intialaisen gurun Sathya Sai Baban opetuslapsi. Maduro antoi monia homoseksuaaleja vastustavia lausuntoja muun muassa nimittäen opposition edustajia homoseksuaaleiksi.[98][99]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 Lanas Cavada, Silja: Sotilaat ratkaisevat Suomen Kuvalehti. 14.02.2019.
  2. ↑ YK:n Venezuela-tutkijat: Presidentti Maduro murhien ja kidutusten takana Helsingin Sanomat. 16.9.2020. Viitattu 19.9.2020.
  3. ↑ 26247&LangID= E Venezuela: UN report urges accountability for crimes against humanity ohchr.org. Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Venezuelan hallinto kiistää YK:n tutkijoiden tiedot surmista ja kidutuksista Yle Uutiset. Viitattu 19.9.2020.
  5. ↑ Trump Fox News -kanavalla: Nyt päätetään Venezuelan johtajuudesta Yle Uutiset. 3.1.2026. Viitattu 3.1.2026.
  6. ↑ Trump: Aiomme johtaa Venezuelaa, kunnes turvallinen vallanvaihto on mahdollinen Yle Uutiset. 3.1.2026. Viitattu 5.1.2026.
  7. ↑ Michael R. Sisak, Larry Neumeister, JOHN HANNA Leer en español: Maduro is set to make his first appearance in a US courtroom on drug trafficking charges AP News. 5.1.2026. Viitattu 5.1.2026. (englanniksi)
  8. ↑ García, Jacobo G: El origen colombiano de Maduro El Mundo. 4.4.2013. Viitattu 17.5.2016. (espanjaksi)
  9. 1 2 Sharma, Yashraj: Who is Nicolas Maduro? Aljazeera.com. 4.1.2026. Al Jazeera Media Network. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  10. ↑ Dabène, Olivier: Portrait of Nicolás Maduro - President of Venezuela Institutmontaigne.org. 21.12.2018. Institut Montaigne. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  11. ↑ Vassigh, Alidad: How Cuban Intelligence Helped Secure Maduro’s Grip On Power In Venezuela Worldcrunch.com. 9.11.2022. Worldcrunch. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  12. ↑ Hugo Chavez names Nicolas Maduro as his vice-president BBC News. 11.10.2012. BBC. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  13. ↑ Cawthorne, Andrew: Venezuela's Chavez names Maduro vice-president Reuters. 11.10.2012. Thomson Reuters. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  14. ↑ Sedghi, Ami: How did Venezuela change under Hugo Chávez? The Guardian. 6.3.2013. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
  15. ↑ Andrianova, Anna: Venezuela after Chavez: An economy on the verge 26.11.2013. CNBC. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
  16. ↑ Keyssar, Curtis: Post-Chavez Venezuela: One country, divided in two 5.3.2015. MSNBC. Arkistoitu 20.9.2015. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
  17. ↑ German Press Dubs Chavez Election in Venezuela 'Free, but Not Fair' Spiegel International. 9.10.2012. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  18. ↑ Fajardo, Juan Víctor: Chávez Victory: A Country Divided Americas Quarterly. 9.10.2012. Americas Society/Council of the Americas. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  19. ↑ Cawthorne, Andrew: Venezuela's Chavez hails 'perfect' democracy, mocks tyrant image Reuters. 9.10.2012. Thomson Reuters. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  20. ↑ Profile: Nicolas Maduro 10.12.2012. BBC News. Viitattu 13.12.2012. (englanniksi)
  21. ↑ Hugo Chávez 1954 - 2013 5.3.2013. Yle Uutiset. Viitattu 3.1.2026.
  22. ↑ Tarvonen, Hanne-Mari: Nicolas Madurosta Venezuelan presidentti 9.3.2013. Yle Uutiset. Viitattu 9.3.2013.
  23. ↑ Naalisvaara, Mikko: Maduro ratsasti vaalivoittoon Chávezin myytillä 15.4.2013. Yle Uutiset. Viitattu 8.12.2015.
  24. ↑ Orjala, Anne: Maduro voitti Venezuelan presidentinvaalit niukasti 15.4.2013. Yle Uutiset. Viitattu 8.12.2015.
  25. ↑ Capriles se considera de centro izquierda El Espectador. 4.5.2012. Viitattu 27.12.2014. (espanjaksi)
  26. ↑ Ellsworth, Brian: T Prison Could Be The Best Thing That Ever Happened To Venezuela’s Harvard-Educated Opposition Leader Business Insider. 22.2.2014. Viitattu 27.12.2014. (englanniksi)
  27. ↑ 47759#.VJ4Wiv8cA Venezuela: UN concerned at renewed violence, reported excessive use of force UN. Viitattu 27.12.2014. (englanniksi)
  28. ↑ S.2142 - Venezuela Defense of Human Rights and Civil Society Act of 2014 congress.gov. Viitattu 27.12.2014. (englanniksi)
  29. ↑ President Obama signs bill authorizing sanctions against Venezuela The Guardian. 18.12.2014. Viitattu 27.12.2014.
  30. ↑ Maduro ataca a Pastrana por visitar a Leopoldo López Semana. 23.1.2015. Viitattu 14.2.2015. (espanjaksi)
  31. ↑ Larez Martiz, Valentina: Gobierno Maduro prohibió visita de Pastrana y Piñera a Leopoldo López El Tiempo. 25.1.2015. Viitattu 24.11.2022. (espanjaksi)
  32. ↑ Maduro says three Venezuelan generals arrested for plotting coup (FRANCE 24 with AFP, AP) France24.com. 25.3.2014. France Médias Monde. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  33. ↑ Venezuela crisis: Defiant Maduro claims victory over Guaidó 'coup' BBC News. 1.5.2019. British Broadcasting Corporation. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  34. ↑ STT-AFP: Venezuelan presidentti Maduro syyttää opposition pyrkivän kaappaamaan vallan Yle Uutiset. 4.8.2024. Yleisradio Oy. Viitattu 6.3.2026.
  35. ↑ Nykänen, Marikki: Venezuelan presidentti väittää, että kaksi amerikkalaista ”palkkasoturia” yritti kaapata vallan - Trump kiistää USA:n osallisuuden Iltalehti. 5.5.2020. Alma Media Finland Oy. Viitattu 6.3.2026.
  36. ↑ Venezuela accuses 11 of plotting anti-Maduro coup 13.2.2015. BBC. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  37. ↑ EE UU dice que acusaciones de Maduro sobre un golpe dirigido desde Washington son “ridículas” 13.2.2015. Noticias24. Arkistoitu 14.2.2015. Viitattu 14.2.2015. (espanjaksi)
  38. ↑ Pasanen, Tuukka: Yhdysvallat julisti Venezuelan uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle 10.3.2015. Yle Uutiset. Viitattu 24.11.2022.
  39. ↑ Sosialistien valta Venezuelassa päättyi murskatappioon Yle Uutiset. Viitattu 7.12.2015.
  40. ↑ Venezuelan oppositio historialliseen vaalivoittoon MTV Uutiset. Viitattu 7.12.2015.
  41. ↑ Väkivalta varjostaa Venezuelan vaaleja Helsingin Sanomat. Viitattu 7.12.2015.
  42. ↑ Venezuelan sosialistinen vallankumous on koetuksella sunnuntain vaaleissa Helsingin Sanomat. 7.12.2015. Viitattu 7.12.2015.
  43. ↑ Venezuelaa 17 vuotta hallinnut sosialistinen liike tunnusti vaalitappionsa Helsingin Sanomat. Viitattu 7.12.2015.
  44. ↑ Kanninen, Jaana: Yle Venezuelassa: Köyhille rakennetuista asunnoista tuli poliittisten voimien mittelökenttä 6.3.2016. Yle Uutiset. Viitattu 14.5.2016.
  45. ↑ Venezuelan oppositio kerännyt liki kaksi miljoonaa allekirjoitusta Turun Sanomat. 3.5.2016. Viitattu 3.1.2026.
  46. ↑ Venezuelan presidentti: Talouskriisi katastrofaalinen SSS. Viitattu 15.5.2016.
  47. ↑ Öljyn hinnanromahdus uhkaa luhistaa Venezuelan Taloussanomat. Viitattu 24.11.2022.
  48. ↑ Venezuelan talouskriisi koettelee terveydenhuoltoa 16.5.2016. MTV Uutiset. Arkistoitu 16.5.2016. Viitattu 16.5.2016.
  49. ↑ Vauvoja kuolee Venezuelassa sähkökatkosten piinaamissa sairaaloissa Iltalehti. Viitattu 17.5.2016.
  50. ↑ Venezuelan ruokakaapit ammottavat tyhjyyttään Helsingin sanomat. Viitattu 17.5.2016.
  51. ↑ Venezuelan presidentti uhkaa tehtaanomistajia: Tuotanto käyntiin tai tehtaat valtiolle Yle Uutiset. Viitattu 15.5.2016.
  52. ↑ Suomalaistutkija: Venezuelan kriisi syvenee – kapinakin on mahdollinen 16.5.2016. MTV Uutiset. Arkistoitu 16.5.2016. Viitattu 3.1.2026.
  53. ↑ Nordenswan, Hanna: Venezuela säännöstelee sähköä, ruokaa ja työaikaa jatkuvan poikkeustilan aikana Yle Uutiset. Viitattu 17.5.2016.
  54. ↑ Hannula, Tommi: Venezuelalaiset uhmaavat presidentin asettamaa poikkeustilaa Helsingin Sanomat. Arkistoitu 27.5.2016. Viitattu 18.5.2016.
  55. ↑ Venezuelan korkein oikeus otti parlamentin tehtävät itselleen Helsingin Sanomat. 30.3.2017. Viitattu 1.4.2017.
  56. ↑ Venezuelan perustuslaillinen kriisi syvenee Helsingin Sanomat. 31.3.2017. Viitattu 1.4.2017.
  57. 1 2 Venezuelan sosialistihallitus yrittää hillitä poliittista kriisiä Helsingin Sanomat. 1.4.2017. Viitattu 31.5.2017.
  58. ↑ Wigell, Mikael: ENDGAME IN VENEZUELA: DICTATORSHIP OR RE-DEMOCRATIZATION? (Ulkopoliittinen instituutti) FIIA BRIEFING PAPER 224. June 2017. Finnish Institute of International Affairs. Viitattu 6.3.2026.
  59. ↑ Pöllänen, Raisa: Venezuelan presidentti haluaa uuden perustuslain Yle Uutiset. 2.5.2017. Yleisradio Oy. Viitattu 6.3.2026.
  60. ↑ Venezuelan oppositio näytti voimaansa kansanäänestyksellä Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  61. ↑ Wallenius, Daniel: Venezuela äänesti Maduroa vastaan Keskipohjanmaa. Arkistoitu 3.8.2017. Viitattu 3.8.2017.
  62. ↑ Venezuelan presidentti kyseenalaiseen joukkoon Kim Jong-unin, Assadin ja Mugaben kanssa: ”Hän on nyt diktaattori” Ilta-Sanomat. 3.8.2017. Viitattu 3.8.2017.
  63. ↑ Yli 8 miljoonaa äänesti Venezuelassa Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  64. ↑ Venezuelan vaalipomo puolustautuu: Kansanäänestyksen tulosta ei peukaloitu Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  65. ↑ Äänestysjärjestelmän takana oleva yhtiö: Äänestäjämääriä peukaloitiin Venezuelassa – ”Ei ole epäilystäkään” Ilta-Sanomat. 2.8.2017. Viitattu 3.8.2017.
  66. ↑ Venezuelan kiistelty äänestys käynnissä – Väkivaltaisuuksissa kuolleiden uhriluku kasvaa Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  67. ↑ Aseistetut joukot tunkeutuvat yöllä koteihin Ilta-Sanomat. 2.8.2017. Viitattu 3.8.2017.
  68. ↑ Mäki-Lohiluoma, Juho: Venezuelassa puhkesi väkivaltaisuuksia – poliitikkoja ammuttu Verkkouutiset. 30.07.2017. Viitattu 3.8.2017.
  69. ↑ Yhdysvallat nimesi Maduron diktaattoriksi ja määräsi hänelle pakotteita Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  70. ↑ Yhdysvallat ilmoitti uusista Venezuela-pakotteista Ilta-Sanomat. 1.8.2017. Viitattu 3.8.2017.
  71. ↑ Venezuela opens disputed new constituent assembly 5.8.2017. BBC. Viitattu 5.8.2017. (englanniksi)
  72. ↑ Venezuelassa kiistelty päätöksentekoelin perustettiin Verkkouutiset. Viitattu 5.8.2017.
  73. ↑ New Venezuela assembly sacks government critic Luisa Ortega 5.8.2017. BBC. Viitattu 5.8.2017. (englanniksi)
  74. ↑ Kauppavyöhyke Mercosur erottaa Venezuelan Yle Uutiset. Viitattu 5.8.2017.
  75. ↑ Maduro kiristää otettaan vallasta 11.12.2017. MTV Uutiset. Arkistoitu 26.12.2017. Viitattu 26.12.2017.
  76. ↑ Venezuelan hallinto vapautti poliittisia vankeja joulun kunniaksi Yle Uutiset. Viitattu 26.12.2017.
  77. ↑ Venezuela vapautti lisää presidentti Maduron vastustajia 26.12.2017. MTV Uutiset. Arkistoitu 26.12.2017. Viitattu 26.12.2017.
  78. ↑ Nicolás Maduro julistettiin Venezuelan vaalien voittajaksi Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2019.
  79. ↑ Venezuelan presidentti Nicolás Maduro aloitti toisen kautensa Helsingin Sanomat. 10.1.2019. Viitattu 23.1.2019.
  80. ↑ Venezuelan Maduro vannoi virkakavalan Yle Uutiset. Viitattu 24.1.2019.
  81. ↑ Venezuelassa suurmielenosoituksia Madur Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2019.
  82. ↑ STT–AFP: Venezuelan oppositiojohtaja Washington Postille: Yliarvioimme armeijan tuen Helsingin Sanomat. 5.5.2019. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 6.3.2026.
  83. ↑ Vain armeijan tuki pitää Maduron vallassa Savon Sanomat. 23.11.2019. Savo-Karjalan Media Oy. Viitattu 6.3.2026.
  84. ↑ Juhola, Teemu & Kokkonen, Yrjö: Venezuelan oppositiojohtaja kehottaa armeijaa ottamaan vallan – Caracasin kaduilla mielenosoittajat ja sotilaat ottaneet yhteen Yle Uutiset. 30.4.2019. Yleisradio Oy. Viitattu 6.3.2026.
  85. ↑ Useat Euroopan valtiot Suomi mukaan lukien tunnustivat oppositiojohtaja Juan Guaidón Venezuelan presidentiksi Helsingin Sanomat. 4.2.2019. Viitattu 19.9.2020.
  86. ↑ Suomi tukee Guaidóa Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi Yle Uutiset. Viitattu 19.9.2020.
  87. ↑ Vihreiden barettien entinen sotilas väittää yrittäneensä vallankaappausta Venezuelassa Yle Uutiset. Viitattu 19.9.2020.
  88. ↑ Madurolle odotettu voitto Venezuelan parlamenttivaaleissa Yle Uutiset. Viitattu 7.12.2020.
  89. ↑ Syvässä ahdingossa painivassa Venezuelassa äänestetään parlamenttivaaleissa Yle Uutiset. Viitattu 7.12.2020.
  90. ↑ Nicolás Maduro väittää voittaneensa Venezuelan presidentinvaalit – oppositio syyttää epäsäännöllisyyksistä 29.7.2024. Yle Uutiset. Viitattu 3.1.2026.
  91. ↑ Maduro llama a crear 'nueva economía' en modelo socialista. El Comercio. Arkistoitu 9.10.2015. Viitattu 8.10.2015. (espanjaksi)
  92. ↑ Maduro dice que tarea principal de su segundo año de mandato será la economía El Espectador. 21.4.2014. Viitattu 9.10.2015. (espanjaksi)
  93. ↑ En Detalle: Gobierno venezolano emprende ofensiva económica contra el contrabando 4.9.2014. TeleSur. Arkistoitu 11.6.2016. Viitattu 9.10.2015. (espanjaksi)
  94. ↑ Maduro anuncia la "revolución fiscal" para el segundo semestre El Universal. 16.6.2015. Viitattu 9.10.2015.
  95. ↑ Maduro anunció aumentos de 30% del salario mínimo y pensiones El Universal. 1.5.2015. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.10.2015. (espanjaksi)
  96. ↑ Who is Cilia Flores, Maduro’s wife and ‘first combatant’ of Venezuelan socialism? CNN. 3.1.2026. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  97. ↑ Sutherland, Callum: Who Is Cilia Flores? What to Know About Maduro’s Wife Amid Fall of Venezuela’s First Couple TIME. 5.1.2026. TIME USA, LLC. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  98. ↑ Aznárez, Juan Jesús: Nicolás Maduro and homophobia in Latin America El País. 19.3.2013. Ediciones El País, S.L. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).
  99. ↑ Cawthorne, Andrew: 'Macho' Maduro's perceived gay slur stirs Venezuela Reuters. 13.3.2013. Thomson Reuters. Viitattu 6.3.2026 (englanniksi).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Nicolás Maduro
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nicolás_Maduro&oldid=23880148”