Francisco de Miranda

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Francisco de Miranda

Francisco de Miranda (28. maaliskuuta 175014. heinäkuuta 1816) oli venezuelalainen vallankumouksellinen.

Hänen juurensa olivat peräisin Espanjasta, mutta Caracasin eliitti suhtautui halveksuen Mirandaan, joka oli syntynyt alempaa yläluokkaa edustavaan kreoliperheeseen. Mirandaa pidettiin mulattina. Espanjalaisten hallitsemassa Venezuelassa, jossa noudatettiin tiukkaa rotujen ja säätyjen välistä hierarkiaa, Mirandalla ei ollut mahdollisuuksia edetä esimerkiksi sotilasuralla, joka tulisi myöhemmin vetämään häntä puoleensa.[1] Miranda pääsi myöhemmin näyttämään taitojaan osallistumalla Yhdysvaltain vapaussotaan espanjalaisten joukoissa, jotka auttoivat englantilaisia sodassa Amerikan Yhdysvaltoja vastaan. Ranskan vallankumoussotiin hän osallistui ranskalaisten puolella.

Valistusaatteet vetivät häntä puoleensa ja hän alkoi Yhdysvaltain vapaussodan myötä tulla vakuuttuneeksi Espanjan valtakunnan heikkoudesta ja siitä, että Espanjan siirtomaiden tulisi itsenäistyä. Euroopassa aatelismiehenä kierrellessään hän yritti saada tukea ajatuksilleen Espanjan siirtomaiden itsenäisyydestä. Hän yritti saada tukea erityisesti ihailemaltaan Isolta-Britannialta, josta apua tuli kuitenkin varsin niukasti. Useiden pyyntöjen jälkeen Miranda sai lopulta noin 500 vapaaehtoisjoukon kasaan, joiden mukana Miranda marssi Venezuelan Coroon, josta espanjalaiset saatiin väliaikaisesti häädettyä. Coro osoittautui kuitenkin espanjalaisten vahvaksi tukialueeksi ja Mirandan joukot lyötiin.[2] Miranda sai uuden tilaisuuden vallankumouksellisen mielialan lisäännyttyä Caracasissa ja muissa Venezuelan suurissa kaupungeissa Napoleon Bonaparten nimitettyä veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle. Caracasin kaupunginhallitus vannoi uskollisuutta ainoastaan Ferdinandille. Myöhemmin Caracasiin kokoontunut kongressi julisti Venezuelan itsenäiseksi tasavallaksi, joka ei tulisi olemaan riippuvainen myöskään Ferdinandin vallasta. Itsenäisyysarmeijan ylipäällikkönä toiminut Miranda nousi pian valtion johtoon ja johti lyhytikäistä tasavaltaa diktaattorin ottein.[3]

Venezuelan tasavalta jäi lyhytikäiseksi. Rojalistit etenivät esimerkiksi Puerto Cabellossa, eikä Miranda Simón Bolívarin pyynnöistä huolimatta lähettänyt joukkoja tueksi. Sotilaallinen tilanne muuttui kestämättömäksi, kun espanjamieliset etenivät sisämaassa. Tappio Puerto Cabellossa oli lopullinen kuolinisku ensimmäiselle Venezuelan tasavallalle. Tappion jälkeen Miranda ryhtyi neuvottelemaan aselevosta tarkoituksenaan saada armahdus tasavaltalaisille ja itselleen maastapoistumisoikeus. Mirandaa syytettiin petturuudesta ja hänet luovutettiin espanjalaisille Bolívarin toimesta. Yli 60-vuotias Miranda kuoli vankeudessa.[4]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaatimattomasta menestyksestä huolimatta Mirandaa arvostetaan laajalti. Häntä pidetään itsenäisyysajattelun pioneerina, jonka ansiosta Venezuela ja Etelä-Amerikka lopulta irtautuivat Espanjan komennosta. Häntä pidetään myös Bolívarin innoittajana.[5] Venezuelassa sijaitseva Mirandan osavaltio on nimetty Francisco de Mirandan mukaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harvey, Robert: ”Miranda: Poseur, Seducer, Genius”, Romantic Revolutionary - Simon Bolívar and the Struggle for Independence in Latin America. Constable&Robinson. ISBN 978-1-84901-354-3.
  2. Harvey, Robert: ”The 'Invasion' of Venezuela”, Romantic Revolutionary. Constable&Robinson. ISBN 978-1-84901-354-3.
  3. Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan Historia, s. 172-173. Gaudeamus. ISBN 951-662-843-5.
  4. Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan Historia, s. 173. Gaudeamus. ISBN 951-662-843-5.
  5. Francisco de Miranda - the Venezuelan revolutionary with a Yorkshire wife BBC. Viitattu 15.3.2015.