Arthur de Gobineau

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arthur de Gobineau.

Joseph Arthur de Gobineau (14. heinäkuuta 1816 Ville-d’Avray, Ranska13. lokakuuta 1882 Torino, Italia) oli ranskalainen diplomaatti, kirjailija ja filosofi, joka tuli tunnetuksi valkoisen ylivallan kannattajana ja arjalaisen herrarodun teorian luojana ja joka vaikutti vahvasti muun muassa Saksan kansallissosialistien ajatteluun.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineau syntyi aristokraattiseen rojalistiperheeseen. Vuonna 1835 hän saapui Pariisiin, toimi vähäisissä pappisviroissa ja alkoi liikkua kirjallisissa piireissä. Hänellä oli hyvin kouluttautunut kielissä ja tunsi itämaista kulttuuria. Vuonna 1894 Gobineau työskenteli lyhyen aikaa Alexis de Tocquevillen sihteerinä tämän toimiessa ulkoministerinä. Sittemmin hän lähti diplomaattiuralle ja työskenteli Bernissä, Hannoverissa, Teheranissa Rio de Janeirossa ja Tukholmassa.[1]

Gobineaun teoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotuteoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineaun tunnetuin teos on Essai sur l’inégalité des races humaines (1853–1855), jossa hän esitti ajatuksensa valkoisen rodun ylemmyydestä ja otti käyttöön termin ”arjalainen”, jolla hän tarkoitti varsinkin pohjois­eurooppalaisia kansoja, joita hän piti samalla nimellä tunnettujen muinaisten intialaisten kansojen sukulaisina. Gobineaun mukaan rotujen sekoittuminen johtaisi korruptioon ja moraali­katoon. Hän ei kuitenkaan itse ollut kiinnostunut rasististen poliittisten ohjelmien luomisesta vaan ihmisen sosiaalisen elämän tieteellisestä tutkimuksesta.[1]

Gobineau päätyi käsitykseen, että rotu loi kulttuurin, ja väitti, että kolmen ihmis­rodun – "mustan", "valkoisen" ja "keltaisen" – väliset eroavuudet muodostivat luonnolliset rajat ja että rotujen sekoittuminen johtaisi kaaokseen. Näistä kolmesta rodusta mustat olivat Gobineaun mukaan fyysisesti hyvin vahvoja, mutta kykene­mättömiä älylliseen ajatteluun.[2] Hänen "keltaisiksi" nimittämänsä aasialaiset olivat hänen mukaansa fyysisesti ja älyllisesti siltä väliltä, mutta hänen mukaansa heille ominaista oli äärimmäisen voimakas materialismi, jonka teki heidät kykeneviksi joihinkin saavutuksiin.[2]

Valkoiset taas olivat Gobineaun mukaan kolmesta rodusta paras ja korkein, sillä vain valkoisilla oli kyky älylliseen ajatteluun, minkä lisäksi he olivat fyysisesti kauneimpia ja ainoita, joilla oli kyky luoda kauneutta.[2] Gobineau kirjoitti, että kauneus, korkea älykkyys ja voimakkuus ovat alkujaan olleet vain valkoisten ominaisuuksia, ja sikäli kuin näitä myönteisiä ominaisuuksia esiintyy aasialaisilla ja mustilla, se voi vain olla seurausta aikojen kuluessa tapahtuneesta rotujen sekoittumisesta.[2] Valkoinen rotu vuorostaan jakautui vielä kolmeen ala­ryhmään, joista pohjoinen rotu, joista hän käytti myös nimeä arjalaiset edustivat kaiken sen huipentumaa, mikä oli ominaista valkoiselle rodulle.[2]

Arjalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi arjalainen ("jalo", "ylhäinen") hindulaisesta oli peräisin legendasta ja mytologiasta, jonka mukaan arjalaiset olivat joskus kaukaisessa muinaisuudessa valloittaneet Intian. Näiden myyttien katsotaan pohjautuvaan kansan­omaiseen muisti­tietoon indo­eurooppa­laisten kansojen saapumisesta Intiaan. Termi on muodostettu indo­iranilaisten kansojen oma­kielisestä nimestä arya, ja tiettävästi vain indo­iranilaiset olivat vanhastaan itse käyttäneet itsestään tätä nimitystä,[3] mutta Gobineaun vaikutuksesta sitä alettiin käyttää hänen olettamastaan germaanisesta rodusta. Gobineau esitti rasistisen teorian, jonka mukaan "arjalaiset" eli lähinnä germaaniset kansat olivat ihmisistä parhaita ja heidän tuli hallita maailmaa.

Suurta huomiota oli 1800-luvulla saanut osakseen orientia­listien kuten William Jonesin havainto, että sellaiset näennäisesti täysin erilaiset kielet kuten englanti, latina, kreikka, venäjä ja useimmat muut Euroopan kielet sekä kurdi, farsi, sanskrit ja hindi olivat kaikki sukua toisilleen ja kuuluvat samaan indo­eurooppalaiseen kieli­kuntaan, johon kuuluvia kieliä puhutaan Euraasiassa laajalla, Irlannista Intiaan saakka ulottuvalla alueella.[4] Vanhat hindulaiset arjalaisia sankareita käsittelevät tekstit kiinnostivat suuresti tutkijoita, jotka yrittivät jäljittää indo­eurooppa­laisten kansojen ja kielten alku­perää. Ennen Gobineauta kieli­tieteilijä Friedrich Max Müller oli käyttänyt indo­eurooppa­laisesta kieli­kunnasta nimitystä arjalaiset kielet.[5] Gobineau samasti kieli­kunnat rotuihin ja oletti erheellisesti, että indo­eurooppa­laiset kansat muodostaisivat, paitsi kieli­kunnan, myös oman rotunsa.[6] Täten Euroopassa aluksi vain kieli­tieteilijöiden käyttämä termi arjalaiset tuli, ainakin osittain juuri Gobineaun vaikutuksesta, myöhemmin erityisesti natsien kielenkäytössä tarkoittamaan myös oletettua rotua.[7]

Gobineau kirjoitti esseessään: "Kielet, jotka nekään eivät ole saman arvoisia, vastaavat täydellisesti eri rotujen suhteellisia ansioita."[8] Hindulaisten tekstien mukaan Intian korkeimmat kastit olivat arjalaisten jälkeläisiä, ja niiden mukaisesti Gobineau väitti, että hindujen kastilaitos alun perin kuvasti arjalaisten ihailtavaa päättäväisyyttä veren­perimänsä säilyttämiseksi sen sekoittumatta rodullisesti alempi­arvoisten, voitettujen kansojen kanssa.[2]

Nykyaikaan saakka rodut Intiassa eivät kuitenkaan olleet säilyneet puhtaina, mikä Gobineaun mukaan johtui siitä, että suuri osa intialaisista oli välillä kääntynyt buddha­laisuuteen, joka hylkäsi kastijaon, ennen kuin uudelleen elpynyt hindulaisuus lopulta syrjäytti Intiasta buddha­laisuuden.[9] Gobineaun mukaan buddhalaisuus samoin kuin islam olivat rappeutuneita uskontoja ja jokainen yhteiskunta, jossa jompi­kumpi niistä oli päässyt vallitsevaksi, oli selvästi hajoamis­tilassa.[10]

Gobineau uskoi, että valkoinen rotu oli alkujaan kotoisin joltakin alueelta Siperiasta, kun taas aasialaiset olivat peräisin Amerikoista ja mustat Afrikasta.[2] Hänen mukaansa aasialaisten suuri lukumäärä olisi aikoinaan pakottanut valkoiset massa­muuttoon, jolloin he olisivat lopulta päätyneet Eurooppaan, Lähi-itään ja Intiaan, ja että sekä Raamattu että arjalaisista valloittajista kertovat hindulaiset legendat pohjautuisivat tätä muinaista kansainvaellusta kuvanneisiin, kansan suussa säilyneisiin perimä­tietoihin.[2] Hänen mukaansa valkoinen rotu oli kuitenkin jo varhain jakaantunut kolmeen alaryhmään, seemiläisiin, haamilaisiin ja jaafetilaisiin kansoihin, joita viimeksi mainitut hän samasti arjalaisten kanssa ja piti heitä valkoisista parhaimpina.[11] Gobineau väitti, että arjalaiset olivat perustaneet maailman kaikki kymmenen suurta sivilisaatiota, joista yhdessäkään esimerkiksi musta rotu ei ollut toiminut alkuun­panijana. Vain sekoittuessaan muihin rotuihin saattoivat hänen mukaansa mustatkin päästä osalliksi sivilisaatiosta. Samoin oli hänen mukaansa keltaisenkin rodun laita.[12] Katsoen itse polveutuvansa frankeista Gobineau luokitteli germaaniset kansat Euroopan arjalaisiksi.[4]

Paitsi Eurooppaan, arjalaiset olivat hänen mukaansa levittäytyneet myös Intiaan ja Persiaan. Hän uskoi, että keski­aikainen persialainen runous sisälsi täysin luotettavia tietoja historiallisista tapahtumista. Kun lisäksi hänen mukaansa persialaiset naiset olivat maailman kauneimpia, hän piti näitä todisteena, että persialaiset olivat alkujaan arjalaisia, mutta olivat myöhemmin onnettomuudekseen sekaantuneet seemiläisten arabien kanssa.[13] Samaan tapaan hänen mukaansa Kaakkois-Aasiassa mustat ja aasialaiset olivat risteytyneet keskenään muodostaen malaijirodun.[11] Etelä- ja Itä-Euroopan, Lähi-idän, Keski-Aasian ja Pohjois-Afrikan kansoja hän piti rotujen sekoituksena.[14]

Myöhemmissä kirjoituksissaan Gobineau käytti termiä "arjalainen" vain olettamastaan "germaanisesta rodusta".[15] Gobineau kuvasi arjalaiset fyysisesti erittäin kauniiksi ja suurikokoisiksi, hyvin älykkäiksi ja voimakkaiksi ja väitti heillä olevan uskomattoman paljon tarmoa, suurta luovuutta taiteissa ja että he olivat mieltyneet sotaan.[16]

Rotujen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineaun mukaan oli jopa kyseen­alaista, polveutuivatko valkoinen, keltainen ja musta rotu alun perinkään samoista yhteisistä esivanhemmista. Hän ei ollut perehtynyt sen enempää teologiaan kuin aikansa luonnon­tieteeseenkän, mutta kun hän kirjoitti ennen kuin evoluutioteoria tuli yleisesti tunnetuiksi, hän piti Raamattua ­todenmukaisena kertomuksena ihmiskunnan muinais­historiasta. Esseessään An Essay on the Inequality of the Human Races hän lopulta hyväksyi vallitsevan kristillisen opin, että kaikki ihmiset polveutuivat yhteisistä esivanhemmista, Aatamista ja Eevasta. Mutta hän väitti, ettei mikään todistanut, että varhaisimmissa Aatamin jälkeläisten sukuluetteloissa värilliset rodut luettiin ihmis­sukuun kuuluviksi, vaikka toisaalta myönsikin, että kyky tuottaa lisääntymis­kykyisiä jälkeläisiä oli hyvä tunto­merkki sille, mitkä elävät olennot kuuluvat samaan lajiin.[14]

Gobineau uskoi, että valkoinen rotu oli muihin rotuihin verrattuna ylivertainen korkea­kulttuurien luomisessa ja järjestyneen hallituksen ylläpidossa. Amerikkalainen historioitsija Geoffrey Field tulkitsi Gobineaun Essai -teoksen, joka oli kirjoitettu vuosien 1848–1849 vallan­kumousten jälkeen, eräänlaiseksi muisto­kirjoitukseksi Euroopan vanhalle aristo­kraattiselle yhteiskunta­järjestykselle, joka kunnioitti hierarkiaa, kunkin henkilön yhteis­kunnallista asemaa ja sukulinjoja. Muita rotuja kauniimpana, älykkäämpänä ja luomis­kykyisenä valkoinen rotu ja varsinkin sen arjalainen haara olisi ollut kulttuurin ja sivilisaation kantaja ja saanut aikaan menneisyyden suuret saavutukset. Mutta sivilisaatio­prosessi olisi väistämättä johtanyt sen sekoittumiseen alempien rotujen kanssa, mikä aikojen kuluessa olisi johtanut jalon rodun heikentymiseen, niin että lähinnä vain aatelistossa oli enää arjalaisen rodun lähes puhdas­verisiä edustajia. Tätä Gobineau piti historian paljastamana suurena ja väistämättömänä tragediana, josta hän katsoi oman aikansa olevan täynnä todisteita. Sellaisina hän piti aikansa vallan­kumouksia, egalita­ristisia ja demo­kraattisia ihanteita, porvariston itsekästä materialismia ja aateliston voimattomuutta näiden haasteiden edessä. Ranska oli hänen mukaansa jo kulutettu loppuun ja Britannia hitaasti rappeutumassa, mutta kuten Michael Biddiss on osoittanut, Gobineau ei pitänyt korkeassa arvossa myöskään aikansa Preussia. Viimeisinä vuosinaan hän katsoi tämän rodullisen rappeutumisen kiihtyneen entisestään ja uskoi sen johtavan maailman­laajuiseen kriisiin.[17] Gobineau piti kuitenkin mahdollisina, että muina aika­kausina sivilisaation kehitys oli ollut toisen­laista ja pohdiskelu mahdollisuutta, että muilla roduilla olisi joskus saattanut olla parhaat ominaisuudet. Eurooppalaista kulttuuria hän kuitenkin piti parhaana, mikä muinaisista kulttuureista oli jäljellä, ja ominais­laatunsa vuoksi elin­kelpoisimpana aikansa kulttuureita. Gobineau tähdensi kirjoittavansa roduista, ei yksilöistä, ja että lahjakkaiden mustien tai aasialaisten yksilöiden olemassaolo ei kumonnut hänen väitettään mustan ja aasialaisen rodun yleisestä alemmuudesta.[18] Gobineau kirjoitti:

»En jää odottamaan, että tasa-arvon ystävät näyttävät minulle sellaisia katkelmia lähetys­saarnaajien tai meri­kapteenien kirjoittamissa kirjoissa, joissa julistetaan, että joku wolof on taitava puuseppä ja joku hottentotti hyvä palvelija, että joku kafferi tanssii ja soittaa viulua tai että bambara osaa aritmetiikkaa.. Jättäkäämme syrjään tällaiset lapsellisuudet ja verratkaamme toisiinsa ryhmiä, ei yksilöitä.[18]»

Gobineau väitti, että rotu oli kohtalo, ja julisti retorisesti:

»Niinpä Huron-intiaanin aivot sisältävät kehittymättömässä muodossa älyn, joka on täysin sama kuin englantilaisilla ja ranskalaisilla! Miksi hän sitten ei aikojen kuluessa ole keksinyt kirjojen painamista tai höyrykonetta?[18]»

Edelleen hän kirjoitti, että missään ei maaperä ole hedelmälli­sempi ja ilmasto suotuisampi kuin eräissä Amerikan osissa. Siellä on joukottain suuria jokia, ja lahdet ja satamat ovat suuria, syviä ja erin­omaisia, ja niitä on paljon. Arvokkaita metallejakin voidaan kaivaa lähes maan pinnasta.[18] Gobineau piti sitä seikkaa, että Pohjois-Amerikan intiaanit eivät edullisista olosuhteistakaan huolimatta olleet onnistuneet luomaan eurooppalaiseen verratavaa kulttuuria, ilmeisenä todistuksena valkoisen rodun ylivertaisuudesta.[18]

Gobineaun keskeisin väite oli, että eurooppalainen kulttuuri oli levinnyt ensin Kreikasta Roomaan ja sieltä myöhemmin germaanisille ja muille nykyajan kansoille. Hänen mukaansa se periytyi viime kädessä kanta­indo­eurooppa­laisilta, joista eräät antro­pologit olivat jo ennen Gobineauta käyttäneet nimitystä arjalaiset (engl. Aryan), vaikka vain indo­iranilaisten tiedetään käyttäneen itsestään tätä nimitystä.[19] Näihin kuului useita ryhmiä, jotka kielen mukaan voitiin jakaa moniin alaryhmiin kuten keltteihin, slaaveihin ja germaaneihin.[20]

Monien muiden rasistien tavoin Gobineau uskoi, että ihmisen ulkonäkö ratkaisi, mitä hän tekee, toisin sanoen kauniit ihmiset tekisivät kaunista taidetta ja rumat ihmiset rumaa taidetta.[16] Gobineaun teorialla oli myöhemmin suuri vaikutus Saksan kansallis­sosialistien käsityksiin taidehistoriasta. Heidän mukaansa eri kansojen kulttuuriset saavutukset olivat heidän rodullisen koostumuksensa tulosta – renessanssiajan suuret taiteilijat olivat kaikki pohjois­maista alkuperää ja heidän teoksensa kuvastivat heidän omaa ulko­näköään, kun taas modernin taiteen hirviömäisyydet vain kuvaavat niiden tekijöiden ulko­muotoa. Vuonna 1970 Gerhard Weinberg kuvaili heidän taide­käsitystään hieman kärjistäen niin, että sen mukaan Botticellin oli täytynyt olla yhtä hoikka kuin hänen kuuluisan Venuksensa, Rubensin yhtä pyylevä kuin hänen maalamiensa hahmojen ja Picassolla varmaankin oli kolme silmää.[21]

Rotujen sekoittuminen ja sen seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Gobineau olikin ylpeä ranskalaisuudestaan, hän ei hyväksynyt Ranskan vallankumousta ja hän piti monia Ranskan kolmannen tasavallan aikaisia ilmiöitä "demo­kraattisen rappion" ilmentyminä, toisin sanoen seurauksina siitä seka­sorrosta, joka seurasi, kun suuret kansanjoukot saivat poliittista valtaa. Tämän vuoksi Gobineau saikin aikansa Ranskassa eri tahoilta osakseen hyvin erilaisia arvioita.[22] Gobineaun halveksunta alempia yhteis­kunta­luokkia kohtaan käy ilmi hänen kirjeistään, joissa hän käytti suurista kansan­joukoista nimitystä la boue ("muta", "lieju").[23]

Alun perin Gobineau kirjoitti, että kun eurooppalainen kulttuuri on kehittynyt niin kuin se on, valkoisen rodun eri haarojen sekoittuminen on ollut sen väistämätön seuraus, joka johtaa enenevään kaaokseen. Toisaalta vaikka hän pitikin valkoisia roduista kauneimpana, hän uskoi, että aasialaisilla ja mustilla naisilla oli suunnaton seksuaalinen veto­voima valkoisiin miehiin (sitä vastoin syistä, joita hän ei koskaan ilmaissut, hän ei uskonut aasialaisilla ja mustilla miehillä olevan vastaavaa veto­voimaa valkoisiin naisiin.) Tästä hänen mukaansa seurasi, että kaikkialla, missä valkoiset joutuivat läheisiin tekemisiin aasialaisten ja afrikka­laisten kanssa, tuloksena oli rotujen sekoittumista.[11]

Gobineaun mukaan Ranskan taloudellinen sekasorto johtui suurelta osin rotujen sekaantumisesta. Essai-teoksensa lopussa hän ennusti, että "aasialainen" Venäjän keisarikunta tulisi pian Euroopan johtavaksi vallaksi, mutta että se menettäisi myöhemmin ylivalta-asemansa Kiinalle, sitten kun tämä on nykyaikaistunut, ja että lopulta kiinalaiset valloittaisivat Euroopan.[24] Gobineau varoittu Tocquevilleä "suuresta halusta avata Kiina", sillä ranskalaisten olisi hänen mukaan pitänyt "pohtia huolellisemmin sellaisen veljeilyn seurauksia.[24] Ranskalaisilta arvostelijoilta Essai sai enimmäkseen kielteisiä arviointeja, mitä Gobineau piti todisteena rotu­teorioidensa oikeellisuudesta kirjoittaen: "...ranskalaiset, jotka ovat aina valmiita heittämään minkä tahansa tuleen – sanan­mukaisesti – ja jotka eivät kunnioita mitään sen enempää uskonnossa kuin politiikassakaan, ovat aina olleet maailman suurimpia pelkureita tieteellisissä asioissa."[25] Myöhemmin nähdessään brittiläisen ja amerikkalaisen kulttuurin leviävän entistä laajemmalle sekä Saksan nousun hän muutti mieltään ja alkoi uskoa, että valkoinen rotu olisi pelastettavissa. Saksalais­syntyinen amerikkalainen historioitsija George Mosse on väittänyt, että Gobineau projisoi kaikki Ranskan keski- ja työväen­luokkaan kohdistuvat epäluulonsa aasialaisiin ja mustiin.[26] Davies teki Mossen päätelmistä yhteen­vedon, jonka mukaan Gobineaun kuvailema itse­riittoinen, materialistinen itä­maalainen kuvasti todellisuudessa kapitalismin vastustajan käsitystä Ranskan rahan­himoisesta keski­luokasta, kun taas hänen kuvittelemansa "aistillinen, älytön ja väki­valtainen neekeri" oli aristo­kraatin mielessään luoma irvikuva Ranskan köyhälistöstä.[26] Kirjoittaessaan Ranskan talon­poikais­väestöstä Gobineau tyypillisesti korosti monissa anekdooteissaan, joiden hän väitti perustuvan omakohtaiseen kokemukseensa, että ranskalaiset maan­viljelijät olivat karkeaa, raakaa väkeä, joka ei kyennyt oppimaan eikä ajattelemaan muutoin kuin kaikkein alkeellisimalla tasolla. Amerikkalainen tutkija Michelle Wrigth panikin merkille, että Gobineaun käsitys Ranskan maalais­väestöstä oli hyvin saman­kaltainen kuin hänen käsityksensä mustasta rodusta.[27]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineaun rotuteoriat saivat osakseen ankaraa arvostelua jo hänen omana aikanaan. Esimerkiksi kun Alexis de Tocqueville oli lukenut Essai -teoksen, hän kiinnitti huomiota väitteeseen, että eurooppalaisista vain saksalaiset olisivat kyllin lahjakkaita, jotta abstrakti totuus voisi käytännölli­sistä seurauksistaan riippumattakin tehdä heihin vaikutuksen. Hän huolestuikin siitä mahdollisuudesta, että Gobineaun teoriat saattaisivat tulla Saksassa hyvin suosituksi ja että ennen pitkää ne vaikuttaisivat Saksan ja Ranskan välisiin suhteisiin.[28] Hän myös kysyi Gobineaulta:

»Mitä hyötyä voi olla siitä, että barbariassa, velttoina tai orjina eläville kansoille selitetään, että kun heidän rotunsa on mikä on, he eivät voi tehdä mitään parantaakseen asemaansa tai muuttaakseen tapojaan tai hallitustaan? Etkö näe, että opppisi sisältyvät pilevinä kaikki pysyvän eriarvoisuuden mukanaan tuomat pahat asiat: ylpeys, väkivalta, muiden ihmisten halveksunta, tyrannia ja kurjuus kaikissa muodoissaan?"[29]»

Myöhemmin brittiläinen sinologi Arnold Rowbotham kirjoitti, että Gobineaulle arjalaisen rodun yli­voimaisuus oli täysin "amoraalista yli­voimaisuutta", sillä Gobineaun arjalaisille sankareille "voima oli oikeutta".[30] Gobineau kirjoittikin, että alkuperäiset, puhdas­rotuiset arjalaiset olivat tehneet mitä halusivat, sillä he olivat kaikkia muita korkeampia eikä heitä koskenut mikään ulkoinen moraali. Rowbotham kirjoitti sittemmin Gobineaun arjalais­teorioista, että jos ne riisutaan rotu­mystiikastaan, ne tekevät voimasta hyveen ja jopa välttämättömyyden ja että jos niistä tehdään loogiset päätelmät, ne merkitsisivät paluuta barbariaan, sillä Gobineaun teorioista seurasi ainakin implisiittisesti, että kaikki sivistyneet tavat ovat epäarjalaisia tai ainakin rotujen sekoittumisen tulosta.[30]


Teoria Ranskan aristokraateista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo 1600-luvulla Henri de Noulainvilliers oli väittänyt, että Ranskan aatelisto polveutui germaamisista frankeista, jotka 400-luvulla valtasivat Gallian, kun taas Ranskan talon­poikais­väestö ja kolmas sääty polveutuivat maassa ennestään asuneista gallialaisista.[31] Tämä käsitys tuli sittemmin suosituksi Ranskan vallan­kumouksen aikana, jolloin sitä käytettiin yhtenä perusteluna sille, miksi valta maassa oli palautettava "alku­peräis­väestölle", toisin sanoen kolmannelle säädylle.[6] Myös Gobineau hyväksy tämän teorian eri säätyjen alku­perästä, mutta teki siitä päinvastaiset poliittiset johto­päätökset. Hänen mukaansa ainoa korkeakulttuuri, joka Galliassa koskaan oli vallinnut, oli peräisin Roomasta, ja Rooman samoin kuin Kreikankin suuruuden olivat alun perin saaneet aikaan Pohjois-Euroopasta etelään vaeltaneet germaaniset siirtolaiset, joiden veren­peremä oli myöhemmin kuitenkin vähitellen "laimennut", mikä oli johtanut myös kulttuuriseen rappioon.[6] Gobineau itse uskoi polveutuvansa viikingeistä.

Kanadalainen teologi Alan T. Davies on väittänyt, että ancien régimen aikana Ranskaa luonnehtivat äärimmäisen jyrkät yhteis­kunnalliset erot ja että toisin kuin Britanniassa, jossa aristokratia oli avoin, sillä ihmisiä jatkuvasti aateloitiin, Ranskan aatelisto oli kehittynyt omaksi suljetuksi "kastikseen."[32] Sen sijaan, että Britanniassa vallitsi tietty brittiläinen yhteishenki, joka yhdisti eri yhteis­kunta­luokat, Ranskan aatelisto tosiaan piti kolmatta säätyä biologisestikin itsestään poikkevana ja alempi­arvoisena.[31] Kun Gobineau itse oli syntynyt sen jälkeen, kun Ranskan vallan­kumous oli tuhonnut hänen ihannoimansa ancien régimen, hän suhtautui tulevaisuuteen hyvin pessimistisesti. Davies kuvasi Gobineaun henkilöksi, joka oli äärimmäisen "vieraantunut" siitä yhteis­kunnasta ja aika­kaudesta, jossa hän eli, ja kirjoitti, että kun Gobineau toistuvasti ennusti eurooppalaisen kulttuurin tuhoutuvan sen vuoksi, ettei eurooppalaisissa enää ollut riittävästi arjalaista verta, tämä osoitti, että Gobineau olisi nähnyt eurooppalaisen kulttuurin tuhoutuvan kokonaan kuin kehittyvän hänelle vasten­mieliseen suuntaan.[31] Gobineaun mukaan Ranskan vallan­kumous oli tuhonnut Ranskan suuruuden rodullisen perustan syrjäyttämällä ja monessa tapauksessa surmaamallakin aristokratian, ja täten se oli pannut alulle pitkällisen, vastustamattoman rappeutumis­kehityksen, joka saattoi päättyä vain eurooppalaisen kulttuurin täydelliseen tuhoon.[31] Hänen mukaansa teollinen vallankumous täydensi sen, minkä Ranskan vallan­kumous oli aloittanut, ja niinpä hän piti teollistumista ja kaupungistumista Euroopalle suurena onnettomuutena.[31] Gobineau ei ollut sosialisti, mutta hän vihasi syvästi kapitalismia, joka teki köyhillekin mahdolliseksi omien kykyjensä turvin rikastua ja nousta yhteis­kunnallisella asteikolla, mikä oli turmiollista kaikelle, mihin Gobineau uskoi.[31] Davies kirjoitti Gobineausta:

»Samastettuaan oman kohtalonsa kastiin, joka oli syrjäytetty vuonna 1789, hän vihasi aika­kautta, joka oli kääntynyt hänen aristo­kraattista (rodullista) suku­linjaansa ja sen arvoja vastaan. Tässä vieraantu­neisuudessaan hän lohdutti itseään surullisilla mietteillä sivilisaatiota uhkaavasta tuhosta, joskin hänen sivuillaan on siinä määrin narsismia, että voidaan päätellä hänen oman kuolemansa olleen myös hänen mietteidensä aiheena, kenties todellisena aiheena... Väsyneelle oppineelle, joka olisi halunnut olla aristokraatti, nämä "syvät seisovat vedet", joiden päällä sivilisaation hauras rakenne riippui, olivat jatkuvassa nousussa, kunnes ne peittäisivät alleen Ranskan ja koo Euroopan.[33]»

Monien muiden romanttisten konservatiivien tavoin Gobineau piti nostalgisesti idealisoimaansa keskiaikaa idyllisenä maatalousyhteiskuntana, joka eli sopu­sointuisesti selvän sosiaalisen järjestyksen mukaan.[31] Sen sijaan hän vihasi aikansa Pariisia, jota hän sanoi "lika­kaivoksi täynnä juurettomia". Hänen mukaansa se oli täynnä rikollisia, köyhtyneitä ja tuuliajolle joutuneita ihmisiä, joilla ei ollut todellista kotia ja joita Gobineau piti vuosisatoja jatkuneen rotujen sekoituksen kauheana tuloksena ja josta saattoi milloin hyvänsä ikään kuin räjähtää saaden aikaan vallan­kumouksen.[33] Gobineau vastusti demokratiaa, joka hänen mukaansa oli vain "mobokratiaa" – järjestelmä, joka soi pohjattoman typerille meluaville kansan­joukoille viimeisen sanan valtiollisista asioista.[33] Gobineaun tytär sai toideta isänsä olevan sosiaalisesti eristyksissä Pariisissa, ja hän kirjoitti: "Perheemme ei ollut suuri. Olimme lyhyesti sanottuna juurettomia. Jos Joseph ja Louis Gobineau olisivat vallan­kumouksen jälkeen palanneet Bordeaux'hon, he olisivat epäilemättä löytäneet kaikki serkkunsa ja muut vuosi­satojen mittaan syntyneet sukulaisensa. Mutta Pariisissa he olivat eristyksissä, lukuun ottamatta muutamia kaukaisia sukulais­perheitä."[34] Koska Gobineau katsoi perheen olevan yhteis­kuntaa koossa pitävä perus­yksikkö, hän uskoi ranskalaisen yhteis­kunnan olevan hajoamassa, koska liian monet perheettömät nuoret miehet kerääntyivät Pariisiin etsimään parempaa elämää, mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että sama kuvaus sopi häneen itseensäkin.[34]}}

Kaiken kaikkiaan Gobineau suhtautui tulevaisuuteen hyvin pessimistisesti.[7]

Gobineaun käsitykset juutalaisista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastoin yleistä luuloa Gobineau ei suhtautunut juutalaisiin erityisen kielteisesti. Heidät he mainitsi teoksessaan vain harvoja kertoja, mutta silloin yleensä myönteiseen tai jopa ihailevaan sävyyn.[7] Gobineau piti heitä ihailtavana esimerkkinä kansasta, joka oli välttynyt rotujen sekoitukselta. Toisaalta Euroopassa he kuitenkin olivat vieras rotu ja sellaisena samalla myös ainakin potentiaalinen uhka arjalaiselle Euroopalle.[35] Vaikka Gobineau ei siis ollutkaan suoranaisesti antisemiitti,[7], hänen teoksiaan tulkittiin myöhemmin väärin ja niitä käytettiin juutalaisvastaisen politiikan perusteluna.[7]

Käsitykset suomalaisista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset Gobineau luki uralilaisen kielensä vuoksi muista pohjoismaalaisista poikkeavaksi alemmaksi sekoittumaroduksi. Niinpä suomalaiset olivat Gobineaun mukaan ”rumia, laiskoja ja puhtaaseen keltaiseen rotuun kuuluvia”. Gobineau ei tuntenut suomalaisten ulkonäköä, ja muiltakin osin Gobineaun tietämys suomalaisten osalta sisälsi mittavia aukkoja, sekä virheellisiä teorioita kuten geeni- ja kieliperimän tulkitsemisen samaksi asiaksi. Gobineaun rotujärjestelmässä suomalaiset olivat ”pohjoisen neekereitä”, sisäsyntyisesti orjamielisiä. Eurooppalainen rahvas oli Gobineaun mukaan syntynyt etelässä sekoittumisesta ”neekereihin” ja pohjoisessa sekoittumisesta ”suomalaisiin”.lähde?

Kiinalainen kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineau väitti, että Kiinan vanhan kulttuurin oli luonut joukko Intiasta saapueita arjalaisia valloittajia, jotka olisivat alistaneet valtansa alle maan alkuperäisen malaijilaisen väestön.[36] Vaikka Gobineau oli lukenut lähes kaiken, mitä Kiinasta oli hänen aikaansa mennessä ranskaksi kirjoitettu, hän uskoi että kiinalainen kulttuuri oli saanut alkunsa Etelä-Kiinassa, johon Intiasta tulleet arjalaiset valloittajat olisivat ensin saapuneet, vaikka kaikki kiinalaiset lähteet pitävät Pohjois-Kiinassa sijaitsevaa Keltaisenjoen laaksoa Kiinan kulttuurin kehtona.[37]

Gobineaun mukaan arjalaiset maan valloittajina olivat muodostaneet yläluokan, joka hallitsi maata "maskuliinisin, ei feminiinisin" ottein.[37] Tämä johti "rauhanomaiseen despotismiin", joka hyvin sopi maahan, jossa malaijilaiset alamaiset olivat orjina ja jossa voitiin hyötyä "säännöllisen ja koordinoidun valtiojärjestelmän eduista", kun hallitseva luokka oli kiinnostunut vain aineellisesta hyvinvoinnista.[38] Gobineaun mukaan muinaiset kiinalaiset olivat tosin arjalaisen yläluokkansa johdolla päässeet merkittäviin saavutuksiin, mutta lopulta tämä yläluokka oli kuitenkin sekoittunut "keltaiseen" enemmistöön, minkä vuoksi kiinalaiset eivät enää pitkään aikaan olleet edistyneet.[39] Hänen mukaansa ratkaiseva käännekohta Kiinassa oli ollut vuosi 246 eKr. kun Shi Huang Ti, "ensimmäinen keisari", yhdisti kaikki kiinalaiset valtiot yhdeksi ainoaksi.[39] Hänen mukaansa Shi Huang Ti hävitti muinaisten arjalaisten valloittajien perustaman feodaalisen järjestelmän ja perusti tilalle "keisarillisen hallinnon", joka teki lopun arjalaisesta yläluokasta, ja samalla hänen mukaansa arjalaisten henkilökohtainen omanarvontunto ja sen mukainen mielenlaatu hävisivät Kiinasta lopullisesti "keltaisen tyypin" tieltä.[39] Tämän myötä kiinalaisista oli Gobineaun mukaan tullut "staattinen", paikoilleen jähmettynyt kansa, joka ei ollut vuoden 246 eKr. jälkeen saanut aikaan mitään merkittävää.[39] Lisksi hän väitti, että kiinalaiset olivat perustavalla tavalla materialistinen kansa, jolta puuttui kaikki henkisyys.[39] Vastakohta kiinalaisen "oppineen herramiehen" ihanteen ja sotilaiden Kiinassa osakseen saaman vähäisen arvonannon välillä oli hänen mukaansa selvä osoitus kiinalaisten materialistisesta suuntautumisesta.[39] Sen sijaan arjalaiset olivat hänen mukaansa ennen kaikkia sotureita, mikä hänen mukaansa selitti sen korkean arvoaseman, jota sotilaat Euroopassa nauttivat.[39] Gobineau kirjoitti valitellen, että materialisminsa vuoksi kiinalaisille onnellisuus merkitsi vain, että ruokaa oli riittävästi hengissä pysymiseksi ja että vaatteita oli riittävästi julkisen alastomuuden välttämiseksi.[39] Häne ei uskonut painovapauteen vaan katsoi, että valtion piti valvoa suuria kansanjoukkoa, mutta hänen mukaansa Kiinaan painovapaus kyllä sopi, koska kiinalaisten "puhtaasti utilitaristinen" luonne merkitsi, että toisin kuin lännessä, Kiinassa kukaan ei ollut valmis taistelemaan ja kuolemaan minkään aatteen puolesta.[39] Hän kirjoitti yös, että niin kauan kuin Kiinan väestön toimeentulo on riittävästi turvattu, kukaan kiinalainen ei suostuisi uhmaamaan poliisin patukkaa minkään poliittisen ihanteen suuremman kunnian vuoksi.[39]

Samassa yhteydessä Gobineau väitti, että kiinalaisesta kulttuurista puuttui kauneus ja arvokkuus[39], että kiinalaisilta puuttuivat muut kuin vaatimattomimpaan fyysiseen hyötyyn liittyvät tunteet ja että kiinalainen kungfutselaisuus oli "yhteenveto käytännöistä ja periaatteista, jotka suuresti muistuttivat niitä, joita Geneven moralistit ja heidän kasvatuskirjansa suosittelivat: taloudellisuudesta, kohtuullisuudesta, varovaisuudfeta sekä kyvystä saavuttaa taloudellista voittoa ja välttyä tappioilta.[40] Diplomaattisen uransa alkuvaiheessa Gobineau oli toiminut Sveitsissä, ja silloin hänelle kehittyi suoranainen viha Sveitsin keskiluokkaa, kalvinismia ja Sveitsin demokratiaa kohtaan, ja kun hän rinnasti kungfutselaisuuden arvot kalvinistien arvoihin, hän nimenomaisesti halusi osoittaa halveksuntansa molemmille.[40] Gobineau piti kaikkea kiinalaista kirjallisuutta "lapsellisena", sillä hänen mukaansa kiinalaisilta puuttui se rikas mielivkuvitus, jonka ansiosta länsimaalaiset olivat kyenneet kirjoittamaan suuria romaaneja. Myös kiinalainen teatteri oli hänen mukaansa "latteaa" ja kiinalainen runous "naurettavaa".[41] Hänen mukaansa kiinalaiset eivät kyenneet luomaan myöskään tiedettä, koska keltaisen rodun henki ei ollut syvällinen eikä sillä ollut sellaista sisäistä näkemystä, jolla se voisi saavuttaa "vain valkoiselle rodulle ominaisen tieteellisen ylivertaisuuden".[42] Gobineau uskoikin, että Kiina oli länsimaille varottava esimerkki siitä, mihin "demokratia", jolla hän tarkoitti meritokratiaa, lopulta johtaisi.[43] Koska Kiinan valtio oli pyrkinyt järjestämään kouluopetuksen suurille kansanjoukoille, mandariinien hallinto oli meritokraattinen, ja kun mandariiniksi saattoi päästä kuka tahansa lukutaitoinen mies suorittamalla tietyt tutkinnot, tämäkin kuvasti Gobineaun mukaan kiinalaisten rodullisesti "pysähtynyttä" luonnetta.[43] Gobineaun mukaan paras hallitusmuoto oli ollut Ancien régimen aikaisessa Ranskassa, joka oli ollut perinnöllisen aateliston hallitsema järjestynyt, hierarkkinen yhteiskunta. Gobineau vastusti ankarasti klassista liberalismia, joka ihannoi meritokratiaa, ja hänen mukaansa Kiina oli varoitus siitä, mihin klassinen liberalismi lopulta johtaisi länsimaissakin.[43] Hänen mukaansa arjalaisen yläluokan häivittäminen Qin-dynastian toimesta vuonna 246 eKr. oli täysin rinnastettavissa siihen, mikä Ranskassa oli tapahtunut suuren vallankumouksen vuonna 1789, jolloin uusi henki katsoi välttämättömäksi hävittää Ranskan vanhan aluejaon.[43]

Toiminta suurlähettiläänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persia, Gobineaun henkinen koti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1855 Gobineau jätti Pariisin, kun hänen nimitettiin yhden vuoden ajaksi Ranskan suurlähetystön ensimmäiseksi sihteeriksi Teheraniin, Persiaan (nykyiseen Iraniin).[44] Myöhemmin Gobineau toimi Ranskan diplomaatti­edustajana myös Frankfurtin vapaakaupungissa, Hannoverin kuningaskunnassa, Sveitsissä, brittiläisessä Newfoundlandin kruununsiirtomaasa sekä Brasiliassa. Kaikkia näitä paikkoja hän vihasi, kun taas Persia ja Kreikka olivat hänen ainoat asema­paikkansa, joihin hän oli mieltynyt.[44] Näissäkin maissa häntä kiehtoi vain niiden loistava muinaishistoria; sen sijaan hänen omana aikanaan molemmat maat olivat hänen mukaansa syvässä alennustilassa. Persian ja Kreikan historialla oli ollut keskeinen osa hänen Essai-teoksessaan, ja hän halusi itse nähdä molemmat maat.[45] Gobineaun tehtävänä oli estää Venäjää laajentamasta vaikutus­piiriään Persiaan, mutta hän kirjoitti kyynisesti: "Jos persialaiset...liittoutuvat läntisten valtojen kanssa, he marssivat Venäjää vastaan aamulla, Venäjä voittaa heidät puolenpäivän aikaan ja illalla he ovat Venäjän liittolaisia."[45] Gobineaun virka­velvollisuudet olivat sen verran vähäiset, että ne jättivät hänelle runsaasti aikaa perehtyä muinaisiin nuolenpää­teksteihin ja opetella farsia. Hän oppikin puhumaan murteellista persiaa, joka teki hänelle mahdolliseksi keskustella persialaisten kanssa, joskaan ei kovin sujuvasti.[44] Vaikka hän muutoin ihailikin persialaisia, häntä järkytti se, että nämä eivät jakaneet hänen käsitystään rotujen eri­arvoisuudesta vaan pitivät mustiakin vertaisinaan. Lisäksi hän arvosteli persialaista yhteis­kuntaa siitä, että se oli liian "demokraattinen".[44] Brittiläinen orientalisti Robert Irwin huomautti tähän, ettei kukaan muu kuin Gobineau olisi voinut pitää 1850-luvun Qajarin Irania "liian demo­kraattisena", sillä se oli absoluuttinen monarkia, jossa shaahi Naser al-Dinin valtaa ei ollut millään tavalla rajoitettu.[44]

Gobineau suhtautui epäilevästi Persian tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa ja kirjoitti, että vaikka persialaiset olivatkin sukulaisuutensa vuoksi ranskalaisille läheisiä, hänen aikansa persialaiset olivat roistoja, mutta että sellaisiksi ranskalaisetkin ajan myötä tulisivat. Persiassa ei hänen mukaansa ollut tapahtunut mitään merkittävää sitten Herodotoksen päivien.[44] Gobineau kirjoitti myös, että persialaisilla oli vain vähän mielenkiintoa kansallisiin asioihin ja että he suohtautuivat kaikkiin hallituksiin epäluuloisesti ja yrittivät esimerkiksi rikkoa shaahin lakeja niin paljon kuin mahdollista, mikä johti anarkkiseen invidualisimiin. Hänen mukaansa persialaiset olivat kyllä älykkäitä ja ymmärsivät omat etunsa ahtaasti käsitettyinä, mutta samalla myös parantumattomasti dekadentteja.[46] Hän valitteli sitä, että shaahi Naser al-Din oli avoimesti korruptoitunut ja myi hallituksen virkoja eniten tarjoavalle, eikä Riikinkukkovaltaistuin välittänyt siitä, oliko tarjouksen tekijä aristokraatti vai ei.[47] Kuitenkin hän arvosti shiialaista islamia Persiaa koossa pitävänä tekijänä: "Tämä koko maa... on Jumalan täysi idea. Raihnaisuus, vanha ikä, äärimmäinen korruptio, lyhyesti sanottuna kuolema, on läsnä kaikkialla sen instituutioissa, tavoissa ja luonteessa, mutta tämä jatkuva, kiehtova huolenpito siitä, mikö on pyhää, yksinkertaisesti aateloi kaiken tämän raunion."[48]

Gobineaun mukaan Persia oli maa vaikka tulevaisuutta, ja sen kohtalona oli tulla ennemmin tai myöhemmin länsimaiden valloittamaksi, millä kuitenkin olisi traagiset seuraukset länsimaille itselleen, sillä kauniit persialaiset naiset kiehtoisivat länsimaisia miehinä siinä määrin, että seurauksena olisi lisää rotujen sekoittumista, mikä entisestäänkin rappeuttaisi länsimaita.[44] Kuitenkin Gobineau haltioitui muinaisesta Persiasta ja piti Akhaimenidien Persiaa suurena ja kunniakkaana arjalaisena kulttuurina, joka surullista kylläkin oli hävinnyt, mutta josta hän suuresti kiinnostui loppuiäkseen.[44] Gobineau vieraili mielellään akhaimenidien aikaisilla raunoilla, sillä hänen mielensä oli perustavalla tavalla luonteeltaan menneisyyteen katsova, ja hän mieluummin ajatteli menneitä kunnian päiviä kuin synkkää nykypäivää ja vielä ankeampaa tulevaisuutta.[49] Gobineaun Persiassa viettämä aika antoi aiheen kahdelle kirjalle: Mémoire sur l'etat social de la Perse actuelle ("Muistio nykyisen Persian yhteiskunnallisesta tilasta", 1858) and Trois ans en Asie ("Kolme vuotta Aasiassa", 1859).[49] Oman aikansa Persiasta Gobineau ei kirjoittanut kovin mairittelevaan sävyyn, ja hän kirjoittikin Prokesch-Osten -julkaisuun, ettei ollut olemassa mitään "persialaista rotua", sillä persialaiset olivat sekoittuneet ties mihin vieraisiin kansoihin, mutta hän rakasti muinaista Persiaa suurena arjalaisena kulttuurina par excellence, ja häntä kiinnosti se tosiasia, että jo maan omakielinen nimi Iran merkitsee persian kielessä "arjalaisten maata".[50] Kirjoittaessaan Persiasta Gobineau oli vähemmän euro­sentristinen kuin voisi kuvitella, sillä hän uskoi, että eurooppalaisen kulttuurin alkuperä voitiin jäljettää Persiaan, ja hän arvosteli länsimaisia oppineista heidän "kollektiivisesta turha­maisuudestaan", kun he eivät kyenneet myöntämään länsimaiden "suunnatonta" velkaa Persialle.[50]

Toiminta Kreikassa ja käsitykset kreikkalaisista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineau kirjoitti myös aikansa Kreikkaa käsittelevän teoksen To the Kingdom of the Greeks in the end of the 19th century.

Vuonna 1864 Gobineau nimitettiin Ranskan lähettilääksi Kreikkaan.[51] Asuessaan Ateenassa, joka oli Teheranin ohella hänen asema­paikoistaan, jossa hän viihtyi, hän kirjoitti runoutta ja tutkiskeli kuvan­veisto­taidetta silloin, kun hän ei matkustellut Ernest Renanin kanssa Kreikan maaseudulla etsimässä raunioita. [51] Gobineau kosiskeli Ateenassa kahta sisarusta, Zoé ja Marika Dragoumista, joista molemmista tuli hänen rakastajattariaan, edellisestä myös elin­ikäinen kirjeen­vaihto­toveri.[52] Mutta niin innoissaan kun hän olikin antiikin Kreikasta, oman aikansa Kreikkaan hän suhtautui vähemmän kunnioittavasti ja kirjoitti, että rotujen sekoittumisen vuoksi Kreikan kansa oli menettänyt arjalaisen verensä, joka oli saanut aikaan Kreikan kunniateot, ja että myöhemmin kreikkalaisista oli tullut arabien, turkkilaisten, serbien ja albanialaisten muodostama sekakansa.[53] Gobineau oli kiitollinen Itävallan entiselle ulkoministeri Klemens von Metternichille siitä, että tämä oli Kreikan itsenäisyyssodan aikana vastustanut Kreikan itsenäistymistä, sillä hänen mukaansa maa oli täysin sekasortoisessa tilassa,[53] ja vuonna 1867 se oli vielä syvemmässä alennustilassa ja anarkian vallassa kuin se oli ollut vuonna 1817 ennen vapaussotaa.[53] Gobineaun mukaan ainoa ero kreikkalaisten ja turkkilaisten välillä oli, että edelliset olivat ortodoksisia kristittyjä, jälkimmäiset muslimeja, mutta muutoin molemmat keskenään sotivat kansat olivat samalla tasolla, koska ne kuuluivat samaan roturyhmään.[53] Kreikka oli raskaasti velkaantunut maa ja alinomaa vararikon partaalla, mikä Gobineaun mukaan oli seurausta demokratiasta.[53] Gobineaun mukaan oli valitettavaa, että kreikkalaisilla oli tanskalainen kuningas mutta ei aatelistoa, ja hänen mukaansa kaikki kreikkalaiset poliitikot olivat korruptoituneita, epäpäteviä ja itsekkäitä.[54] Hänen vertasi Kreikan vaalejakin sisällissotaan, sillä kreikkalaiset poliitikot värväsivät joutoväkeä pelottelemaan kilpailijoidensa kannattajia, mikä johti usein verisiin katutappeluihin eri poliitikkojen kannattajien välillä.[54] Pariisiin lähettämässään raportissa hän kirjoitti, että Kreikan valtiojärjestys oli osuvin mahdollinen edustuksellisen hallitustavan irvikuva.[54] Gobineau ei juuri arvostanut kuningas Yrjö I:tä vaan piti tätä mitättömänä hallitsijana, joka ei kyennyt pitämään puoliaan Kreikan poliittisen sekasorron vallitessa.[54] Hän tekikin Kreikan poliittisista oloista sellaisen yhteenvedon, että niin kansa kuin sen kiinnostuksen kohteetkin olivat joutavia ja kaikki oli vähäpätöistä paitsi se ylenkatse, jonka se olisi ansainnut.[54]

Itse asiassa Kreikka ei ollut vuonna 1832 saavuttanut täydellistä itsenäisyyttä, vaan se oli Britannian, Ranskan ja Venäjän yhteinen protektoraatti, ja näin ollen näiden maiden lähettiläillä Ateenassa oli periaatteessa oikeus kumota mikä tahansa Kreikan parlamentin päätös. Gobineau kuitenkin toistuvasti neuvoi Ranskaa olemaan käyttämättä tätä valtaa, sillä hänen mukaansa Kreikka oli "surullinen ja elävä todiste eurooppalaisten typeryydestä ja omahyväisyydestä. Hänen mukaansa brittien yritys tuoda heidän omansa kaltainen demokratia Kreikkaan saattoi johtaa vain "barbaarisen maan täydelliseen hajoamiseen", kun taas ranskalaiset olivat syyllistyneet "voltairelaisuuden typerimmän muodon" alkuunpanemiseen Kreikassa.[55] Itämaisen kysymyksen osalta Gobineau neuvoi Ranskaa vastustamaan Kreikan laajenemispyrkimyksiä (Megali idea), sillä kreikkalaiset tuskin olisivat pystyneet luomaan uutta suurvaltaa Osmanien valtakunnan tilalle, mutta jos tämän valtakunta kuitenkin olisi joutunut väistymään laajentuneen Kreikan tieltä, asiasta hyötyisi vain Venäjä.[56] Gobineau antoi Ranskan hallitukselle seuraavan neuvon:

»kreikkalaiset eivät tule hallitsemaan itämaita, eivätkä niin tule tekemään myöskään armenialaiset, slaavit eikä mikään muukaan kristitty kansa, ja sitä paitsi, jos muut sinne tulisivat – vaikka sitten venäläisetkin, jotka ovat kristityistä itämaisimpia – he voisivat vain alistua tämän anarkisen tilanteen vahingollisiin vaikutuksiin... Minulle... ei ole olemassa itämaista kysymystä, ja jos minulla olisi kunnia olla suuri hallitsija, en enää viitsisi puuttua tämän alueen tapahtumiin.[57]»

Keväällä 1866 kristityt kreikkalaiset kapinoivat Osmanien valtakuntaa vastaan Kreetassa, ja kolme heidän edustajaansa saapui Ateenaan pyytämään Gobineaun välityksellä Ranskalta tukea kapinalleen sanoen, että tunnetusti Ranska oli pienten kansojen oikeuksien ja oikeuden­mukaisuuden esitaistelija.[58] Kun Ranska samaan aikaan kävi sotaa Meksikosa, Gobineau ilmoitti Napoleon III:n puolesta kreetalaisille, että he eivät voineet odottaa Ranskalta mitään tukea ja että he saivat itse vastata seurauksista uhmatessaan osmanien mahtia.[58] Gobineau ei osoittanut mitään myötä­mielisyyttä kreikkalaisten pyrkimyksille vapauttaa osmanien vallan alla eläneet heimolaisensa, ja hän kirjoittikin ystävälleen Anton von Prokesch-Ostenille: "Se on yksi roskaväki toista vastaan."[56] Gobineau nimitti kreetalaisten kapinaa "täydellisimmäksi valheiden, vallattomuuden ja röyhkeyden osoitukseksi, joka kolmeenkymmeneen vuoteen on nähty".[54] Kapinan aikana nuori ranskalainen oppinut Gustave Flourens, joka tunnettiin vapaa­mielisten aatteiden into­mielisenä kannattajana, oli liittynyt Kreetan kapinallisiin ja matkustanut Ateenaan taivuttaakseen Kreikan hallituksen antamaan tukensa kapinoitsijoille.[59] Gobineau oli epäviisaasti näyttänyt Flourensille Pariisin diplomaattisia asiakirjoja, jotka osoittivat, että sen enmpää Ranskan kuin Kreikankaan hallitus ei ollut halukas uhmaamaan ottomaaneja tukemalla Kreetan kapinaa, minkä Flourens sitten paljasti lehdistölle.[55] Gobineau sai Napoleon III:lta käsky vaientaa Flourens.[55] Kun Flourens 28. toukokuuta 1868 piti puhetta vieraillessaan Kreikan kuningas Yrjö I:n luona, Gobineau keskeytti hänet, ja hänen johtamansa vartiosto vangitsi Glourensin, joka kahlittuna vietiin ranskalaisella sotalaivalla Marseilleen.[59] Tapaus sai Ranskassa osakseen suurta huomiota ja kirjailija Victor Hugo tuomitsi Gobineaun menettelyn kirjoituksessa, joka julkaistiin Le Tribute -lehdessä 19. heinäkuuta 1868. Hugon mukaan Gobineau oli toiminut petollisella tavalla Kreikan vapauden puolesta taistellutta ranskalaista maanmiestään vastaan.[59] Kun Ranskan yleinen mielipdekin tuomitsi Gobineaun menettelyn Ateenassa, hänet kutsuttiin pian takaisin Pariisiin.[59]

Suhtautuminen imperiumeihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineaun mukaan imperiumit olivat tuhoisia ne luoneelle ylivertaiselle rodulle, sillä ne johtivat vääjäämättä rotujen sekoittumiseen ja degeneraation. Niinpä vaikka hän kiinnittikin suuria toiveita Euroopan vallan laajenemiseen, hän ei kannattanut sellaisten kaupallisten imperiumien luomista, jotka johtaisivat monikulttuurisen ympäristön syntymiseen. Sen sijaan hän piti 1800-luvun lopun imperialismia eurooppalaiselle kulttuurille kohtalokkaana prosessina. Selittäessään Euroopan eri maiden etnografiaa hän viittasi jatkuvasti eurooppalaisten aikaisempiin imperiumeihin ja siihen, että ne olivat johtaneet ei-valkoisen väestön muuttoliikkeisiin Eurooppaan.

Gobineaun mukaan sekoittunut väestö Espanjassa, suurimmassa osassa Ranskaa, Italiaa, Etelä-Saksaa, Sveitsiä ja Itävaltaa sekä paikoitellen Britanniassa oli Rooman, Kreikan ja osmanien valtakuntien aikaisen historiallisen kehityksen tulosta, nämä kun olivat tuoneet Afrikan ja Välimerenmaiden ei-arjalaista väestö Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan. HÄn uskoi, että Iranin etelä- ja länsiosien sekä Espanjan ja Italian eteläosien väestö muodostui rotujen sekoittumisen seurauksena muodostuneesta rappeutuneesta rodusta, ja että koko Pohjois-Intian väestö oli "keltaista" (aasialaista) rotua. Gobineau suhtautui hyvin vihamielisesti slaavilaisiin kansoihin, varsinkin venäläisiin, joista hänen mukaansa oli Kultaisen Ordan aikana tullut puoliksi aasialainen kansa.[22] Hän kuvasi slaaveja "pysähtyneeksi suoksi, jossa kaikki korkeammat kansalliset pyrkimykset muutaman tunnin voittokulun jälkeen saattoivat todeta olevansa häviöllä."[22]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bahai-uskonnossa Gobineau tunnetaan henkilönä, jolla oli hallussaan ainoa täydellinen käsikirjoitus muinaisen Persian bábilaisuuden varhaishistoriasta.lähde? Sen oli kirjoittanut kašanilainen Hadži Mirza Džan, jonka Persian viranomaiset surmasivat noin vuonna 1852. Nykyään käsikirjoitusta säilytetään Ranskan kansalliskirjastossa Pariisissa.

Gobineuaun ajattelusta saivat vaikutteita muiden muassa Richard Wagner, Friedrich Nietzsche ja Adolf Hitler. Myös Wagnerin ihailija, brittiläinen Houston Stewart Chamberlain etsi innoitusta ajatuksilleen Gobineaulta. Kannattajien parissa syntyi gobinismina tunnettu suuntaus.[1]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bahai-uskonnossa Gobineau tunnetaan henkilönä, jolla oli hallussaan ainoa täydellinen käsikirjoitus muinaisen Persian bábilaisuuden varhaishistoriasta.lähde? Sen oli kirjoittanut kašanilainen Hadži Mirza Džan, jonka Persian viranomaiset surmasivat noin vuonna 1852. Nykyään käsikirjoitusta säilytetään Ranskan kansalliskirjastossa Pariisissa.

Gobineuaun ajattelusta saivat vaikutteita muiden muassa Richard Wagner, Friedrich Nietzsche ja Adolf Hitler. Myös Wagnerin ihailija, brittiläinen Houston Stewart Chamberlain etsi innoitusta ajatuksilleen Gobineaulta. Kannattajien parissa syntyi gobinismina tunnettu suuntaus.[1]

Muu tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobineau kirjoitti kaunokirjallisuutta, historiateoksia ja kirjallisuuskritiikkiä. Romaaneista yleisesti tunnettu on Les Pléiades (1874). Hänen tutkielmansa La Renaissance (1877) sai osakseen aikalaisten suosiota.[1] Kumpikin teos ilmensi hänen taantumuksellista aristokraattista politiikkaansa ja vihaansa demokratiaa kohtaan.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pléiades (1874)
  • Souvenirs de voyage (1872)
  • Les Nouvelles Asiatiques (1876
  • Histoire des Perses, 2 osaa (1869)
  • Religions et philosophie dans l’Asie Centrale (1865)
  • La Renaissance (1877)
  • Essai sur l’inégalité des races humaines (1853-55)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Arthur de Gobineau Encyclopædia Britannica. Viitattu 2.12.2016.
  2. a b c d e f g h Gregory Blue: Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1. doi:10.1353/jwh.2005.0003.
  3. J. P. Mallory: In Search of the Indo-Europeans: Language, Culture and Myth, s. 125. Lontoo: Thames and Hudson, 1991.
  4. a b Dinesh D'Souza: Is Racism a Western Idea?. The American Scholar, Elokuu 1995, 64. vsk, nro 4, s. 517–539.
  5. ”Lähdeviite 77”, Aleksandriasta Auschwitziin: Antisemitismin historia, s. 350. . ISBN.
  6. a b c Arnold J. Toynbee: ”Kultturien synty: Tehtävämme – miten sitä ei pidä ratkaista: Rotu”, Historia uudessa valossa, s. 66–67. Suom. Kai Kaila. WSOY, 1950.
  7. a b c d e ”Juutalaisista tulee rotu”, Aleksandriasta Auschwitziin: Antisemitismin historia, s. 154–155. . ISBN.
  8. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 107. Weybright and Talley, 1970.
  9. Arnold H. Rowbotham: The Literary Works of Count de Gobineau, s. 158. H. Champion, 1939.
  10. Robert Irwin: Gobineau the Would be Orientalist. The Journal of the Royal Asiatic Society, 2016, 26. vsk, nro 1.
  11. a b c Gregory Blue: Journal of World History, {{{Vuosi}}}, 10. vsk, nro 1. doi:10.1353/jwh.2005.0003.
  12. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 123. Weybright and Talley, 1970.
  13. Irvin Robert: Gobineau the Would be Orientalist. The Journal of the Royal Asiatic Society, 2016, 26. vsk, nro 1, s. 322–323.
  14. a b J. A. Gobineau: The Moral and Intellectual Diversity of Races, s. 337–338. J. B. Lippincott & Co., 1856.
  15. A. J. Woodman: The Cambridge Companion to Tacitus, s. 294. {{{Julkaisija}}}, 2009.
  16. a b Arnold H. Rowbotham: The Literary Works of Count de Gobineau, s. 162. H. Champion, 1929.
  17. Geoffrey Field: The Evangelist of Race The Germanic Vision of Houston Stewart Chamberlain, s. 152–153. New York: Columbia University Press, 1981.
  18. a b c d e Dinesh D'Souza: Is Racism a Western Idea?. The American Scholar, Syksy 1995, 64. vsk, nro 4.
  19. J. P. Mallory: In Search of the Indo-Europeans: Language, Culture and Myth, s. 125. Lontoo: Thames and Hudson, 1991.
  20. Nevenko Bartulin: Honorary Aryans: National-Racial Identity and Protected Jews in the Independent State of Croatia, s. 23. Palgrave Macmillan, 2003. ISBN 978-1-137-33912-6.
  21. Gerhard Weinberg: The Foreign Policy of Hitler's Germany Diplomatic Revolution in Europe 1933-36, s. 4. University of Chicago Press, 1970.
  22. a b c Arnold H. Rowbotham: The Literary Works of Count de Gobineau, s. 161. H. Champion, 1939.
  23. Arnold H. Rowbotham: The Literary Works of Count de Gobineau, s. 158. H. Champion, 1939.
  24. a b Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 142–143. Weybright and Talley, 1970.
  25. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 148. Weybright and Talley, 1970.
  26. a b Alan Davies: Infected Christianity: A Study of Modern Racism, s. 60–61. Montreal: McGill Press, 1988.
  27. Michelle Wright: Nigger Peasants from France: Missing Translations of American Anxieties on Race and the Nation. Callaloo, syksy 1999, 22. vsk, nro 4.
  28. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 148. Weybright and Talley, 1970.
  29. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 149. Weybright and Talley, 1970.
  30. a b Arnold H. Rowbotham: The Literary Works of Count de Gobineau, s. 159, 164. H. Champion, 1929.
  31. a b c d e f g Alan Davies: Infected Christianity: A Study of Modern Racism. McGill-Queen's University Press, 1988.
  32. Alan Davies: Infected Christianity: A Study of Modern Racism, s. 56–59. McGill-Queen's University Press, 1922.
  33. a b c Alan Davies: Infected Christianity: A Study of Modern Racism, s. 59–60. McGill-Queen's University Press, 1922.
  34. a b Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 73–74. New York: Weybright and Talley, 1970.
  35. Arnold H. Rowbotham: The Literary Works of Count de Gobineau. H. Champion, 1939.
  36. Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  37. a b Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  38. Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  39. a b c d e f g h i j k Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  40. a b Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  41. Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  42. Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  43. a b c d Gregory Blue: Gobineau on China: Race Theory, the 'Yellow Peril', and the Critique of Modernity. Journal of World History, 1999, 10. vsk, nro 1.
  44. a b c d e f g h Robert Irwin: Gobineau the Would be Orientalist. The Journal of the Royal Asiatic Society, 2016, 26. vsk, nro 1.
  45. a b Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 182. Weybright and Talley, 1970.
  46. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 184. Weybright and Talley, 1970.
  47. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 185. Weybright and Talley, 1970.
  48. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 185. New York: Weybright and Talley, 1970.
  49. a b Robert Irwin: Gobineau the Would be Orientalist. The Journal of the Royal Asiatic Society, 2016, 26. vsk, nro 1.
  50. a b Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 183. Weybright and Talley, 1970.
  51. a b Ivo Budil: ”Arthur Gobineau and Greece. A view of a man of letters and diplomat”, Prague Papers on the History of International Relations, s. 147. Praha: Institute of World History, 2008.
  52. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 195. Weybright and Talley, 1970.
  53. a b c d e Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 191. New York: Weybright and Talley, 1970.
  54. a b c d e f Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 192. Weybright and Talley, 1970.
  55. a b c Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 193. Weybright and Talley, 1970.
  56. a b Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 194–195. Weybright and Talley, 1970.
  57. Michael Biddiss: The Father of Racist Ideology, s. 166. Weybright and Talley, 1970.
  58. a b Ivo Budil: ”Arthur Gobineau and Greece: A view of a man of letters and diplomats”, Prague Papers on the History of International Relations, s. 149. Praha: Institute of World History, 2008.
  59. a b c d Ivo Budil: ”Arthur Gobineau and Greece: A view of a man of letters and diplomats”, Prague Papers on the History of International Relations, s. 150. Praha: Institute of World History, 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]