Hyökkäys Pearl Harboriin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hyökkäys Pearl Harboriin
Osa toisen maailmansodan Tyynenmeren sotaa
Pearl Harbor hyökkäyksen alkuvaiheessa kuvattuna japanilaisesta lentokoneesta.
Pearl Harbor hyökkäyksen alkuvaiheessa
kuvattuna japanilaisesta lentokoneesta.
Päivämäärä:

7. joulukuuta 1941

Paikka:

Pearl Harbor, Havaiji
21°22′N, 157°57′W

Lopputulos:

Japanin voitto

Vaikutukset:

Yhdysvallat julisti sodan Japanille

Osapuolet

 Japanin keisarikunta

 Yhdysvallat

Komentajat

Chuichi Nagumo
Mitsuo Fuchida
Isoroku Yamamoto

Husband E. Kimmel
Walter Short
Isaac C. Kidd †

Vahvuudet

6 lentotukialusta
2 taistelulaivaa
3 risteilijää
9 hävittäjää
441 lentokonetta
5 sukellusvenettä

8 taistelulaivaa
6 risteilijää
29 hävittäjää
390 lentokonetta
9 sukellusvenettä

Tappiot

29 lentokonetta
55 lentäjää
5 sukellusvenettä
9 sukellusvenemiestä
1 sukellusvenemies kaapattiin

2 403 kuollutta
5 taistelulaivaa upposi ja 3 vaurioitui
3 risteilijää ja 3 hävittäjää upposi
188 lentokonetta joista 155 kentille

Hyökkäys Pearl Harboriin oli keisarillisen Japanin laivaston ilmavoimien isku Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastoa vastaan Pearl Harborissa, Havaijin Oahun saarella sunnuntaiaamuna 7. joulukuuta 1941. Pearl Harborin hyökkäys oli täydellinen yllätysisku, jollaiseen ei ollut osattu varautua. Myöhemmin on kuitenkin esitetty salaliittoteorioita siitä, että iskusta tiedettiin etukäteen, mutta sen annettiin tapahtua poliittisista syistä.

Pearl Harborin isku oli laajasti uutisoitu tapahtuma, joka herätti valtavasti huomioita ja vihaa Yhdysvalloissa ja johti siihen, että Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan. Siihen asti Yhdysvallat oli pysytellyt sodan ulkopuolella.

Yhdysvallat luopui Monroen doktriinista hyökkäyksen seurauksena.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaisia hävittäjiä nousemassa ilmaan lentotukialus Shōkakun kannelta.

Meiji-restauraation jälkeen Japanin teollisuus kehittyi nopeasti ja väestönkasvu oli nopeaa. Tämä johti siihen, että Japanin luonnonvarat hupenivat nopeasti, joten valtio yrittikin hankkia alueita saartensa ulkopuolella. Vuosina 1904–1905 käytiin Venäjän–Japanin sota, jonka tuloksena Korea liitettiin Japaniin. Vuonna 1931 Japani sai Kiinalta Mantšurian.

Japanin talous oli 1930-luvulla erittäin riippuvainen ulkomaisesta pääomasta ja tuontitavaroista, erityisesti tehdastuotteista. Sen talous perustui raaka-aineiden tuontiin laivoilla. Toisen maailmansodan sytyttyä Euroopassa 1939 pääoman saatavuus huononi. Sota nosti myös laivaliikenteen kustannuksia. Lisäksi Japanin taloutta kuristi sota Kiinan kanssa. Japanin kauppatase oli ongelmallinen Aasian mantereen omistusten ja pääsaarten välisen kaupankäynnin sekä Kiinassa käytävän sodan vuoksi. Vuonna 1939 Japani kävi kaupastaan 75–80 prosenttia johtamansa talousalueen kanssa. Japani otti itselleen alueen kaupankäynnissä suuret voitot manipuloimalla kauppaa, minkä se toteutti asettamalla sopivat vaihtokurssit. Näin kerätty pääoma oli kuitenkin arvotonta alueen ulkopuolisessa kaupassa. Japanilla ei ollut pääomaa, jolla se olisi voinut ostaa tarvittavia raaka-aineita ja teollisuustuotteita, joita se tarvitsi taloutensa kehittämiseksi. Japanin valuuttavaranto olisi loppunut keväällä 1942 ja sen ulkomaankauppa olisi pysähtynyt.[1]

Saksa valtasi Ranskan keväällä 1940. Välittömästi Ranskan kaatumisen jälkeen Yhdysvallat aloitti laivastonsa vahvistamisen ja antoi Two-Ocean Navy Act -lain, jolla laivastosta tulisi ylivoimaisesti maailman vahvin. Japani reagoi Yhdysvaltain sotalaivojen rakentamisohjelmaan käskemällä laivaston täyden liikekannallepanon kesäkuussa 1940. Liikekannallepanon toteuttaminen kesti 18 kuukautta ja oli valmis joulukuussa 1941. Kesällä 1940 Japani painosti Ranskan Indokiinan ja brittien hallitseman Burman viranomaiset sulkemaan huoltoreitit, joita pitkin toimitettiin apua Japania vastaan sotivalle Kiinalle. Japani teki syyskuussa 1940 Kolmen vallan sopimuksen Saksan ja Italian kanssa. Huhtikuussa 1941 Japani solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen.[2]

Japani tunkeutui Ranskan Indokiinaan, vaikka tiesi sen johtavan diplomaattiseen selkkaukseen Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvallat asetti Japanin kauppasaartoon heinäkuussa 1941 ja laittoi normaalien kauppasuhteiden palauttamisen ehdoksi Japanin vetäytymisen Kiinasta, Mantšuriasta ja Ranskan Indokiinasta. Japanin ylin johto ei voinut mitenkään suostua vaatimuksiin. Syksyllä 1941 Japani päätti toteuttaa hyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaan.[2]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaisten lentohyökkäykset.

Joulukuun 7. päivän aamuna vara-amiraali Chūichi Nagumon laivasto purjehti 440 kilometrin päähän Oahusta pohjoiseen. Mukana olivat:

Kello 6 aamulla ensimmäiset japanilaiset koneet lähtivät kohti Pearl Harboria. Kun lentokoneet olivat päässeet lähelle Pearl Harboria, lentokoneiden komentaja Mitsuo Fuchida avasi radion kuunnellakseen oliko koneita havaittu ja hälytys annettu. Honolulun radio kuitenkin lähetti musiikkia, joten Fuchida arvasi että koneita ei ollut havaittu. Pian japanilaisten koneet saivat Pearl Harborin näkyviinsä, ja Fuchida lähetti voitonvarmana viestin ”Tora! Tora! Tora!” eli ”Tiikeri!” mikä tarkoitti että hyökkäys oli onnistunut.

Juuri hyökkäyksen alkaessa USS Nevadan kannella sotilaat soittivat Yhdysvaltain kansallislaulua. Kun japanilaiset aloittivat laivan tulittamisen, kapellimestari Oden McMillian ei keskeyttänyt soittoa, vaan soittokunta soitti kansallishymnin loppuun ennen kuin suojautuivat. Hetken kuluttua japanilaiset Kate-torpedokoneet aloittivat pommittamisen.

Yhdysvaltain menetyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Arizona hyökkäyksen aikana.

Tuhoutuneet alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taistelulaiva USS Arizona räjähti pommin osuttua suoraan sen ammusvarastoon. Räjähdys upotti aluksen mukanaan 1 177 merimiestä. Suurin osa miehistön jäsenistä oli aluksen sisätiloissa ja he hukkuivat veden päästyä laivaan. Heidän jäännöksensä ovat Arizonan muistomerkiksi jätetyn hylyn sisällä.
  • Taistelulaiva USS Oklahoma kääntyi ylösalaisin. Alus nostettiin ja todettiin korjauskelvottomaksi. Sitä yritettiin hinata pois, mutta hylky upposi kesken hinauksen ja se hylättiin.
  • Maalialuksena toiminut vanhentunut taistelulaiva USS Utah upposi. Alus nostettiin ja todettiin korjauskelvottomaksi.

Pahoin vaurioituneet alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hävittäjät USS Cassin ja Downes, palasivat palvelukseen vuonna 1944.
  • Taistelulaiva USS Nevada yritti lähteä satamasta, mutta japanilaisten havaittua liikkeelle lähdön useat koneista valitsivat sen kohteekseen, ja laivalla syttyi voimakas tulipalo. Alus pääsi omin avuin Hospital Pointin karikolle, ja vältti uppoamisen. Hinaajat sammuttivat aluksella riehuneet tulipalot. Taistelulaiva palasi palvelukseen täydellisen uudisrakennustyön jälkeen.
  • Taistelulaivat USS California ja USS West Virginia sekä esikunta-alus USNS Oglala upposivat, mutta alukset nostettiin kuivatelakalle ja ne ehtivät palata sodan loppunäytöksiin. USNS Oglala ei saanut yhtään osumaa vaan merisotilaiden määritelmän mukaan ”kuoli kauhusta”: lähellä tapahtuneet räjähdykset repivät sen rungon saumat auki.
  • Uiva telakka, jossa USS Shaw oli ollut, upposi pahasti vaurioituneena, mutta nostettiin ja palasi palvelukseen jo maaliskuussa 1942.
  • Uivan telakan mukana keulansa menettänyt USS Shaw korjattiin väliaikaisesti ja siirrettiin mannermaalle telakalle. Alus palasi palvelukseen jo syksyllä 1942 Salomoninsaarten taisteluissa.

Lievästi vaurioituneet alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Risteilijä USS Phoenix selvisi vaurioitta. Sittemmin se tuhoutui 2. toukokuuta 1982 Falklandin sodassa Argentiinan lipun alla nimellä ARA General Belgrano.

Taistelun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(3,1 Mt, ogg/Vorbis muotoinen ääninäyte).

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vaikka isku Pearl Harboriin vaurioittikin vakavasti Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastoa, monessa suhteessa sitä voidaan pitää epäonnistuneena. Ensinnäkin lentotukialukset USS Enterprise, USS Lexington ja USS Saratoga eivät olleet sillä hetkellä Pearl Harborissa ja säilyivät siis tuholta (USS Enterprise oli palaamassa Wake-saarelta, USS Lexington oli lähellä Midwaytä ja USS Saratoga oli San Diegossa). Toiseksi, itse tukikohta säästyi melko hyvin tuholta. Pearl Harborissa olleet polttoainevarastot, voimalaitokset, telakat ja muut tuotantolaitokset säilyivät lähes koskemattomina.

Japani hyökkäsi samana päivänä myös Malaijaan, Hongkongiin, Guamiin, Filippiineille, Jaavaan, Borneoon, sekä Yhdysvaltain Wake-saaren tukikohtaan. Waken japanilaiset saivat vallattua 23. päivänä joulukuuta, ja nopeasti lähes kaikki muutkin kohteet. Puolessa vuodessa koko Tyynimeri Havaijista länteen oli japanilaisten hallussa.

Japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin ”herätti nukkuvan jättiläisen”, eli pakotti Yhdysvallat avoimesti sotaan niin Tyynenmeren kuin Euroopan rintamilla, ja maan massiivinen teollisuus alkoi toimia lähes yksinomaan armeijan hyödyksi. Sotavuosina valmistui tuhatkunta pinta-alusta, lentotukialuksia, taistelulaivoja, risteilijöitä ja fregatteja, sekä parisataa sukellusvenettä. Vuonna 1944 Yhdysvaltain lentokonetehtaat työnsivät ulos alle kahdessa päivässä iskussa menetetyn kaluston verran koneita.

Yhdysvaltalaiset pommittivat ensimmäisen kerran Japanin pääsaaria ja Tokiota 18. huhtikuuta 1942 B-25 Mitchell -pommikoneiden muunnellulla versiolla. Erikoisoperaatio sai nimen Doolittlen isku.

Vuonna 1942 Pearl Harboriin tehtiin myös kaksi muuta pienempää iskua. Kolmas oli tulossa, mutta se peruttiin.

Kansainvälinen oikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Japanin poliittista ja sotilaallista johtoa syytettiin Tokion sotarikosoikeudenkäynnissä ”rikoksista rauhaa vastaan”, jolloin oikeus joutui ottamaan kantaa myös Pearl Harborin iskuun. Tuomaristo ei päässyt yksimielisyyteen siitä, oliko yllätyshyökkäys rikkonut kansainvälistä oikeutta, sillä vuoden 1907 Haagin sopimus ei selvästi määritellyt, kuinka paljon etukäteen hyökkäyksestä tulee varoittaa. Hyökkäys todettiin kuitenkin rikokseksi rauhaa vastaan muilla perusteilla, koska Japanin hallitus oli rikkonut Yhdysvaltain asettamaa kauppasaartoa ja turvautunut voimankäyttöön edistääkseen valloituksiaan.[3]

Salaliittoteoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pearl Harborin iskun tapahtumista on kehitelty lukuisia salaliittoteorioita ja kuvitelmia. Osa yhdysvaltalaisista, erityisesti presidentti Roosevelt oli halunnut liittyä aikaisemmin sotaan. Syitä tähän oli monia: Murskattuaan Neuvostoliiton Saksa saattaisi keskittää voimavarojaan Yhdysvaltoja vastaan, toinen syy saattoi olla yhdysvaltalaisten asukkaiden – siirtolaisten – alkuperäisten synnyinmaiden puolustus. Tämä onkin herättänyt ajatelmia siitä, että hallitus olisi tahallaan antanut iskujen tapahtua Yhdysvaltain saamiseksi mukaan sotaan. Tiedetään jo varmasti, että Washingtonissa käsiteltiin suuri määrä tiedustelutietoa, jonka mukaan hyökkäys olisi tulossa ja Pearl Harbor olisi sen todennäköisin kohde.[4] Tämän puolesta puhui se, että Yhdysvalloissa oli pystytty vaivattomasti murtamaan japanilaisten koodattuja viestejä. Merkittävin esimerkki oli ollut maaliskuun lopussa kaapattu viesti, jossa hyökkäyskäsky annettiin tekaistussa säätiedotuksessa. Tokiosta lähetetystä tiedotteessa sateen piti merkitä sotaa ja idän Yhdysvaltoja. Joulukuussa yhdysvaltalainen kuunteluasema sieppasi säätiedotuksen, jossa luvattiin sadetta ja itätuulta.[5]

Salaliittoteoreetikot ovat erimielisiä presidentti Rooseveltin vaikuttimista haluta mukaan sotaan. Useimpien mielestä ajatus akselivaltojen hallitsemasta maailmasta kauhistutti presidenttiä niin paljon, että hän oli valmis tarttumaan kaikkiin oljenkorsiin uhan torjumiseksi. Myös sotateollisen kompleksin, joka oli nostanut päätään ensimmäisen maailmansodan jälkeen, arvellaan olleen merkittävä yksittäinen osatekijä. Myös kansainvälisten pankkiirien ja Yhdysvaltain keskuspankki FED:in osuutta on pohdittu. Kiistaton tosiasia on, että Roosevelt teki ennen Pearl Harborin hyökkäystä päätöksiä, eräiden mielestä pelkästään ärsyttääkseen sotakannalla olevia japanilaisia: hän jäädytti kaikki japanilaisten varat Yhdysvalloissa ja tuki merkittävästi Japania vastaan sotinutta Kiinaa.[5] Jostain syystä yhdysvaltalaiset eivät olleet valmistautuneet hyökkäykseen vaikka sen johtaja halusi liittyä sotaan. Sodan uhka oli jo muutenkin ilmassa ja tiedosteluraporteista oli käynyt selvästi ilmi japanilaisten hyökkäyssuunnitelmat. Edelleenkään ei kuitenkaan ole varmaa tietoa siitä, minkä verran presidentillä ja hallituksella oli tietoja hyökkäysuhasta.[6]

Viime hetkellä tullut viimeinenkin varoitus meni kuuroille korville: kaksi tutkamiestä, korpraali Joe Lockard ja sotamies George Elliot, olivat Oahun pohjoisimmalla niemellä jatkaneet havaintojaan hiukan ohi normaalin ajan koska heidän kyytinsä linnakkeelle aamiaista varten myöhästyisi noin tunnin – eikä heillä ollut muutakaan tekemistä. Kello 7.04 he havaitsivat suuren lentokonemuodostelman tulossa pohjoisesta ja ilmoittivat asiasta eteenpäin, mutta myös koulutuksessa ollut päivystävä upseeri, luutnantti Tyler, ei piitannut tiedosta. Tyler oli kuullut, että lentue B-17-pommikoneita olisi matkalla Oahuun mantereelta. Kyseiset pommikoneet saapuivatkin perille kesken hyökkäyksen, mutta eri ilmansuunnasta.[7]

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Briggs, Asa: Ratkaisun hetket : 100 tapahtumaa, jotka muuttivat maailmamme. Helsinki: Valitut Palat, 1995. ISBN 951-584-073-2.
  • Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6139-2.
  • Willmott, H. P.; Messenger, Charles; Cross, Robin: Toinen maailmansota. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-31432-3.
  • Arni, Erkki: Taistelu tyynen meren herruudesta. Helsinki: WSOY, 1967.
  • Stewart, Robert-Twist, Clint-Horton, Edward: Historian arvoitukset-Tuliko hyökkäys Pearl Harbouriin todella yllätyksenä?. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30889-7.
  • Willmott, H. P.: The Second World War in the Far East. Cassell&Co, 1999. ISBN 0-304-36127-5.
  • Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Willmott s. 51–52, 57
  2. ↑ a b Willmott s. 53–57
  3. ↑ Yuma Totani: The Case against the Accused, s. 151 teoksessa Beyond Victor’s Justice? The Tokyo War Crimes Trial Revisited (toim. Tanaka, McCormack & Simpson). Martinus Nijhoff, Leiden/Boston 2010.
  4. ↑ Clostermann: Taivaalla palaa, luku Amiraali Yamamoto
  5. ↑ a b Arni: Taistelu Tyynenmeren herruudesta 1941–45, luku "Kiivetkää Niitakan vuorelle"
  6. ↑ Stewart; Clint-Horton 2006 ss. 166–168
  7. ↑ Pierre Clostermann: Taivaalla palaa, luku Pearl Harbor

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskinen Tyynimeri
Kaakkoinen Tyynimeri
Lounainen Tyynimeri
Pohjois-Amerikka
Japani
Mantšuria

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hyökkäys_Pearl_Harboriin&oldid=21377175”