Opel Commodore

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Opel Commodore A Coupé vm. 1967

Opel Commodore oli vuonna 1966 esitelty, Opel Rekord C-malliin pohjautuva, ylempään keskiluokkaan asemoitu vaihtoehto. Commodoreen oli tarjolla kuusisylinterisiä moottorivaihtoehtoja, Rekordiin pääsääntönä vain nelisylinterisiä moottoreita. Commodore-mallista oli kolme sukupolvea A, B ja C vuosina 1967–1982, ja se uudistui Rekord-sukupolvien D ja E rinnalla vuosina 1972 ja 1977. Kahdesta ensimmäisestä Commodore-sukupolvesta oli saatavilla 2- ja 4-ovinen sedan, 2-ovinen coupé ja kölniläisen Karl Deutsch-korittajan coupésta muuntama avoauto (Deutsch-työtä olivat myös muun muassa n. 200 kappaletta Borgward Isabella-avoautoa). Sillä oli Opel-yhtymän siunaus, ja avoauto tilattiinkin muiden korimallien tavoin piirimyyjän kautta[1]. Farmarimalli Caravan oli sen sijaan tarjolla vain Rekord-sarjassa, vaikkakin Opel oli vuonna 1968 esitellyt paremmin varustellun, Commodore Voyage-nimisen tutkielman[1]. Vuonna 1977 esitellyssä Commodore C-mallisukupolvessa ei ollut enää coupé-versiota: tämä korvautui Opel Senatoriin perustuneella Monzalla. Vain hieman kalliimpi Senator söi muidenkin Commodore-mallien asiakaskunnan niin, että vuoden 1982 mallipäivityksessä Senator "A2" korvasi Commodoren lopulta kokonaan.

Commodore ja sitä vastaavat mallit muilla markkinoilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmatta Commodore-sukupolvea myytiin Iso-Britanniassa nimellä Vauxhall Viceroy. Commodore on lisäksi ollut australialaisen General Motors-yhtymään kuuluvan Holden-automerkin malli vuosina 1978–2020. Etelä-Korean Daewoo aloitti autonvalmistuksen heinäkuun 1975 ja kesäkuun 1978 välisenä aikana: Shinjin Industrial Co. oli aloittanut Toyota-partnerina, mutta kääntyi vuonna 1972 General Motorsin yhteistyökumppaniksi. Automalli Shinjin Opel Rekord Royale oli 4-ovinen, varustettu joko 1,7- tai 1,9-litraisella nelisylinterimoottorilla, ja sen valmistusmäärä oli noin 12 000 kappaletta[2]. Myös iranilainen vuonna 1967 Jeep- ja sitten AMCn Rambler-mallien valmistusta varten perustettu Iran Pars Khodro Co. aloitti yhteistyön vuonna 1972, jolloin sen yritysnimeksi tuli General Motors Iran, ja tuotteeksi 2,5- tai 2,8-litraisilla 6-sylinterisillä moottoreilla varustettu, Commodorea vastaava Chevrolet Royal tai Iran. Valmistusmäärä vuosina 1974-1977 oli noin 10 000 kappaletta[2]. GM Iran laajensi myös yhtymän amerikkalaismallien valmistukseen, mutta yhteistyö päättyi Iranin vallankumoukseen vuonna 1979. Pars Khodro Co. valmistaa edelleen autoja Iranissa[2]. Katso myös persiankielinen artikkeli شورلت_رویال (fa.wikipedia.org). GM Etelä-Afrikka valmisti Commodore A- ja B-sukupolvia vuosina 1968-1973 Port_Elizabeth-tehtaallaan Vauxhall Victor FD-tyyppisellä maskilla Ranger-nimisenä 2-ovisena sedanina (sisäisen kilpailun välttämiseksi, sillä Victor oli tarjolla vain 4-ovisena). GM Sveitsin tehdas Biel/Biennessä (1970-1975) ja GM Continental-alayhtiö Belgian Antwerpen tehtaallaan 1970-1978 valmistivat Ranger A/B-sukupolvia tarpeisiinsa Opel-moottoreilla, ja käyttämällä muidenkin GM-valmistajien osia. Höperö järjestely purettiin B-sukupolven aikana, kun valmistus Bielissä tuli kustannustason noustessa kannattamattomaksi, ja Antwerpenissä kun Rekord E-sukupolvi tuli vuonna 1978 markkinoille. Toteutuneen järjestelyn tilalle oli aluksi harkittu myös Chevrolet Opala- tai Australian pienemmän Holden Toranan tuontia Eurooppaan. Brasilian Commodore A-sukupolven pitkäikäinen ja suurina määrinä valmistettu Chevrolet Opala eri versioineen esitellään alla erikseen.

Commodore A (1967–1971)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commodore A oli tehokkaampien moottoreiden ohella korisisarensa Rekord C paremmin varusteltu, suorituskyvyltään BMW 2500- ja Mercedes-Benz 250/280-mallien kanssa kilpailevia, mutta niitä edullisempi automalli. Commodore A olikin suuri myyntimenestys, jopa luokkansa markkinajohtaja[1]. Commodoren sulavalinjaiset hardtop-coupét (Opel oli pelännyt hyväksyykö asiakaskunta uutuusmallin takakorin lennokkaan ampiaismaiset kaaret) olivat jättimenestys, ja niiden valmistusmäärä 70 333 kappaletta ylsikin lähes sedan-korimallin 72 597 kappaleen lukemiin. Opelin uusi moottorisukupolvi oli kypsynyt nopeammin kuin uudistettavat korimallit, minkä vuoksi valmistaja oli vuodelle 1966 esitellyt vain puolentoista vuoden "välimallina" Rekord B-sukupolven hieman A-versiosta päivitetyllä muotoilulla, mutta jo uusilla neli- ja kuusisylinterisellä moottoreilla. Näistä 2,2-litrainen 6-sylinterimoottori tuli suurimman 1900 S-nelisylinterimallin yläpuolelle malliin 2200 (iskutilavuuden mukaan; mallinimenä käytettiin myös Rekord 6:tta). Ison moottori tarjosi nelisylinteristä vahvempaa vääntöä, mutta painavampi moottori kulutti suorituskyvyn hintana myös enemmän polttoainetta. Rekord 6 oli siksi kaupallinen pettymys: se poistui Rekord-mallivalikoimasta jo vuonna 1968, eikä se houkutellut myöskään uuden Commodore-mallin ostajia kuin reilun 1 300 asiakkaan verran[1]. Asiakaskunta suosi sen sijaan tehokkaita, kilpailevia automalleja suorituskyvyllään kiusaavia[1] 2,5- tai 2,8-litraisia vaihtoehtoja. Steinmetz-virityspajan kirkkaan keltaiset 2-oviset Commodore-sedanit pulleine levikelokasuojine, ja 3-litraiseksi kasvatetuilla 6-sylinterisillä moottoreilla saavuttivat imagon kannalta tärkeää menestystä rata-ajossa, ja ne voittivat jopa Rallye Monte Carlon Coupe des Dames:in[1] (kuva; Steinmetz-Commodore 3.0 kilpa-auto)

Steinmetz-Commodore A 3.0 (kilpa-auto)

Keväällä 1970 Geneven autonäyttelyssä esitelty GS/E-malli Commodore-sarjan huipulle sai Bosch D Jetronic-polttoaineenruiskutuksella (D = drucksensorgesteuert saks. painetunnistinohjattu) varustetun 2,8-litraisen moottorin 150 DIN-hevosvoiman teholla. Tämä yhdysvaltalaisten muskeliauto-esikuviensa tavoin kirkkailla perusväreillä kuten helakanpunaisena tai sähkönsinisenä sekä tuolloin muodikkaalla vinyylikatolla tarjottu, näyttävistä koristeteipeistään (kylkikeihäät ja mustattu konepelti vain 1970), leveämmistä renkaista kromikorostetuilla peltivanteilla, tuplapakoputkesta, apukaukovaloista ja punaisesta GS/E-keulamerkistään oitis tunnistettavissa ollut tehoversio[3] oli myös eräänä ensimmäisistä suurtuotantoautoista varustettu etupuskurin alla olevalla spoilerilla: ajankohdan lähes 200 km/t nopeuksiin kykenevissä autoissa oli havahduttu keulan häiritsevään aerodynaamiseen nosteeseen, mikä aiheutti epävakautta eli ohjaustuntuman heikkenemistä[1]. Commodore GS/E olikin 9,5 sekunnin kiihdytysajalla 0–100 km/t sekä 197 km/t huippunopeudellaan[1] suoritusarvoiltaan ajankohdan Porsche 911T-mallien veroinen[4][1]. Jäykällä taka-akselilla varustettu, tehokas ja kevytperäinen GS/E rankaisi huolimatonta kuljettajaa pidon rajalla 911-kilpailijansa tavoin äkkipikaisella ajokäytöksellä: tehostamattoman ohjauksen 5¼ kierrosta[5] eivät helpottaneet vikuroivan Opelin kaitsemista. Ohjaustehostin oli saatavilla lisävarusteena. Vuodelle 1972 uudistettu Commodore B:n GS/E-variantti (kuva) saisikin huomattavasti parannetun alustan, ja spoileri integroitiin korin etuhelmaan, kun se A-korimallissa oli vielä musta ja lankun kaltainen (kuva; musta spoileri erottuu Steinmetz-Commodoren öljynlauhtimen takaa keulan alta). Helsingin juhlaviikkojen pitkäaikainen johtaja, varatuomari-tenori Veijo Varpio omisti vuoden 1970 punaisen Commodore A GS/E:n (Suomi-auto; tuotantomäärä 1970: 140 kpl[6]). Valmistusajankohdan alkeellinen tai olematon ruosteensuojaus koitui lukuisille autoyksilöille kohtalokkaaksi.

Chevrolet Opala (Brasilia, 1969–1992)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1978 Chevrolet Opala SS 4100
1990 Chevrolet Diplomata

General Motors do Brasil valmisti Rekord C- ja Commodore A-korisisarena brasilialaisia ja yhdysvaltalaisia GM-muotoiluaiheita yhdistelevää, eurooppalaista sukulaismallia iskutilavuudeltaan ja kestävyydeltäänkin paremmilla yhdysvaltalaisilla GM-moottoreilla varustettua Opala-mallia vuodesta 1969 aina vuoteen 1992 asti, jolloin sen korvasi Chevrolet Omega – jälleen Opel-juuret omaava malli. Opalan kestävyys ja huollon helppous tekivät siitä suositun viranomais- ja ammattikuljettajien kuten taksien työvälineen, mutta suositulla ja noin miljoonana kappaleena valmistetulla mallilla osallistuttiin myös moottoriurheiluun. Nimen Opala on arveltu viittaavan opaali-jalokiveen, tai olevan yhdistelmä Opel- ja Chevrolet Impala-nimistä, tai paikallinen muunnos "hoppla"-sanonnasta, mutta tosiasiassa se oli journalistin tuhansista nimikilpailun ehdotuksista seulotun kuuden finaaliin päässeen nimien joukosta poimima. Nimi ei ainakaan haitannut automallin suosiota. Vuonna 1966 Sao Paulossa "Project 676":na käynnistetty hanke johti Opala-mallin ensiesittelyyn marraskuussa 1968. Korin "kokispullo"-muotoilu oli pitkälti sama kuin eurooppalaisissa sisarmalleissa, mutta sen keulaklippi oli Chevrolet Chevy II-mallin kaltainen. Opalan moottorivaihtoehtojen iskutilavuus oli kookkaampi – tämä kompensoi Brasiliassa polttoaineena yleisesti käytetyn sokeriruokoperäisen etanolin bensiiniä vähäisempää energiatiheyttä. Opala-perusmallin rinnalle tuli vuodesta 1970 alkaen paremmin varusteltu Comodoro-malli, sitten urheilullinen SS, sekä vuonna 1974 tutusta 4,1-litraisesta 6-sylinterisestä rivimoottorista moottoriurheilun tarpeisiin kehitetty 250 S -kilpaversio tuplakaasuttimella (250 kuutiotuumaa = 4 093 kuutiosenttimetriä). Vuonna 1979 tarjolle tuli vieläkin runsaammin varusteltu Diplomata (kuva). Kuriositeettina VW-pohjaisia edullisia Puma SP-urheiluautoja (pilkkanimi sem potência port. l. vailla voimaa) tarjoava yritys valmisti isoa malliansa Opala-tekniikalla.

Commodore B (1972–1977)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opel Commodore B
Opel Commodore B GS/E-Coupé

Maaliskuusta 1972 lähtien Opel Rekord D-mallisarjan kaltainen Commodore B-mallisarja 6-sylinterisillä moottoreilla tuli saataville. Nämä mallisarjat olivat ensimmäiset, joiden korin General Motors oli suunnitellut tietokoneavusteisesti. Kuusisylinteriset moottorit olivat nyt tarjolla 2,5- tai 2,8-litraisina, ja tehovaihtoehdot olivat 115 hv (85 kW) – 160 hv (118 kW) joskin teho laski vuosimallissa 1975 Länsi-Saksan markkinoilla enimmillään 118:sta 114 kW:iin päästörajojen tultua voimaan. Huippuversio GS/E sai ainoana tehostetun ohjauksen sekä tuulilasiin valetun autoradio-antennin vakiovarusteiksi. Lisävarusteena Commodore oli saatavilla mm. valuvanteilla peltivanteiden sijaan, ja/tai 3-vaihteisella automaattivaihteistolla 4-vaihteisen käsivalintavaihteiston tilalle. Myös metallihohtovärit olivat nyt tulleet tarjolle Commodore-mallisarjaan lisähinnasta. Korimalleina oli edelleen saatavilla 4-ovinen sedan tai 2-ovinen coupé, joskin muutama Rekord D-mallisarjan farmariauto toteutettiin kokeellisesti Commodore-mallisarjan tavoin varusteltuina. Commons-kuvista voi päätellä, että lisäksi on valmistunut ainakin yksi 2-ovinen Commodore B-avoauto, mahdollisesti Karl Deutsch-korittajan Commodore A-avoversioiden kaltaisena työnä.

Commodore C (1977–1982)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opel Commodore C

Vuoden 1977 Frankfurtin IAA-messuilla ensiesitelty Commodore C-mallisarja tuli markkinoille vasta lokakuussa 1978, ja tarjolla oli perinteisen coupé- ja sedan-version rinnalla vuodesta 1981 lähtien myös Voyage-nimen saanut, runsaammin varusteltu farmariversio. Tätä Voyage-mallia myytiin kuitenkin lanseerausta seuranneen 16 kuukauden aikana vain epätyydyttävät 3 440 kappaletta, eli se on Commodore C-mallisarjan harvinaisin variantti. Kalliimman Opel Senator-mallin korin mutta pienemmän 2,5-litraisen 6-sylinterisen moottorin yhdistelmä ei segmenttinä ollut elinkelpoinen, kun samaan aikaan Senator-mallikin sai aikakaudelle tärkeänä polttoaineen kulutuksen vähentämiskeinona pienempiä bensiini- ja dieselmoottoreita, ja Commodoren ero Rekord-mallisarjaan kapeni. Toisaalta kilpailu oli kiristynyt muiden muassa Audi 100-mallisarjan uudistusten saavutettua suosiota markkinoilla: saksalaiskilpailijoiden uudistuessa GM-jätti menetti aloitteen, ja 1970-luvun kultakauden vuosinaan 1930-luvun tavoin lyhytaikaisesti jopa Volkswagenin Saksan suurimpana autonvalmistajana myyntimäärissä ylittäneen Opelin[1] imago himmeni.

Vuonna 1982 Senatorin päivitysversion A2 (1982–1986) myötä Commodore-mallisarjan valmistus lakkasi ilman seuraajaa. Markkinoiden kaltoin kohtelemien ylemmän keskiluokan Opel-mallisarjojen tarjonta loppui vuonna 2003 päättyneeseen Opel Omega B-malliversion valmistukseen.

Holden Commodore (1978–1988, Australia)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Holden Commodore SS (VB-sukupolvi)
1987 Holden Calais (VL-sukupolvi)

Australiassa Commodore C:n korisisarina olivat vuosien 1978–1988 Holden Commodore VB/VC/VH/VK/VL, joskin kori oli vuoden 1984 VK-versiosta lähtien Senator A:n kaltainen kolmella sivuikkunalla, ja viimeisessä VL-versiossa maaliskuusta 1986 lähtien samankaltaisesti pyöristetympi kuin Senator B:ssä. Commodore VB voitti heti ensi vuonnaan Australian Vuoden Auto-tittelin, sillä se poikkesi eurooppalaisine juurine aiemmin yhdysvaltalaismuottia noudattaneista kilpailijoistaan kuten vaikkapa Ford Falconista. Mallinimi meni varustetasojen mukaan, ollen Commodoressa Executive, Berlina ja Calais, kun Commodore-varustetasot oli aluksi nimetty eurooppalaiseen tyyliin SL, SL/X tai SL/E. Huippumallissa Calais ajovalot olivat sähkötoimisten luukkujen takana piilossa. Viimeisen VL-sukupolven moottorivaihtoehtoja olivat Nissanilta ostettu 3,0-litrainen V6-bensiinimoottori ilman tai turbon kera, tai General Motorsin 5,0-litrainen V8-moottorin nelikurkkuisella kaasuttimella ja 166 hv teholla. Erityisesti VL-sukupolvea moitittiin halvan oloisesta sisustuksesta, ja sen korissa oli laatupuutteita: esimerkiksi tuulilasin tiivistystapa ohjasi kosteutta alla oleviin peltirakenteisiin, mitkä ruostuivat seurauksena pilalle. Vuodesta 1988 lähtien Australian Commodore-mallien muodot ja osin tekniikkakin pohjautuivat Opel Omegaan. General Motors-yhtymä on käyttänyt Calais-mallinimeä paljon, mm. 1965-1976 Cadillac de Ville-sarjan edullisempana, varusteiltaan riisuttuna versiona Cadillac Calais, sekä Oldsmobile-mallissa Cutlass Calais vuosina 1984-1991. Nimi on peräisin kreikkalaisesta mytologiasta (Boreadit), ja Calais on myös merkittävä ranskalainen satamakaupunki Kanaalin rannalla.

Moottoriurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adam Opel AG itse valmisti vuosina 1970-1971 moottoriurheilun tarpeisiin 6-sylinteristä 2,8-litraista 2800 GS Motorsport-moottoriversiota, vaikka valmistajalla itsellään ei tuolloin ollut kilpatallia. Merkki oli edustettuna niin radoilla kuin ralleissakin merkittävien viritysyritysten tunnusten alla. Pintapuolisen esittelyn tiedot ensi alkuun saksankielisestä Wikipediasta.

Irmscher[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Irmscher
Irmscher Manta (B) i200

Ralli-kilpakuljettaja Günter Irmscher perusti vuonna 1968 Baden-Württembergin osavaltiossa yrityksensä, mikä toimii nykyään Remshaldenissa Irmscher Automobilbau GmbH & Co. KG-nimisenä, ja mikä alkoi valmistaa autojen ehostus- ja viritysosia kuten spoilereita, sisustusosia ja vanteita tai pakoputkistoja liikenne- ja kilpailutarkoituksiin. Yhtiö on ottanut Opel-tuotteiden rinnalle Peugeot- ja Kia-ajoneuvoja sekä nyttemmin myös hyötyajoneuvoja kohentavia tuotteita. Juhlavuonna 2018 valmistui 500 000:s Irmscher-tuotteilla kohennettu ajoneuvo. Myös vuonna 1965 alkanut ralli- sekä rata-autojen (DTM-) kilpailutoiminta jatkuvat edelleen. Günter Irmscher oli vuonna 1965 Länsi-Saksan rallimestari NSU Prinz TT-autolla, ja Irmscher-autoilla ovat kilpailleet muiden muassa Walter Röhrl, Klaus-Joachim Kleint ja Achim Warmbold. Lisäksi Irmscher valmistaa Lotus Seven-kaltaista automallia ynnä erilaisia prototyyppejä.

Steinmetz[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1971 Opel GT Steinmetz, Solitude

Klaus A. Steinmetzin vuonna 1968 Rüsselsheimissa perustama Steinmetz-yritys viritti tuon Opelin kilpamoottori-aihion aina yli 250 hevosvoiman tehoon, jolla Steinmetz-Commodoret olivat kilpailuissa tasavertaisia vastustajia Porsche 911- ja Ford Capri-kilpureille. Alkuperäinen yritys vetäytyi moottoriurheilusta ja purkautui vuonna 1977, mutta vuonna 1993 se perustettiin uudelleen nimellä Steinmetz Opel-Tuning, kotipaikkanaan Aachen. Uusi yritys valmistaa nykyisin TÜV-katsastuslaitoksen hyväksymiä ja Opel-kauppiaiden tuotepalettiin kuuluvia varustelu- ja viritysosia. Vuonna 2012 Klaus Steinmetzin poika Oliver jatkoi isänsä kuoleman jälkeen Steinmetz-Automobiltechnik GbR-nimisen yrityksen puitteissa vuosien 1970-1974 tuotteiden uustuotantoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Tradition 50 Jahre Opel Commodore, Respektlose 6-Bombe (Opel Commodore 50 vuotta) Welt / PS-Welt. 9.1.2017. Viitattu 23.11.2020. (saksaksi)
  2. a b c Rekord D/Commodore B-klubi Saksa: Südkorea - Shinjin Opel Rekord Royale (kuvallinen Shinjin Royale-esittely (International-osio)) commodore-b.com. commodore-b.com. Viitattu 25.11.2020. (saksaksi)
  3. eri: Commodore GS/E Coupé A photos (Kuvakokoelma Opel Commodore A GS/E) favcars.com. eri. favcars.com. Viitattu 23.11.2020.
  4. Jakob: Opel Commodore GS/E – German Musclecar-ish Car (Commodore A GS/E kertomus) carthrottle.com. 2016. carthrottle.com. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  5. ORF: HQ Autotest 1970 Opel Commodore GS/E (ORF:n Gúnther Phillip koeajo, TV-ohjelma 7:25 min) 1970. Oesterreichischer Rundfunk ORF. Viitattu 29.11.2020. (saksaksi)
  6. Mikael K.: tuonti/tuotantomäärät/moottorivaihtoehdot (Commodore A faktaa) Opel 60-70 klubi. Viitattu 25.11.2020. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.