Hilkka Helinä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hilkka Helinä
Hilkka Helinä elokuvassa Kartanon naiset (1944)
Hilkka Helinä elokuvassa Kartanon naiset (1944)
Syntymäaika 12. marraskuuta 1916
Syntymäpaikka Viipuri, Vanha Suomi
Aktiivisena 1937–1973
Kuolinaika 16. toukokuuta 1973 (56 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki, Suomi
Oikea nimi Hilkka Helinä Halttunen
Muut nimet Hilkka Helinä Itkonen (omaa sukua)
Ammatti näyttelijä
Merkittävät roolit
Puoliso Kaarlo Halttunen (1939–1973)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hilkka Helinä Halttunen (o.s. Itkonen, 12. marraskuuta 1916 Viipuri16. toukokuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hän teki 35 vuoden mittaisen uran puheteatterissa, elokuvissa, Radioteatterissa ja televisiotuotannoissa. Hilkka Helinä oli yksi suomalaisen elokuvan kultakauden tähdistä. Hänen valkokangasosiaan olivat muun muassa nimiosa Elinan surmassa ja Kaisa-Reetan osa Ryysyrannan Joosepissa. Erityisen paljon hän tulkitsi hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevien naisten tuntoja, kuten pääroolin elokuvassa Kartanon naiset. Valkokankaalla hänen vastanäyttelijänsä oli usein Joel Rinne. Hilkka Helinä näytteli niin ikään useissa Simo Penttilän teksteihin perustuvissa elokuvissa ja Niskavuori-elokuvissa. Teatteritaiteilijana hän työskenteli muun muassa Intimiteatterissa. Hänet palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä vuonna 1971.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hilkka Helinän vanhemmat olivat näyttelijä Aaro Itkonen ja puvustonhoitaja Mimmi Grönroos.[1] Grönroos ja Itkonen eivät olleet aviopari; heillä ei ollut taloudellisia edellytyksiä avioitua. He asuivat jonkin aikaa Oulussa, mistä Itkonen muutti Viipuriin ja Grönroos puolestaan Turkuun.[2] Grönroos joutui matkaamaan Turusta Viipuriin synnyttämään tyttärensä pahojen puheiden välttämiseksi. Ajan Suomessa aviottoman lapsen synnyttäminen oli naiselle häpeällistä. Elämänsä ensivuodet Hilkka Helinä vietti viipurilaisessa sijaisperheessä. Myös Aaro Itkonen oli vahvasti mukana tyttärensä elämässä tämän alkutaipaleella. Hän avioitui erään viipurilaisen kauppiaan kanssa 1919 ja muutti Savonlinnaan. Sen jälkeen Mimmi Grönroos haki tyttärensä Turkuun.[3]

Hilkka Helinä kävi kansakoulunsa Turussa. Teatterilavalla hän oli ensi kerran jo nelivuotiaana kappaleessa Kuningas Erik XIV. Teatterin ohella Hilkka Helinä harrasti säveltaiteita. Hän opiskeli lähes ammattimaiseksi pianistiksi Kosti Vehasen opastuksessa, mutta säveltaiteilijan ura tyssäsi kun Vehanen muutti pois Suomesta. Kuuden tyttölyseovuoden jälkeen hänet otettiin harjoittelijaksi Turun Teatteriin. Parin näytäntövuoden kuluttua hän muutti Helsinkiin ja kirjautui opiskelijaksi Suomen Näyttämöopistoon vuonna 1936. Opinnot kestivät kaksi vuotta.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hilkka Helinän ensimmäiset teatterikiinnitykset olivat Kotkan Näyttämö 1938–1939, Viipurin Kaupunginteatteri 1939–1940 ja Tampereen Teatteri 1940–1941. Teatteriuran alku oli kiireinen. Hän oli mukana kaikissa ensimmäisen näytäntökautensa kappaleissa. Hilkka Helinän ensimmäinen tehtävä oli Mirja Joros näytelmässä Vaarallinen ikä.[5] Tampereen Teatterissa hän näytteli muun muassa teoksessa Naisdiktaattori, jossa hän teki Dyveken roolin.[1] Vuonna 1941 alkoi Hilkka Helinän yhdeksänvuotinen kausi Suomi-Filmin palkkalistoilla.[1] Valkokangasura ei ollut Hilkka Helinän haaveena, kun Kalle Kaarna ehdotti hänelle roolia elokuvassa Elinan surma vuonna 1938. Hän opiskeli tuolloin vielä Näyttämöopistossa. Elinan rooli oli kuitenkin kuulunut hänen toiveisiinsa, joten hän otti tehtävän vastaan. Kriitikot kehuivat Hilkka Helinän suoriutumista viattoman Elina Fincken osassa. Seuraava päärooli oli uskollisen Karoliinan osa Kaarnan elokuvassa Isoviha, joka sai ensi-iltansa joulun alla 1939.[6]

Talvisodan aikana Hilkka Helinä työskenteli Viipurissa lottana. Helsinkiin hän palasi viimeisten evakuoitavien matkassa.[7]

Hilkka Helinän elokuvaosat käsittävät koko joukon erilaisia hahmoja: kilttejä maalaistyttöjä, seurapiirineitoja ja salaperäisiä vakoojakaunottaria. Vuonna 1944 tuli ensi-iltaan Kartanon naiset, jossa Hilkka Helinällä oli päärooli yläluokan naisena; Aamulehti arvioi hänen suorituksensa voitokkaaksi, vaikka itse elokuva jätti aikalaiskriitikot viileiksi.[8]

Toisen maailmansodan jälkeen Hilkka Helinä näytteli sivurooleja, kuten Niskavuoren ylpeän Hetan osan elokuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä ja Albinan osan elokuvassa ”Minä elän”. Kriitikot kehuivat hänen roolitulkintojaan.[9] Hänen muita Niskavuori-tehtäviään olivat Esteri vuoden 1952 Niskavuoren Hetassa, Miina vuoden 1954 Niskavuoren Aarnessa ja keskeinen Martan rooli vuoden 1958 värifilmatisoinnissa Niskavuoren naiset. Hilkka Helinän tunnetuin rooli lienee Kaisa-Reeta Kenkkunen Roland af Hällströmin elokuvassa Ryysyrannan Jooseppi (1955). Korkeatasoisia salonkikaunottaria näytellyt Hilkka Helinä sai loistaa muista elokuvaosistaan täysin poikkeavassa kansannaisen luonneroolissa: "Ryysyrannan kovaosaisen emännän, jolla on yksi ainoa hame eikä edes paitaa, muodonsi Hilkka Helinä tavalla, joka on suureksi kunniaksi tälle aikaisemmin pirteänä komediennena nimeä tehneelle näyttelijättärelle", Elokuva-Aitan Valma Kivitie hehkutti.[10]

Vuosina 1951–1960 Hilkka Helinällä oli kiinnitys Radioteatteriin, jossa hän oli erittäin käytetty näyttelijä.[1] Hänellä oli muun muassa Ronskilan Hilkan rooli kuunnelmasarjassa Kankkulan kaivolla. "Täyttä tyydytystä ei radiotyö pysty näyttelijälle suomaan", Hilkka Helinä analysoi radiossa näyttelemistä, jota hän toisaalta arvosti äänenkäytön kehittäjänä.[11] 1960-luvun puolella Hilkka Helinä oli mukana neljässä valkokangaselokuvassa. Kaksi niistä oli värielokuvia: Nuoruus vauhdissa ja Ihana seikkailu. Hänen viimeiset elokuvaroolinsa olivat sivuosia nuorten näyttelijöiden hääriessä päätehtävissä. Kun elokuvatyöt tyrehtyivät Suomen elokuvateollisuuden kriisin myötä, Hilkka Helinä sai roolitehtäviä televisiosta. Hänen viimeinen roolinsa oli Aino Sarpamaa televisiosarjassa Naapurilähiö (1969–1973).

Vuonna 1960 Hilkka Helinä kiinnitettiin Intimiteatteriin. Uransa aikana hän teki vierailuja Helsingin Kansanteatteriin ja Suomen Kansallisteatteriin.

Teatteritehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hilkka Helinän näyttämötehtäviä olivat muun muassa[12][13]:

  • Anna Liisa (rooli: Pirkko)
  • Elinan surma (Kirsti)
  • Heinäkuume (Judith)
  • Kypsyyskoe (Käthe Seidel)
  • Naisdiktaattori (Dyveke)
  • Olkaa kilttejä Mr Sloanelle (Kathy)
  • Onni alkaa huomenna (Ola)
  • Pastori Jussilainen (vallesmanska)
  • Rakkauden epäsäännöllinen verbi (Hedda Rankin)
  • Sisarukset (Dolly)
  • Tanssiaiset (Adela)
  • Viisas aviovaimo (Constance)
  • Yllättävä kälyni (Jane)
  • Ylösnousemus (Fedosja)
  • Ystävättäret (Deirdre)

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hilkka Helinän aviopuoliso oli näyttelijä Kaarlo Halttunen. Pariskunta avioitui syksyllä 1939 Mikael Agricolan kirkossa Helsingissä.[14] Molemmat olivat tuohon aikaan Viipurin Kaupunginteatterin näyttelijöitä. Heille syntyivät lapset Pekka Kaarlo (1941–1985), Marjukka Hilkka (1942) ja Elina Johanna (1952). Marjukka Halttunen seurasi vanhempiensa jalanjälkiä teatterinäyttämölle; Elina Halttusesta tuli käsikirjoittaja.

Jatkosodan lopulla Hilkka Helinän ja Kaarlo Halttusen lapset lähetettiin turvaan Ruotsiin. Hilkka Helinä haki heidät takaisin Suomeen kevättalvella 1945.[15]

Hilkka Helinän elämää varjostivat sairaudet. Hän oli saanut ensimmäisen sydänkohtauksensa alle 40-vuotiaana. Tuolloin hänellä oli todettu sepelvaltimotaudin oireita. Lisäksi hänellä diagnosoitiin munuaissyöpä. Hilkka Helinä pyrki jatkamaan työtään normaalisti ja synnytti kuopuksensa syöpädiagnoosin jälkeen. Hän kuoli 56-vuotiaana ja hänet haudattiin Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.[16]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Elokuvan nimi Rooli
1937 Juurakon Hulda opiskelija korkeakoulun käytävällä
1938 Olenko minä tullut haaremiin palvelijatar Helvi Heinosen asunnossa
Elinan surma Elina Fincke
1939 Isoviha Karoliina Petrelius
1940 Kyökin puolella Irma Relander
1942 Synnin puumerkki Martta
Kuollut mies rakastuu Berita Eliza Lopez / Liisa Rantola
1943 Miehen kunnia Elvi Auer, o.s. Grahn
1944 Kartanon naiset Pia Barbara Björner, ”Barbi”
Herra ja ylhäisyys doña Carita, doña Brinidan tytär
1945 Valkoisen neilikan velho Raija Arpia
Kolmastoista koputus tanssijatar Mirja Somer
1946 Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä Heta Niskavuori
”Minä elän” Albina Palmqvist
1947 Maaret – tunturien tyttö Annele Raitamo
Koskenkylän laulu Anna Liuhala
1948 Ruusu ja kulkuri Katri Foudila
Hormoonit valloillaan Helena Kehkonen
1949 Kalle-Kustaa Korkin seikkailut Mary Morton / Meeri Mäkelin
1950 Härmästä poikia kymmenen Katri, Pouttulan tytär
1952 Niskavuoren Heta Huovilan Esteri
Kuollut mies kummittelee Kirsti Ström
1954 Niskavuoren Aarne Miina, karjakko
1955 Ryysyrannan Jooseppi Kaisa-Reeta Kenkkunen
1957 Syntipukki rouva Aro
1958 Niskavuoren naiset Martta Niskavuori
1960 Skandaali tyttökoulussa Olga Kauppila
1961 Nuoruus vauhdissa rouva Hilkkala
1962 Ihana seikkailu neiti Ström
1963 Totuus on armoton neiti Aaltonen

Televisioelokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olen 17-vuotias (1960)
  • Tuomio (1961)
  • Kahden kiukku (1963)
  • Vapaa iltapäivä (1965)
  • Sodan ja rauhan äänet (1967)
  • Liejukana (1968)
  • Liftimatka jonnekin (1969)

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuka on syyllinen? (1961)
  • Mitä tehdä? (1963)
  • Teatterituokio (1965)
  • Ristiäiset (1966)
  • Tarinatalo (1967–1969)
  • Naapurilähiö (1969–1973)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla, Sisko Rytkönen ja Kustannus Oy Majakka, 2008, ISBN 9789519260884
  • Halttunen, Marjukka: Teatterin suorasuu, Elina Simonen ja Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 2010, ISBN 978-951-1-23886-7
  • Teatterin maailma - maamme teatterit ja niiden taiteilijat, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1950
  • Teatterin maailma 1965 - Suomen teatterilaitos ja teatteriväki, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1965

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Teatterin maailma 1965 - Suomen teatterilaitos ja teatteriväki, sivu 165
  2. Teatterin suorasuu, sivut 11 ja 12
  3. Teatterin suorasuu, sivut 12–14
  4. Ihanat naiset kankaalla, sivu 120
  5. Ihanat naiset kankaalla, sivu 122
  6. Ihanat naiset kankaalla, sivut 121–123
  7. Teatterin suorasuu, sivut 19 ja 20
  8. Ihanat naiset kankaalla, sivut 127
  9. Ihanat naiset kankaalla, sivut 127 ja 128
  10. Ihanat naiset kankaalla, sivu 128
  11. Ihanat naiset kankaalla, sivu 130
  12. Teatterin maailma - maamme teatterit ja niiden taiteilijat, sivu 158
  13. Teatterin maailma 1965 - Suomen teatterilaitos ja teatteriväki
  14. Teatterin suorasuu, sivu 18
  15. Teatterin suorasuu, sivu 23
  16. Teatterin suorasuu, sivu 124

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]