Elinan surma (elokuva)
| Elinan surma | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Kalle Kaarna |
| Käsikirjoittaja |
|
| Perustuu | Gustaf von Numersin näytelmään ja Kantelettaren runoon |
| Tuottaja | Kurt Jäger |
| Säveltäjä | Tapio Ilomäki |
| Kuvaaja | Armas Fredman |
| Leikkaaja | Kalle Kaarna |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Jäger-Filmi |
| Ensi-ilta | 4. syyskuuta 1938 |
| Kesto | 99 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Elinan surma on Kalle Kaarnan ohjaama suomalainen historiallinen elokuva vuodelta 1938. Se perustuu Gustaf von Numersin samannimiseen näytelmään ja Kantelettaren runoon. Elinan surman uskottiin tuhoutuneen vuonna 1959 tapahtuneessa Adams Filmin tulipalossa. Elokuvasta jäi jäljelle vain sen käsikirjoituksen ruotsinkielinen käännös.[1] Vuonna 1998 elokuvasta löytyi kuitenkin kopio Yhdysvalloista.[2]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun puolivälin Laukon kartanoon, jonka leskeksi jäänyt linnanherra Klaus Kurki suunnittelee uutta avioliittoa Suomelan talon Elinan Fincken kanssa. Huhujen mukaan hänellä on suhde kälynsä Kirsti Flemingin kanssa.
Klausia vainoaa myös kuolleen vaimonsa Kaarinan aave, sillä hän oli murhannut vaimonsa. Klaus haluaa sovittaa syntinsä naimalla Elinan, mutta hylätty Kirsti vannoo kostoa. Elinan mielitietty on kuitenkin Uolevi Frille. Klaus ja Elina vihitään. Uolevi suunnittelee lähtöä sotaan Elinan veljen Uotin kanssa, mutta Kirsti antaa hänelle paikan Vääksyn kartanon voutina.[3]
Kirsti punoo juoniaan. Hän kutsuu raskaana olevan Elinan Vääksyyn ja juonittelee Uolevin tunnustamaan uudelleen rakkautensa Elinaan. Kirsti saa teljettyä heidät huoneeseen, josta mustasukkainen Klaus löytää heidät. Kirsti taivuttelee Klausin pakenemaan reessä kanssaan. Kartanossa syttyy tulipalo, johon Elina ja Uolevi kuolevat. Mielipuolinen Klaus puolestaan ohjaa ajamansa reen jyrkänteen yli kuolemaan vieden Kirstin mukanaan.[3]
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Santeri Karilo | … | Klaus Kurki |
| Ella Eronen | … | Kirsti Fleming |
| Hilkka Helinä | … | Elina Fincke |
| Kalevi Mykkänen | … | Uolevi Frille |
| Teuvo Puro | … | Vesilahden rovasti |
| Kaarlo Saarnio | … | Kerjäläinen |
| Helmi Lindelöf | … | Ebba Fincke |
| Valter Tuomi | … | Juhana Fincke |
| Leevi Linko | … | Uoti Fincke |
| Hulda Keskinen | … | Rouva Linnunpää |
| Alli Stålhammar | … | Rouva Kirves |
| Lida Salin | … | Vappu |
| Rafael Pihlaja | … | Lukkari |
| Paavo Kostioja | … | Kamasaksa |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elinan surman käsikirjoitus perustui pääasiassa Gustaf von Numersin samannimiseen näytelmään vuodelta 1891. Von Numersin näytelmä perustui puolestaan Kantelettaressa julkaistuun Elinan surma -runoon. Käsikirjoituksen ensimmäisen version teki toimittaja Vilho Heinämies ja lopullisen silauksen sille antoi ohjaaja Kalle Kaarna. Käsikirjoituksen alku ja loppu poikkesivat kuitenkin von Numersin näytelmästä ja hyödynsivät sen sijaan Kantelettaressa julkaistua runoa. Säilyneessä käsikirjoituksessa tapahtuma-ajaksi on merkitty syksy ja talvi 1467-68.[1]
Elinan surman ulkokuvaukset tehtiin pääasiassa Kuitian kartanossa, vaikka tapahtumapaikkoihin lukeutui muun muassa Laukon kartano, Vääksyn kartano, Vesilahden kirkko ja Hämeenlinna. Sisäkuvaukset tehtiin Jäger-Filmin studiossa Helsingin Haagassa.[1]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elinan surman ensi-ilta oli 4. syyskuuta 1938 kymmenessä Suomen kaupungissa. Viipurissa se oli uuden Palatsi-elokuvateatterin avajaiselokuvana. Elokuvan menestyksestä ei ole tarkkoja tietoja, mutta teatteriesityskertojen määrän mukaan arvioituna se jäi hieman alle vuoden 1938 keskitason.[1]
Elinan surma sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Von Numersin näytelmä ja Kantelettaren runo olivat vuoden 1938 katsojille edelleen varsin tuttuja, mikä heijastui myös kritiikissä. Yleisen mielipiteen ilmaisi osuvasti Ilta-Sanomien kriitikko S-ö: ”Kun jokin näytelmä on suurelle yleisölle teatterista käsin niinkin tunnettu kuin Elinan surma, ei luonnollisestikaan voida välttyä vertauksien teosta ja eriävistä mielipiteistä siitä, miten tämä kansanballadi olisi ollut filmille sovellettava.” Suomen Sosialidemokraatin kriitikko H. V. piti elokuvaa pitkäveteisempänä kuin näytelmää, koska ”filmi ei näet siedä sellaista toiminnan viivyttelyä kuin näytelmä”. Hufvudstadsbladetin kriitikko Hans Kutter ajatteli samoin ja piti elokuvaa vain filmatisoituna teatterinäytelmänä. Aamulehden kriitikko -rk- oli puolestaan sitä mieltä, että vaikka balladin sisin henki oli saavutettu, elokuva käytti liiaksi puhenäyttämön keinoja eikä ”filmitaiteen omia ja omalaatuisia keinoja – lähikuvausta, vertauskuvaa ja muunnelmia”.[3]
Ilta-Sanomien S-ö piti kuitenkin Elinan surmaa puutteistaan huolimatta ”puhtaasti filmaattisessa suhteessa saavutukseksi, joka antaa uskoa ja luottamusta suomalaisen elokuvan tulevaisuuteen”. Ajan Suunnan -rkk- piti puolestaan elokuvaa ohjaaja Kaarnan ”pitkän elokuvauran loistavimpana saavutuksena”. Samoilla linjoilla oli Uuden Suomen S. S., joka piti elokuvaa Kaarnalle ”kauniina ja kannustavana voittona”.[3]
Kriitikot olivat kuitenkin jokseenkin yksimielisiä siitä, että näyttelijät suoriutuivat hyvin tehtävissään. Monien mielestä Ella Eronen teki elokuvan väkevimmän roolityön: ”Jos suoritukset halutaan ryhmittää jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, kuulunee ensimmäinen sija Ella Eroselle. Hänen Kirsti Fleminginsä kohosi paikoitellen tasolle, jollaista ainakin kotimaisissa elokuvissa on nähty kovin harvoin, jos koskaan.” (Ajan Suunnan kriitikko -rkk-).[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Elinan surma – Muut tiedot www.elonet.fi. Viitattu 3.7.2012.
- ↑ Kadonneita suomalaisia elokuvia löytyi USA:sta Nordisk Medie Nyt. Toinen neljännesvuosijulkaisu 1998. 998. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.12.2012.
- ↑ a b c d e Elinan surma – Sisältötiedot www.elonet.fi. Viitattu 3.7.2012.
| ||||||||||||||||