Laukon kartano

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Vesilahdessa sijaitsevasta kartanosta. Myös Perniössä on Laukon kartano.
Laukon kartanon uusin päärakennus, jonka Rafael Haarla rakennutti 1931. Kuva Raija Kolehmainen.

Laukon kartano on historiallisesti merkittävä kulttuurikartano, joka toimii nykyisin koko perheen matkailukeskuksena. Sen tiluksilla palvelevat muun muassa vuosittain vaihtuvat näyttelyt, ravintola, kahvila, terassi ja puoti.[1]

Laukon kartano sijaitsee rikkaan historian värittämällä Vesilahdella, Narvan kylän lähellä. Kartano mainittiin ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1416.[2] Suurimmillaan Laukon tilukset olivat 1600-luvulla, jolloin ne käsittivät yli 30 000 hehtaaria. Vuoteen 1817 asti Laukko kuului kuuluisalle Kurki-suvulle. Sen jälkeen sen ovat omistaneet Törngren-, Standertskjöld-Nordenstam-, Haarla- ja nykyisin Lagerstam-suku.

Muinainen Laukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Laukko on mainittu kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1416, ulottuu alueen eletty historia ainakin tuhat vuotta taaksepäin. Laukon mailta on löydetty runsaasti hauta- ja uhripaikkoja sekä esimerkiksi kaupantekoon viittaavaa esineistöä, mikä viittaa siihen, että paikalla on sijainnut vilkas kauppakylä jo ennen ensimmäisen vuosituhannen vaihdetta. Kokemäenjoen vesistö tarjosikin hedelmällisen maaperän ja käytännöllisen sijainnin kattavan sisämaan vesireitin varrella.[3]

Kansantarinan mukaan pirkkalaispäällikkö Matti Kurki sai 1200-luvulla Laukon läänitykseksi Ruotsin kuninkaalta kiitokseksi taistelemisesta Tanskaa vastaan sekä Lapin valloittamisesta.[2] Zachris Topeliuksen Maamme-kirjassa puolestaan kerrotaan, että Matti Kurki olisi taistellut kartanon edustalla sijaitsevassa Pohdon saaressa venäläistä sotapäällikkö Pohtoa vastaan ja tämän voitettuaan saanut maat itselleen.[4] Ensimmäisissä merkinnöissä 1400-luvulla Laukko mainitaan kuitenkin vielä maalaiskylänä, mutta pian vuoden 1416 jälkeen, Kurki-suvun asetuttua alueelle, alkoi paikalle muodostua kartano.

Kurkien Kartano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirun kellariksi kutsuttu 1400-luvun lopulla rakennetun Kurkien kivilinnan kellari on ainoa linnasta säilynyt osa. Kuva: Raija Kolehmainen.

Vaurastuva Laukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laukon ensimmäinen tunnettu isäntä Klaus Kurki syntyi mitä luultavimmin 1420-luvun lopulla. Synkän Elinan surma -runon hahmona tunnettu kartanonherra eli todellisuudessa rauhallista elämää rikkaan ja jalosukuisen vaimonsa Elin Stenbockin kanssa ja toimi muun muassa Turun linnan voutina ja tuomarina Ylisen Satakunnan kihlakunnassa. Stenbockin myötä kasvavaa Laukkoa siunattiin suurella omaisuudella ja ylhäisillä sukuyhteyksillä, jotka turvasivat kartanon sekä sen isäntäväen aseman ja talouden. Elinin ja Klausin kuoltua Laukkoon asettui asumaan tytär Elin miehensä Knut Erikssonin kanssa. Arkeologisten löydösten perusteella on voitu todentaa, että heidän elinaikanaan, 1500-luvun taitteessa, Laukkoon rakennettiin poikkeuksellisen näyttävä kivinen, tornimainen päärakennus, jollaista ei aiemmin Suomessa oltu nähty.[5]

Kivilinnan herrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurkien aikana Laukkoa hallitsivat niin uskonmiehet, miekkasankarit, tuomarit kuin ryöstöparonina tunnettu Jöns Knutsson Kurkikin. Sukua rikastuttivat avioliitot sekä sukuyhteyksillä saavutetut valta-asemat ja virat. 1600-luvulla Laukon kartanon maat olivat laajimmillaan jopa 30 000 hehtaaria ja kartanoa hallitsi Suomen mahtavin mies, Jöns Kurki. Tämä arvostettu Laukon isäntä toimi käskynhaltijana ensin Turun linnassa ja sen jälkeen Viipurin linnassa, sekä teki merkittävän uran Turun hovioikeudessa, jossa presidentti Kurkea ylistettiin viisaaksi ja loisteliaaksi mieheksi.[6]

Kuva Laukon kartanon 1931 rakennetun päärakennuksen salista. Antiikin ovat keränneet Juhani ja Leena Lagerstam. Kuva Raija Kolehmainen.

1600-luvun lopulla, Jöns Kurjen pojan, Gabriel Kurjen isännöidessä Laukkoa alkoi kartano kuitenkin köyhtyä. Vuonna 1690 Laukon isäntä palasi Ruotsista katkeroituneena vanhaa kartanoaatelia köyhdyttäneen reduktion takia. Ponnisteluista huolimatta Laukon isäntä kohtasi vastoinkäymisiä toinen toisensa jälkeen. Lopulta 1700-luvun alussa vanha kivilinna tuhoutui lopullisesti rajussa tulipalossa ja Gabrielin kuoltua, 1713 isovihan aikana, kartano melkein autioitui.[7]

Kurkien ajan loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvun loppu puolella Gabrielin pojan poika Axel Gustav Kurki pystyi viimein palauttamaan Laukon entiseen loistoonsa: hän maksoi isoisänsä vanhat velat, lunasti takaisin menetetyt tilukset ja alkoi tarmokkaasti kehittää kartanoon uudenaikaista maa- ja karjataloutta. Axel Gustav ei kuitenkaan koskaan mennyt naimisiin, joten hänen kuoltuaan vuonna 1800 kartanosta tehtiin sääntöperintötila. Seuraavilla isännillä ei siis ollut minkäänlaista aiempaa kosketusta Laukon kartanoon.

Vuonna 1810 kartanon siirryttyä sääntöperintötilana Claes Arvid Kurjelle Laukon matka Kurkien sukukartanona päättyi lopullisesti. 1800-luvun alussa, Suomen siirryttyä Venäjän keisarikunnan vallan alle, piti tuoreen isännän tehdä valinta Venäjän ja Ruotsin välillä. Kartanon ylläpito olisi vaatinut muuttoa Suomeen ja tuore isäntä oli nimetty Tukholman korkeimpaan oikeuteen, joten päätös oli selvä: Kurkien aika Laukossa oli tullut päätökseen.[8]

Törngrenien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevalan syntysijoilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1817 Claes Arvid Kurki myi Laukon kartanon Turun kaupunginvälskäri Johan Agapetus Törngrenille. Koulutusta arvostava professori ja hänen vaimonsa Eva Agatha Törngren palkkasivat kartanoon kotiopettajaksi 22-vuotiaan ylioppilas Elias Lönnrotin, joka saapui Laukkoon vuonna 1824. Nuori Lönnrot kiintyi nopeasti isäntäperheeseen ja hänestä tuli tärkeä osa Törngrenin perhettä. Kartanon seurapiireissä nuori ylioppilas omaksui tulevan uransa kannalta tarpeellisia herraskaisia keskustelu- ja käytöstaitoja sekä tutustui Laukon pidoissa tuleviin professoreihinsa ja löysi parhaat ystävänsä. Professori Törngren oli tärkeässä osassa Lönnrotin lääketieteen opinnoissa ja kartanon rouva Eva Agatha kannusti lahjakasta nuorukaista hänen kansanlaulu ja -runon keruussaan.[9] Lönnrot keräsi Laukossa yhteensä viiden vuoden ajan lauluja ja tarinoita niin kartanon työntekijöiltä kuin torppareiltakin, joista kuuluisin on Elinan surma -runo.[2]

Muinaissuomalaisiin hahmoihin Lönnrot tutustui, kun Evan serkun mies Reinhold von Becker tarjosi hänelle väitöskirjan aiheeksi Väinämöistä, joka oli vielä tuntematon suomalaisen muinaisuskon jumala. Kansanperinteestä kiinnostunut Lönnrot aloitti keruutyön nopeasti ja palasi ensimmäiseltä tuottoisalta matkaltaan Laukkoon syyskuussa 1828. Kansalliseepos Kalevala sai viimeisen muotonsa vuonna 1849, kun Lönnrot päiväsi teoksen Laukossa, omana nimipäivänään ja kartanon rouvan syntymäpäivänä 17.4.1849.[10]

Laukosta Laukontorille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun vuonna 1959 Johan Agapetus Törngrenin kuoltua Laukko siirtyi Adolf Törngrenille, päätti tuore isäntä sijoittaa isänsä varoivaisuudella vaalimat perintörahat uuden maailman teollisuushankkeisiin. Nuori isäntä onnistui hankkeissaan ja alun saivat muun muassa Tampella, Tako ja Hietalahden telakka. 1950-luvulla Törngren innostui ruukinpatruuna Wasastjernan kanssa suunnittelemaan höyrylaivaliikennettä Pyhäjärvelle ja Näsijärvelle, jotta tehtaiden raaka-aineiden kuljetus helpottuisi. Erityisesti kartanon isännän toiveissa oli parantaa kulkuyhteyksiä Laukon ja Tampereen välillä. Tampereella oli tuolloin pulaa elintarvikkeista ja Laukosta niitä saataisiin kätevästi myyntiin kaupunkiin vesiyhteyden kautta.

Vuonna 1859 vesireitti vihdoin otettiin käyttöön ja ensimmäinen höyrylaiva Laukko aloittivat matkansa kohti Tamperetta. Vaikka ensimmäinen matka päättyi epäonnisesti höyrylaivan tehojen loputtua Sotkanvirrassa, muodostui nopeasti Tampereen ja Laukon välille säännöllinen vesiyhteys, jonka seurauksena Tampereen alarantaan syntynyttä toria alettiin kutsua Laukontoriksi.[11]

Laukon Paronit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laukon kolmas päärakennus poltettiin sisällissodan aikana. Signe Branderin valokuva vuodelta 1911.

Laukko statussymbolina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1872 Laukon kartanon osti rikas Venäjän armeijan kenraaliluutnantti Carl August Standertskjöld, jolle kartano oli ensisijaisesti pääomasijoitus. Jo 60-vuotias kenraali oli myös vanhemmiten alkanut haaveilemaan sosiaalisesta tunnustuksesta, muttei välittänyt seurapiiri elämästä: hänen tiensä arvostukseen olivat kovalla työllä kerätyt rikkaudet, jotka hän sijoitti Laukon kartanoon. 1880 kenraali rakennutti kartanon maille Omenaniemeen ainutlaatuisen, pyramidin mallisen hautamausoleumin. Sukuhauta sisälsi kahdeksantoista hautaholvia ja se oli Suomen oloissa ainutlaatuinen rakennelma, jonka muotokieli seurasi Venäjän pääkaupungissa muodissa ollutta egyptiläistä tyyliä. Hautamausoleumin vihkiäisseremonian yhteydessä haudanlepoon laskettiin myös kartanon pidetty emäntä Fanny Standertskjöld ja viiden vuoden päästä, vuonna 1885, myös kenraali itse laskettiin sukuhaudan lepoon. [12]

Moderni kartanotila ja historiallinen nähtävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isänsä kuoleman jälkeen Laukon isännäksi astui tiukan järjestyksen mies Herman Standertskjöld-Norderstam. Hän alkoi kehittää ja uudistaa Laukkoa moderniksi maitotilaksi ja rakennutti ensi töikseen uudenlaisen, höyryllä toimivan meijerin. Avarassa meijerikeittiössä alettiin valmistaa vaurastuvalle keskiluokalle tuoretta maitoa, kermaa ja voita sekä juustoja, joita kuljetettiin Tampereen Laukontorille höyrylaivoilla säännöllisesti. Vuonna 1894 kartanolla järjestettiin myös maatalousnäyttely, jossa Tampereen seudun asukkaat pääsivat tutustumaan kartanotilan uudenlaiseen maito- ja karjatalouteen. [13]

Ennen Laukkoon muuttoaan nuori isäntä oli asunut perheineen muun muassa Pariisissa, jonka eloisissa seurapiireissä paroni viihtyi. Perheen siirryttyä perintötilalleen asumaan, myös kartanon maita alettiin uudistaa Belle époque -tyyliä noudatellen. Kartanon pihapiiristä ja puutarhasta piti huolta Edvard Kajander, jonka vapaaherra Standertskjöld-Nordenstam palkkasi Laukon puutarha mestariksi 1888. Kajanderille loputon uurastus pihamaalla oli palkitsevaa, sillä isäntäväki sijoitti suuria summia pihamaan ylläpitoon: 1800-luvun lopulla kartanon päärakennuksen viereen rakennettiin moderni orangeria, jossa kasvatettiin kukkia, koristekasveja, hedelmiä ja vihanneksia sekä muutamia erikoisuuksia, kuten viinirypäleitä. Kasvihuoneen sisällä sijaitsi moderni talvipuutarha, jossa kasvoivat muun muassa palmupuut.

1892 taidehistoriallinen retkikunta saapui Laukkoon arvioimaan historiallisia maisemia ja muistomerkkejä, ja vuonna 1911 valokuvaaja Signe Brander ikuisti Laukon Muinaistieteellisen toimikunnan toimeksiannosta. Valokuvat ovat kesällä 2018 nähtävillä Laukon kartanon Pehtoorin talossa. [14]

Torpparihäädöt vuonna ja Laukon palo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1906 Laukon kartanon torpparit ja mäkitupalaiset ryhtyivät vaatimaan työolosuhteiden parantamista, mutta kartanon silloinen isäntä vapaaherra Herman Standertskjöld-Nordenstam ei suostunut tähän. Tämän seurauksena torpparit aloittivat 21. toukokuuta lakon, johon osallistui 115 torpparia. Vapaaherra vei asian oikeuteen ja oikeus tuomitsi lakkoilijat häädettäväksi: määräystä alettiin toteuttaa 15. tammikuuta 1907.[15] Paikallisten viranomaisten tueksi Helsingistä kutsuttiin ratsupoliisiosasto, joiden avustuksella yhteensä 41 ihmistä häädettiin kylmään talviyöhön.[2] Nykyisinkin se lienee tunnetuin Laukon kartanon historiaan liittyvä yksittäinen tapahtuma: jo aikanaan se sai laajaa julkisuutta ja kärjisti yhteiskunnallisen vastakkainasettelun ilmapiiriä.

Yhteiskunnalliset olot kiristyivät lopulta vuoden 1918 sisällissotaan. Jo ennen sodan alkua, kun punakaarti alkoi liikehtiä uhkaavasti Tottijärvellä, isäntäperhe oli paennut pääkaupunkiseudulle. Tammikuussa 1918 punakaartilaiset saapuivat kartanolle, jossa tilanhoitaja Henrik Linderoos ammuttiin kuoliaaksi konttorin lattialle. Sodan aikana Laukossa oli kuitenkin suhteellisen rauhallista. Vasta kun punaiset perääntyivät paikkakunnalle Lempäälästä, alkoivat paikkakunnan olot kiristyä ja ryöstely sekä takavarikointi yleistyi. Vesilahdesta tuli osa punaisen armeijan pohjoisrintamaa, kun Tampereen taistelun hävinnyt armeija vyöryi paikkakunnan yli. Perääntyessään katkeroitunut punakaarti poltti kostoksi Laukon kartanon kivijaloilleen.[16]

Haarlan Laukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laukon valkohäntäpeurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanon maille tuotiin vuonna 1934 Suomen ensimmäiset valkohäntäpeurat, ja lajista käytettiinkin Suomessa pitkään nimitystä ”laukonpeura”.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialaisori Uno Di Jesolo Laukossa 2006.

Vuodesta 1968 lähtien kartano on ollut Juhani Lagerstamin ja vuodesta 2006 lähtien Lagerstam-suvun omistuksessa. Kartano on tunnettu myös ravihevosistaan ja se lukeutuu Suomen johtaviin ravihevoskasvattajiin.[2] Aluksi Laukon toiminnassa olivat mukana ratsut, mutta Juhani Lagerstam alkoi pian kasvattaa lämminverisiä amerikanravureita. Tunnetuimpia Laukon kasvatteja ovat muun muassa Houston Laukko, Louise Laukko ja Jonas Laukko. Useita Laukon kasvatteja on myyty myös muualle Eurooppaan, esimerkiksi Ranskaan.

Nykyään Laukon kartanolla on maita noin 500 hehtaaria, joista 100 hehtaaria on viljelymaita ja 500 hehtaaria metsää. Vuonna 2016 kartano avattiin yleisölle ja se toimii nykyisin matkailukeskuksena. Kartanon rakennuksia on restauroitu niin näyttelytiloiksi kuin vuokra-asunnoiksikin. Kartanon tiluksilla toimii myös kahvila ja ravintola, ja sen puistossa järjestetään kesäisin konsertteja ja muita tapahtumia.[17]

Syksyllä 2013 Laukon kartano ilmoitti luopuvansa ammattimaisesta hevoskasvatuksesta, ja tulevaisuudessa kartanosta kaavaillaan monipuolista matkailukohdetta.[18] Kartanon alueen vanhoista rakennuksista kunnostetaan vuokra-asuntoja.[19]

Laukon kartano avasi ovensa yleisölle kartanon 600-vuotisjuhlavuonna. Laukossa on näyttelyitä, puistokonsertteja ja ravintolapalveluita. Myös Suomen Hopealinja liikennöi Laukkoon.[20]

Vuonna 2015 kartanon mailta löytyi laaja rauta-aikainen hauta-alue sattumalta siellä kuvatun Menneisyyden metsästäjät -tv-ohjelman kuvauksissa metallinpaljastimella. Löydöt ovat merkittäviä ja kesällä 2018 avautuvassa "Laukon ritarit ja muinaiset sankarit" -näyttelyssä esitellään niitä.[21]

Kartanon omistajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laukon kartano
  2. a b c d e f Laukon kartanon historiaa – Laukon omistajia ja haastajia Viitattu 12.7.2011.
  3. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 19 - 21. Laukon kartano, 2016.
  4. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 20. Laukon kartano, 2016.
  5. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 28 - 29. Laukon kartano, 2016.
  6. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 45. Laukon kartano, 2016.
  7. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa, s. 71 - 73. Laukon kartano, 2016.
  8. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 74 - 78. Laukon kartano, 2016.
  9. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 83 - 93. Laukon kartano, 2016.
  10. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 101 - 102. Laukon kartano, 2016.
  11. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 109 - 115.. Laukon kartano, 2016.
  12. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa., s. 125 - 128. Laukon kartano, 2016.
  13. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa, s. 129 - 141. Laukon kartano, 2016.
  14. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa, s. 141 - 147. Laukon kartano, 2016.
  15. Raevuori, Yrjö: Laukon omistajia ja vaiheita, s. 276–287. Laukon kartano, 1963.
  16. Liisa Lagerstam: Laukko: Kuusi vuosisataa, s. 170 - 171. Laukon kartano, 2016.
  17. Laukko tänään - Laukon kartano Laukon kartano. Viitattu 5.5.2018.
  18. Laukon kartano luopuu hevosistaan 1.11.2013. Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2014.
  19. Laukon kartano – kartanomatkailukeskus
  20. Laukon kartano – kartanomatkailukeskus
  21. Laukon kartanon esihistorialliset löydökset ovat todella merkittäviä - arkeologi: ”Monet merkittävimmistä kaivauksista on tehty 1900-luvun alkupuolella” Viitattu 10.4.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]