Ihana seikkailu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihana seikkailu
DVD-julkaisun kansi. Kuvassa Helena (Pirkko Mannola) ja Paul (Stig Fransman).
DVD-julkaisun kansi. Kuvassa Helena (Pirkko Mannola) ja Paul (Stig Fransman).
Ohjaaja Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Seere Salminen
Perustuu Robert de Flers'n, Gaston-Arman de Caillavet'n ja Étienne Reyn näytelmään La Belle Aventure (1913)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Olavi Tuomi
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Pirkko Mannola
Stig Fransman
Ruth Snellman
Rauha Rentola
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 21. joulukuuta 1962
Kesto 102 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ihana seikkailu on Toivo Särkän ohjaama värillinen epookkielokuva vuodelta 1962. Se oli Särkän viimeinen ohjaus.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarina on kolmiodraama, jonka tapahtumaympäristönä on 1800-luvun suomalainen herraskartano. Kartanon tytär Helena valmistautuu häihinsä.[1] Hänen vanhempansa ovat kuolleet ja hän asuu enonsa, Anders von Holdenin suojissa. Helena olisi halunnut avioon Saksassa opiskelevan serkkunsa Paul von Holdenin kanssa. Andersin vaimo Gisela on kuitenkin päättänyt naittaa hänet kamreeri Brynolf Pedantziukselle, eikä ole kaihtanut kierojakaan keinoja avioliiton toteuttamiseksi. Helena on suostunut vastentahtoisesti sukulaistensa tahtoon, mutta Paul saapuu paikalle juuri ennen h-hetkeä.

Helena ja Paul karkaavat Helsinkiin Helenan isoäidin, paronitar Louise Ehrenheimin luokse, joka luulee pariskunnan olevan vastanaineen. Helena ja Paul eivät tohdi eivätkä rohkene korjata väärinkäsitystä. Yöllä isoäiti yhyttää Paulin nukkumasta salin sohvalla, eikä ymmärrä miksi tämä ei ole makuuhuoneessa Helenansa kanssa. Helena ja Paul sotkeutuvat alati pahemmin valheidensa verkkoon, kunnes tulee hetki jolloin isoäiti saa totuuden selville. Myös kamreeri Pedantzius, Anders ja Gisela saapuvat selvittämään tilannetta. Giselan juonittelut paljastuvat ja hän poistuu paikalta. Helena ja Paul lähtevät vihdoin oikealle häämatkalleen.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Pirkko Mannola  … Helena Ehrenheim  
 Stig Fransman  … Paul von Holden  
 Ruth Snellman  … paronitar Louise Ehrenheim  
 Rauha Rentola  … Gisela von Holden  
 Rose-Marie Precht  … Betty Wahl  
 Esko Mannermaa  … kamreeri Brynolf Pedantzius  
 Siiri Angerkoski  … Loviisa  
 Kauko Helovirta  … vuori-insinööri Anders von Holden  
 Esa Saario  … maisteri Henrik Södersvans  
 Kaarlo Halttunen  … tohtori  
 Kaisu Leppänen  … Alma Wahl  
 Hilkka Helinä  … neiti Ström  
 Pirkko Karppi  … vanhapiika junassa  
 Elin Aaltonen  … ompelija  
 Leo Sarri  … postinkantaja  
 Hannes Veivo  … 1. kuski  
 Anita Saarikallio  … Lempi, sisäkkö  
 Sirkka Breider  … häävieras  
 Irja Rannikko  … häävieras  
 Aatu Talanne  … rovasti  
 Annie Sundman  … ruustinna  
 Kaarlo Wilska  … häävieras  
 Ulla Aaltonen  … sisäpiika  
 Veikko Linna  … 2. kuski  
 Vilho Ruuskanen  … renki  
 Kalle Sulkunen  … konduktööri  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun alun ranskalaisella näytelmäkomedialla oli niin Ruotsissa kuin Suomessakin jo pitkä historia takanaan, kun Laine ohjasi siitä oman versionsa. Esimerkiksi Mauritz Stiller on ohjannut siitä Ruotsissa elokuvan Hans bröllopsnatt jo vuonna 1916. Serp muokkasi Laineelle käsikirjoituksen suomalaiseen ympäristöön. Isoäitinä näyttelee Ruth Snellman, joka teki samaa roolia Kansallisteatterissa ja oli jo 1919 näytellyt siellä nuorta Hélèneä. Heikki Eteläpään kriittisistä arvosteluista ärsyyntynyt Särkkä nimesi sievistelevän Selim Selinin uudelleen Henryk Södersvansiksi.[2]

Sekä käsikirjoittaja Serp että ohjaaja Särkkä päättivät uransa tässä elokuvassa.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruth Snellman sai vuoden parhaasta naispääosasta Jussi-palkinnon. Palkintohaastattelussa hän kommentoi: ”Ajatella että minä sain oikein pääosa-Jussin. Kun minä aikoinaan neuvottelin maisteri Särkän kanssa palkkiostani, Särkkä koko ajan korosti sitä, että kysymys oli sivuosasta!”[2]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva sai kritiikeissä moitteita raskassoutuisuudesta, vanhanaikaisuudesta ja yleisestä epäonnistumisesta. Esimerkiksi Ilkka Juonala (Aamulehti) kirjoitti: elokuvasta ”puuttuu pikanttisuus, mikä olisi tällaisen komedian voitollisen toteuttamisen tärkein edellytys” ja Heikki Eteläpää (Uusi Suomi): ”Ihana seikkailu on raskas ja hidas, väliin ihan unettavakin”. Poikkeuksiakin oli, ja Helmi Neva (Satakunnan Kansa) totesi näin: ”Kevyt ja iloinen filmi!” Näyttelijöistä Ruth Snellman nähtiin tilanteen pelastajana, kuten Eteläpää huomautti: ”Isoäidin takia Ihanalle seikkailulle antaa paljon anteeksi ja sivuuttaa monia asioita vaitiololla.”[3]

Televisioesityksen aikaan vuonna 1975 Rauno Harju (Helsingin Sanomat) haistoi elokuvassa jo homeen hajua, ja Harri Römpötti (Katso-lehti) luonnehti sitä vuonna 1991 pannukakuksi.[3] Vuoden 2014 arviossa Henri Waltter Rehnström arvioi lempeästi elokuva vanhahtavaksi ja lapselliseksi[4].

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VLMedia Oy julkaisi Ihanan seikkailun DVD:nä vuonna 2017.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b AL: Päivän elokuvia. Tv-maailma 36/2012, s. 25.
  2. a b Ihana seikkailu Elonetissä Taustaa. Viitattu 22.4.2014.
  3. a b Ihana seikkailu Elonetissä Lehdistöarvio. Viitattu 22.4.2014.
  4. HWR: Ihana seikkailu. Viikon tv-elokuvia, Tv-maailma 16-17/2014, s. 16.