Kulkurin valssi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo elokuvasta, musiikkikappaleesta katso Kulkurin valssi (sävelmä)
Kulkurin valssi
Ohjaaja Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Mika Waltari
Tuottaja Toivo Särkkä
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Felix Forsman
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Hannu Leminen
Pääosat Tauno Palo
Ansa Ikonen
Regina Linnanheimo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Levittäjä Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 19. tammikuuta 1941
Kesto 104 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2 355 542 mk[1]
Tuotto 6 522 156 vmk[1]
Katsojat 1 230 993 (vuoden 1945 loppuun mennessä)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kulkurin valssi (Vagabond-valsen) on Toivo Särkän ohjaama suomalainen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1941.[2] Se valmistui välirauhan aikana, ja tuolloisessa viihdetyhjiössä[3] se sai vuoden 1945 loppuun mennessä 1 230 993 katsojaa[1]. Se oli aikoinaan myös katsotuin suomalainen elokuva[4], kunnes Tuntematon sotilas kokosi elokuvateattereihin vielä suuremman katsojamäärän. Kulkurin valssi perustuu vanhaan suosittuun ruotsalaissävelmään "Vandrarevalsen" ("Kulkurin valssi"), jonka pohjalta Mika Waltari kirjoitti elokuvalle käsikirjoituksen.

Elokuvan tapahtumien ajankohta on 1880-luku ja kuviteltu maailma, jollaista tuskin on koskaan ollut olemassa.[3]

Kulkurin valssi oli menestys jo ensi-iltavuotenaan ja ajan myötä siitä on muodostunut yksi suomalaisen elokuvataiteen klassikoista.

Tarinan tiivistelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen paroni pakenee Venäjältä kotimaahansa Suomeen kaksintaistelun jälkeen. Hän naamioituu kulkuriksi välttääkseen kiinnijoutumisen. Hän majailee romanien ja sirkuslaisten seurassa ja laulaa muun muassa Kulkurin valssin. Sitten hän tapaa rikkaan kartanon tyttären ja lopulta he rakastuvat. Tyttö on kuitenkin menossa naimisiin toisen miehen kanssa. Paroni keskeyttää häät ja pakenee tytön kanssa. Lopuksi "kulkuri" vie neidon kartanoonsa ja esittelee äidilleen. Tyttö tajuaa tulleensa huijatuksi ja aikoo lähteä. Paronin äiti kuitenkin estää aikeen ja käskee parin suudella...ja he suutelevat.

Elokuvan alussa on selvä anakronismi: ruhtinas Avertsejev päivää 10 000 ruplan sekkinsä 23. toukokuuta 1887. Myöhemmin nähtävässä sirkuksen ohjelmajulisteessa on mainittu kesä 1878.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Minun maassani on muuan sävel", Tauno Palon tulkitsema Arnold lausuu ensimmäiset vuorosanansa. Ollaan pietarilaisessa ravintolassa, jossa suomalainen paroni Arnold pelaa korttia rahasta venäläisen ruhtinas Avertsejevin kanssa mustalaisorkesterin viihdyttäessä. Arnold voittaa pelin ja ison tukun Venäjän ruplia. Hän ei kuitenkaan arvosta keisarillisia seteleitä, vaan paiskaa ne lattialle. Ravintolan väki ryntää seteleiden kimppuun. Ruhtinas haastaa Arnoldin kaksintaisteluun, jossa hän ampuu ennen aikojaan. Kaksintaistelun taustalla on myös kiista naisesta. Arnold selviää pintanaarmuin ja ampuu ruhtinasta, joka lyyhistyy maahan. Hän joutuu pakenemaan Venäjältä tsaarin virkavaltaa, mutta ulkomaille hän ei lähde, vaan suuriruhtinaan maahan Suomeen.

Arnoldin ja Rosinkan hellä hetki hevosvajassa.

Junamatkalla kohti kotimaataan etsintäkuulutettu Arnold ostaa henkilöllisyyden nuorelta viulistilta ja pääsee Vladimir Karpanov -nimisenä rajan yli Valkeasaaressa. Hän viihdyttää matkustajia laulamalla hulivilipojasta, joka "sen keisarin hovin jätti" ja tapaa sirkusväkeä, jota johtaa Julius Meyer. Hän lyöttäytyy sirkuslaisten seuraan. Selvittyään rajan länsipuolelle Arnold liittyy sirkukseen ja saa esittääkseen meriaiheisen laulun. Sirkuksen voimanainen ihastuu häneen kuin myös sorja akrobaatti Cleo. Johtaja Meyer on mustasukkainen Cleosta, ja päättää ilmiantaa Arnoldin poliisille. Voimanainen ehtii varoittaa Arnoldia, ja auttaa häntä paossa. Arnold pääsee ulos ikkunan kautta ja katoaa maantielle Kulkurin valssia viheltäen.

Arnold tulee mustalaisleirille, jossa mustalaisruhtinas Mirko lahjoittaa hänelle kuolleen poikansa vaatteet. Poika oli saanut puukon rintaansa naisen tähden. Pian juhlitaan riehakkaasti mustalaisharjakaisia, olut kuohuaa ja railakas laulu täyttää tuvan. Arnold tanssiimustalaisneito Rosinkan kanssa niin villisti, että Rosinkan rakastettu Fedja iskee viulunsa säpäleiksi. Soitto päättyy ja Arnold vetäytyy hevosvajaan Rosinkan kanssa. Fedja tulee lopettamaan mustalaisneidon ja valkolaisuroon lemmentuokion. Hän syöksyy Arnoldin kimppuun puukko kädessään. Rosinka seuraa taistelua silmät intohimosta säkenöiden. Arnoldin onnistuu taltuttaa Fedja, joka rauhoituttuaan neuvoo häntä etsimään naisen omiensa joukosta.

Arnoldin ja Helenan ensikohtaaminen kartanon portilla.

Jälleen Arnold lähtee kulkemaan maantietä. Hän tulee suuren kartanon portille ja kohtaa vaalean kartanon neitsyen, joka matkaa hienoissa hevosvaunuissa isänsä seurassa. Hän ojentaa neidolle kukan, jonka tämä ottaa kainosti hymyillen vastaan. Neito jatkaa matkaansa kotikartanoonsa puiden reunustamaa kujaa myöten. Siirrytään kartanon sisätiloihin, jossa opetellaan ranskaa ja pianonsoittoa. Helena-neidon äiti pitää tyttärensä saamaa kukkasta ihastuttavana, mutta saadessaan kuulla, että sen ojensi vain muuan kulkuri, hän alkaa suhtautua siihen kuin joutavanaikaiseen rikkaruohoon. Pianonsoittoa harjoitellessaan Helena kuulee riemukasta soittoa väentuvasta ja juoksee katsomaan kukka rinnassaan. Kun Arnold huomaa, että Helenalla on hänen ojentamansa kukka rintojen välissä, ylpeä Helena riuhtaisee sen irti ja murskaa kengillään lattialle. Arnold hakee Helenan seurassa saapunutta kotiopettajatarta tanssiin, ja seuraa sivusilmällä mustasukkaisen kartanon neidon hämmentyneitä ilmeitä. Sen jälkeen hän hakee tanssiin Helenaa, joka liihoittelee hurmioituneena kulkurinsa kanssa pitkin väentupaa. Tanssin loputtua Helena havahtuu hurmiostaan ja kirmaa ulos tuvasta.

Seuraavana päivänä Helena tapaa Arnoldin onkimassa rannalla kalastuksen kieltävän kyltin vieressä. Helena ei käsitä, kuinka kulkuri saattaa laiskotella keskellä kirkasta päivää. Hän yllättyy, kun Arnold kertoo, ettei osaa lukea. Helena pyytää isäänsä antamaan kulkurille jotain työtä, ei kuitenkaan kovin raskasta - aluksi. Isä suostuu vastentahtoisesti, sillä kartano on pahoissa talousvaikeuksissa. Pian Helena yllättää Arnoldin tanssimasta työnteon lomassa palvelustyttö Stiinan kanssa ja nuhtelee kulkuria. Helena pyytää häntä opiskelemaan lukemista, ja yllättyy kun "lukutaidoton" kulkuri kovin nopeasti oppii tavaamaan. Lukuopetus keskeytyy, kun Helenan sulhanen Eric saapuu kartanoon. Helena ei ole lainkaan innostunut avioliitosta Ericin kanssa; kyseessä on hänen vanhempiensa haluama liitto, jolla on tarkoitus saada kuntoon kartanon talous ja rakentaa vielä uusi sikalakin. Helena haluaa ohjata Ericin yöpymään keltaiseen kamariin, vaikka siellä kummitteleekin hiukan.

Arnoldin ja Helenan kummitustanssi.

Arnold käy vanhan Nannan luona, joka kynttilöiden hämyisessä valossa kertoo legendan isästä, joka myi tyttärensä onnettomaan avioliittoon ja tytär joutui luopumaan oikeasta rakastetustaan. Ja aikojen jälkeenkin rakastavaiset kummittelevat keltaisessa kamarissa kadotettua rakkauttaan etsien. Arnold päättää panna legendan toteen, ja aikoo esittää kummitusta. Hän kiipeää ullakolle vanhoja vaatteita etsimään, mutta myös Helena on siellä samoissa aikeissa. Arnold säikäyttää Helenan pakoon aavemaisia ääniä jäljitellen. Yöllä Helena kohtaa Arnoldin portaikossa. Molemmat ovat naamioituneet entisaikojen aatelisiksi, mutta Helena luulee Arnoldia oikeaksi kummitukseksi ja pyörtyy tämän käsivarsille. Toivuttuaan kartanon neito tunnistaa Arnoldin, ja he aloittavat öisessä salissa kummitustanssin. Keltaisessa kamarissa uinuva Eric havahtuu musiikkiin, ottaa aseen ja ampuu "kummituksia" salin ovelta. Arnold ja Helena pakenevat salista ja päästessään turvaan he lankeavat suudelmiin.

Seuraavana aamuna Eric rehentelee ammuskelullaan. Hän kertoo kohdanneensa valtavan kummitusjoukon, joka elämöi salissa. Helena ei kestä kuunnella Ericin rehvastelua. Hän lähtee kesken aamiaisen ratsastamaan. Hän on kopea myös Arnoldille, joka auttaa neidon satulaan. Palattuaan Helena haluaa purkaa kihlauksen Ericin kanssa. Hän ojentaa kihlasormuksen Ericille, joka on kerta kaikkiaan pudonnut kärryiltä. Vanhemmat suuttuvat Helenalle tämän härkäpäisyydestä. He yrittävät saada tyttärensä tajuamaan, että hänen on suostuttava avioliittoon kartanon tähden. Helena juoksee jälleen väentupaan, mutta kohtaakin siellä Arnoldin Stiinan syleilyssä. Jälleen oikullinen neito muuttaa mielensä. Hän haluaakin naimisiin Ericin kanssa sillä ehdolla, että häät järjestetään heti.

Morsiamenryöstö.

Häävieraita alkaa saapua. Eräs heistä on Arnoldin ystävä, joka kertoo Arnoldille, että ruhtinas Avertsejev ei suinkaan kuollut kaksintaistelussa, vaan päinvastoin pelkää häväistysjuttua käyttäydyttyään vilpillisesti. Arnold vannottaa ystävänsä olemaan paljastamatta hänen oikeaa henkilöllisyyttään kartanon väelle. Samalla Arnold alkaa punoa juonta häiden estämiseksi. Hän lähtee kartanosta, sillä hänen paikkansa ei ole siellä "missä rakkaus myydään rahasta ja vaakuna on ihmissydäntä arvokkaampi." Helena murtuu kuullessaan Arnoldin lähdöstä.

Arnold palaa mustalaisten luo ja tekee sopimuksen Mirkon kanssa, joka toteaa "...ja kaikki vain naisen tähden." Kartanolla vietetään häitä viulujen soidessa ja samppanjan kimallellessa kristallilaseissa. Ulkoa alkaa kuulua laukauksia, mustalaiset saapuvat Mirkon ja Arnoldin johdolla keskeyttämään häät. "Kai sallitaan kuokkavieraan laulaa laulu morsiamen kunniaksi?", kysyy Arnold ja aloittaa Kulkurin valssin. "Kai sallitaan kuokkavieraan tanssiakin morsiamen kanssa?", hän kysyy Helenalta, joka lähtee valssiin tyrmistyneen hääväen silmien edessä. Tanssi vie heidät eteishalliin ja mustalaiset estävät perässä tulemisen. Nyt Arnold kosii Helenaa mukaansa, ja ovela ilme kasvoillaan morsian kiskoo neulat hiuksistaan, heittää niiden kiinnittämän morsiuskruununsa huntuineen pois, repäisee kaulanauhansa poikki ja kirmaa miehen mukana ulos talosta. Arnold ja Helena pakenevat kartanolta hevosvaljakossa. Aamulla he saapuvat Arnoldin kotikartanoon. He tapaavat "kulkurin" äidin, joka toivottaa Helenan tervetulleeksi uuteen kotiinsa. Ylpeä kartanon neito tajuaa tulleensa petetyksi, hän aikoo poistua paikalta, mutta Arnoldin äiti komentaa "Seis!" - skandaali on paisunut kyllin hirveäksi, eikä sitä pidä enää pahentaa uusilla tyhmyyksillä. Näin äiti antaa myös ymmärtää, että hän on ollut tietoinen poikansa edesottamuksista kulkurina jo jonkin aikaa. Äiti käskee nuoren parin suutelemaan toisiaan. Hieman vastusteltuaan käskyä Helena antautuu loppusuudelmaan kulkurinsa kanssa.

Kuvausaika ja -paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulkurin valssin kesä on sangen lavastettua; sen kuvaukset aloitettiin vasta myöhäiskesästä, 30. elokuuta 1940. Viimeiset sisäkuvat otettiin 22. joulukuuta 1940. Elokuva kuvattiin verrattain pienellä alueella Helsingissä ja sen ympäristössä. Arnoldin pietarilaisrakastajattaren palatsi sijaitsee Kaivopuistossa osoitteessa Itäinen puistotie 13. Helenan kotikartano ympäristöineen on Herttoniemen kartano ja sen museoalue. Myös kaksintaistelukohtaus kuvattiin Herttoniemessä. Arnoldin puista kotikartanoa esittää taasen Westerkullan kartano. Elokuvan ulkokuvia otettiin lisäksi Vantaanjoen rannalla. Sisäkohtaukset kuvattiin SF-studioilla 1 ja 2. Kulkurin valssin tarkastuspäivämäärä on 20. joulukuuta 1940.

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinkiläinen Uusi Suomi arvioi elokuvaa: "SF:n Kulkurin valssi vetoaa romantiikan kaipuuseen ja antaa katsojan heittäytyä täysin sydämin tähän värikkääseen, sadunomaiseen, välin perin naiiviin, mutta viehättävään maailmaan." Lehti kiitti elokuvan huolellista miljöökuvausta. Helsingin Sanomat kirjoitti Kulkurin valssista: "Se on sellaisenaankin hyvin huomattava saavutus, suomalaisten filmien parhaita, eikä joudu häpeään monen ulkomaisenkaan rinnalla. Erityisenä etuna on se, että tunnelmaa ja vaikuttavuutta ei ole saavutettu tekstin, vaan välittömästi kuva-aineksen, valokuvauksellisten keinojen käyttämisen avulla, joihin sitten liittyy George de Godzinskyn tavallista onnistuneempi, Tannerin valssin säveltä muunteleva ja mustalaisromanssien aineksia taitavasti käsittelevä musiikki." Tamperelainen Aamulehti oli tylympi: "Kaunis kiiltokuva, sellaisena laatuunkäypä, mutta ei myöskään mitään muuta." Aamulehti kehui elokuvaa "joustavan kevyestä vauhdista" ja "huolettomasta kulkurihengestä". Aikalaiskriitikot antoivat kiitosta myös Kulkurin valssin joukkokohtausten hyvälle hallinnalle ja kuvaukselle. Markku Varjola (Vaasa) arvioi vuonna 1980: "Kulkurin valssin menestys perustuu tarkkaan lasketulle synteesille suomalaisten haavemaailmasta."

Aikansa ilmiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansallisfilmografia 2 kirjoittaa Kulkurin valssista: "Waltarin eeppinen, runsas kertojanote sisältää aina selkeän ja hyvin yksinkertaisen jännitteen". Elokuvassa esitellään kaksi toisistaan poikkeavaa kulkuriyhteisöä, sirkus ja mustalaiset. Helenan kotikartano sen sijaan edustaa järjestynyttä yhteiskuntaa ja sivistystä ranskan opintoineen. Kulkurin valssin on katsottu tarjonneen talvisodan järkytyksistä toipuvalle Suomelle turvallisia ja syvältä kumpuavia "lapsellisia perustunteita", vuosisatojen aikana hyväksi havaittuja perinteitä. Elokuvan synnyttämää yhteisyyden tunnetta vahvisti tuttu tähtipari Ansa & Tauno. Tarinassa on alkuunpanevana voimana 1940-luvun Suomessa varsin konkreettisesti koettu Venäjän uhka, vaikkakin se tarinan edetessä jää taustalle. Kulkurin äiti on taasen nähty suomalaisena perusäitinä, Suomen vertauskuvana. Kulkurin valssia on pidetty aikansa ilmiönä ja sellaisenaan arvokkaana tutkimuskohteena, kuten Rovaniemen markkinoilla -elokuvaa tai Uuno Turhapuro -elokuvasarjaa.

Elokuvatutkija Anu Koivunen analysoi Kulkurin valssia Ilta-Sanomissa 3. lokakuuta 1998: "Kaikki kohtaukset rakentuvat sen ympärille, että Tauno tanssii tai laulaa. Ansakin tulee mukaan vasta puolessa välissä elokuvaa. Palossa on sensuaalista voimaa, mistä syystä katsojakokemus on niin nautinnollinen".[5] Koivunen jatkaa samassa lehdessä 24. lokakuuta 1998: "[Kulkurin valssi on] romanssien romanssi, suomalaisen elokuvan ykkösparin Ansa Ikosen ja Tauno Palon seitsemäs ja ehkä kaikkein ikimuistoisin kohtaaminen".[6]

Sininen laulu -teoksessa puolestaan kirjoitetaan: "[Kulkurin valssi oli] ajan olosuhteet muistaen melkein ironisesti nimenomaan slaavilainen romanssi ja sellaisena lempeä korvike ajan väkivaltaiselle konfliktille. Tämä laji oli tuottaja-ohjaaja Toivo Särkän, entisen venäjänkielen maisterin, erikoista taitamisen aluetta". Elokuva määritellään historiallisen melodraaman erääksi huipuksi.[7]

Alun perin Toivo Särkkä kaavaili kirjoituskilpailua Kulkurin valssista. Hän kuitenkin päätyi tilaamaan käsikirjoituksen Mika Waltarilta, jonka tehtäväksi tuli hahmotella J. Alfred Tannerin sanoittamaan valssiin pohjautuva tarina. Suomalaisen elokuvan kultaisessa kirjassa kerrotaan, että Särkkä ja Waltari kohtasivat Kouvolan junassa. Waltari vastasi elokuvamogulin ehdotukseen: "Juu, juu, kyllä minä sen teen". Hänelle maksettiin käsikirjoituksesta 50 000 mk.

Yleisömenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulkurin valssin Blu-ray-julkaisun etukansi.

Kulkurin valssia on pidetty ensisijaisesti Tauno Palon show’na. Juonta ei halunnut korostaa edes tuotantoyhtiö, joka luonnehti elokuvaa ennakkotiedoissa:

"Kiehtova venakko, tummantulinen mustalaistyttö, tähtisilmäinen sirkustanssijatar kilpailevat kulkurin rakkaudesta, mutta suloisista suloisin ja ylpeistä ylpein linnanneito valloittaa viimein hänen tulisen sydämensä omakseen."[8]

Kulkurin valssia markkinoitiin "välkehtivänä elokuvaromanssina" ja "vuoden ihastuttavimpana elokuvasatuna".[6] Ensi-iltakaupunkeja 19. tammikuuta 1941 olivat Helsinki, Tampere, Turku, Lahti, Pori, Vaasa, Kuopio sekä Hämeenlinna ja Kotka. Kolmen ensimmäisen esityskuukautensa aikana elokuva keräsi Helsingissä 160 000 maksanutta katsojaa. Koko Suomessa katsojia kertyi vuoden 1945 loppuun mennessä 1 230 993, joista aikuisia oli 1 032 220 ja alennuslippulaisia 198 773. Kaikkiaan kävijämääräksi tuli noin 1 400 000. Elokuva oli eritoten naiskatsojien suosikki. Tuottajan osuus pääsylipputuloista 1940-luvun loppuun mennessä oli 6 522 156 vmk. Elokuvan budjetti, 2 356 000 markkaa, on vuoden 2015 rahassa noin 700 000 euroa.[9]

Suomalaisilla televisiokanavilla Kulkurin valssi on vuoteen 2017 mennessä esitetty parisenkymmentä kertaa, ensimmäisen kerran 2. maaliskuuta 1958. Seitsemännellä esityskerrallaan 14. tammikuuta 1981 elokuva sai 2 238 000 katsojaa eli lähes puolet Suomen silloisesta väestöstä.[10]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulkurin valssi on julkaistu analogisessa VHS-formaatissa ja myöhemmin digitaalisena DVD:nä.[11] Vuonna 2016 Kansallinen audiovisuaalinen instituutti julkaisi elokuvan restauroituna Blu-ray-versiona, jossa on PCM Stereo 2.0 -ääni ja lisämateriaalina muun muassa elokuvan traileri.[12]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ansa Ikonen  Helena, nuori kreivitär  
 Tauno Palo  vapaaherra Arnold, "Vladimir Karpanov", "merimieslaulaja John Smith", "lakeija Arnold"  
 Regina Linnanheimo  Rosinka, kaunis mustalaistyttö  
 Elsa Rantalainen  Arnoldin äiti  
 Jalmari Rinne  mustalaisäijä Mirko  
 Uno Wikström  ruhtinas Avertsejev, kaartinupseeri  
 Jorma Nortimo  Eric, Helenan sulhanen  
 Toppo Elonperä  sirkusjohtaja Julius Meyer  
 Vilho Auvinen  Fedja, mustalaissoittaja  
 Oscar Tengström  kreivi, Helenan isä  
 Ida Appelberg  kreivitär, Helenan äiti  
 Kaarlo Kytö  Arnoldin suomalainen ystävä  
 Verna Piponius  kotiopettajatar  
 Laila Jokimo  akrobaatti Cleo  
 Lida Salin  Athalia, sirkuksen voimanainen  
 Laila Rihte  Stiina, palvelustyttö  
 Pentti Saares  mustalaisprimas  
 Jalmari Parikka  klovni, Pelle Rudi  
 Anni Hämäläinen  Nanna, vanha palvelijatar  
 Uuno Montonen  pietarilainen hovimestari  
 Anton Soini  pietarilainen tarjoilija  
 Holger Salin  santarmiupseeri  
 Rauli Tuomi  haitaristi mustalaisorkesterissa Pietarissa  
 Urho Westman  viulisti mustalaisorkesterissa  
 Boris Levitzky  laulaja mustalaisorkesterissa  
 Margareta Wasenius  mustalaistanssijatar  
 Senja Soitso  kaunis pietarilainen nainen / nainen mustalaisleirissä  
 Eino Salmi  ruhtinas Avertsejevin sekundantti  
 Kyösti Käyhkö  toinen sekundantti / mies mustalaisleirissä  
 Helmer Kaski  2. suomalainen sekundantti  
 Toivo Lehmus  Avertsejevin lääkäri  
 Veikko Laakso  kantajapoika Valkeasaaren asemalla  
 Simo Osa  konduktööri  
 herra Elo  1. santarmisotilas  
 herra Miettinen  2. santarmisotilas  
 Uno Onkinen  sirkuslainen  
 Lyyli Krogerus  nainen sirkuksen katsomossa  
 Otto Noro  sirkuksen sisäänheittäjä  
 Unto Kuhankoski  klarinetisti sirkuksen orkesterissa  
 Liisa Tuomi  sirkustyttö  
 Lydia Saxelin  sirkustyttö  
 Varma Lahtinen  mustalaisakka  
 Lennart Vaikonpää  talonisäntä  
 Hely Auvinen  nainen mustalaisharjakaisissa  
 Vili Auvinen  pikkupoika mustalaisharjakaisissa  
 Sven-Erik Forsman  mies mustalaisharjakaisissa  
 Johan Jäätiö  mies mustalaisharjakaisissa  
 Olavi Saarinen  mies mustalaisharjakaisissa  
 Ida Salmi  nainen mustalaisharjakaisissa  
 Evald Terho  mies mustalaisharjakaisissa  
 Kaarlo Saarnio  tallimies  
 Seppo Sariola  lakeija  
 Arja Niska  tyttö väentuvassä  
 Matti Aulos  häävieras  
 Ossi Korhonen  häävieras  
 Irja Kuusla  häävieras  
 Vilho Ruuskanen  häävieras  
 herra Puukilainen  sisäänryntäävä mustalainen  
 Maj-Lis Jäppinen  tunnistamaton rooli  
 Oiva Luhtala  tunnistamaton rooli  
 Emma Väänänen  tunnistamaton rooli  
 Meeri Tikkanen  tunnistamaton rooli  
 Olavi Haapalainen  Vladimir Karpanov, musiikinopiskelija  
 Arvo Kuusla  mies junassa  
 Esko Vettenranta  mustalaisnuorukainen  
 Taito Mäkelä  hanurinsoittaja  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kulkurin valssi (1941) (Taustaa) Elonet. 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 14.1.2017. (suomeksi)
  2. Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 204. Veli-Pekka Lehtola: Kuoleman ja elämän rintamat. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0.
  3. a b Arto Pajukallio, Elokuva, Kulkurin valssi, Helsingin Sanomat 25.11.2011 sivu D 5
  4. Nevalainen, Petri: Kaikkien aikojen Tauno Palo, s. 233
  5. Ilta-Sanomat Viikonvaihde, 3. lokakuuta 1998, sivu 4
  6. a b Ilta-Sanomat Viikonvaihde, 24. lokakuuta 1998, sivu 30
  7. Sininen laulu, Peter von Bagh ja WSOY 2007, sivut 184 ja 187
  8. Ilta-Sanomat Viikonvaihde, 24. lokakuuta 1998, sivu 31
  9. Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu. ISSN=1796-3524. 2015, Rahanarvonkerroin 1860–2015.] (Kertoimena vuoden 1940 rahanarvo) 15.1.2016. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 14.1.2017. (suomeksi)
  10. Kulkurin valssi (1941) (Esitystiedot) Elonet. 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 14.1.2017. (suomeksi)
  11. A-01502. Finnkino Oy. DVD-5, kuvasuhde 4:3, monoääni, tekstitys: suomi, ruotsi.
  12. Komisario Palmun erehdys, Kulkurin valssi ja muita tulossa Blu-raylle Elokuvauutiset.fi. 25.4.2016. Elokuvauutiset.fi. Viitattu 14.1.2017. (suomeksi)