Katarina kaunis leski

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katarina kaunis leski
Ohjaaja Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Toivo Särkkä
Perustuu Serpin näytelmään Katarina, kaunis leski (1948)
Tuottaja Toivo Särkkä
Säveltäjä Heikki Aaltoila
Kuvaaja Kalle Peronkoski
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Eeva-Kaarina Volanen
Martti Katajisto
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF
Ensi-ilta 17. marraskuuta 1950
Kesto 89 minuuttia
Alkuperäiskieli Suomi
Budjetti 7 666 308 vmk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Katarina kaunis leski on Toivo Särkän ohjaama suomalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1950. Se perustuu Serpin samannimiseen rokokoo-näytelmään. Elokuvan tapahtumat ajoittuvat 1790-luvun alkuun. Tyyliltään se on epookkikomedia, jonka aiheena on nuoren ja rikkaan turkulaislesken Katarina Thorwöstin hupaisat lemmenkiemurat. Vahvasti karrikoidut kilpakosijat piirittävät Katarinaa, mutta komea luutnantti sekoittaa kuviot.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Eeva-Kaarina Volanen  … Katarina Elisabet Thorwöst  
 Martti Katajisto  … Luutnantti Carl-Magnus Schildt  
 Rauha Rentola  … Mamselli Augusta E. Schenbeck  
 Jalmari Rinne  … Dosentti Torsten F. Cajalén  
 Henny Waljus  … Kreetta  
 Tyyne Haarla  … Brita-Sofia Allén  
 Unto Salminen  … pastori Daniel Manasse Martesius  
 Rakel Laakso  … Matami Hast  
 Arvo Lehesmaa  … pormestari Leevi Allén  
 Jorma Nortimo  … tuomari Warlin  
 Thure Bahne  … kapteeni Pipping  
 Leo Riuttu  … Antti  
 Eero Kilpi  … professori Johannes Thorwöst  
 Aarne Laine  … mies kapakassa  
 Matti Aulos  … tuomari  
 Leevi Linko  … oikeuden kirjuri  
 Rauni Luoma  … turkulaisnainen  
 Laina Laine  … mökineukko  
 Ida Salmi  … Heta, palvelija  
 Joel Asikainen  … haastemies  
 Mauri Jaakkola  … Mikko  
 Varma Lahtinen  … Zimmermannin leski  
 Oiva Sala  … pappi  
 Heimo Lepistö  … lainanperijä  
 Kauko Vuorensola  … tuomarin palvelija  
 Waldemar Wohlström  … panttilainaaja  
 Annie Sundman  … Carl-Magnus Schildtin isoäiti  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eletään vuotta 1790 Suomen Turussa. Nuori ja kaunis Katarina Thorwöst on mennyt naimisiin itseään huomattavasti vanhemman miehen, professori Johannes Thorwöstin kanssa. Avioliittoa kestää vuoden verran, ja Katarina jää leskeksi. Nyt hän seisoo kuuntelemassa testamentin lukua seuranaan palvelijattarensa Reetta Korhotar. Katarina perii miehensä koko omaisuuden: 40 000 taaleria ja ison kivitalon. Professorin erityisenä toiveena on, että Katarina löytäisi itselleen miehen leskivuotensa loputtua. Leskelle ilmaantuukin saman tien kaksi kosijaa, dosentti Cajalén ja pastori Martesius. Ollessaan kävelyllä Katarina kohtaa Turun akatemian uuden miekkailun opettajan, luutnantti Carl-Magnus Schildtin, jonka hän hieman aiemmin on tavannut maantiellä kaupungin lähistöllä. He eivät tunne toisiaan entuudestaan - Katarina on syntyään turkulainen ja Carl-Magnus on vasta saapunut kaupunkiin.

Cajalén ja Martesius käyvät vuorollaan kosimassa Katarinaa, mutta molemmat saavat rukkaset. Katarina ei ota kummankaan kosintaa vakavasti, nauraa vain iloisesti velikullille. Martesiuksen kosintakirjeen sanamuoto huvittaa Katariinaa eritoten: ”Ja esitän rohkean pyynnön päästä runsashyveisen rouvan ja kalliin sisaren monien tavoitteleman persoonan onnelliseksi omistajaksi.” Cajalén puolestaan antaa Katarinalle oman muotokuvansa kosintansa yhteydessä. Samana päivänä Katarina ja Carl-Magnus nähdään soutelemassa kahden kesken Aurajoella ja Turun juoruämmät saavat vettä myllyynsä. Katarina järjestää asunnossaan komeat juhlat. Juhlien ollessa parhaimmillaan Carl-Magnus saapuu toimittamaan erästä asiaa leskirouva Thorwöstille. Luutnantille on melkoinen yllätys, että Katarina on rouva Thorwöst. Katarina pyytää luutnanttia jäämään kutsuille. Kahdenkeskisen tuokion aikana Katarina ja Carl-Magnus tunnustavat rakkautensa toisilleen...he antautuvat kiihkeään suudelmaan kesäyön vienossa hämyssä.

Katarinalta kielteisen vastauksen saanut pastori Martesius tyytyy osaansa. Hän ottaa Mynämäen kirkkoherran viran ja sen mukana Zimmermannin lesken viisine lapsineen. Dosentti Cajalén ei sen sijaan luovu aikeistaan Katarinan suhteen, vaan haastaa Carl-Magnuksen kaksintaisteluun, jossa hän kuitenkin jää alakynteen. Katarina rientää keskeyttämään taistelun. Cajalén väittää, että Katarina on lupautunut naimaan hänet ja nostaa syytteen aviolupauksen rikkomisesta. Oikeudessa Martesius ja Katarinan naapuri, mamselli Eufresyne Schenbeck todistavat Katarinaa vastaan. Oikeus päättää, että Cajalénin Katarinalle antama muotokuva ei kelpaa todisteeksi kihlauksesta. Cajalén tekee valituksen hovioikeuteen. Lakimiehet määräävät, että Katarina ei saa tavata rakastettuaan ennen valituksen käsittelyä. Cajalénin pyynnöstä mamselli Eufresyne alkaa vakoilla Katarinaa miesvieraiden varalta. Tilanne muodostuu tukalaksi Katarinalle ja Carl-Magnukselle, he voivat olla yhteydessä toisiinsa vain kirjeitse. Carl-Magnus kehittelee juonen, jolla vakoilijat johdetaan harhaan. Hänen kuskinsa Antti pukeutuu luutnantin asuun ja kiinnittää tarkkailijoiden huomion itseensä. Näin Katarina ja Carl-Magnus pääsevät yön hämärässä pakenemaan luutnantin isoäidin luo Hovilan kartanoon.

Huonokuuloinen isoäiti käsittää Katarinan ja Carl-Magnuksen olevan naimisissa. Luutnantti yrittää turhaan oikoa väärinkäsitystä. Isoäidin mielestä Katarina on jo Hovilan nuori armo ja hän suorastaan vaatii Carl-Magnusta menemään samaan makuuhuoneeseen Katarinan kanssa. Cajalén katsoo, että rakastavaisten pako yön sylissä todistaa Katarinan rikkoneen hovioikeuden määräyksen. Kohtalo puuttuu peliin: Eufresyne perii enoltaan 30 000 taaleria, ja Cajalén alkaa saman tien piirittää mamsellia, jota hän aiemmin on ylenkatsonut. Hovilaan kiirii tieto, että Cajalén on perunut valituksensa hovioikeudelle. Ja niin Hovilassa voidaan aloittaa Katarinan ja Carl-Magnuksen häiden valmistelu!

Kuvausaika ja -paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katarina kaunis leski kuvattiin kesällä 1950. Souturetki Aurajoella kuvattiin Vantaanjoella Helsingin maalaiskunnassa.[1] Muinauvauspaikkoina olivat muun muassa Turku ja Porvoon vanhakaupunki. Katarinan asuintaloa esitti Porvoon Museon Edelfelt-Vallgren-museon talo Välikadulla. Helsingissä kuvauksia tehtiin Lehtisaaressa ja Herttoniemessä. Hovilan kartanoa markkeerasi Oitbackan kartano Kirkkonummella.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskriitikot suhtautuivat elokuvaan Katarina kaunis leski sangen nuivasti. Aamulehden kriitikko löysi myönteistä kerrottavaa ohjaajasta: ”Juuri tällaiset romanttis-historialliset ajankuvat ovat Toivo Särkän varsinaista ohjaajanalaa ja niiden parissa hän on päässyt erinomaisiin saavutuksiin.” Elokuva nähtiin jatkumona Särkän ohjaamille epookkiteoksille Runon kuningas ja muuttolintu ja Katupeilin takana. Yleisesti kriitikot pitivät elokuvaa heikompana kuin vuotta aiemmin valmistunutta elokuvaa Katupeilin takana, jossa pääosassa oli niin ikään Volanen ja naissivuosassa Valjus. Helsingin Sanomat piti kuvausta epäonnistuneena, Peronkoskelta oli totuttu näkemään tasokkaampaa jälkeä.[2]

Näyttelijöistä saivat risuja Volanen ja Katajisto, Rentola sitä vastoin sai ruusuja mamsellin osastaan. Kosijoiden Cajalén ja Martesius voimakkaan farssikorostuksen katsottiin suorastaan varastaneen show’n pääparilta. Camera arvioi Katajiston suoriutumista: ”Martti Katajisto luutnanttina on muhkeassa univormussaan kovasti komea, mutta hänen näyttelemisensä on usein pingoittunutta, ikään kuin itseään tarkkailevaa.” Cameran mielestä Katajisto ei edelleenkään ollut ”toteuttanut lupausta”, jonka hän antoi vahvalla Nokia-tutkielmallaan elokuvassa Ihmiset suviyössä vuonna 1948.[2]

2000-luvun kriitikko pitää elokuvaa paitsi teatraalisena, myös hentona ja tyhjänpäiväisenä.[3]

Särkän tiedetään pahoittaneen mielensä elokuvan saamasta kehnosta vastaanotosta niin, että hän ei ohjannut kolmeen vuoteen.[1]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serpin näytelmä Katarina, kaunis leski sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa 29. lokakuuta 1948. Lavalla Katarinaa tulkitsi Ansa Ikonen. Näytelmä oli kauden 1948–1949 menestyskappale.[4]

Elokuvaversiossa tapahtumat laajennettiin Katarinan asunnosta muualle Turkuun ja lähiympäristöön aina Mynämäkeä myöten. Elokuvan loppuratkaisu poikkeaa näytelmästä. Siinä on nähty piirteitä ranskalaiskomediasta La Belle aventure (1913), jonka suomenkielinen versio Ihana seikkailu sai ensiesityksensä Kansallisteatterissa 1919. Särkkä ohjasi aiheesta värielokuvan Ihana seikkailu vuonna 1962.

Pienissä, tarkemmin nimeämättömissä osissa elokuvassa ovat muun muassa Rauni Luoma, Oiva Sala ja Irja Kuusla.

Johannes Thorwöst on historiallinen henkilö: Hän oli Turussa 1700-luvun lopulla vaikuttanut liikemies.[5]

Esitykset ja julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiossa Katarina kaunis leski -elokuvaa on esitetty nimellä Katariina kaunis leski. Elokuva on julkaistu myös DVD:nä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 19.10.2011, sivu D 7
  2. a b Suomen kansallisfilmografia 4, sivut 296–298
  3. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 41/2011 sivu 21
  4. Suomen kansallisfilmografia 4, sivut 294 ja 298
  5. Suomen kansallisfilmografia 4, sivu 298

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]