Testamentti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alfred Nobelin testamentti (1895).

Testamentti (lat. testamentum < testari ’todistaa’) eli jälkisäädös on tahdonilmaisu, jolla henkilö ilmoittaa tahtonsa omaisuutensa kohtalosta kuolemansa jälkeen.

Testamentti-instituution synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmaksi säilyneeksi testamentiksi on väitetty faarao Khafrenin pojan Nekuren testamenttia, joka on kirjoitettu hänen hautakammionsa seinään vuonna 2061 eaa. Kaikkialla länsimaissa tunnettu testamentti-instituutio on kehittynyt nykyiseen muotoonsa antiikin Roomassa 300- tai 200-luvulla eaa. Testamenteista ei säädetty Roomassa lakia pitkiin aikoihin, mutta jo Kahdentoista taulun laissa noin vuodelta 450 eaa. käy epäsuorasti ilmi, että perittävä saattoi tehdä testamentin.

Katolinen kirkko edisti testamentti-instituution omaksumista keskiajalla: omaisuuden siirtäminen kirkon omistukseen oli hyvä työ, joka lyhensi kiirastulen kärsimystä. Siksi uskovan oli syytä viimeistään kuolinvuoteellaan tehdä ns. kuolemanvaraislahja eli lahja, joka astui voimaan vasta kuollessa. Sopiva oikeudellinen instrumentti oli roomalaisen oikeuden testamentti. Vanhin säilynyt suomalainen testamentti on piispa Benedictin testamentti vuodelta 1287.

Testamenttikriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Testamenttia kuvataan roomalaisen testamenttikäsityksen ja -perinteen mukaisesti oikeustoimeksi, joka on

  1. kuolemanvarainen eli sen vaikutukset alkavat vasta tekijänsä kuollessa
  2. vastikkeeton eli testamentin tekijä ei eläessään saa eikä testamentin saaja suorita testamentatusta omaisuudesta vastiketta
  3. jäämistöä eli testamentin tekijän jälkeen jäävää omaisuutta koskeva.

Lisäksi Suomen oikeusjärjestys liittää testamenttiin

  1. yksipuolisuuden eli testamentin tekijä tekee testamenttinsa yksin eikä testamentin saaja testamentintekohetkellä ole oikeustoimessa osallisena
  2. viimetahtoisuuden eli testamenttia voi tekijä vapaasti muuttaa tai sen kokonaan peruuttaa niin että se vastaa hänen viimeistä tahtoaan
  3. määrämuotoisuuden eli muotovaatimuksia.

Kriteerit eivät kuitenkaan ole yksiselitteiset eivätkä aukottomat.

Testamentti Suomen lain mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Testamenttia koskevat lainsäännökset ovat vuoden 1965 perintökaaressa (PK), erityisesti lain 9.–14. luvussa.

Testamentin voi tehdä yleensä vasta täysi-ikäisenä. 15-vuotias voi kuitenkin tehdä testamentin omaisuudesta, jonka on työllään ansainnut. Testamentin tekijällä tulee olla asiasta riittävä ymmärrys eli hänellä ei saa olla sellaista sieluntoiminnan häiriötä, joka estäisi häntä ymmärtämästä, mitä on tekemässä. Mielisairaus, alkoholismi, dementia, edunvalvonnassa oleminen tai muut vastaavat syyt eivät sinänsä tee ketään kelpaamattomaksi testamentin tekemiseen, kysymys on siitä, mitä nämä tekijät testamentin tekijän ymmärrykseen ehkä vaikuttavat.

Testamenttityypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Testamentteja on kahdenlaisia: yleistestamentteja ja erityistestamentteja eli legaatteja.

  • Yleistestamentissa testamentin tekijä määrää koko omaisuutensa tai määrätyn murto-osan siitä tietylle henkilölle. Yleisjälkisäädöksen saajasta tulee kuolinpesän osakas, joka muiden osakkaiden, kuten esimerkiksi lesken ja rintaperillisten tai muiden osakkaiden kanssa osallistuu kuolinpesää koskevaan päätöksentekoon.
  • Erityistestamentissa testamentin tekijä määrää joitakin tiettyjä esineitä (irtaimistoa tai kiinteistöjä) tai määräsumman rahaa testamentin saajalle. Erityistestamentin saaja eli legataari ei ole testamentin tekijän kuolinpesän osakas eikä osallistu pesän hallintoon. Vastaavasti hänen oikeutensa toteutetaan jakamattomasta pesästä "päältä" eli ennen perinnönjakoa.

Testamentit tai tarkemmin sanottuna testamenttimääräykset voidaan jaotella myös sen mukaan, millaisen oikeuden ne saajalleen tuovat. Tämän mukaisesti voidaan erottaa täysi omistusoikeustestamentti, rajoitettu omistusoikeustestamentti, rajoitettu omistusoikeustestamentti, käyttöoikeustestamentti ja tuotto-oikeustestamentti.

  • Täyden omistusoikeuden saava testamentinsaaja saa samanlaisen oikeudellisen aseman testamentattuun omaisuuteen kuin testamentin tekijälläkin oli. Testamentinsaaja voi siis muun ohessa käyttää ja hallita omaisuutta, hän saa omaisuuden tuoton, voi luovuttaa omaisuuden edelleen, käyttää omaisuutta luoton vakuutena ja hän voi määrätä omaisuudesta testamentilla. Täydestä omistusoikeudesta saaja maksaa perintöveron.
  • Rajoitettu omistusoikeustestamentti sisältää määräyksiä omaisuuden perättäisseuraannosta. Testamentissa siis määrätään jokin omaisuus ensin omistusoikeudella jollekin henkilötaholle (ensisaaja) ja tämän ensisaajan kuoltua toiselle henkilötaholle (toissijainen saaja). Toissijaiselle saajalle tulevaa testamenttimääräystä kutsutaan toissijaismääräykseksi. Jos testamentissa on toissijaismääräys, se estää ensisaajaa tekemästä omaisuudesta omaa testamenttia. Ensisaaja on kuitenkin omaisuuden omistaja, joten hän saa, paitsi käyttää ja hallita omaisuutta, myös myydä tai jopa lahjoittaa sen. Jos ensisaaja on lahjoittanut tai muuten suoranaisesti hukannut toissijaismääräyksen tarkoittamaa omaisuutta, on toissijaisen saajan oikeus omaisuuteen turvattu sillä, että hän voi vaatia itselleen vastiketta ensisaajan kuolinpesän muusta omaisuudesta tai lahjan saajalta. Sekä ensi- että toissijainen saaja maksavat saamanstaan omaisuudesta perintöverot.
  • Käyttöoikeustestamentti (aikaisemmin puhuttiin yleisesti hallintatestamentista) antaa saajalleen oikeuden omaisuuden käyttämiseen sen luonteen edellyttämällä tavalla sekä oikeuden omaisuuden tuottoon. Testamentatun omaisuuden omistusoikeus, jota käyttöoikeus siis rajoittaa, menee testamentin tekijän lakimääräisille perillisille tai testamentissa erikseen määrätylle taholle. Käyttöoikeuden haltija ei saa myydä tai luovuttaa hallitsemansa omaisuutta, vaan se on säilytettävä laadultaan ja määrältään muuttumattomana omistajan varalle (säilyttämisperiaate). Periaate on kuitenkin joustava: esimerkiksi pörssiosakkeet saa käyttöoikeuden haltija järkevän taloudenpidon rajoissa myydä ja sijoittaa tuottavasti ja kohtuuttomia riskejä välttäen toisin. Toinen klassinen esimerkki on maatilan rehuvarasto, jota saa hallintaoikeuden nojalla käyttää tilalla olevien eläinten ruokkimiseen. Testamentinsaajan kuollessa hänen käyttöoikeutensa lakkaa ja siirtyy omistajalle. Käyttöoikeus on henkilökohtainen; sitä ei voi luovuttaa tai tehdä siitä testamenttia. Käyttöoikeudesta ei makseta perintöveroa ja omistajankin perintöverotettavan omaisuuden arvosta vähennetään käyttöoikeuden arvo.
  • Tuotto-oikeustestamentista on kysymys, jos testamentin tekijä määrää tietystä omaisuudesta tulevan tuoton tai koron jollekin henkilötaholle määrä- tai elinajaksi ja omaisuuden hallinta- ja omistusoikeuden toiselle henkilötaholle. Jos määräystä hallinta- ja omistusoikeuden saajasta ei ole, nämä oikeudet menevät testamentin lakimääräisille perillisille. Tuotto-oikeuden lakatessa sen haltijan kuollessa tai määräajan päättyessä tuotto-oikeus siirtyy omistajalle. Tuotto-oikeuttakaan ei sen henkilökohtaisen luonteen vuoksi voi luovuttaa tai testamentata. Testamentin verotuskohtelu on samanlainen kuin käyttöoikeustestamentin.

Käyttö- ja tuotto-oikeustestamentit ovat luonteeltaan erityistestamentteja. Niiden saajat eivät siis ole vainajan kuolinpesän osakkaita.

Menettelyseikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Testamentti tulee laatia määrämuodossa. Se tarkoittaa pääsäännön mukaan testamentin tekemistä kirjallisesti (laadittavaa asiakirjaa kutsutaan testamenttiasiakirjaksi) ja sen omakätistä allekirjoittamista kahden esteettömän, vähintään 15-vuotiaan todistajan ollessa yhtäaikaisesti läsnä ja todistajien vahvistaessa testamentin omilla allekirjoituksillaan. Todistajille ei kuitenkaan tarvitse esittää testamentin sisältöä. Riittää että he tietävät kyseessä olevan testamentin. Tietyissä olosuhteissa määrämuodosta voidaan poiketa, jolloin kyse on hätätilatestamentista. Testamentti on siis eri käsite kuin testamenttiasiakirja.

Testamentissa voidaan ennakolta rajata edunsaajan puolison avio-oikeutta testamentilla tulleeseen omaisuuteen.

Keskinäinen testamentti on kahden tai useamman testamentin yhdistelmä. Tyypillisesti keskinäisessä testamentissa aviopuolisot testamenttaavat toisilleen omaisuutensa käyttö-, hallinta- tai omistusoikeuden; usein tarkoituksena on, että omaisuus jaetaan rintaperillisille vasta, kun molemmat puolisot ovat kuolleet. Myös muut kuin puolisot voivat tehdä keskinäisen testamentin.

Testamentin saajan tulee saattaa testamenttiin perustuva oikeutensa voimaan erityisessä selvitysmenettelyssä. Hänen tulee antaa testamentti tiedoksi jokaiselle perilliselle. Tämä tapahtuu siten, että jokaiselle perilliselle erikseen annetaan todisteellisesti tiedoksi oikeaksi todistettu jäljennös testamentista. Tiedoksiannon tapahduttua perillisellä on mahdollisuus kuuden kuukauden kuluessa moittia testamenttia nostamalla testamentisaajaa vastaan kanne vainajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Jos moitekanne hyväksytään, testamentti käy pätemättömäksi; jos kanne hylätään, testamentti tulee lainvoimaiseksi ja testamentin saajan oikeus astuu voimaan. Jos moitekannetta ei määräajassa nosteta, testamentti tulee määräajan päättyessä lainvoimaiseksi. Toinen vaihtoehto on, että perillinen hyväksyy testamentin suoraan, jolloin testamentti tulee heti lainvoimaiseksi. Hyväksymisen voi tehdä, vaikka testamentin tiedoksiantoakaan ei olisi tapahtunut.

Perittävän rintaperillisillä on oikeus saada jäämistöstä lakiosaksi kutsuttu määräosa mahdollisesta testamentista huolimatta. Lakiosa on puolet siitä perintöosasta, jonka rintaperillinen perimysjärjestyksen mukaan saisi, jos testamenttia ei olisi tehty. Testamentilla ei siis tästä osasta voi määrätä, mikäli perilliset vaativat lakiosaansa. Lakiosaa tulee kunkin perillisen erikseen vaatia lakiosailmoituksella, joka tulee antaa todisteellisesti testamentin saajalle kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti on annettu perilliselle tiedoksi.

Testamenttia ei ole pakko ottaa vastaan. Testamentin saaja voi pysytellä passiivisena ja jättää tiedoksiannot suorittamatta tai nimenomaisesti kuolinpesälle tai perillistaholle näin ilmoittaa. Testamentin voi ottaa vastaan halutessaan myös osittain.

Testamenttiin voi halutessaan liittää määräyksiä esimerkiksi omasta hoidostaan siltä varalta, ettei asianosainen myöhemmin enää pysty tahtoaan ilmaisemaan, tai määräyksiä hautajaisten järjestelystä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aarnio, Aulis & Kangas, Urpo: Suomen jäämistöoikeus II: Testamenttioikeus. 4., uudistettu laitos. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1305-6.
  • Norri, Matti: Perintö ja testamentti: Käytännön käsikirja. Helsinki: Talentum, 2007. ISBN 978-952-14-1137-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]