Suomisen perhe (elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomisen perhe
Ohjaaja Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Toivo Särkkä
Tuttu Paristo
Tuottaja Toivo Särkkä
Säveltäjä Martti Similä
Kuvaaja Kalle Peronkoski
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Hannu Leminen
Pääosat Yrjö Tuominen
Elsa Turakainen
Sirkka Sipilä
Maire Suvanto
Lasse Pöysti
Siiri Angerkoski
Eine Laine
Unto Salminen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 2. maaliskuuta 1941
Kesto 105 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Suomisen Ollin tempaus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Suomisen perhe Svensk Filmdatabasissa (englanniksi)

Suomisen perhe (Familjen Suominen) on Toivo Särkän ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1941. Nimimerkki Tuttu Pariston luoma viisihenkinen helsinkiläinen porvarisperhe kotiapulaisineen oli tullut tutuksi jo radion kuunnelmista. Suomisen perhe ajoittuu kevääseen ja kesään 1940. Elokuva sai neljä jatko-osaa 1940-luvulla ja aiheeseen palattiin vielä vuonna 1959. Suomisen perhe esittelee aikansa perheihanteen, johon kuitenkin kohdistuu vakava uhka. Perheen isä sekaantuu osakekeinotteluun ja vaarantaa perinteiset perhearvot.

Ajatus Suomisen perheen elokuvasovituksesta oli peräisin kuunnelmasarjan kirjoittajaparilta Elsa Soinilta ja Seere Salmiselta. Ohjaaja Toivo Särkkä muokkasi alkuperäiskäsikirjoituksen kuvausasuun. Radiossa Suomisten poikaa Ollia oli esittänyt 33-vuotias Arvo Kuusla ja tytärtä Pipsaa hänen 36-vuotias puolisonsa Irja Kuusla. Elokuvaan Irja Kuuslan tilalle kiinnitettiin 10-vuotias Maire Suvanto, joka löytyi sanomalehdissä kesäkuussa 1940 julkaistun ilmoituksen perusteella kuten myös Ollin osaan 13-vuotias Lasse Pöysti, jonka oma aktiivisuus tarjokkaana ratkaisi asian lopullisesti. Ollin osaan oli ollut kaikkiaan lähes 250 tarjokasta.[1]

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomisen perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Yrjö Tuominen  … Väinö Suominen  
  Elsa Turakainen  … Aino Suominen  
  Sirkka Sipilä  … Elina Suominen  
  Maire Suvanto  … Pipsa Suominen  
  Lasse Pöysti  … Olli Suominen  

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Siiri Angerkoski  … Hilda  
  Eine Laine  … Sofia Suominen  
  Unto Salminen  … Lasse Lehtovaara  
  Anni Hämäläinen  … Kerttu  
  Joel Rinne  … Sam Nelson eli Sami Nenonen  
  Emmi Jurkka  … Telma Nelson  
  Arvo Kuusla  … elokuvaohjaaja  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisota on juuri päättynyt, ja kevät 1940 koittaa. Helsingin Töölössä asuvalle Suomisen perheelle kevät tuo yllättäviä elämänmuutoksia. Isä Väinö Suominen on valtion virkamies, äiti Aino Suominen on hyveellinen kotirouva, jota avustaa perheen monivuotinen kotihengetär Hilda. Perheen esikoinen Elina valmistautuu ylioppilastutkintoon ja ihastuu suunnattomasti opiskelija-Lasseen, joka on vuokralaisena Väinön äidin, Sofia Suomisen asunnossa. Isoäiti-Sofia on leskeksi jäätyään muuttanut Töölöön maalaispappilasta, ja hän jakaa auliisti neuvojaan Suomisen jälkikasvulle. Hänellä on vastaus kaikkiin ongelmiin, kuten ihanne-isoäidillä ainakin. Suomisen nuoremmat lapset Olli ja Pipsa ovat viettäneet poikkeusolojen johdosta koulutonta kevättä. Talvisodan aikana Olli toimi esikunnan lähettinä, ja Pipsa oli pikkulottana, mutta nämä tehtävät jäivät rauhan myötä. Isä-Suominen komentaa lapset opiskelemaan omin päin, mutta siitä ei tahdo tulla mitään. Ja Ollin pitäisi vielä oppia käyttämään kirjakieltä ainakin isälleen puhuessaan.

Elokuvan johtolankana on osakekeinottelu. Väinö tapaa amerikansuomalaisen Sam Nelsonin, joka houkuttelee hänet osakekauppoihin. Moiseen tottumattoman Väinön liiketoimet alkavat yllättävän myönteisesti. Hän tekee sievoisia summia Kuparivaaran osakkeilla. Hän ostaa vaimolleen hienoja hopea-astioita syntymäpäivälahjaksi. Ainon syntymäpäiviä vietetään perheen kesäasunnolla Kesärannassa Suomen lipun liehuessa ja laulun raikaessa. Kesäasuntoa esittää ohjaaja Särkän asuintalo Helsingissä Marjaniemenranta 2:ssa. Ainon lapsuudenystävä ja Elinan kummitäti Kerttu piipahtaa Kesärannassa ja hänelle Väinö innostuu kertomaan, mitä kaikkea uutta huvilalle rakennetaan osakkeista saaduilla voitoilla: marmoriportaat ja suihkulähde ainakin on kaavailuissa. Elinan ja Lassen romanssi saa tuulta purjeisiinsa Kesärannan maisemissa, mutta eräänä myrsky-yönä Elina viipyy niin myöhään ulkona, että vanhemmat huolestuvat. Väinö hermostuu, kun käy ilmi että hänen tyttärensä on ollut Lassen seurassa...ehkäpä heinäladossa sadetta pitämässä.

Väinö palaa Helsinkiin ennen muuta perhettä ja panee toimeksi. Suomisten asunto remontoidaan, ja vanhat huonekalut väistyvät uusien tieltä. Aino ja Hilda järkyttyvät nähdessään sekasotkun, Aino ei pidä lainkaan rahalla leventelystä. Perheeseen palkataan myös hieno sisäkkö, jota Hilda pitää pelkkänä hepsankeikkana. Aino alkaa epäillä, että Sam Nelsonin vaimo Telma Nelson olisi vietellyt hänen miehensä. Hän ei pidä Nelsonin pariskunnasta eikä luota heihin. Aino purkaa tuntojaan Sofia-anopilleen sekä Kertulle. Ennen pitkää Väinön sijoitusonni kuitenkin kääntyy, ja hän menettää perheen säästörahat tuottamattomaan metsään. Suomisen lapset alkavat esittää vaatimuksia Väinölle: pitäisi ostaa sitä ja pitäisi ostaa tätä! Kaiken huippuna Olli haluaa 20 000 markkaa ja ilmoittaa lopettavansa koulunkäynnin tyystin. Rahat menettänyt Väinö hermostuu jälkikasvuunsa. Sofia auttaa selvittämään tilannetta. Hän painottaa pojalleen Väinölle, että tärkeintä on, ettei kunnia ole mennyt rahojen myötä. Väinöllä on yhä työpaikka ja perhe. Aino ei ole lainkaan järkyttynyt säästöjen menetyksestä vaan helpottunut siitä, että hänen miehellään ei ole suhdetta Telman kanssa. Perhe on vahvistunut vaikeuksista, ja kaikki palaa ennalleen. Ja torstaisin syödään Hildan keittämää hernekeittoa kuten aina ennenkin.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden Suomen kriitikko kirjoitti elokuvasta tuoreeltaan: "SF:n Suomisen perhe astui eilen koko Suomen kansan, niin nuorten kuin vanhojenkin sydämiin." Kaikkiaan Suomisen perhe -elokuvat saivat aikalaiskriitikoilta varsin suopeita arvosteluja. Ilta-Sanomissa kehuttiin lapsinäyttelijöitä: "Sitten kuopukset Olli ja Pipsa --- kas siinä vasta veikeä pari, kerrassaan riemastuttavat pienet "pyrstötähdet", jotka kainostelemattomalla ja välittömällä - tai sanoisinko pikemminkin: mukana elämisellään - valloittavat katsojan heti ensi hetkestä saakka."[2]

Elokuvan televisioesitykset myöhempinä vuosikymmeninä ovat avanneet siihen uusia näkökulmia. Ilta-Sanomien kriitikko Heikki Kataja kirjoitti vuonna 1977 melko tylysti: "Aikanaan niin rakastetulle Suomisen perheelle eivät kuluneet vuodet ole olleet hyväksi. Tänään ja näinä vuosikymmeninä sillä on vain muistoarvoa." Turun Sanomien Tapani Maskula arvioi vuonna 1992, että "Suomisen perhe on elokuvana pelkästään jäykkää teatteria, mutta teoksen ansiot ovatkin enemmän historiallisia kuin taiteellisia. Se tarjoaa oivallisen näytteen suomalaisen keskiluokan elämäntavasta juuri niin säädyllisessä ja viattomassa elämäntavassa kuin millaisena sitä haluttiin tuolloin markkinoida."[3]

Vuoden 2012 televisioesityksen yhteydessä julkaistussa arvioissa eräs kriitikko luonnehti elokuvaa herttaisen opettavaiseksi.[4]

Suomisen perhe -elokuvan suosio jäi kuitenkin keskiarvojen alapuolelle. Todellisuudessa elokuvan perhe oli kaukana silloisesta tilastollisesta keskivertokansalaisesta, joka asui kelirikkoisten kärryteiden varrella maaseutumökissään vailla mitään nykyajan mukavuuksia. Valtaosa kaupunkilaisistakin oli ahtaasti ja vaatimattomasti elänyttä työväestöä, jonka kosketuspinnat Suomisten kuvioihin olivat ohuita. Oppikoulua käyvät lapset, kotiapulainen ja hieno kesähuvila työnsivät perhettä ns. ylemmästä keskiluokasta kohti vallasväkeä. Elokuvan herraskaisuuden tuottamat mahdolliset ongelmat yleisömäärissä huomioitiin perheen seikkaillessa valkokankaalla seuraavan kerran, mikä tapahtui marraskuussa 1942 elokuvassa Suomisen Ollin tempaus.[5]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomisen perheen kuvausaika oli 1. elokuuta 1940 – 24. tammikuuta 1941. Yle TV2 esitti lapsinäyttelijöiden kesäsarjan vuonna 1997. Helsingin Sanomien Jussi Karjalainen kiitti Suomisen perhe -elokuvia hauskoiksi. Aiemmin vanhentuneiksi sanotut elokuvat olivat jälleen päässeet suosioon. Radiosta elokuviksi muuttuneet tarinat ovat saaneet oikeamman ikäiset näyttelijät. Radiossa Ollia ja Pipsaa oli esittänyt kolmikymppinen pariskunta, Arvo ja Irja Kuusla. [6]

Vuoden 1945 loppuun mennessä Suomisen perhe oli kerännyt 334 265 maksanutta katsojaa. Elokuvan ensimmäinen televisioesitys oli 16. marraskuuta 1957. Se oli ensimmäinen Suomen Television lähettämä suomalainen elokuva.[7] Suomisen perhe on mustavalkoinen ja se on julkaistu DVD:nä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen kansallisfilmografia, osa 2 (vuosien 1936–1941 elokuvat), s. 664. Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1582-5.
  2. Lasse Pöysti, Lassen oppivuodet, 1990, Otava, ISBN 951-1-11235-X, sivut 73 ja 74
  3. Suomen kansallisfilmografia, osa 2, s. 663.
  4. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 16.1.2012, sivu D 7
  5. Timo Kilpi: Eri kiva!. Tähdet: Ilta-Sanomien erikoislehti 13. lokakuuta 2016, s. 60–63. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy.
  6. Jussi Karjalainen, Kansalaistaito kymmenen, Helsingin Sanomat 8.6.1997
  7. Suomen kulttuurihistoria 4, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2004, ISBN 951-31-1845-2, sivu 400

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]