Emmi Jurkka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Emmi Jurkka
Emmi Jurkka 1930-luvun alussa
Emmi Jurkka 1930-luvun alussa
Syntymäaika 21. huhtikuuta 1899
Syntymäpaikka Helsinki, Suomi
Aktiivisena 1919–1980
Kuolinaika 17. lokakuuta 1990 (91 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki, Suomi
Oikea nimi Emmi Irene Jurkka
Muut nimet ent. Bergström, o.s. Tuomi
Ammatti näyttelijä, teatterinjohtaja
Puoliso Eino Jurkka
Lapset Sakari, Jussi, Vappu
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas
Palkinnot

Pro Finlandia 1954
Ida Aalberg 1977

Emmi Irene Jurkka (o.s. Bergström, vuodesta 1906 Tuomi; 21. huhtikuuta 1899 Helsinki17. lokakuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja teatterinjohtaja. Hän oli Jurkan laajan teatterisuvun kantaäiti ja teki rooleja näyttämöllä yli 80-vuotiaaksi asti. Hän näytteli myös elokuvissa ja televisiossa.

Teatteriin Emmi Jurkan vei jo sukutausta: hänen isänsä suvussa oli näyttelijöitä ja sisaruksista kolme toimi teatterissa. Näyttelijät Valter ja Arvi Tuomi olivat hänen veljiään. Hänen puolisonsa Eino Jurkka oli näyttelijä, kaikki heidän kolme lastaan valitsivat urakseen näyttämön ja myös seuraavassa polvessa on näyttelijöitä.

Uransa aikana Emmi Jurkka näytteli yli kymmenessä teatterissa. Hän aloitti 16-vuotiaana harrastajateatterin avustajana. Kansan näyttämöltä hän sai ensimmäisen välikirjansa vuonna 1919. Tämän jälkeen hän näytteli Helsingin lisäksi Oulussa ja Viipurissa sekä Turun Teatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa. Vuonna 1931 hän siirtyi Helsinkiin Koiton Näyttämölle, jossa hän esiintyi joissakin miehensä Eino Jurkan ohjaamissa näytelmissä. Hän oli myös kiinnitettynä Suomen Kansallisteatterissa, Radioteatterissa ja Intimiteatterissa. Näyttämökiertueita hän teki eri puolille Suomea.

Intimiteatterissa Jurkka näytteli yhdessä miehensä ja poikiensa Sakarin ja Jussin kanssa. Myös Jurkkien tytär Vappu oli näyttelijä. Näyttelijä Rauli Tuomi oli hänen veljenpoikansa ja veljentytär Liisa Tuomi toimi niin ikään näyttelijänä. Hänen tunnettuja lapsenlapsiaan ovat Laura Jurkka, Mikko Jurkka, Timo Jurkka ja Ville Sandqvist.

Emmi Jurkka oli suomalaisen näyttämötaiteen legenda, valloittavan valovoimainen ja monipuolinen näyttelijä, ja teki harvinaisen rikkaan ja pitkän teatteriuran, joka kesti yli kuusi vuosikymmentä. Teatteri nousi aina perhe-elämän yläpuolelle, ja Jurkkien lapset kasvoivat lähinnä kotiapulaisten huostassa, vanhemmat olivat harvoin kotona. Emmi Jurkka ei mieltänyt itseään äidiksi; Vappu Jurkan mukaan äiti sanoi olevansa kolmelle lapselleen kaveri, jota myös kutsuttiin vain Emmiksi.

Jurkan laajan näyttelijäsuvun oma, Helsingin ensimmäisiin kuuluva ja yhä toimiva huoneteatteri Teatteri Jurkka perustettiin 1953, ja Emmi Jurkka oli sen kantava voima ja johtaja 1953–1974 ja 1976–1981. Teatterissaan Emmi Jurkka esiintyi sekä näyttelijänä että ohjaajana. Hänen sydäntään lähellä olivat nuoret näyttelijät, joiden uran alkua hän halusi tukea. Jurkka esitti myös useita operettirooleja hurmaten muun muassa Iloisen lesken Sylva Varescuna 1970-luvulla. Vielä yli 80-vuotiaana hän esitti yksinpuheluita. Emmi Jurkan näyttelijänlaadulle oli ominaista, että hän ei juuri tarvinnut ohjaajaa, vaan hän rakensi roolitulkintansa sisältäpäin.[1]

Pro Finlandia -mitalilla Jurkka palkittiin vuonna 1954, ja hän sai elinaikanaan paljon kunnianosoituksia. Vuonna 1977 hän sai yhdessä Ella Erosen kanssa ensimmäisen Ida Aalberg -palkinnon. Kirjailija Outi Pakkanen kirjoitti Emmi Jurkasta muistelmateoksen Rakas Emmi vuonna 1984.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emmi Jurkan vanhemmat olivat Gustav Robert Bergström ja Emma Tuominen. He muuttivat sukunimensä Tuomeksi vuonna 1906 – Tuomi oli mukaelma Emman tyttönimestä. Emmi syntyi kolmanneksi perheen seitsemästä lapsesta.[2] Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, Leo Robert Arvid (Arvi) ja Valter Bernhard, sekä nuorempi sisko, Aino Johanna, joka nuoruudessaan näytteli Koiton Näyttämöllä sivuosia. Muut Emmin nuoremmista sisaruksista kuolivat varhain: Naima Johanna menehtyi nelivuotiaana kuumetautiin, Yrjö Ilmari puolestaan kuoli heti syntymänsä jälkeen. Lisäksi perheeseen syntyivät kaksoset Laura ja Lauri, joista ensin mainittu menehtyi vauvaiässä. Laurilla ilmeni selkeitä näyttelijänlahjoja, ja hän toimi muutamaan otteeseen avustajana Koiton Näyttämöllä, kunnes kuoli 24-vuotiaana tuberkuloosiin. Neljä ensimmäistä lasta elivät pitkälle aikuisikään asti, vanhimmiksi elivät Emmi sekä Aino-sisar.[3]

Tuomet asuivat Helsingin Kampissa, ensin Eerikinkadulla ja sitten Uudenmaankadulla, josta Emmi Tuomi muutti pois 20-vuotiaana. Hänen välittömin lapsuudenympäristönsä oli ahtaasti asuttu puutalokortteli, johon kuului useiden eri ammattien harjoittajia runsaine lapsikatraineen.[4] Emmi Tuomi aloitti koulutiensä Lapinlahdenkadun "pikkukoulussa" seitsenvuotiaana. Hän oli lahjakas oppilas, mutta taloudellisista syistä hän ei jatkanut oppikouluun, vaan aloitti 13-vuotiaana opiskelun ammattikoulun kaksivuotisella liinavaatelinjalla. Myöhemmin elämänsä tiukkoina aikoina Emmi Jurkka paikkasi horjuvaa talouttaan ompelutaitonsa avulla.[5]

Ammattikoulun jälkeen Emmi Tuomi työskenteli vuoden verran Valistuksen kirjansitomossa ja muutaman viikon eräässä kahvilassa tarjoilijana. Sen jälkeen hän aloitti työn kenkäkauppa Pallaksessa Siltasaaressa. Työt kenkien parissa päättyivät siihen, kun Pallaksen omistaja vaihtui ja uusi omistaja kohteli Emmiä kaltoin. Nuoruuden lyhyiden työjaksojen jälkeen Emmi Tuomen näyttämöharrastuksesta alkoi kehkeytyä kokopäivätyö, hän oli toiminut jo tovin aikaa Koiton Näyttämön avustajana.[6]

Emmi Tuomen vanhemmat muuttivat Hietaniemeen Suomen sisällissodan jälkeen. Gustav Robert Tuomi kuoli vuonna 1922 ja Emma Tuomi kolme vuotta myöhemmin. Sisällissodasta Tuomet pyrkivät pysymään syrjässä. Valter Tuomi toimi tosin jossain vaiheessa miliisinä punaisten joukossa, Arvi Tuomi taas oli valkoisten puolella. Vastakkainasettelusta huolimatta perheenjäsenten välit säilyivät hyvinä. Emmi Tuomella oli jossain määrin sympatioita punaisia kohtaan, mutta hän oli täysin epäpoliittinen henkilö niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin.[7]

Teatteriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920- ja 1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomen perhettä yhdisti intohimo teatteritaiteeseen. Myös Emmi Tuomen serkut, hänen setänsä Teodor Bergströmin lapset Ertta Virtamo ja Rafael Bergström työskentelivät näyttelijöinä. Emmi Tuomi aloitti näyttelijäntyöt Kansan Näyttämöllä vuonna 1919. Kautena 1920–1921 hän sai ensimmäisen näyttelijävälikirjansa, joten hän oli teatterikoulutuksen puuttumisesta huolimatta ammattinäyttelijä.[8] Tuomen varhaisia näyttelijäntehtäviä olivat Seitsemän veljeksen Venla ja yksi Mustalaisruhtinattaren kuudesta Grisettitytöstä. Jälkimmäisestä näytelmästä muodostui hänen uransa kannalta merkittävä: hän näytteli operetin eri rooleja vuosikymmenten varrella ja nimiroolia ruhtinattarena Teatteri Jurkassa vielä 1970-luvulla.[9]

Emmi Tuomen ura Kansan Näyttämöllä päättyi teatterin talousvaikeuksiin ja hän siirtyi Tampereen Työväen Teatteriin. Samoihin aikoihin Emmi Tuomi seurusteli tulevan miehensä, näyttelijä Eino Jurkan kanssa. Pariskunta avioitui vuonna 1922; suuria häitä ei pidetty, vaan naimisiinmeno hoidettiin maistraatissa näytelmän harjoitustauolla. Tuore aviopari suuntasi Ouluun: Eino Jurkka oli saanut paikan Oulun Työväen Näyttämön johtajana ja Emmi Jurkka sai kiinnityksen samaisen teatterin näyttelijäksi.[10]

Jurkkien esikoinen, Heikki Sakari, syntyi Oulussa syyskuussa 1923. Seuraavana vuonna Emmi ja Eino Jurkka saivat näyttelijänpaikat Viipurin Näyttämöltä. Viipuri oli eloisa teatterikaupunki ja huomattavasti Oulua suurempi ja kansainvälisempi.[11] Viipurin Näyttämölle Emmi Jurkka oli kiinnitettynä vuosina 1924–1928. Työtahti oli hektinen, kuten suomalaisissa teattereissa ylipäätään. Jurkka näytteli muun muassa suosikkinäytelmässä Pohjalaiset ja Bajadeerissa, missä hän vuorotteli Marietten roolissa kälynsä Santa Tuomen kanssa. Kymmenvuotistaitelijajuhlassaan Jurkka näytteli operetissa Iloinen leski Hanna Glavarin osassa.[12] Eino Jurkan ohjaama Peer Gynt oli sekä kaupallinen että taiteellinen napakymppi: näytelmää esitettiin yli 70 kertaa, Emmi Jurkalla oli Vihreäpukuisen rooli vuorotellen Elli Rannan kanssa.[13] Peer Gyntin kesäkiertueen aikana Emmi Jurkka löysi oman puheäänensä, matalan ja täyteläisen, siihen saakka hänen äänensä oli ollut aavistuksen kypsymätön.[14]

Viipurin vuosina, marraskuussa 1927, syntyi Jurkkien tytär Vappu Sinikka.

Kun Eino Jurkan johtajanpesti Viipurin Näyttämöllä päättyi, pariskunta muutti Turkuun. Turun Teatteri oli juuri saanut uuden, Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen. Jurkkain kuopus, Jussi Tapani, syntyi kesäkuussa 1930. Turun kausi kesti vuodesta 1928 vuoteen 1931. Turusta Jurkat siirtyivät Helsinkiin. Eino Jurkka oli saanut johtajan paikan Koiton Näyttämöltä, josta oli tehty ammattiteatteri. Emmi Jurkka kiinnitettiin näyttelijäksi samaiseen teatteriin.[15] Koitossa Emmi Jurkka sai merkittäviä rooleja ja tässä vaiheessa uraa kriitikot tunnustivat hänen taiteellisen lahjakkuutensa. Hän näytteli muun muassa Tolstoin Ylösnousemuksessa Katjušaa.[16] Eino ja Emmi Jurkka ottivat avioeron vuonna 1931.

Emmi Jurkka siirtyi Suomen Kansallisteatteriin vuonna 1933. Hän sai suuria rooleja, kuten vaimon osan Kaj Munkin näytelmässä Sana, mutta ei kokenut teatterin ilmapiiriä omakseen.[17] Jurkka jätti Kansallisteatterin 1935, jonka jälkeen hän aloitti työt Helsingin Kansanteatterissa. Siellä hän näytteli muun muassa Maria Stuartin roolin ja pääosan Aino Kallaksen Sudenmorsiamessa.[18] Hella Wuolijoen Niskavuoren naisissa Jurkka teki Telefuuni-Santran roolin ja sai yleisön ratkeamaan riemusta.[19]

Kaksikymmenvuotistaiteilijajuhlassaan Emmi Jurkka näytteli nimiosan Wuolijoen Juurakon Huldassa. Kappale oli sekä yleisö- että arvostelumenestys.[20] Jurkan Kansanteatterin kausi päättyi vuonna 1940.

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan kuukausina Emmi Jurkka lapsineen oli evakossa Jämsässä.[21] Perheellä oli paikkakunnalle verisiteitä, sillä Eino Jurkan äiti Rosa oli sikäläisen Saaren kartanon tytär.[22] Jatkosodan vuosina Emmi Jurkka näytteli Tampereen Teatterin riveissä. Hän sai hyviä roolitehtäviä, mutta ei viihtynyt Tampereella. Tällöin lapsista nuorin, Jussi, muutti hänen mukanaan kaupunkiin.[23] Samaan ajankohtaan sattui Emmi Jurkan rakkaussuhde taiteilija Arvid Bromsin kanssa. Suhde kuitenkin kariutui.[24]

Jurkan viisihenkinen perhe teki ensimmäisen ja ainoan yhteisen kesäkiertueensa 1945. Näytelmänä oli Isontalon Antti ja Rannanjärvi ja se menestyi erinomaisesti.[25] Kaudella 1944–1945 Emmi Jurkka näytteli vierailijana veljensä Arvi Tuomen luotsaamassa Helsingin Työväenteatterissa ja kaudella 1945–1946 niin ikään vieralijana Suomen Työväen Teatterissa. Lisäksi hän kierteli ympäri Suomea pienimuotoisten monologiesitysten merkeissä, jotka eivät saavuttaneet yleisön suosiota.[26]

1940-luvun loppu oli Emmi Jurkalle vaikeaa aikaa. Hän oli perheensä päähuoltaja ja ainaisten taloushuolien rasittama. Hänen pestinsä Suomen Työväen Teatterissa päättyi siihen, kun ex-puoliso Eino Jurkka jätti teatterin.[27] Vuosina 1947–1948 Emmi Jurkalla oli kiinnitys Radioteatteriin, joka oli hänelle eräänlainen säännölliset ansiot taannut hätäapu. Radiossa hän esitti erinäisiä monologeja.[28]

Emmi Jurkka oli mukana perustamassa Intimiteatteria 1940-luvun lopulla. Hankkeen alkuunpanija oli Mauno Manninen. Myös Jussi Jurkka liittyi samaan teatteriin; äidin ja pojan rooliasetelma oli useissa teoksissa äiti ja poika, kuten Jean Cocteaun tragikomediassa Kurittomat vanhemmat. He näyttelivät erinomaisesti yhteen, eikä nuori Jussi Jurkka tullut missään vaiheessa liian riippuvaiseksi äidistään, kuten eräät kriitikot varoittelivat. Kurittomien vanhempien ensi-ilta on mainittu yhdeksi Suomen teatterihistorian odotetuimmista ja siihen oli ladattu suuret ennakko-odotukset.[29] Vastaanotto oli lopulta tyly, ainoastaan näyttelijät saivat myönteistä kritiikkiä.[30]

Näytelmässä Britannicus Emmi Jurkka näytteli Agrippinaa. Britannicus sai ristiriitaiset arviot; Emmi ja Jussi Jurkan näyttelijäntyöt arvioitiin jälleen erinomaisiksi, amatööri Jouni Kaarnakari ei sen sijaan vakuuttanut pääosassa. Ohjaaja Mauno Manninen oli matkustanut Emmi Jurkan, Jussi Jurkan ja Tiina Rinteen kanssa Roomaan hakemaan syvyyttä Britannicuksen tulkintaan, mutta näytelmästä ei muotoutunut Mannisen toivomaa merkkitapausta.[31] Emmi Jurkan Intimiteatterin kautta kesti vuodesta 1949 vuoteen 1953.

Teatteri Jurkka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Kyllä Teatteri Jurkka on ollut minun neljästä lapsestani se kaikkein rakkain.”

– Emmi Jurkka kirjassa Rakas Emmi, s. 229

Oma teatteri oli siintänyt Emmi Jurkan mielessä tuon tuostakin: Huoneteatteri Jurkka aloitti toimintansa Helsingin Kruununhaassa vuonna 1953. Intimiteatterissa Jurkka oli tuossa vaiheessa lähinnä vieraileva tähti, Teatteri Jurkka sai alkusysäyksensä puolestaan siitä, että näytelmälle Neiti Julie tarvittiin esityspaikka.[32] Teatteri Jurkan perustamisen keskeisiä syitä olivat niin ikään riittävän harjoitusajan ja näyttelijän sisäisen näkemyksen turvaaminen.[33] Neiti Julien ensi-ilta 9. marraskuuta 1953 oli menestyksekäs.[34] Teatteri Jurkalle Emmi Jurkka asetti vain yhden päämäärän: tehdä mahdollisimman hyvää teatteria omilla ehdoillaan.[35]

Teatteri Jurkan virallinen avajaisnäytelmä oli komedia Että en unohtuisi.[36] Emmi Jurkka teki teatterissaan melko rohkeita näytelmävalintoja, kuten Eino Leinon lähes tuntemattomaksi jääneen teoksen Johan Wilhelm. Lisäksi hän teki ennakkoluulottomia sovituksia yhdysvaltalaisista nykydraamoista. Nelikymmenvuotistaitelijajuhlansa näytelmäksi Jurkka valitsi Leinon monologinäytelmän Puolan paanit ja sai jälleen taiteellisen voiton roolityöstään.[37]

1960-luvulla Teatteri Jurkasta puhuttiin usein ”Emmin teatterina”. Emmi Jurkan saamat arvostelut olivat lähes yksinomaan myönteisiä.[38] 1970-luvun taitteessa Jurkka teki jälleen rohkean valinnan. Hän näytteli primadonna Sylva Varescun osan Emmerich Kálmánin operetissa Mustalaisruhtinatar. Operetin soveltuvuutta huoneteatteriin epäiltiin, mutta siitä tuli suuri menestys. Jurkan vastanäyttelijänä oli Ossi Ahlapuro. Helsingin Sanomien Sole Uexküll kirjoitti: "Verraton, uskomaton Emmi! Teatterin suurkaupungeissa hänen Sylva Varescunsa myytäisiin yks' kaks' loppuun kuukausimääriksi. Kiiruhtakaa jonoon Vironkadulle!"[39]

Emmi Jurkka peräänkuulutti näyttelijäntyöltä vaistonvaraista herkkyyttä, jota hänen mielestään ei enää ollut sen enempää teatterikoulutuksessa kuin esityksissäkään. Hänen mukaansa useat hyvätkin näyttelijät tulkitsivat pitkistä harjoitusajoista huolimatta lähinnä omia ajatuksiaan, eivät kirjailijan luomaa henkilöä. Teatteri Jurkassa oli paljon nuoria näyttelijöitä, joille oli annettava koulutusta työn ohessa. Eräässä vaiheessa Jurkka kaavaili oman teatterikoulun perustamista ohjaaja Verna Piponiuksen kanssa, mutta suunnitelmat eivät edenneet.[40]

Uransa lopussa Emmi Jurkka näytteli yhden naisen näytelmässä Hummeri. Arvostelut olivat totuttuun tapaan ylistäviä. Kesäkuussa 1980 hän halvaantui onnettomuudessa Ohkolan mökillään ja teatteriura sai jäädä.[41] Saatuaan vielä toisen halvauksen hän tuli täysin liikuntakyvyttömäksi ja vietti lopun aikansa sairaalassa vuoteenomana, kunnes kuoli 91-vuotiaana vuonna 1990.

Elokuva- ja televisioura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emmi Jurkka vuonna 1966.

Koko kansalle tutuksi Emmi Jurkka tuli televisiotöistään sekä lukuisista elokuvarooleistaan. Televisio taltioi useita hänen yhden naisen esityksiään, ja hänet muistetaan muun muassa Walentin Chorellin näytelmästä Kissantassu. 1960-luvun suositussa televisiosarjassa Asemahotelli oli mukana lähes koko Jurkkien perhe: Emmi, Jussi ja Sakari. Teatteri Jurkka ja Sakari Jurkan perustama Arena-Jurkka esittivät television alkuaikoina suoria televisionäytelmiä.[42]

Emmi Jurkka esiintyi lähes 40:ssä elokuvassa. Hänen elokuvatyönsä olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta lähinnä pienehköjä sivuosia. Jurkan elokuvaura alkoi lastenhoitajan osalla mykkäelokuvassa Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (1921).[43] Kymmenen vuotta myöhemmin hän näytteli äänielokuvassa Sano se suomeksi. Vuonna 1935 Jurkka teki Kyllikki Mattlerin osan Valentin Vaalan komediassa Kun isä tahtoo. Myöhemmin hän näytteli sivurooleja useissa Vaalan elokuvissa. Lisäksi hän esiintyi parissa ex-puolisonsa Eino Jurkan ohjaamassa teoksessa ja poikansa Sakari Jurkan ohjaamassa elokuvassa Helunan häämatka (1955). Emmi Jurkka näytteli valkokankaalla useaan otteeseen myös Lasse Pöystin, Toivo Särkän, Aarne Tarkaksen ja Jack Witikan ohjauksessa. Vuonna 1949 hänet huomioitiin harvoin esitetyssä komediaelokuvassa Keittiökavaljeerit.

Elokuvatöiden suhteen Jurkan aktiivisimpia aikoja olivat toisen maailmansodan vuodet ja 1950-luvun puoliväli. Vaikka Jurkka ei juuri näytellyt elokuvien pääosissa, hänen roolinsa olivat varsin monipuolisia. Hän näytteli vahvoja kansannaisten osia niin draamoissa kuin komedioissakin. Tunnetuimpia ovat Hilda Husson rooli Erik Blombergin elokuvassa Kun on tunteet (1954) ja tupakkakauppiaan rooli Tarkaksen elokuvassa Jokin ihmisessä (1956). Jorma Nortimon farssielokuvassa Oi, muistatkos... (1954) Jurkalla oli pääosa Emma Mäkisenä. Jurkan ainoaksi värielokuvaksi ja samalla viimeiseksi elokuvaksi jäi taiteellisilta ansioiltaan köykäinen Iloinen Linnanmäki, joka kuvattiin kesällä 1960.

Emmi Jurkka oli myös tuttu radioääni 1940-luvulta lähtien.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rakas Emmi, s. 63, 64
  2. Rakas Emmi, s. 12
  3. Rakas Emmi, s. 11, 14
  4. Rakas Emmi, s. 17
  5. Rakas Emmi, s. 19–21
  6. Rakas Emmi, s. 22, 23
  7. Rakas Emmi, s. 24
  8. Rakas Emmi, s. 26–29
  9. Rakas Emmi, s. 37
  10. Rakas Emmi, s. 39, 43
  11. Rakas Emmi, s. 48, 49
  12. Rakas Emmi, s. 57, 58, 63
  13. Rakas Emmi, s. 68
  14. Rakas Emmi, s. 70
  15. Rakas Emmi, s. 97
  16. Rakas Emmi, s. 101
  17. Rakas Emmi, s. 115, 118
  18. Rakas Emmi, s. 130, 131
  19. Rakas Emmi, s. 134
  20. Rakas Emmi, s. 135, 136
  21. Rakas Emmi, s. 137
  22. Rakas Emmi, s. 33
  23. Rakas Emmi, s. 142, 146, 147
  24. Rakas Emmi, s. 148
  25. Rakas Emmi, s. 156, 157
  26. Rakas Emmi, s. 159, 162
  27. Rakas Emmi, s. 179
  28. Rakas Emmi, s. 180, 181
  29. Rakas Emmi, s. 205
  30. Rakas Emmi, s. 206
  31. Rakas Emmi, s. 214, 216
  32. Rakas Emmi, s. 230
  33. Rakas Emmi, s. 63
  34. Rakas Emmi, s. 231
  35. Rakas Emmi, s. 233
  36. Rakas Emmi, s. 247.
  37. Rakas Emmi, s. 256, 259.
  38. Rakas Emmi, s. 264.
  39. Rakas Emmi, s. 268–269.
  40. Rakas Emmi, s. 270–271.
  41. Rakas Emmi, s. 290, 291
  42. Rakas Emmi, s. 265–266.
  43. Rakas Emmi, s. 94

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]