Emmi Jurkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emmi Jurkka
Emmi Jurkka vuonna 1940 elokuvassa Miehen tie.
Emmi Jurkka vuonna 1940 elokuvassa Miehen tie.
Henkilötiedot
Koko nimi Emmi Irene Jurkka
Syntynyt21. huhtikuuta 1899
Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut17. lokakuuta 1990 (91 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä, teatterinjohtaja
Puoliso Eino Jurkka
(vih. 1922; ero. 1931)
Lapset
Sukulaiset
Näyttelijä
Aktiivisena 1919–1980
Merkittävät roolit
Palkinnot

Pro Finlandia 1954
Ida Aalberg 1977

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Emmi Irene Jurkka (o.s. Bergström, vuodesta 1906 Tuomi; 21. huhtikuuta 1899 Helsinki17. lokakuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja teatterinjohtaja. Jurkka teki rooleja näyttämöllä yli 80-vuotiaaksi asti. Hän näytteli myös elo­kuvissa ja televisiossa.

Emmi Jurkka oli suomalaisen näyttämö­taiteen legenda, valloittavan valovoimainen ja monipuolinen näyttelijä. Hän teki harvinaisen moni­puolisen ja pitkän teatteri­uran, joka kesti yli kuusi vuosi­kymmentä. Teatteri nousi aina perhe-elämän ylä­puolelle, ja Jurkkien lapset kasvoivat lähinnä koti­apulaisten hoivassa, sillä vanhemmat olivat harvoin kotona.[3]

Teatteriin Emmi Jurkan vei jo suku­tausta: hänen isänsä suvussa oli näyttelijöitä ja sisaruksista kolme toimi teatterissa. Näyttelijät Valter ja Arvi Tuomi olivat hänen veljiään. Hänen puolisonsa Eino Jurkka oli näyttelijä, kaikki heidän kolme lastaan valitsivat urakseen näyttämön ja myös seuraavassa polvessa on näyttelijöitä.

Uransa aikana Emmi Jurkka näytteli yli kymmenessä teatterissa. Hän aloitti 16-vuotiaana harrastaja­teatterin avustajana. Kansan näyttämöltä hän sai ensimmäisen väli­kirjansa vuonna 1919. Tämän jälkeen hän näytteli Helsingin lisäksi Oulussa ja Viipurissa sekä Turun Teatterissa ja Tampereen Työ­väen Teatterissa. Vuonna 1931 hän siirtyi Helsinkiin Koiton Näyttämölle, jossa hän esiintyi joissakin miehensä Eino Jurkan ohjaamissa näytelmissä. Hän oli myös kiinnitettynä Suomen Kansallisteatterissa, Radioteatterissa ja Intimiteatterissa. Näyttämö­kiertueita hän teki eri puolille Suomea.

Intimi­teatterissa Jurkka näytteli yhdessä miehensä ja poikiensa Sakarin ja Jussin kanssa. Myös Jurkkien tytär Vappu oli näyttelijä. Näyttelijä Rauli Tuomi oli hänen veljen­poikansa ja veljentytär Liisa Tuomi toimi niin ikään näyttelijänä. Hänen tunnettuja lapsenlapsiaan ovat Laura Jurkka, Mikko Jurkka, Timo Jurkka ja Ville Sandqvist.

Jurkan laajan näyttelijä­suvun oma, Helsingin ensimmäisiin kuuluva ja yhä toimiva huone­teatteri Teatteri Jurkka perustettiin 1953, ja Emmi Jurkka oli sen kantava voima ja johtaja 1953–1974 ja 1976–1981. Teatterissaan Emmi Jurkka esiintyi sekä näyttelijänä että ohjaajana. Hänen sydäntään lähellä olivat nuoret näyttelijät, joiden uran alkua hän halusi tukea. Jurkka esitti myös useita operetti­rooleja hurmaten muun muassa Iloisen lesken Sylva Varescuna 1970-luvulla. Vielä yli 80-vuotiaana hän esitti yksinpuheluita. Emmi Jurkan näyttelijän­laadulle oli ominaista, että hän ei juuri tarvinnut ohjaajaa, vaan hän rakensi rooli­tulkintansa sisältä­päin.[4]

Jurkka palkittiin vuonna 1954 Pro Finlandia -mitalilla, ja hän sai elin­aikanaan paljon muitakin kunnian­osoituksia. Vuonna 1977 hän sai yhdessä Ella Erosen kanssa ensimmäisen Ida Aal­berg -palkinnon. Kirjailija Outi Pakkanen on kirjoittanut vuonna 1984 ilmestyneen elämä­kerran Rakas Emmi.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emmi Jurkan vanhemmat olivat Gustav Robert Berg­ström ja Emma Tuominen. He suomalaistivat suku­nimensä Tuomeksi vuonna 1906 – Tuomi oli mukaelma Emman tyttö­nimestä. Emmi syntyi kolmanneksi perheen seitsemästä lapsesta.[5] Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, Leo Robert Arvid (Arvi) ja Valter Bernhard, sekä nuorempi sisko, Aino Johanna, joka nuoruudessaan näytteli Koiton Näyttämöllä sivuosia. Muut Emmin nuoremmista sisaruksista kuolivat varhain: Naima Johanna menehtyi neli­vuotiaana kuume­tautiin, Yrjö Ilmari puolestaan kuoli heti syntymänsä jälkeen. Lisäksi perheeseen syntyivät kaksoset Laura ja Lauri, joista ensin mainittu kuoli vauva­iässä. Laurilla ilmeni selkeitä näyttelijän­lahjoja, ja hän toimi muutamaan otteeseen avustajana Koiton Näyttämöllä, kunnes kuoli 24-vuotiaana tuberkuloosiin. Neljä ensimmäistä lasta elivät pitkälle aikuis­ikään asti, vanhimmiksi elivät Emmi sekä Aino-sisar.[6]

Tuomet asuivat Helsingin Kampissa, ensin Eerikin­kadulla ja sitten Uudenmaan­kadulla, josta Emmi Tuomi muutti pois 20-vuotiaana. Hänen välittömin lapsuuden­ympäristönsä oli ahtaasti asuttu puutalo­kortteli, johon kuului useiden eri ammattien harjoittajia runsaine lapsi­katraineen.[7] Emmi Tuomi aloitti koulu­tiensä Lapin­lahden­kadun ”pikku­koulussa” seitsen­vuotiaana. Hän oli lahjakas oppilas, mutta taloudellisista syistä hän ei jatkanut oppikouluun, vaan aloitti 13-vuotiaana opiskelun ammatti­koulun kaksi­vuotisella liina­vaate­linjalla. Myöhemmin elämänsä tiukkoina aikoina Emmi Jurkka paikkasi horjuvaa talouttaan ompelu­taitonsa avulla.[8]

Ammatti­koulun jälkeen Emmi Tuomi työskenteli vuoden verran Valistuksen kirjan­sitomossa ja muutaman viikon eräässä kahvilassa tarjoilijana. Sen jälkeen hän aloitti työn kenkä­kauppa Pallaksessa Silta­saaressa. Työt kenkien parissa päättyivät siihen, kun Pallaksen omistaja vaihtui ja uusi omistaja kohteli Emmiä kaltoin. Nuoruuden lyhyiden työ­jaksojen jälkeen Emmi Tuomen näyttämö­harrastuksesta alkoi kehkeytyä koko­päivätyö, hän oli toiminut jo tovin aikaa Koiton Näyttämön avustajana.[9]

Emmi Tuomen vanhemmat muuttivat Hieta­niemeen Suomen sisällis­sodan jälkeen. Gustav Robert Tuomi kuoli vuonna 1922 ja Emma Tuomi kolme vuotta myöhemmin. Sisällis­sodasta Tuomet pyrkivät pysymään syrjässä. Valter Tuomi toimi tosin jossain vaiheessa miliisinä punaisten joukossa, Arvi Tuomi taas oli valkoisten puolella. Vastakkain­asettelusta huolimatta perheen­jäsenten välit säilyivät hyvinä. Emmi Tuomella oli jossain määrin sympatioita punaisia kohtaan, mutta hän oli täysin epä­poliittinen henkilö niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin.[10]

Emmi Jurkkaa on usein pidetty Jurkan teatteri­suvun kantaäitinä. Hän ei kuitenkaan ollut oman sukunsa ensimmäinen ammatti­näyttelijä. Hänen serkkunsa Bertha Berg­ström eli Ertta Virtamo, aloitti ammattimaisen teatteri­uransa 1904. Virtamon nuorempi veli, Rafael Bergström, oli suvun ensimmäinen koulutuksen saanut näyttämö­taiteilija.[11]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920- ja 1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomen perhettä yhdisti intohimo teatteri­taiteeseen. Myös Emmi Tuomen serkut, hänen setänsä Teodor Berg­strömin lapset Ertta Virtamo ja Rafael Berg­ström työskentelivät näyttelijöinä. Emmi Tuomi aloitti näyttelijän­työt Kansan Näyttämöllä vuonna 1919. Kautena 1920–1921 hän sai ensimmäisen näyttelijä­väli­kirjansa, joten hän oli teatteri­koulutuksen puuttumisesta huolimatta ammatti­näyttelijä.[12] Tuomen varhaisia näyttelijän­tehtäviä olivat Seitsemän veljeksen Venla ja yksi Mustalais­ruhtinattaren kuudesta Grisetti­tytöstä. Jälkimmäisestä näytelmästä muodostui hänen uransa kannalta merkittävä: hän näytteli operetin eri rooleja vuosi­kymmenten varrella ja nimi­roolia ruhtinattarena Teatteri Jurkassa vielä 1970-luvulla.[13]

Emmi Tuomen ura Kansan Näyttämöllä päättyi teatterin talous­vaikeuksiin ja hän siirtyi Tampereen Työväen Teatteriin. Samoihin aikoihin Emmi Tuomi seurusteli tulevan miehensä, näyttelijä Eino Jurkan kanssa. Paris­kunta avioitui vuonna 1922; suuria häitä ei pidetty, vaan naimisiin­meno hoidettiin maistraatissa näytelmän harjoitus­tauolla. Tuore avio­pari suuntasi Ouluun: Eino Jurkka oli saanut paikan Oulun Työ­väen Näyttämön johtajana ja Emmi Jurkka sai kiinnityksen samaisen teatterin näyttelijäksi.[14]

Jurkkien esikoinen Sakari Jurkka syntyi Oulussa syys­kuussa 1923. Seuraavana vuonna Emmi ja Eino Jurkka saivat näyttelijän­paikat Viipurin Näyttämöltä. Viipuri oli eloisa teatteri­kaupunki ja huomattavasti Oulua suurempi ja kansain­välisempi.[15] Viipurin Näyttämölle Emmi Jurkka oli kiinnitettynä vuosina 1924–1928. Työtahti oli kiireinen, kuten suomalaisissa teattereissa yli­päätään. Jurkka näytteli muun muassa suosikki­näytelmässä Pohjalaiset ja Bajadeerissa, missä hän vuorotteli Marietten roolissa kälynsä Santa Tuomen kanssa. Kymmen­vuotis­taiteilija­juhlassaan Jurkka näytteli operetissa Iloinen leski Hanna Glavarin osassa.[16] Eino Jurkan ohjaama Peer Gynt oli sekä kaupallinen että taiteellinen napa­kymppi: näytelmää esitettiin yli 70 kertaa, Emmi Jurkalla oli Vihreä­pukuisen rooli vuorotellen Elli Rannan kanssa.[17] Peer Gyntin kesäkiertueen aikana Emmi Jurkka löysi oman puhe­äänensä, matalan ja täyteläisen, siihen saakka hänen äänensä oli ollut aavistuksen kypsymätön.[18]

Viipurin vuosina marras­kuussa 1927 syntyi Jurkkien tytär Vappu Jurkka.

Kun Eino Jurkan johtajan­pesti Viipurin Näyttämöllä päättyi, paris­kunta muutti Turkuun. Turun Teatteri oli juuri saanut uuden, Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen. Jurkkien kuopus, Jussi Jurkka, syntyi kesä­kuussa 1930. Turun kausi kesti vuodesta 1928 vuoteen 1931. Ensimmäisessä suomalaisessa näyttelijä­matrikkelissa, joka ilmestyi 1930, Emmi Jurkkaa luonnehdittiin ”luonne- ja tyttö­osien näyttelijättäreksi”.[19] Turusta Jurkat siirtyivät Helsinkiin. Eino Jurkka oli saanut johtajan paikan Koiton Näyttämöltä, josta oli tehty ammatti­teatteri. Emmi Jurkka kiinnitettiin näyttelijäksi samaiseen teatteriin.[20] Koitossa Emmi Jurkka sai merkittäviä rooleja ja tässä vaiheessa uraa kriitikot tunnustivat hänen taiteellisen lahjakkuutensa. Hän näytteli muun muassa Leo Tolstoin Ylös­nousemuksessa Katjušaa.[21] Eino ja Emmi Jurkka ottivat avio­eron vuonna 1931, mutta heidän yhteis­työnsä näyttämöillä ja elo­kuvissa jatkui vielä pitkään.

Emmi Jurkka siirtyi Suomen Kansallisteatteriin vuonna 1933. Hän sai suuria rooleja, kuten Ingerin osan Kaj Munkin näytelmässä Sana, mutta ei kokenut teatterin ilma­piiriä omakseen.[22] Aleksis Kiven syntymän sata­vuotis­juhlan kunniaksi 1934 näyteltiin Seitsemän veljestä, Kullervo sekä Yö ja päivä. Jurkka oli mukana jokaisessa. Hänen viimeisiä roolejaan kansallisella pää­näyttämöllä oli Ginan osa Henrik Ibsenin klassikossa Villi­sorsa.[23]

Jurkka jätti Kansallis­teatterin 1935, jonka jälkeen hän aloitti työt Helsingin Kansanteatterissa. Siellä hän näytteli muun muassa Maria Stuartin roolin ja pää­osan Aino Kallaksen Suden­morsiamessa.[24] Hella Wuoli­joen Niska­vuoren naisissa Jurkka teki Telefuuni-Santran roolin ja sai yleisön ratkeamaan riemusta.[25]

Kaksi­kymmen­vuotis­taiteilija­juhlassaan Emmi Jurkka näytteli nimi­osan Wuoli­joen Juurakon Huldassa. Kappale oli sekä yleisö- että arvostelu­menestys.[26] Jurkan Kansan­teatterin kausi päättyi vuonna 1940.

Eino ja Emmi Jurkka olivat viettäneet kesä­lomiaan sukuloiden Jämsässä ja Oulussa. Varsinainen kesäparatiisi löytyi kuitenkin Teri­joelta 1920-luvun puoli­välissä. Teri­joella kesiään viettivät myös näyttelijä­paris­kunta Joel ja Rosi Rinne sekä Arvi Tuomi perheineen. Avio­liittonsa kariuduttua 1930-luvulla Emmi Jurkka hankki huvilan Teri­joelta ja vietti kesä­lomansa siellä. Jurkan lapsi­laumalle Teri­joki oli erin­omaisen virikkeellinen kesän­vietto­paikka.[27]

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvi­sodan kuukausina Emmi Jurkka lapsineen oli evakossa Jämsässä.[28] Perheellä oli paikka­kunnalle veri­siteitä, sillä Eino Jurkan äiti Rosa oli sikä­läisen Saaren kartanon tytär.[29] Jatko­sodan vuosina Emmi Jurkka näytteli Tampereen Teatterin riveissä. Hän sai hyviä rooli­tehtäviä, mutta ei viihtynyt Tampereella. Tällöin lapsista nuorin, Jussi muutti hänen mukanaan kaupunkiin.[30] Samaan ajan­kohtaan sattui Emmi Jurkan suhde taiteilija Arvid Bromsin kanssa. Suhde kuitenkin kariutui.[31]

Jurkan viisi­henkinen perhe teki ensimmäisen ja ainoan yhteisen kesä­kiertueensa 1945. Näytelmänä oli Isontalon Antti ja Rannanjärvi ja se menestyi erin­omaisesti.[32] Kaudella 1944–1945 Emmi Jurkka näytteli vierailijana veljensä Arvi Tuomen luotsaamassa Helsingin Työväenteatterissa ja kaudella 1945–1946 niin ikään vieralijana Suomen Työ­väen Teatterissa. Lisäksi hän kierteli ympäri Suomea pieni­muotoisten monologiesitysten merkeissä, jotka eivät saavuttaneet yleisön suosiota.[33]

1940-luvun loppu oli Emmi Jurkalle vaikeaa aikaa. Hän oli perheensä pää­huoltaja ja ainaisten talous­huolien rasittama. Hänen pestinsä Suomen Työ­väen Teatterissa päättyi siihen, kun entinen puoliso Eino Jurkka jätti teatterin.[34] Vuosina 1947–1948 Emmi Jurkalla oli kiinnitys Radioteatteriin, joka oli hänelle eräänlainen säännölliset ansiot taannut hätä­apu. Radiossa hän esitti erinäisiä mono­logeja.[35]

Emmi Jurkka oli mukana perustamassa Intimiteatteria 1940-luvun lopulla. Hankkeen alkuun­panija oli Mauno Manninen. Myös Jussi Jurkka liittyi samaan teatteriin; äidin ja pojan rooli­asetelma oli useissa teoksissa äiti ja poika, kuten Jean Cocteaun tragi­komediassa Kurittomat vanhemmat. He näyttelivät erin­omaisesti yhdessä, eikä nuori Jussi Jurkka tullut missään vaiheessa liian riippuvaiseksi äidistään, kuten eräät kriitikot varoittelivat. Kurittomien vanhempien ensi-ilta on mainittu yhdeksi Suomen teatteri­historian odotetuimmista ja siihen oli ladattu suuret ennakko-odotukset.[36] Vastaan­otto oli lopulta tyly, ainoastaan näyttelijät saivat myönteistä kritiikkiä.[37]

Näytelmässä Britannicus Emmi Jurkka näytteli Agrippinaa. Britannicus sai risti­riitaiset arviot: Emmi ja Jussi Jurkan näyttelijän­työt arvioitiin jälleen erin­omaisiksi, amatööri Jouni Kaarna­kari ei sen sijaan vakuuttanut pää­osassa. Ohjaaja Mauno Manninen oli matkustanut Emmi Jurkan, Jussi Jurkan ja Tiina Rinteen kanssa Roomaan hakemaan syvyyttä Britannicuksen tulkintaan, mutta näytelmästä ei muotoutunut Mannisen toivomaa merkki­tapausta.[38] Emmi Jurkan Intimi­teatterin kautta kesti vuodesta 1949 vuoteen 1953.

Teatteri Jurkka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyllä Teatteri Jurkka on ollut minun neljästä lapsestani se kaikkein rakkain.

– Emmi Jurkka kirjassa Rakas Emmi, s. 229

Oma teatteri oli siintänyt Emmi Jurkan mielessä tuon tuostakin: Huone­teatteri Jurkka aloitti toimintansa Helsingin Kruunun­haassa vuonna 1953. Intimi­teatterissa Jurkka oli tuossa vaiheessa lähinnä vieraileva tähti. Teatteri Jurkka sai alku­sysäyksensä puolestaan siitä, että näytelmälle Neiti Julie tarvittiin esitys­paikka.[39] Teatteri Jurkan perustamisen keskeisiä syitä olivat niin ikään riittävän harjoitus­ajan ja näyttelijän sisäisen näkemyksen turvaaminen.[40] Neiti Julien ensi-ilta 9. marras­kuuta 1953 oli menestyksekäs.[41] Teatteri Jurkalle Emmi Jurkka asetti vain yhden päämäärän: tehdä mahdollisimman hyvää teatteria omilla ehdoillaan.[42]

Teatteri Jurkan virallinen avajais­näytelmä oli komedia Että en unohtuisi.[43] Emmi Jurkka teki teatterissaan melko rohkeita näytelmä­valintoja, kuten Eino Leinon lähes tuntemattomaksi jääneen teoksen Johan Wilhelm. Lisäksi hän teki ennakko­luulottomia sovituksia yhdys­valtalaisista nyky­draamoista. 40-vuotis­taiteilija­juhlansa näytelmäksi Jurkka valitsi Leinon mono­logi­näytelmän Puolan paanit ja sai jälleen taiteellisen voiton rooli­työstään.[44]

1960-luvulla Teatteri Jurkasta puhuttiin usein ”Emmin teatterina”. Emmi Jurkan saamat arvostelut olivat lähes yksin­omaan myönteisiä.[45] 1970-luvun taitteessa Jurkka teki jälleen rohkean valinnan. Hän näytteli primadonna Sylva Varescun osan Emmerich Kálmánin operetissa Mustalaisruhtinatar. Operetin soveltuvuutta huone­teatteriin epäiltiin, mutta siitä tuli suuri menestys. Jurkan vasta­näyttelijänä oli Ossi Ahlapuro. Helsingin Sanomien Sole Uexküll kirjoitti: "Verraton, uskomaton Emmi! Teatterin suur­kaupungeissa hänen Sylva Varescunsa myytäisiin yks' kaks' loppuun kuukausi­määriksi. Kiiruhtakaa jonoon Viron­kadulle!"[46]

Emmi Jurkka perään­kuulutti näyttelijän­työltä vaiston­varaista herkkyyttä, jota hänen mielestään ei enää ollut sen enempää teatteri­koulutuksessa kuin esityksissäkään. Hänen mukaansa useat hyvätkin näyttelijät tulkitsivat pitkistä harjoitus­ajoista huolimatta lähinnä omia ajatuksiaan, eivät kirjailijan luomaa henkilöä. Teatteri Jurkassa oli paljon nuoria näyttelijöitä, joille oli annettava koulutusta työn ohessa. Eräässä vaiheessa Jurkka kaavaili oman teatteri­koulun perustamista ohjaaja Verna Piponiuksen kanssa, mutta suunnitelmat eivät edenneet.[47]

Uransa lopussa Emmi Jurkka näytteli yhden naisen näytelmässä Hummeri. Arvostelut olivat totuttuun tapaan ylistäviä. Kesä­kuussa 1980 hän halvaantui onnettomuudessa Ohkolan mökillään ja teatteri­ura sai jäädä.[48] Hän menetti liikunta­kykynsä ja vietti viimeiset vuotensa sairaalassa, kunnes kuoli 91-vuotiaana 17. loka­kuuta 1990.

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emmi Jurkka näytteli lähes 40 elo­kuvassa. Hänen elo­kuva­työnsä olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta lähinnä pienehköjä sivu­osia. Jurkan elo­kuva­ura alkoi lasten­hoitajan osalla mykkä­elo­kuvassa Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa (1921).[49] Kymmenen vuotta myöhemmin hän näytteli ääni­elo­kuvassa Sano se suomeksi. Elo­kuvasta on säilynyt vain jokunen leikkaus­poisto.[50] Vuonna 1935 Jurkka teki Kyllikki Mattlerin osan Valentin Vaalan komediassa Kun isä tahtoo. Myöhemmin hän näytteli sivu­rooleja useissa Vaalan elo­kuvissa. Lisäksi hän näytteli parissa entisen puolisonsa Eino Jurkan ohjaamassa teoksessa ja poikansa Sakari Jurkan ohjaamassa elo­kuvassa Helunan häämatka (1955). Emmi Jurkka näytteli valkokankaalla useaan otteeseen myös Lasse Pöystin, Toivo Särkän, Aarne Tarkaksen ja Jack Witikan ohjauksessa. Vuonna 1949 Jurkka sai hyvät arviot suorituksestaan rouva Kolkkulana harvoin esitetyssä komediaelo­kuvassa Keittiökavaljeerit.[51]

Elo­kuva­töiden suhteen Jurkan aktiivisimpia aikoja olivat toisen maailman­sodan vuodet ja 1950-luvun puoli­väli. Vaikka Jurkka ei juuri näytellyt elo­kuvien pääosissa, hänen roolinsa olivat varsin monipuolisia. Hän näytteli vahvoja kansannaisten osia niin draamoissa kuin komedioissakin. Tunnetuimpia ovat Hilda Husson rooli Erik Blombergin elo­kuvassa Kun on tunteet (1954) ja tupakka­kauppiaan rooli Tarkaksen elo­kuvassa Jokin ihmisessä (1956). Jorma Nortimon farssi­elo­kuvassa Oi, muistatkos (1954) Jurkalla oli pää­osa Emma Mäkisenä. Jurkan ainoaksi väri­elo­kuvaksi ja samalla viimeiseksi elo­kuvaksi jäi taiteellisilta ansioiltaan köykäinen Iloinen Linnanmäki, joka kuvattiin kesällä 1960.[52]

Televisioura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emmi Jurkka vuonna 1966.

Suomalainen televisio­toiminta sai alkunsa 1950-luvulla. Teatteri Jurkan tulo­virrasta suuri osa oli peräisin maa­seutu­kiertueilta, joiden suosio väheni televisio­vastaan­ottimien yleistyttyä. Emmi Jurkka näki television mahdollisuutena esittää Teatteri Jurkan näytelmiä.[53] Meno­puolelta jäivät pois kiertueiden aiheuttamat kustannukset harvaan­asutussa maassa. Televisio taltioi useita hänen yhden naisen esityksiään, muun muassa Walentin Chorellin näytelmän Kissan­tassu. 1960-luvun suositussa televisio­sarjassa Asemahotelli oli mukana lähes koko Jurkkien perhe: Emmi, Jussi ja Sakari. Teatteri Jurkka ja Sakari Jurkan perustama Arena-Jurkka esittivät television alku­aikoina suoria televisio­näytelmiä.[54]

Mainos-TV aloitti Teatteri­tuokionsa syksyllä 1962. Ohjelma­paikalla esitettiin säännöllisesti koko­illan näytelmiä ja ohjelmisto oli alussa nimen omaan Emmi Jurkan varassa. Hän teki pää­roolit ja ohjasi ensimmäisiä Teatteri­tuokio-näytelmiä.[55]

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Emmi Jurkan filmografia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pakkanen, Outi: Rakas Emmi. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08104-7.
  • Meri, Lauri: Tuntematon tähti : Jussi Jurkka. Kustannus­osake­yhtiö Otava, 2015. ISBN 978-951-1-26596-2.
  • Koti­maisia näyttämö­taiteilijoita sanoin ja kuvin – Inhemska scen­konstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannus­liike Opas, 1930.
  • Veistäjä, Verneri: Teatterin maailma – Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Helsinki: Suomen Teatteri­järjestöjen Keskus­liiton julkaisuja n:o 5, 1950.
  • Veistäjä, Verneri: Teatterin maailma 1965 – Suomen teatteri­laitos ja teatteri­väki. Helsinki: Suomen Teatteri­järjestöjen Keskus­liiton julkaisuja n:o 8, 1965.
  • Helavuori, Hanna-Leena: Jurkka, Emmi (1899–1990). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 7.3.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Martin, Timo & Niemi, Pertti & Tainio, Ilona: Suomen teatterit ja teatterintekijät – Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatteri­järjestöjen Keskus­liiton julkaisu n:o 28, 1974. ISBN 951-30-2505-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kotimaisia näyttämö­taiteilijoita sanoin ja kuvin, s. 110
  2. Suomen teatterit ja teatterin­tekijät 1974, s. 269
  3. Meri, s. 35
  4. Pakkanen, s. 63, 64
  5. Pakkanen, s. 12
  6. Pakkanen, s. 11, 14
  7. Pakkanen, s. 17
  8. Pakkanen, s. 19–21
  9. Pakkanen, s. 22, 23
  10. Pakkanen, s. 24
  11. Meri, s. 17, 18
  12. Pakkanen, s. 26–29
  13. Pakkanen, s. 37
  14. Pakkanen, s. 39, 43
  15. Pakkanen, s. 48, 49
  16. Pakkanen, s. 57, 58, 63
  17. Pakkanen, s. 68
  18. Pakkanen, s. 70
  19. Koti­maisia näyttämö­taiteilijoita sanoin ja kuvin, s. 110
  20. Pakkanen, s. 97
  21. Pakkanen, s. 101
  22. Pakkanen, s. 115, 118
  23. Jurkka Emmi Ilona. Teatterin tiedotus­keskus (TINFO) ja Teatteri­museo. Viitattu 27.3.2019.
  24. Pakkanen, s. 130, 131
  25. Pakkanen, s. 134
  26. Pakkanen, s. 135, 136
  27. Meri, s. 50–68
  28. Pakkanen, s. 137
  29. Pakkanen, s. 33
  30. Pakkanen, s. 142, 146, 147
  31. Pakkanen, s. 148
  32. Pakkanen, s. 156, 157
  33. Pakkanen, s. 159, 162
  34. Pakkanen, s. 179
  35. Pakkanen, s. 180, 181
  36. Pakkanen, s. 205
  37. Pakkanen, s. 206
  38. Pakkanen, s. 214, 216
  39. Pakkanen, s. 230
  40. Pakkanen, s. 63
  41. Pakkanen, s. 231
  42. Pakkanen, s. 233
  43. Pakkanen, s. 247.
  44. Pakkanen, s. 256, 259.
  45. Pakkanen, s. 264.
  46. Pakkanen, s. 268, 269.
  47. Pakkanen, s. 270, 271.
  48. Pakkanen, s. 290, 291
  49. Pakkanen, s. 94
  50. Sano se suomeksi Elonetissä. Viitattu 27.3.2019.
  51. Keittiökavaljeerit Elonetissä. Viitattu 27.3.2019.
  52. Iloinen Linnanmäki Elonetissä. Viitattu 27.3.2019.
  53. Meri, s. 351
  54. Pakkanen, s. 265, 266.
  55. Meri, s. 351

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]