Tämä on lupaava artikkeli.

Leo Tolstoi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusanat ”Tolstoi” ja ”Lev Tolstoi” ohjaavat tänne. Aatelissuvusta kerrotaan artikkelissa Tolstoi (suku) ja junasta artikkelissa Tolstoi (juna). Nimen Lev Tolstoi muita merkityksiä on erillisellä täsmennyssivulla.

Leo Tolstoi
Sergei Prokudin-Gorskin vuonna 1908 ottama värivalokuva Leo Tolstoista.
Sergei Prokudin-Gorskin vuonna 1908 ottama värivalokuva Leo Tolstoista.
Henkilötiedot
Syntynyt9. syyskuuta 1828
Jasnaja Poljana, Tulan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut20. marraskuuta 1910 (82 vuotta)
Astapovo, Rjazanin kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kansalaisuus venäläinen
Kirjailija
SalanimiЛ. Н. [1]
Äidinkielivenäjä
Tuotannon kielivenäjä
Kirjallinen suuntausrealismi
Esikoisteos Lapsuus, poikaikä, nuoruus (1852–1857)
Pääteokset Sota ja rauha (1865–1869)
Anna Karenina (1875–1877)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
tolstoy.ru
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Leo Tolstoi (ven. Лев Никола́евич Толсто́й, Lev Nikolajevitš Tolstoi Ru-Lev Nikolayevich Tolstoy.ogg kuuntele ääntämys (ohje)); (9. syyskuuta (J: 28. elokuuta) 1828 Jasnaja Poljana, Tulan kuvernementti, Venäjän keisarikunta20. marraskuuta (J: 7. marraskuuta) 1910 Astapovo, Rjazanin kuvernementti, Venäjän keisarikunta) on yksi tunnetuimmista venäläisistä kirjailijoista. [2]

Leo Tolstoin tunnetuimpia teoksia ovat Sota ja rauha (1865–1869) sekä Anna Karenina (1875–1877). Tyyliltään hän edustaa realismia. Tolstoi oli myös merkittävä yhteiskunnallinen ja uskonnollinen ajattelija.[3]

Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreivi Leo Tolstoi syntyi vanhaan, köyhtyneeseen Tolstoin aatelissukuun äitinsä sukutilalla Jasnaja Poljanassa, jonka hän myöhemmin peri.[2] Maatila sijaitsi senaikaisessa Tulan kuvernementissa 200 kilometriä Moskovasta etelään ja siellä hän vietti suurimman osan elämäänsä. Hänen isänsä oli kreivi, upseeri Nikolai Iljitš Tolstoi (1794-1837) ja äitinsä ruhtinatar Maria Nikolajevna Volkonskaja (1790-1830), joka oli erittäin sivistynyt ja hyvinkoulutettu, mutta vielä 30-vuotiaana naimaton, koska ei ollut suuri kaunotar. Avioliitto solmittiin vuonna 1822 järkisyistä, mutta osoittautui myöhemmin onnelliseksi. Leo oli neljäs perheen viidestä lapsesta: vanhemmat veljet olivat Nikolai (1823-1860), Sergei (1826-1904) ja Dmitri (1827-1856) sekä nuorempi sisar Maria (1830-1912). Kaksi veljistä kuoli ennenaikaisesti keuhkotautiin ja kaksi veljistä oli matemaattisesti lahjakkaita. Vanhemmat kuolivat Leon ollessa alle 10-vuotias. Äiti kuoli tapaturmaisesti päähän kohdistuneesta iskusta saatuun infektioon ja isä kuoli äkillisesti todennäköisesti infarktiin; isän pikkuserkku Tatjana Jergolskaja kasvatti Leon ja sisarukset.[4]

Leo Tolstoi aikoi aluksi diplomaatiksi ja kirjoittautui Kazanin yliopistoon opiskelemaan itämaisia kieliä. Tolstoi, joka osasi ranskaa yhtä sujuvasti kuin äidinkieltään venäjää, oli oppinut kreikan kielen kolmessa kuukaudessa ja perehtynyt vaivatta saksan, italian ja englannin kieleen, piti yliopiston kieltenopetusta kaavamaisena ja hitaana.[4] Hän vaihtoi kielet lakitieteeseen, mutta sekin kyllästytti häntä. Lait eivät vastanneet moraalin vaatimuksia ja opiskelu oli ikävää, hän ei koskaan saanut opiskelujaan päätökseen.[3]

Opinnot eivät vastanneet kysymykseen "mikä on elämän tarkoitus", kuten hän päiväkirjoissaan kirjoitti. Moraalifilosofian opintojen ohella hän jatkoi lapsuudessa herännyttä kiinnostustaan kaunokirjallisuuteen. Hänen nuoruudenvaikutteitaan olivat muiden muassa Jean-Jacques Rousseau, Charles Dickens, Friedrich Schiller sekä Laurence Sternen Sentimentaalinen matka, josta hän käänsi osia venäjäksi, ja venäläisestä kirjallisuudesta Aleksandr Puškinin ohella muiden muassa Mihail Lermontov, Dmitri Grigorovitš sekä Ivan Turgenev.[2]

Keskeytettyään opiskelunsa hän vietti jonkin aikaa kevytmielistä seuraelämää Moskovassa ja Pietarissa. Jouduttuaan pulaan suurien pelivelkojensa vuoksi Leo päätti seurata vanhempaa veljeään Kaukasiaan vuonna 1851 ja värväytyi Venäjän armeijaan.[3] Rykmentti oli komennettu taistelemaan tataarisissejä vastaan Kaukasian rajalle. Tolstoi osallistui vuoristolaisheimoja vastaan käytyihin taisteluihin, mutta hänellä oli tykistöupseerina myös runsaasti aikaa kirjoittamiseen. Vuoristomaisemien kauneus ja lumihuippuiset vuoret viehättivät häntä suunnattomasti‚ ja niiden ympärille syntyivät kertomukset Kasakat (1863) ja Hadži Murat (1896-1904, julk. 1912, suom. 1912).[5] Krimin sodassa hän osallistui Sevastopolin puolustukseen linnoituksen kukistumiseen elokuuhun 1855 asti.[6] Tolstoin kirjoitukset Sevastopolin piirityksestä kertoivat venäläisten joukkojen urheudesta ja sodanjohdon kyynisestä typeryydestä. Kertomuksia kehystävät ne sotatoimet, jotka seurasivat, kun Englanti liittoutui Venäjää vastaan Ranskan ja Turkin kanssa. Kärkevä arvostelu armeijaa kohtaan kiinnitti sensuurin huomion, ja Tolstoi joutui muokkaamaan tarinoita ennen niiden julkaisua Sovremennik-lehdessä.[2]

Leo Tostoi ja veli Nikolai Tolstoi. Carl Peter Mazerin valokuva, 1851
Kreivi Leo Tolstoi vuonna 1856. Sovremennik -lehden kirjoittajien kuvauspäivänä Sergei Lvovits Levitski otti jokaisesta kirjailijasta erilliset muotokuvat valokuvausstudiossaan. Tolstoi on pukeutunut Krimin sodan osanottajan univormuun.

Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1856 Tolstoi palasi sodasta 27-vuotiaana jo tunnustusta saaneena kirjailijana, lähes neljä ja puoli vuotta kestäneestä leirielämästä takaisin elegantin maailman salonkeihin. Hän liikkui Pietarin kirjallisuuspiireissä ja keskusteli aikansa johtavien kirjailijoiden kanssa. Hän ystävystyi erityisesti Ivan Turgenevin kanssa, mutta heidän välilleen tuli 1860-luvun alussa kitkerä riita. Tolstoi julkaisi kertomuksiaan Sovremennik-lehdessä ja tutustui Nikolai Nekrasoviin sekä muiden lehtien ympärillä toimineisiin kirjoittajiin. Myös Pietarin yöelämä, uhkapeli ja ilotalot olivat hänelle tuttuja. Kirjailijan päiväkirjat kertovat jatkuvasta moraalisesta kamppailusta hänen paheina pitämiään tapoja ja mieltymyksiä vastaan.[2]

Hän teki kaksi matkaa Eurooppaan, missä hänen kielteiset tuntemuksensa länsimaista kulttuurin sivistyksen näennäisyyttä kohtaan vahvistuivat.[6] Vuonna 1861 Tolstoi palasi maatilalleen Jasnaja Poljanaan ja aloitti varsinaisen kirjallisen uransa. Hän halusi auttaa maatilan köyhää oppimatonta väestöä, perusti koulun näiden lapsille ja ryhtyi toimiin vapauttaakseen maaorjansa, mutta talonpojat suhtautuivat näihin tekoihin hyvin epäluuloisesti.[5] Vuonna 1862 hän nai hovilääkärinsä Bersin 17-vuotiaan tyttären Sofija (Sonja) Andrejevna Bersin ollessaan itse jo 34-vuotias. Pariskunnalle syntyi kolmetoista lasta, joista viisi kuoli jo lapsena, kuuluisimmat heistä ovat ehkä Aleksandra Lvovna Tolstaja ja Lev Lvovitš Tolstoi.[3] Bersin vieraanvarainen ja vilkas koti on myös Sota ja rauha romaanin Rostovien kodin esikuva.[5]

Sofija Andrejevna toimi myös miehensä sihteerinä ja kirjoitti öisin puhtaaksi Tolstoin päivisin kirjoittamat sivut. Suuresta lapsikatraasta huolimatta Tolstoin avioliitto oli hyvin ristiriitainen. Häidensä aattona itsesyytösten vaivaama Tolstoi, jonka koko siihenastinen elämä oli ollut täynnä naisia, antoi morsiamensa lukea omat päiväkirjansa, joissa hän kuvasi sukupuolisuhteitaan maatilansa maaorja talonpoikaisnaisten kanssa. Nuori neito pysyi järkytyksestään huolimatta myöntävässä vastauksessaan ja niin alkoi 48 vuotta kestänyt avioliitto. Sofija oli käytännöllinen ja Leo taas uneksija. Sofija rakasti kaupunkielämää ja inhosi hiljaista maaseutua päinvastoin kuin Leo, joka viihtyi maaseudun rauhassa. Kreivittären oli huolehdittava siitä, että pojat saivat kunnollisen koulutuksen ja tyttäret esiteltiin seurapiireissä.[7] Anna Grigorjevna Snitkina Dostojevskajan, Fjodor Dostojevskin vaimon, avulla kreivitär Tolstaja aloitti oman kustannustoimensa ja kustansi miehensä viimeiset teokset viimeisinä kahtena vuosikymmenenä.[3]

Uran loppupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolstoi kallistui 1870-luvun lopussa yhä enemmän uskonnolliseen mystiikkaan. Tämä muutos tapahtui hänessä keski-iän kriisin ja sitä seuranneen vakavan masennuskauden jälkeen. Hän ei ollut tyytyväinen ortodoksisen kirkon oppiin.[3] Myöhemmässä vaiheessa kreivitär Tolstaja vastusti miehensä uskonnollista mystiikkaa ja anarkismia – muun muassa sitä, että aviomies halusi luopua maatilastaan ja kieltäytyi vastaanottamasta tekijänpalkkioita teoksistaan. Yksinkertaisuuteen pyrkivä Tolstoi jakoi omaisuutensa perheenjäsenten kesken ja muutti suuren osan tuottavista tekijänoikeuksistaan yleiseksi omaisuudeksi. Tolstoi ryhtyi suutariksi ja ryhtyi valmistamaan kenkiä ansaitakseen oman elatuksensa.[8]

Tolstoi oli elämänsä viimeisen vuosikymmenen aikana maailmankuulu kirjailija, jota eurooppalaiset ja amerikkalaiset sanomalehdet kutsuivat "Jasnaja Polnajan tietäjäksi" ja "ihmiskunnan omaksitunnoksi". Tsaarin sensuuri yritti vaientaa hänet ajoittain, ja hänet julistettiin kirkonkiroukseen vuonna 1901. Tolstoi ei silti luopunut äänekkään moralistin, sosiaalieetikon ja uskontofilosofin roolista. Tämän hän yhdisti talonpoikaiseen elämäntapaan, jota usein esitteli vierailleen ja ulkomaalaisille lehtimiehille. Kuva vanhenevasta Tolstoista venäläisessä kyntöasussa levisi maailmalla. Elämää Jasnaja Polnajassa varjostivat kuitenkin erilaiset ristiriidat sekä erityisesti Tolstoin apulaisen Vladimir Tšertkovin ja Sofija Tolstajan erimielisyydet.[2]

Tolstoi oli perustanut apulaisensa Vladimir Tšertkovin (1854-1939) kanssa Posrednik-kirjapainon (n. 1880 -1935), jonka toiminta-ajatus ol julkaista ja levittää pienin kustannuksin painettua opettavaista kirjallisuutta erityisesti kouluttamattoman kansan pariin. Tätä varten Tolstoi kirjoitti sarjan Tarinoita kansalle (suom. Tolstoin tarinoita, 1979). Muun muassa Vladimir Korolenko, Vsevolod Garšin ja Maksim Gorki kirjoittivat kirjapainon tarpeisiin. Kustantamo johti myös kampanjaa juoppoutta vastaan. Vallankumouksen jälkeen se julkaisi lähinnä lastenkirjallisuutta.[2]

Tolstoin vuonna 1900 kirjoittama, mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1911 ensiesityksensä saanut näytelmä Elävä ruumis (Živoi trup, suom. 1911) kertoo miehestä, joka yrittää paeta kotoaan.[2] Talvella 1910 Tolstoi itse päätti jättää kotinsa ja perheensä 82 vuoden iässä ja pitkään sairastelleena.[2] Hän päätti elää viimeiset vuotensa yksinäisyydessä. Lääkärinsä ainoana seuranaan Tolstoi poistui kodistaan kylmänä talviyönä. Rakkain tytär Aleksandra lähti pian isänsä perään. Hidas ja jääkylmä juna ei ehtinyt pitkälle, kun Tolstoi sairastui. Hänet siirrettiin Astapovon asemalla ratamestarin kotiin. Sofija Tolstaja kiiruhti paikalle, mutta häntä ei laskettu sisään, koska pelättiin vaimon järkyttävän sairastunutta miestään. Vasta kun Tolstoi menetti tajuntansa, Sofija päästettiin sisään.[8] Koko maailma seurasi lehdistön välityksellä Venäjän kuuluisimman kirjailijan pakomatkaa ja kuolinkamppailua. Leo Tolstoi kuoli 82-vuotiaana keuhkokuumeeseen.[2]

Tolstoin uskonnolliset ja poliittiset aatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreivi Leo Tolstoi, Mihail Borisovits Tulinovin valokuva, 1862

Tolstoi katsotaan eräänlaisen uskonnollisen anarkismin edustajaksi. Hän sai innoitusta poliittisille näkemyksilleen tsaarinaikaisen Venäjän maaseutuyhteisöistä, joiden elämälle Venäjän valtio näyttäytyi usein vain haitallisena, sekä Jeesuksen toiminnasta. Tolstoin mukaan oli rikollista, että valtio hyväksyi köyhyyden. Hän kävi pitkän kirjeenvaihdon Mahatma Gandhin kanssa. Tolstoi kannatti myös voimakkaasti esperantoa.[3]

Tolstoin kristillinen elämänkäsitys perustui Vuorisaarnaan ja sen oppien mukaisesti hän halusi tehdä ruumiillista työtä ja luopua kaikesta köyhien hyväksi. Hän vastusti kirkkoa, vallanpitäjiä ja yläluokan elämäntapaa luottaen ihmisystävyyteen. Hän oli myös kasvissyöjä. Paradoksaalisesti hänen oppinsa aiheutti suuria ristiriitoja hänen omassa perheessään. Tolstoin rauhanaate vaikutti syvästi rauhanliikkeeseen. Ajan mittaan Jasnaja Poljanasta tuli ”tolstoilaisuuden” ihailijoitten pyhiinvaelluskohde.[3] Tolstoin mielestä oli syntiä paistatella maineen tuomassa kunniassa.[5]

Totuuden etsinnässään Tolstoi hakeutui ortodoksiseen kirkkoon, mutta huomasi pian monien pappien tietämättömyyden. Hän käsitti, etteivät ulkoiset menot, tuoksuvat suitsutukset, loistavat kynttilät, vanhat ikonit ja välkehtivät mosaiikit tehneet ihmisestä kristittyä. ”Kannamme kaikki Jumalan valtakuntaa itsessämme”, hän julisti. Tolstoin kirkkoon kohdistama arvostelu johti siihen, että Pyhä synodi vuonna 1901 julisti hänet harhaoppiseksi ja Tolstoi erotettiin ortodoksisesta kirkosta. Hän perusti ajatuksensa Jeesuksen Vuorisaarnaan ja näin kaikki väkivalta myös sodankäynnin muodossa oli syntiä. Niin myös aseveljet kääntyivät Tolstoita vastaan. Venäjän imperiumi oli Euroopan itsevaltaisimmin keisarin hallitsema maa ja Tolstoi asetti asemansa lukuisia kertoja alttiiksi taistellessaan ihmisten, sananvapauden ja oikeanmukaisuuden puolesta.[5]

Tolstoista oli kuitenkin tullut niin kuuluisa henkilö ja kirjallinen johtohahmo, etteivät viranomaiset uskaltaneet käydä häneen käsiksi. Monet Tolstoin kirjoitukset kiellettiin, mutta hän välttyi ankarammilta rangaistuksilta.[6] Hänen teoksensa levisivät käännöksinä muissa maissa ja Venäjällä niiden käännöksiä jäljennettiin ja levitettiin salaa.[5]

Kreivitär Sofija Andrejevna Bers Tolstaja, Leo Tolstoin vaimo
Kreivi Tolstoi, poika, koira ja kreivitär Tolstaja. Valokuva otettu vuosien 1870–1890 välillä.
Leo Tolstoi, Ivan Kramskoi 1873

Leo Tolstoi oli todennäköisesti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuin venäläinen ajattelija Suomessa. Tunnetuin tolstoilaisuuden kannattaja Suomessa oli Arvid Järnefelt.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolstoi herätti suurta huomiota jo omaelämäkerrallisella esikoisteoksellaan, trilogialla Lapsuus, poikaikä, nuoruus (1852–1857) joka kertoo rikkaan maanomistajan pojasta ja tämän heräämisestä tietoisuuteen eroista itsensä ja talonpoikaistoveriensa välillä. Vaikka Tolstoi itse kutsui tätä teosta myöhemmin ylitunteelliseksi, sitä pidetään yhä totuudellisena ja elävänä aikuistumiskuvauksena.[3]

Tolstoin suuret romaanit ovat maailmankirjallisuuden klassikkoja, mutta hän oli myös pienoisromaanin ja novellin taitaja. Varhaisvaiheen kuuluisia novelleja ovat muun muassa ”Avio-onni” (1859), ”Kolme kuolemaa” (1859) ja ”Vanha ruuna” (1886).[9] Myöhemmät ”Isäntä ja renki” (1895), ”Isä Sergius” (1898) ja ”Kornei Vasiljev” (1906) todistavat ehtymättömästä taiteellisesta luomisvoimasta.[6] Tolstoin lyhyitä kertomuksia on valikoimassa Valitut kertomukset (kolme osaa, suom. 1963).[9]

Tolstoin pienoisromaani Kasakat (1863) sekä hänen Sevastopoliin liittyvät sotilaskertomuksensa perustuivat hänen omiin kokemuksiinsa, jotka vaikuttivat hänen rauhanaatetta kannattavaan elämänkäsitykseensä. Tolstoi kuvasi sodan raakuuden sellaisena kuin se oli, ilman sankaruuden ihannointia.[3]

Rauhanaate kuvastuu myös Tolstoin suurromaanista Sota ja rauha, jota pidetään yhtenä Venäjän ja koko maailmankirjallisuuden suurimmista romaaneista. Tolstoi kirjoitti tätä teostaan seitsemän vuotta.[4] Sota ja rauha on valtava läpileikkaus koko Venäjän yhteiskunnasta, ja sen henkilökaarti sisältää 580 kuviteltua ja historiallista henkilöä. Romaanin taustalla on Napoleonin Venäjän retki ja Austerlitzin ja Borodinon taistelut, ja etualalla ovat venäläisten aatelisperheitten vaiheet Pietarin ja Moskovan salongeissa ja maatiloilla. Tolstoi piti Moskovaa aitovenäläisyyden tyyssijana kun taas Pietari oli länsimaisia muoteja jäljittelevä kaupunki. Romaanin keskeisin henkilö, Pierre Bezuhov on Tolstoin kirjallinen omakuva.[3]

Tolstoi itse piti romaaneistaan parhaimpana Anna Kareninaa (1873–1877), jonka aihe on suppeampi mutta henkilöiden luonnekuvaus syvällisempi kuin Sodassa ja rauhassa. Anna Kareninan ja Vronskin tarina on yksi maailmankirjallisuuden kuuluisimpia rakkaustarinoita. Sen moraalinen sävy on suvaitsevainen osoittaessaan, kuinka laillisten aviollisten siteiden kuristusote voi tuhota itse elämän lahjoittaman todellisen rakkauden. Romaanin rinnakkaisessa juonessa esiintyy Levin, filosofinen maanomistaja, joka Tolstoin tavoin työskentelee pellolla yhdessä palkollistensa kanssa pyrkien muuttamaan näiden elämää, ja erään talonpojan johdattamana vapautuu elämän tarkoituksettomuudesta ja löytää tien omaperäiseen uskoon.[3]

Teoksessa Tunnustus (1882) Tolstoi kuvaa niitä kokemuksiaan, jotka järkyttivät häntä ja saivat lopulta muotoilemaan uuden uskonnon. Kaunokirjallisuutta tärkeämmiksi Tolstoille tulivat nyt kirjoitukset, joissa hän esitti käsityksiään uskonnollisista, moraalisista, yhteiskunnallisista ja taiteeseen liittyvistä kysymyksistä, kuten teoksessa Mitä on taide? (1898).[6]

Tolstoin uskonnollisen kauden tärkeimpiä kirjallisia teoksia ovat pienoisromaanit Ivan Iljitšin kuolema (1886) ja Kreutzersonaatti (1889) sekä romaani Ylösnousemus (1899), jonka tuloilla hän avusti erästä vainottua uskonyhteisöä. Ylösnousemus arvostelee ortodoksista kirkkoa ja oikeuslaitosta. Teos kuvaa nuoren aatelismiehen moraalisen rappion, katumuksen ja uudelleensyntymisen. Pienoisromaani Hadži Murat (kirjoitettu 1902–1904) sijoittuu Kaukasukselle.[6]

Leo Tolstoi ja Sofija Tolstaja lapsineen Jasnaja Poljanassa vuonna 1887

Tolstoi kirjoitti myös lapsia varten lyhyitä opettavaisia kertomuksia. Näitä on suomennettu muun muassa kokoelmissa Tolstoin tarinoita (1979) ja Kuinka hanhi jaetaan (2008).[6]

Näytelmäkirjallisuudesta Tolstoi kiinnostui vuoden 1880 jälkeen. Hänen huomattavimpiin näytelmiinsä kuuluu Pimeyden valta (1886), synnin valtaa käsittelevä naturalistinen talonpoikaisnäytelmä.[6]

Jasnaja Poljana museona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leo Tolstoin kotikartano Jasnaja Poljanassa on nykyään kotimuseo. Kaksikerroksisessa kotimuseossa, joka oli kartanon päärakennus on Tolstoin aikaisia huonekaluja ja kirjoja. Yläkerrassa on muun muassa ruokasalin kalustus. Kartanoa ympäröi venäläinen maalaiskylä, joka muistuttaa vanhasta ajasta, jolloin kartanoon liittyi alustalaisia.

Ilja Repin, Leo Tolstoi, 1891.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolstoin mukaan on nimetty Tolstoi-juna, joka liikennöi Helsingin ja Moskovan väliä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit ja pienoisromaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lapsuus, poikaikä, nuoruus (Detstvo, Otrotšestvo, Junost, 1852, 1854, 1857),
  • Sevastopolin kertomuksia (Sevastopolskije rasskazy, kolme novellia, 1855),
  • Kasakat (Kazaki, pienoisromaani, 1863),
    • Suom. Jalo Kalima. Otava 1907,
    • Suom. Kaj Kauhanen. Kirjayhtymä 1983.
  • Luonnosta ja elämästä: valittu kokoelma satuja ja kertomuksia lapsille. Suom. O. H. Moisio. WSOY, Porvoo 1892.
  • Kuolema (Smert Ivana Iljitša,1886). Suom. Ilmari Calamnius. WSOY 1905.
  • Ivan Iljitšin kuolema (Smert Ivana Iljitša, 1886). Suom. Eero Balk, Basam Books 2001, ISBN 952-9842-53-8.
  • Sota ja rauha (Vojna i mir, 1865–1869),
    • Osat IIV. Suom. Juho Antti Mäkinen. Jansson 1865-1869,
    • Leo Tolstoi ja Sofija Tolstaja seitsemän lapsensa kanssa Jasnaja Poljanassa vuonna 1892. Vas: Mihail, Tolstoi itse, Ivan (kuoli lapsena), Lev, Aleksandra, Andrei, Tatjana, vaimo Sofia ja Maria.
      Osat III, Suom. Iivari Wallenius; osat IIIIV, Suom. Rob. A. Seppänen. WSOY 1905-1908,
    • Osat 14. Suom. J. A. Hollo. WSOY 1950,
    • Osat 14. Suom. Esa Adrian. Otava 1975.
  • Anna Karenina (Anna Karenina, 1875–1877),
    • Suom. Eino Kalima. Kahdessa osassa, WSOY 1911-1912,
    • Suom. Ulla-Liisa Heino. Otava, 1961-1962,
    • Suom. ja esipuheen kirjoittanut Lea Pyykkö. Karisto, 1979,
    • Suomennoksen tarkistanut Arja Pikkupeura. WSOY, 2007.
  • Kreutzersonaatti (Kreitserova sonata, pienoisromaani, 1889). Suom. Valto Kallama. Karhu 1946.
  • Ylösnousemus (Voskresenie, 1899):
    • Ylösnousemus 1–3. Suom. Arvid Järnefelt. Otava 1899–1900
    • Tolstoi tyttärentyttärensä kanssa Jasnaja Poljanassa.
      Ylösnousemus I–III. Suom. Jalmari Aalberg. WSOY 1899–1900.
    • Ylösnousemus (Valitut teokset 3). Suom. Juho Tervonen. WSOY 1926
    • Ylösnousemus. Suom. ja esipuheen kirj. Lea Pyykkö. Karisto 1976
  • Hadži Murat (Hadži-Murat, pienoisromaani, 1912, kirjoitettu 1902–1904)
    • Suom. Matti Lehmonen. Tammi 1946,
    • Suom. Eero Balk. Basam Books 2001. 

Näytelmät (valikoima)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pimeyden valta, eli, Kun kynsi on kiinni, niin on koko lintu hukassa (Vlast tmy, 1886),
    • Suom. Martti Vuori. K. Kaatra, 1908,
    • Suom. Martti Vuori. Isak Julin 1912.
  • Elävä ruumis (Živoi trup, 1911, kirjoitettu 1900). Suom. Arvid Järnefelt.

Aatteelliset teokset (valikoima)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mitä meidän siis on tekeminen? Suom. K. W. Järnefelt. Otava 1908.
  • Tunnustus (Ispoved, 1882). Suom. K. W. Järnefelt. Otava 1906,
  • Tunnustuksia. Suom. Eero Balk. Basam Books 2012.
  • Mikä on uskoni (V tšom moja vera?, 1884). Suom. K. W. Järnefelt. Otava 1907.
  • Mitä on taide? (Tšto takoje iskusstvo, 1897)

Kokoelmat (valikoima)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valitut kertomukset 1–3. Suom. Juhani Konkka ja lisätekijänä Mikko Kilpi. WSOY, 1998.
    • Hyökkäys (1853), Metsänhakkuu (1855), Pyry (1856), Kaksi husaaria (1856), Sevastopol (1856), Kolme kuolemaa (1859), Avio-onni (1859), Vankina Kaukasiassa (1872), Vanha ruuna (1886), Saatana (1911, kirjoitettu 1889–1890), Kreutzersonaatti (1889), Isäntä ja renki (1895), Isä Sergius (1911, kirjoitettu 1898), Tanssiaisten jälkeen (1903), Väärennetty korkolippu (1911, kirjoitettu 1904), Aljosa Gorsok (1905), Jumalaista ja inhimillistä, Minkä vuoksi (1903), Kornei Vasiljev (1906), Mitä näin unessa.
  • Kuinka hanhi jaetaan: Satua ja totta (2008). Suom. Martti Anhava, kuvitt. Matti Pikkujämsä. Otava 2008.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Frank-monihaku.
  • Nokkala, Armo: Tolstoilaisuus Suomessa: Aatehistoriallinen tutkimus. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Tammi: Helsinki, 1958.
  • Peattie, Donald Culross: ”Tolstoin oma sota ja rauha”. Teoksessa Historian suurmiehiä. Helsinki: Valitut palat, 1972. ISBN 951-9078-00-2.
  • Roos, Vappu: Suuri maailmankirjallisuus: Länsimaisen kirjallisuuden vaiheet Homeroksesta Laxnessiin. Porvoo: WSOY, 1956.
  • ”Tolstoi, Leo”, teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja: 12. osa, Tal–Uzb. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07251-6.
  • Turoma, Sanna: (Toim.) Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna. Tolstoi: kirjailija ja uskonnollinen ajattelija. Teoksessa Venäläisen kirjallisuuden historia. 2. painos. ss. 333-346. Helsinki, Gaudeamus, 2015. ISBN 9789524953450.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leo Tolstoi, История моего детства, osa XXXI, Pietari, Ivan Panaev ja Nikolai Nekrasov,‎ (verkkoversio), luku 9, s. 5-104View and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. a b c d e f g h i j Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 4. Suuret kertojat: 1840-1890. Fjodor Dostojevski ja Leo Tolstoi. Tolstoi: kirjailija ja uskonnollinen ajattelija”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 333-346. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  3. a b c d e f g h i j k l m Nokkala 1958; Roos 1956.
  4. a b c Peattie 1972, s. 47.
  5. a b c d e f Peattie 1972, s. 48.
  6. a b c d e f g h Spectrum 1980.
  7. Peattie 1972, s. 49.
  8. a b Peattie 1972, s. 50.
  9. a b ”Tolstoi, Leo”, teoksessa Suomalainen tietosanakirja 8, tamp–ö. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4652-7.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Šestov, LevTolstoin ja Nietschen käsitys hyvästä : Filosofiaa ja saarnaa. Venäjänkielinen alkuteos vuodelta 1900. Suomentanut Mari Miettinen. Tampere: niin & näin, 2019. ISBN 978-952-7189-45-0.
  • Tolstoi, Tatjana: Isäni Leo Tolstoi. (Avec Léon Tolstoi), Suomentanut Kai Kauhanen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978. ISBN 951-26-1550-9.
  • Troyat, HenriTolstoi. (Tolstoy, 1967), Suomentanut Risto Lehmusoksa. Suomennettu saksankielisestä lyhennetystä laitoksesta. 2. painos (1. painos 1968). Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20234-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]