Vsevolod Garšin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vsevolod Garšin
Vsevolod Garšin. Ilja Repinin vuonna 1884 maalaama muotokuva
Vsevolod Garšin. Ilja Repinin vuonna 1884 maalaama muotokuva
Syntynyt 14. helmikuuta 1855
Venäjän lippu Jekaterinoslav
Kuollut 5. huhtikuuta 1888 (33 vuotta)
Venäjän lippu Pietari
Kansalaisuus venäläinen
Äidinkieli Venäjä
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Vsevolod Mihailovitš Garšin (ven. Все́волод Миха́йлович Га́ршин; 14. helmikuuta (J: 2. helmikuuta) 1855 Jekaterinoslavin läänin Bahmutin kihlakunnan Prijatnaja Dolinan kartano – 5. huhtikuuta (J: 24. maaliskuuta) 1888 Pietari) oli venäläinen kirjailija.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vsevolod Garšin syntyi aatelisperheeseen. Isä oli Krimin sotaan osallistunut upseeri ja äiti laivastoupseerin tytär. Vsevolodin ollessa viisivuotias äiti rakastui kotiopettajaan ja jätti perheen. Aluksi poika asui isänsä luona, mutta myöhemmin äiti vei hänet Pietariin, jossa hän kävi lukion.

Garšin sairastui psykoosiin ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Hän kuvailee, kuinka eräänä päivänä oli kauhea ukkonen, jonka hän pelkäsi tuhoavan koko talon. Garsin taittoi pihapuusta kepin, laittoi sen toisen pään huoneensa kattoon ja toisen rintaansa vasten, koska uskoi, että hänen ruumiinsa voisi toimia ukkosenjohdattimena.[2]

Opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1874 Garšin pääsi opiskelemaan Pietarin vuori-instituuttiin. Venäjän ja Turkin sodan aikana vuonna 1877 hän liittyi vapaaehtoisena armeijaan, haavoittui Bulgariassa ja sai ylennyksen upseeriksi. Terveydentilansa takia hän erosi armeijasta ja jatkoi opintojaan Pietarin yliopistossa.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijan ensimmäinen teos ilmestyi vuonna 1876. Tunnetuksi hänet teki omakohtainen kertomus Tšetyre dnja (”Neljä päivää”, 1877), joka ilmestyi Nikolai Nekrasovin, Mihail Saltykov-Štšedrinin ja Nikolai Mihailovskin toimittamassa Otetšestvennyje zapiski -lehdessä. Sota jätti syvän jäljen Garšinin äärimmäisen henkilökohtaiseen tuotantoon.[3] Sen mielettömyyttä kuvaavat ”Neljän päivän” ohella kertomukset Trus (”Pelkuri”, 1879) ja ”Sotamies Ivanovin muistelmia” (Iz vospominani rjadovogo Ivanova, 1883). Täynnä humanistista paatosta ovat myös katunaisten traagisia kohtaloita kuvaavat kertomukset Proisšestvie (”Tapaus”, 1878) ja ”Taiteilijan lemmentarina” (Nadežda Nikolajevna, 1885).[1] Fjodor Dostojevskilla ja Leo Tolstoilla oli huomattava vaikutus Garšiniin, vaikka hän ei hyväksynytkään jälkimmäiselle ominaista alistumisen filosofiaa. Sivistyneistön eettisiä ongelmia ja suhdetta vallankumoukseen kirjailija käsittelee kertomuksissa Vstretša (”Tapaaminen”, 1879), Hudožniki (”Taiteilijat”, 1879), Attalea princeps (1880) ja ”Punainen kukka” (Krasnyi tsvetok, 1883).[4]

Lapsuudesta saakka tunneherkkä Garšin kärsi 1870-luvun alusta lähtien psyykkisistä ongelmista.[1] Helmikuussa 1880 hän vetosi korkeimman toimeenpanevan komitean päällikön Mihail Loris-Melikovin murhaa yrittäneen Ippolit Mlodetskin puolesta. Mlodetskin teloituksen seurauksena hän sairastui maanis-depressiiviseen psykoosiin[3] eli skitsoaffektiiviseen häiriöön ja joutui kahden vuoden ajaksi mielisairaalaan.[1] Vuonna 1883 hän meni naimisiin ja alkoi työskennellä rautatieliiton sihteerinä.[3] Vuonna 1888 hän teki itsemurhan hyppäämällä alas porraskuiluun.[1] Kirjailijan viimeiseksi teokseksi jäi lasten satu ”Matkustava sammakko” (myös ”Sammakko, joka matkusti”, ven. Ljaguška-putešestvennitsa, 1887).[3]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garšin oli lyhyen kertomuksen mestari. Hänen proosansa on tunteellista, filosofista ja dramaattista. Sosiaalipsykologisten ja lyyrisfilosofisten kertomusten lisäksi hän kirjoitti satuja, mielikuvitusnovelleja ja kuvauksia.[1]

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotamies Ivanovin muistelmia. Suom. M. Wuori. Porvoo: WSOY, 1892.
  • Hätämerkki: kertomus. Suom. Oskar Helenius. Tampere: Isak Julin, 1904.
  • Punainen kukka y.m. kertomuksia. Suom. Martti Wuori. Hämeenlinna: Karisto, 1911.
  • Taiteilijan lemmentarina. Suom. Martti Wuori. Helsinki: Kirja, 1915.
  • Matkustava sammakko. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1954.
  • Sammakko, joka matkusti. Suom. Ulla-Liisa Heino. Moskova: Raduga, 1983.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kratkaja literaturnaja entsiklopedija Viitattu 5.5.2011. (venäjäksi)
  2. Эдгар По и Всеволод Гаршин: Одна болезнь, одна судьба. www.psychiatry.ru. Viitattu 27.4.2016.
  3. a b c d e Entsiklopedija ”Krugosvet” Viitattu 5.5.2011. (venäjäksi)
  4. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 6, s. 136. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1971.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]