Sananvapaus maittain

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Painottunut, lisää maita kaivattaisiin

Sananvapaus maittain käsittelee lyhyesti eri maissa käytettyjä tapoja rajoittaa ja tulkita yleisesti Yhdistyneissä kansakunnissa määriteltyä sananvapautta.

Sananvapauden tulkintaa länsimaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sananvapautta pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan perusoikeuksista. Sananvapautta julistetaan muun muassa Yhdysvaltain perustuslaissa, YK:n ihmisoikeusjulistuksessa ja Euroopan ihmisoikeusasiakirjassa. Tästä huolimatta useimmilla valtioilla on laeissaan sananvapautta rajoittavia pykäliä, useimmiten kansallista turvallisuutta koskevissa asioissa[1]. Vastaavalla tavalla myös Euroopan ihmisoikeusasiakirjan artiklan 10 toinen kohta toteaa, että sananvapautta on voitava rajoittaa kansakunnan tai yleisen turvallisuuden nimissä. Tätä kohtaa hyödynnetäänkin eri maissa varsin lavealla tavalla tulkiten ja sananvapautta rajoittaen[2].

Sananvapaudella tarkoitetaan yleisesti oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Juridiselta kannalta sananvapauden käsitettä tulkitaan hyvin eri tavalla eri maissa[3]lähde tarkemmin?.

Sananvapauden tulkintoja Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa sananvapaus on määritelty peruslaissa (GG-Grundgesetz) artiklassa 5, jossa myönnetään vapaus ilmaista, tutkia ja opettaa. Määritelmä on tosin kaksitasoinen, ylimmällä tasolla sananvapaus myönnetään yleisesti ja toisella tasolla todetaan, että sananvapauden rajoitteita löytyy muista lakipykälistä, kunnianloukkauksien välttämiseksi ja alaikäisten suojelemiseksi[4]. Saksassa sananvapautta noudatetaan yleisesti ottaen seuraten Euroopan ihmisoikeusasiakirjan ensimmäisen kohdan mukaisesti. Toisen kohdan mukaisia rajoitteita hyödynnetään koskemaan kolmannen valtakuntaan liittyviä asioita ja siihen liittyvää uusnatsismia. Näiden rajoitusten olemassaololle on Saksassa laaja yhteisymmärrys[5].

Britanniassa vallitseva sananvapaus noudattaa pitkälti Euroopan ihmisoikeusasiakirjan artikla 10, ensimmäisen kohdan mukainen sananvapaus. Tosin poliitikoille on myönnetty oikeus haastaa toimittaja häpäisemisestä, joka itsessään toimii jo rajoitteena. Belgiassa puolestaan toimittajien pitää kertoa tietolähteensä.[6]

Sotilaiden suhteen sananvapautta rajoitetaan lukuisilla lisäehdoilla. Esimerkiksi Espanjan laki, pykälässä 178 todetaan että sotilashenkilöstöllä on oikeus ilmausta itseään vapaasti, kunhan ensin on myönnetty tähän lupa. Eli sananvapaus on myönnetty, kunhan ensin anotaan lupaa ilmaista itseään asioissa joilla voidaan katsoa olevan kansalliseen turvallisuuteen liittyvää merkitystä[7].

Euroopassa monet sananvapauskiistat ovat päätyneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja vuonna 2005 vireillä oli 80 000 juttua. Jos Euroopan neuvoston jäsenmaiden kansalaiset katsovat valtionsa loukanneen ihmisoikeussopimusta, he voivat hakea oikeutta Strasbourgista, joka on sananvapausasioissa linjaltaan melko vapaamielinen ja kotimaassaan rikostuomion saanut on usein saanut hyvitystä.[8]

Verkkokeskustelujen sananvapaus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Julkisen sanan neuvosto ja oikeusministeriö ovat pohtineet keskustelupalstojen ja verkkoviestien pelisääntöjä,[9] [10] mutta aihe on osoittautunut monisyiseksi eikä selkeää linjaa tai ohjeistusta ole muodostunut.[11]

Sananvapautta rajoittavat jotkin Suomen rikoslain kohdat. Toiminnallaan ei yleensä saa aiheuttaa haittaa toiselle ihmiselle, yritykselle tai muulle oikeushenkilölle. Lainvastaisista toimista uhrin pitää tehdä Poliisille rikosilmoitus.

Kunnianloukkaus tulee kyseeseen silloin, kun lähettää toiselle tai toisesta pilkkaavia ja ivaavia viestejä, levittää valheellisen tiedon toisesta tai ottaa käyttöön rasistiset huomautukset ja ulkonäköä roisisti arvostelevat kommentit. Internetissä levitettävä kunnianloukkaus on yleensä törkeä kunnianloukkaus, sillä loukkaus on toimitettu lukuisten ihmisten nähtäville. Yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä on kyse silloin kun levittää toisen yksityiselämästä arkaluotoisen tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että se aiheuttaa vahinkoa ja kärsimystä toiselle. Erona kunnianloukkaukseen on se, että yksityiselämää loukkaavassa tiedon levittämisessä levitettävä tieto on totta. Laiton uhkaus tulee kyseeseen silloin kun uhatulla on perusteltua syytä olettaa, että hänen henkilökohtainen turvallisuus tai omaisuus ovat vakavassa vaarassa. Kaikissa edellämainituissa rangaistusasteikko on välillä sakkoa tai vankeutta jopa kaksi vuotta. Joissakin tapauksissa lisäksi voidaan vaatia korvauksia uhrille.[12]

Sananvapauden tulkintoja Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys kieltää kongressia säätämästä mitään lakia, joka kaventaa sananvapautta.[13] Yhdysvaltain sananvapauslait koskevat vain hallintoa ja pätevät liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistasolla. Sen piiriin kuuluvat lainlaatijat, vaaleilla valitut virkamiehet, julkiset koulut ja yliopistot, oikeusistuimet ja viranomaiset. Se ei koske yksityisiä kansalaisia, liikeyrityksiä eikä järjestöjä.[14]

Yhdysvaltain korkein oikeus on useasti joutunut määrittelemään tapauskohtaisesti, mitä puheita tai tekoja laki tarkkaan ottaen suojelee. Oikeustapauksien mukaan sananvapauteen kuuluu esimerkiksi tiettyjen loukkaavien sanojen ja ilmaisujen käyttö poliittisen viestin välittämiseksi, vaikeneminen (esimerkiksi lipputervehdyksessä), sodanvastaiset hihanauhat kouluissa, rahan lahjoittaminen poliittisiin kampanjoihin, mainostaminen sekä lipun polttaminen protestiksi. Sananvapauteen taas ei kuulu esimerkiksi ihmisiä vahingoittavaan tekoon yllyttäminen, säädyttömän materiaalin tekeminen tai levittäminen, värväyspaperien polttaminen sodanvastaisena protestina, opiskelijoiden salliminen julkaista koululehdessä artikkeleita, joita koulun hallinto ei ole hyväksynyt, säädyttömien puheiden pitäminen koulun tilaisuudessa tai huumeiden puolesta puhuminen koulun tilaisuudessa.[13] Sananvapauslaki ei myöskään suojele esimerkiksi herjausta, kiristystä, uhkailua, väärää valaa tai plagiointia.[14]

Sananvapauden tulkintoja Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä sananvapauden tila on kaksijakoinen. Toisaalta perustuslain mukaan sananvapaus Euroopan ihmisoikeusasiakirjaa mukailevalla tavalla on olemassa, toisaalta esimerkiksi Presidentti Putinin syyskuussa 2003 Columbian yliopistossa esittämä vastaus opiskelijan esittämään sananvapautta koskevaan kysymykseen oli "Meillä ei ole koskaan ollutkaan sananvapautta Venäjällä. 1990–luvun alussa syntyi käsitys jostakin laajemmasta sananvapaudesta, joka tulkittiin varsinkin lehdistössä vapautena kaikkea kohtaan, anarkiaksi ja pyrkimyksenä aiheuttaa sekaannusta hintaan mihin hyvänsä."[15]

Lehdistön sananvapautta Venäjällä ei nähdäkään demokratian kehityksen kannalta minään absoluuttisen hyvänä asiana. Lehdistöä pidetäänkin enemmän yhtenä kaupallisena pelurina jolla ei ole yhteiskunnassa ydinpelaajan roolia.[16]

Sananvapauden tulkintoja Kiinassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan perustuslaki rajoittaa sananvapautta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varjolla, ja sananvapaus pidetään viranomaisten arvostelun poliittisena välineenä.[17] Kiinan perustuslaissa artiklat 35 ja 51 eivät määrittele sananvapauden rajoitteita niin kuin useassa muussa maassa, vaan artikloissa määritellään, mikä on yksilötasolla sallittua.[18]

Esimerkiksi toimittaja Shi Tao tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan hänen käytyään sähköpostilla keskustelua ulkomaille Tiananmenin tapahtumien 15. vuosipäivästä. Sähköpostiliikenteestä Kiinan viranomaisille raportoi Yahoo Hong Kong.[19] Sananvapautta onkin rajoitettu niin pitkälle, että esimerkiksi Hu Pingin mukaan (Kiinalaisen demokraattisen allianssin (CAD) puheenjohtaja 1988–1991) mielestä sananvapautta Kiinassa ei ole.[20]

Kiinan kansantasavallassa on aina sensuroitu ulkomaisia lehtiä ja mediaa. Nykyisin se ulottuu myös tietoverkkoon. Sensuurin päävastuu on kommunistipuolueen julkisuusosastolla. Internetin valvonnan arvellaan työllistävän yli satatuhatta kiinalaista. Valvonta perustuu kahteen menetelmään: suuri palomuuri estää kiinalaisten pääsyn hallituksen mielestä epämieluisille ulkomaisille verkkosivuille. Kultainen suojakilpi taas seuloo tiedonvälitystä maan sisällä. Sisäiset rajoitukset kohdistuvat ajatuksiin, jotka voisivat uhata kommunistipuolueen asemaa tai kannustaa järjestäytyneeseen kansalaistoimintaan. Verkkorajoitusten takia maan tärkeimmät palveluntarjoajat ovat kiinalaisia: hakurobotti Baidu, sosiaalinen verkosto Renren, internetportaali Tencent ja microblogi Sina Weibo.[21]

BBC:n toimittajien kimppuun hyökättiin 2017 Hunanin maakunnassa ja heidät pakotettiin allekirjoittamaan tunnustus "laittoman haastattelun" tekemisestä.[22]

Kiinassa otetaan käyttöön koe, jolla tutkitaan toimittajien uskollisuutta presidentti Xi Jingpingille. Pilottivaihe alkoi vuonna 2019. Vain kokeen läpäisseet saavat lehdistökortin, jonka puuttuminen haittaa toimittajien työskentelyä.[23]päivitettävä

Sananvapauden tulkintoja Intiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Penguin-kustantamo silppusi vuonna 2014 yhdysvaltalaisen professorin Wendy Donigerin 2009 ilmestyneen teoksen The Hindus: An Alternative History, joka käsitteli Intian historiaa poikkeavasta näkökulmasta. Teos loukkasi hindujen uskonnollisia tunteita.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
Tarkennus: kirjaviittauksista puuttuu sivunnumerot
  1. ↑ Trapp, Robert: The Depatabase book. 4th edition, Idebate Press, USA 2009. ISBN 978-1-932716-49-8
  2. ↑ Torremans, Paul L.C.: Copyright and Human Rights. Kluwer Law International, Hague 2004, ISBN 90-411-2278-8
  3. ↑ Britannica Concise Encyclopedia. Encyclopædia Britannica, 2005
  4. ↑ Heiderhoff Bettina: Tort Law in Poland, Germany and Europe. European Law Publishers, Munich 2009, ISBN 978-3-86653-104-8
  5. ↑ Wyden Peter: The Insidious Legacy of Adolf Hitler. Arcade Publishing, New York 2001, ISBN 1-55970-532-9
  6. ↑ Meiners, Roger, Rinngleb Al, Edwards, Frances: The legal Environment of Business. South-Western Cengage Learning, Mason 2009, ISBN 978-0-324-65436-3
  7. ↑ Nolte, Georg: European Military Law Systems. De Gtuyter Rechtswissenschaften Verlags 2003, ISBN 3-89949-031-2
  8. ↑ Sari Miettunen: Saako sanoa? 10.2.2006. TS. Viitattu 15.12.2010.
  9. ↑ Oikeusministeriö nettikeskustelun kimpussa alasilta.fi. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 15.12.2010.
  10. ↑ Nettikeskusteluista kiperä kysymys JSN:n ohjeisiin mediaviikko.fi. Arkistoitu 19.12.2010. Viitattu 15.12.2010.
  11. ↑ Lehtien nettikeskusteluille ei saatu ohjeistusta Tietokone. Arkistoitu 6.12.2010. Viitattu 15.12.2010.
  12. ↑ Kiusaamisrikokset. Poliisi.fi. Viitattu: 23.6.2014
  13. ↑ a b What Does Free Speech Mean? United States Courts. Administrative Office of the U.S. Courts. Viitattu 29.6.2021.
  14. ↑ a b Lata Nott: Is your speech protected by the First Amendment? Freedom Forum Institute. Viitattu 29.6.2021.
  15. ↑ Lynch, Allen: How Russia is not ruled. Press Syndicate of university of Cambridge, New York 2005, ISBN 0-521-54992-2
  16. ↑ Marsh, Christopher, Gvosdev, Nikolas: Civil Society and the search for Justice in Russia. Lexington Books, Lanham 2002, ISBN 0-7391-0359-8
  17. ↑ Spring, Joel H.: Globalization and Educational Rights. Lawrence Erlbaum Associates, Mahwah 2008, ISBN 1-4106-0602-3
  18. ↑ Folsom, Ralf, Haughwout, Minan John: Law in the People's Republic of China. Kluwer Academic Publishers, Netherlands 1989, ISBN 0-7923-0055-6
  19. ↑ Great Britain, Parliament, House of Commons, Foregn Affairs Committee: Human Rights Annual Report 2005
  20. ↑ He Baogang: The Democratization of China. Routledge, London 1996, ISBN 0-415-14764-6
  21. ↑ Robert Wihtol: Kinan sensuurin aseet: suuri palomuuri ja kultainen suojakilpi. Kanava-lehti, 2014, nro 5, s. 4–9. Otavamedia.
  22. ↑ Laura Airola, Brittitoimittajia vastaan hyökättiin väkivaltaisesti Kiinassa Yle, 4.32017
  23. ↑ Sonia El Kamel, Toimittajia joutuu uskollisuuskokeeseen. Helsingin Sanomat 21.9.2019 s. B 5
  24. ↑ Intian hindut tuohtuivat uskontonsa tutkimuksesta, Yle.fi, Uutiset, 16.2.2014

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korhonen, Riitta & Ollikainen, Hannu: Päätoimittaja. Työtä sananvapauden arjessa. Siltala, 2022. ISBN 9789523880085.
  • Korpisaari, Päivi: Journalistin sananvapaus. WSOYpro, 2008. ISBN 9510331775.
  • Neuvonen, Riku: 
Sananvapauden historia Suomessa. 
Helsinki : Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-495-468-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sananvapaus_maittain&oldid=21790712”