Suomen poliisi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen poliisin tunnus

Poliisi (ruots. Polisen) on Suomen sisäasiainministeriön alainen poliisiorganisaatio. Poliisilain 7.4.1995/493 mukaan ”poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen”.[1] Suomen perustuslain mukaan poliisin toiminnan tulee aina perustua lakiin.[2]selvennälähde?

Vuonna 2012 Suomessa oli 7 800 poliisia. Väkilukuun suhteutettuna yhtä poliisia kohden asukkaita oli 681.[3] Vuonna 2007 Suomen poliiseista oli 88,3 % oli miehiä ja 11,7 % naisia[4]. Vuonna 2013 miehiä oli 85 % ja naisia 15 %. Koko poliisihallinnon henkilöstöstä miehiä oli 71 % ja naisia 29 %.[5]

Suomessa poliisi nauttii poikkeuksellisen laajaa kansalaisten luottamusta[6].

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisin organisaatio koostuu Poliisihallitukseen sijoitetusta keskushallinnosta sekä sen alaisista yksiköistä:[7]

Normaalisti kansalainen on tekemisissä lähinnä paikallispoliisin kanssa. Se huolehtii hälytyspartioinnista, poliisi- ja esitutkinnasta sekä lupa- ja todistusasioista. Yleensä paikallisen poliisilaitoksen päällikön virkanimikkeenä on poliisipäällikkö. Eräillä vanhastaan poliisimestarin nimikkeellä toimineilla virkamiehillä on edelleen oikeus käyttää tätä nimikettä. Helsingin poliisilaitoksella on eräitä pääkaupunkiseudun erityispiirteisiin liittyviä erikoistehtäviä, ja sen poliisipäällikkö käyttää poliisikomentajan arvoa. Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikkö eli niin sanottu Karhu-ryhmä toimii tarvittaessa valtakunnallisesti.

Poliisihallitus suunnittelee, johtaa, kehittää ja valvoo poliisin toimintaa sekä vastaa sen palveluiden saatavuudesta, päättää yksiköiden yhteistyöstä ja vastaa niiden tulosohjauksesta.[8] Poliisin ja Poliisihallituksen toimintaa johtaa, kehittää ja valvoo poliisiylijohtaja. Vuoden 2015 elokuusta lähtien virassa on toiminut Seppo Kolehmainen.[9] Poliisihallituksen alueelliset toimipisteet on sijoitettu aluehallintovirastoihin. Nämä koordinoivat paikallispoliisien toimintaa muiden alueviranomaisten kanssa. Lisäksi ne osallistuvat vakavien rikosten tutkintaan silloin kun paikallispoliisin voimavarat eivät yksinään riitä.[10]

Poliisin valtakunnalliset yksiköt hoitavat erikoistehtäviään. Keskusrikospoliisi (KRP) huolehtii vakavimpien tai useiden aluehallintovirastojen alueella tapahtuneiden rikosten selvittämisestä sekä valtakunnallisesta järjestäytyneen rikollisuuden vastaisesta taistelusta. Myös valtakunnallinen rikostiedustelu kuuluu sen toimialaan. KRP:lla on oikeus ottaa minkä tahansa tutkinnan vastuu itselleen oma-aloitteisesti tai paikallispoliisin pyynnöstä mikäli se koetaan tarpeelliseksi.

Suojelupoliisi (Supo) on Suomen turvallisuuspoliisi, jonka tehtävänä on vastavakoilu ja terrorismin torjunta.

Poliisin valtakunnalliset huoltoyksiköt vastaavat muun muassa kaikkien poliisiautojen varustelusta ja huollosta sekä poliisin laajojen tietojärjestelmien ylläpidosta.

Suomessa poliiseja koulutetaan Tampereella Poliisiammattikorkeakoulussa.

Ahvenanmaalla poliisitoiminnasta vastaa maakunnan oma poliisilaitos, joka on hallinnollisesti Ahvenanmaan maakuntahallituksen alainen. Ahvenanmaalla sattuvissa, poliisitoiminnallisesti erittäin vaativissa tilanteissa Poliisihallitus voi määrätä toiminnan johtovastuun muille poliisiosastoille. Valtion turvallisuuteen liittyvät tehtävät kuuluvat Ahvenanmaalla valtakunnan poliisille, käytännössä Suojelupoliisille. Keskusrikospoliisi on vastaavasti toimivaltainen myös Ahvenanmaalla.[11]

Liikkuva poliisi (LP) oli erikoistunut liikennevalvontaan kunnes yksikkö lakkautettiin vuonna 2014. Erityisesti sen toimialaan kuuluivat ennen tätä pääteiden ja raskaan liikenteen valvonta. Lisäksi se toimi valtakunnallisena poliisireservinä.

Suomi on Euroopan unionin poliisiviraston Europolin ja kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin jäsen.[12][13]

Tunnus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisin tunnuskuva on miekan terä, jonka kahvana on kruunupäinen leijonan pää. Tunnuskuvan on piirtänyt taiteilija Antti Salmenlinna vuonna 1936.[14] Miekkaleijona esiintyy myös sotilaspoliisin koulutushaaramerkissä, jossa se on sijoitettu siniseen kilpeen.

Virat ja virka-asemaa osoittavat merkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[15]

Rikosten selvitystilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 poliisi sai tietoonsa kaikkiaan 850 000 rikosta. Se selvitti niistä lähes 80 prosenttia. Selvitysprosentti on ollut yli 70:n koko 2000-luvun.[16]

Raiskauksista selvittämättä jää yli puolet. Pahoinpitelyistä lähes kaksi kolmasosaa. [16]

Pimeistä jutuista eli jutuista, joissa tekijää ei valmiiksi tiedetä, oli 2013 hiukan alle 200 000 ja niistä selvisi vain alle viidesosa.

Omaisuusrikoksista suuri osa on pimeitä, ja niistä lähes 90 prosenttia jää selvittämättä. Suurista kaupungeista hurjin tilanne on Helsingissä, jossa kaikista pimeistä rikoksista selviää vain yksi kymmenestä. Omaisuusrikoksissa selvitysprosentti oli 2013 vain kahdeksan.[16]

Poliisin rikokset ja virheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisin tekemiä rikoksia tutkii Suomessa vain Valtakunnansyyttäjänvirasto.[17]

Lievempiä asioita, joissa kansalainen tai laillisuusvalvoja epäilee "vain" virheellistä menettelyä asiassa, voidaan asia käsitellä niin sanotulla hallinnollisella menettelyllä.[17]

Hallinnollinen menettely tarkoittaa, että kansalaisen kantelun tuloksena tai laillisuusvalvonnan omasta huomiosta selvitetään, onko tapahtunut virheellinen menettely. Hallinnollinen menettely voi tapahtua poliisin organisaation sisällä tai ylemmän laillisuusvalvojan toimesta riippuen siitä, onko kantelu tehty poliisille vai ylemmälle laillisuusvalvojalle. [17]

Epäillyistä poliisin rikoksista tutkintapyyntö on tehtävä rikosilmoituksella poliisille, josta se siirretään Valtakunnansyyttäjänvirastoon tai suoraan Valtakunnansyyttäjänvirastolle.[17]

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010-luvulla poliisin tekemiksi epäiltyjä rikoksia on ollut noin 700–900 kappaletta vuodessa. Vuonna 2013 poliisimiehen tai -naisen tekemiksi epäiltyjä rikoksia kirjattiin Valtakunnansyyttäjänvirastossa 898 rikosilmoitusta. Määrä on kasvanut koko vuosikymmenen alun.[18] Ei ole tarkkaa tilastotietoa esimerkiksi siitä, miten paljon ja mistä rikoksista poliiseja on syytteessä tai lopulta tuomitaan.[19]

Samana vuonna 2013 eduskunnan oikeusasiamies ratkaisi 895 kantelua poliisiviranomaisista, joista 131 johti toimenpiteisiin.[20]

Tyypilliset poliisirikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa poliisin rikoksista ja virheistä nousee esiin erityisesti kaksi aihetta: väkivalta ja rehellisyys. Rehellisyydellä tarkoitetaan suomalaisen poliisirikollisuuden informaatioulottuvuutta, joka liittyy erityisesti suoritetun poliisi- tai esitutkinnan epärehellisyyksiin. Poliisiin kohdistuva arvostelu tässä ulottuvuudessa on erityisen laaja-alaista.[21]

Tarkastelun ulkopuolelle jää myös piilorikollisuutta, josta ei kannella tai saada yleensä käynnistettyä rikostutkintaa. Lahjustapaukset ovat vaikeasti tutkittavaa piilorikollisuutta, johon tutkijat ovatkin päässeet käsiksi vain jo olemassa olevien skandaalien kautta. Myös salaisten pakkokeinojen osalta käytön kyseenalaistaminen on usein mahdotonta, sillä laki sallii senkin mahdollisuuden, ettei pakkokeinojen kohde saa siitä koskaan tietää. Rasismi ja seksismi ovat olleet esillä kun Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission (ECRI) on nähnyt viitteitä siitä, että Suomen poliisi ei reagoi aina asianmukaisesti vähemmistöryhmien rasismista ja syrjinnästä tekemiin ilmoituksiin ja että tällaisia ilmoituksia ei oteta tutkittavaksi tai että niitä ei tutkita riittävän uutterasti. Ongelmana on, että joidenkin arvioiden mukaan vain 5-10% rasistisista rikoksista tulee ilmoitetuiksi, koska luottamus viranomaisten puolueettomaan ja tehokkaaseen toimintaan voi olla saatujen kokemuksien takia vähäistä. Naiset joutuvat syrjinnän kohteeksi monilla eri tavoilla. Toisaalta naisia tuomitaan varsin harvoin rikoksista ja onkin esitetty, että poliisi tahtoo suhtautua naisiin perinteisin mielikuvin. Naiset saattavat monesti päästä rikosepäilyjen ulkopuolelle, koska nainen ei rikoksentekijänä mukaudu rikoksentutkijan käsitykseen rikoksentekijästä. Toisaalta on viitteitä naisten joutumisesta syrjinnän kohteiksi myös rikoksen uhreina ja poliisina työskentelevät naispoliisit joutuvat syrjinnän kohteiksi myös poliisiorganisaatiossa. On merkkejä naispoliisien hitaammasta urakehityksestä miehiin verrattuna ja todisteita seksuaalisesta ahdistelusta. Tutkimuksen aineistossa oli tapauksia joissa nainen oli poliisirikoksen oletettu uhri. Nämä olivat tapauksia jossa kyse oli miespoliisin epäillystä naispoliisien väkisinmakaamisista tai sen yrityksestä. Kiinniotettuina naisiin oli kohdistunut asiatonta riisuttamista, asiattomia kuulustelukeinoja, pahoinpitelyjä ja asiattomia säilöönottamisia.[21]

Poliisirikosten tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitanen (2007) löysi tutkimuksissaan 497 poliisirikostapauksen joukosta seuraavanlaisia poliisirikoksia.[21]

Informaatio (Rehellisyys) Väkivalta Taloudellisen edun tavoittelu Vapaus Muu menettely Huolenpito Liikenne Omaisuuden vahingoittaminen
Tiedon jalostaminen eli virheellinen informaation käsittely

Sisällöltään virheellisen informaation hankkiminen

Kieltäytyminen vastaanottamasta informaatiota

Informaation virheellinen hankkimistapa

Sisällöltään virheellisen informaation luovuttaminen

Kieltäytyminen luovuttamasta informaatiota

Virheellinen informaation luovuttamistapa

Kovakouraisuus

Lyöminen ja potkiminen

Voimankäyttövälineiden epäasiallinen käyttö

Kidutus

Henkinen väkivalta

Seksuaalinen väkivalta

Epäselvästi ilmaistu väkivalta

Petokset ja luottamuksen hyväksikäyttö

Lahjusväitteet

Perinteinen etuuksien tavoittelu

Poliisin vastuulla olevan omaisuuden katoaminen

Toisen edun ajaminen

Lähtökohtaisesti perusteeton vapauden menettäminen

Välillinen, epäasiallinen, vaikuttaminen vapauteen

Laillisen vapaudenmenetyksen pitkittäminen

Vapaudenriiston erikoisuudet

Taloudellisen edun tavoitteluun liittyvät

Kotirauha

Poliisin passiivisuus tai muu käytös

Epäselvät väitteet

Lääkitys ja hoito

Vastuu elämästä

Muu epäinhimillisyys

Vastuu eläimistä

Vastuu omaisuudesta

Liikenneonnettomuudet

Liikenneonnettomuuksien erikoisuudet

Liikenneturvallisuus yleisesti

Esineet

Eläimet

Lievemmät virheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lievemmät asiat, joissa ei epäillä rikosta, käsitellään hallinnollisella menettelyllä. Mikäli laillisuusvalvonnan havainto tai kansalaisen kantelu antaa aihetta toiminnan tarkempaan selvittämiseen, asiaa ryhdytään tutkimaan hallinnollisella menettelyllä.[17]

Virkatoimien vastaiset menettelyt eivät välttämättä ole rikosoikeudellisesti rangaistavia, jolloin kyse on yleensä virheellisestä menettelystä, joka on kokonaisuutena tarkastellen vähäinen, eikä poliisin virheelliseen menettelyyn sisälly tahallista toimintaa.[17]

Poliisin velvoitteet kertoa asioista rehellisesti vaihtelevat sen mukaan onko kyseessä vain virheellinen menettely vai rikosepäily tai vaara joutua epäillyksi virkarikoksesta.[17] 

Poliisi ei saisi valehdella tai jättää asioita kertomatta, kun hänen toimintaansa selvitetään virheellisestä menettelystä. Vaara joutua moitearvostelun kohteeksi ei riitä vaikenemisen, valehtelun tai asioiden valikoivan kertomisen perusteeksi. Poliisin on virkavastuulla pysyttävä totuudessa ja kerrottava kaikki olennainen asiaan liittyvä. Hallintomenettelyssä poliisilla on virkamieslain mukainen lojaliteettivelvoite työnantajalleen.[17] 

Rikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli poliisimiehen osalta arvioitavaksi tulee "on syytä epäillä rikosta" -kynnys, asian käsittely siirtyy esitutkintalain mukaisesti tutkintamenettelyn piiriin ja esitutkintaa johtaa toisen poliisin sijaan Valtakunnansyyttäjänviraston syyttäjä.[17]

Kun poliisia epäillään rikoksesta on kiistanalaisempaa onko poliisilla itsekriminointisuoja kuten muillakin rikoksesta epäillyillä. Poliisilla on virkaan liittyviä eettisiä velvoitteita, jotka eivät poistu edes silloin, kun poliisi on vaarassa joutua virkasyytteeseen. Itsekriminointisuoja koskeekin vain rikosoikeudellista vastuuta, ei muita velvoitteita. Jos poliisilla on todellinen virkasyytteen vaara, hän voi vaieta rikosprosessissa itselleen epäedullisista seikoista kuten muutkin rikoksesta syytetyt.[17]

Rajatapaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisin itsekriminointisuojan toteutuminen voi olla ongelmallista siinä tilanteessa, että hallinnollinen selvittely johtaakin rikostutkinnan käynnistymiseen. Sisäministeriön vuonna 2011 julkaistun ohjeen mukaan oikeusasiamies tai oikeuskansleri (ylempi laillisuusvalvonta) ei saisikaan käyttää heille suotuja laillisuusvalvonnan keinoja siten että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt vahvistuisivat. Tällä suojellaan rikoksesta epäillyn poliisin oikeuksia.[17] Myös oikeusasiamiehen mukaan on laillisuusvalvonnan kannalta perusteltua, että räikeämmissä tapauksissa tehdään rikosilmoitus ja asia siirtyy syyttäjän harkittavaksi.[19]

Asiasta on Poliisin sisällä tapahtuvassa hallinnollisessa menettelyssä annettu Poliisihallituksen ohje. Jos joudutaan hallinnollisessa menettelyssä tekemään arviointia siitä, voisiko kyseessä olla poliisin tekemä rikos, on tapaus siirrettävä Valtakunnansyyttäjänvirastoon arvioitavaksi.[17]

Poliisin tietojärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansalainen, josta on talletettu tietoja poliisin järjestelmään, voi tarkastaa itsestään tallennetut tiedot henkilötietolain (523/1999) ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003) nojalla.

Poliisilla on oikeus katsoa henkilön tietoja poliisin tietojärjestelmästä, mutta vain jos virkatehtävä sitä edellyttää. Kansalaisella on oikeus selvittää, onko hänen tietojaan katseltu laittomasti. Jokaisella on myös oikeus vaatia, että asiavirheet oikaistaan ja oikeudettomasti tallennetut tiedot poistetaan. Tarkastusoikeuden käyttöä koskevat lomakkeet löytyvät poliisin kotisivuilta.[22]

Poliisien taipumuksesta urkkia kansalaisten tietoja järjestelmistä on kritisoitu julkisesti. Esimerkiksi Anneli Auerin tutkinnan salaamisesta huolimatta hänen tietojaan oli urkkinut 74 poliisivirkamiestä. Niin ikään Mika Myllylää koskeva tutkinta oli saanut urkkijoita liikkeelle. [23]

Valtakunnalliset järjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa käytössä olevat valtakunnalliset järjestelmät, joissa rekisterinpitäjänä Poliisihallitus: [24]

  1. Poliisiasiain tietojärjestelmä, lyhenne PATJA
  2. Hallintoasiain tietojärjestelmä
  3. Epäiltyjen tietojärjestelmä
  4. Europol-tietojärjestelmä
  5. Kansallinen Schengen-tietojärjestelmä
  6. Poliisin valtakunnallisessa käytössä olevat tilapäiset tai manuaalisesti ylläpidettävät henkilörekisterit
  7. Hätäkeskustietojärjestelmä
    • Poliisin tietojen osalta
  8. Ulkomaalaisrekisteri
    • Poliisin tietojen osalta
  9. Tietojärjestelmien hallinta- ja valvontajärjestelmät

Muita järjestelmiä ovat muut kuin valtakunnalliset, yhden tai useamman poliisiyksikön käyttöön, luodut tietojärjestelmät. Suojelupoliisilla on lisäksi toiminnallinen tietojärjestelmänsä.[24]

Salaiset tietojärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisi ylläpitää myös tiettyjä salaisia rekistereitä, joissa olevia tietoja ei rekisteröitykään saa itse tarkastaa. Näissä tapauksissa kirjauksien lainmukaisuuden voi selvittää rekisteröidyn toimeksiannosta Suomen tietosuojavaltuutetun toimisto.

Tämänkaltaisia rekisteritietoja ovat:[25]

  • Epäiltyjen tietojärjestelmä
  • Suojelupoliisin toiminnallinen tietojärjestelmä
  • Kansallinen Schengen-tietojärjestelmä (Schengenin yleissopimuksen 109 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetuissa tapauksissa)
  • Poliisin henkilörekistereihin sisältyvät henkilöä tai tekoa koskevat luokitus-, tarkkailu- tai tekotapatiedot
  • Ilmiantorekisteri, jossa havaintotietoja säilytetään poliisiasiain tietojärjestelmässä, PATJAssa, 6 kuukautta [26]

Poliisin toiminnasta kanteleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kantelut viranomaisen virheelliseksi epäillystä toiminnasta tehdään oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle kirjallisesti. Kantelu on yleensä julkinen, ja sen käsittely on maksutonta.[27] Esimerkiksi vankeutta, muuta vapauden menetystä, rikosasiaa, turvapaikkaa, oleskelulupaa, viisumin hakua tai muuta vastaavaa henkilökohtaista asiaa käsiteltäessä asiakirjat ja tiedot kuitenkin salataan julkisuudelta.[28]

Hallintokantelun voi tehdä myös ylemmälle poliisiviranomaiselle. Poliisipäälliköt ja poliisin valtakunnallisten yksiköiden päälliköt käsittelevät lähtökohtaisesti alaisiinsa kohdistuneet kantelut. Poliisihallitus käsittelee ja ratkaisee pääsääntöisesti kanteluita, jotka koskevat Poliisihallituksen virkamiehiä tai poliisiyksiköiden päälliköitä.[29]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Poliisilaki 7.4.1995/493 7.4.1995. Finlex. Viitattu 11.11.2009.
  2. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 11.6.1999. Finlex. Viitattu 11.11.2009.
  3. Organisaatio Poliisi. Viitattu 02.01.2012.
  4. Suomessa vähemmän naispoliiseja Helsingin Sanomat. 30.1.2009. Viitattu 27.1.2017.
  5. Ammattinetti - Ammattialat - Poliisit Ammattinetti. Viitattu 27.1.2017.
  6. Kääriäinen, Juha: Why Do the Finns Trust the Police?. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention, 2008, 9. vsk, nro 2. doi:10.1080/14043850802450294.
  7. Poliisihallitus aloittaa toimintansa 1.1.2010 Sisäasiainministeriö
  8. Virallinen sivusto Poliisihallitus. Viitattu 8.11.2014.
  9. Poliisiylijohtaja Poliisihallitus. Viitattu 4.12.2015.
  10. HaVM 7/2009. Viitattu 31.12.2009
  11. Tasavallan presidentin asetus poliisihallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa (1177/2009). Viitattu 31.12.2009
  12. Finland Europol. Viitattu 6.2.2016. (englanniksi)
  13. Finland Interpol. Viitattu 6.2.2016. (englanniksi)
  14. Poliisin tunnuskuva eli embleemi 1936 Salmenlinna.eu. Viitattu 11.11.2009.
  15. Sisäministeriön asetus poliisin virkapuvusta (1106/2013), §9 Poliisi. Viitattu 30.12.2015.
  16. a b c YLE: "Tätä tilastoa poliisi ei halua näyttää – tuntematon rosvo jää vain harvoin kiinni". Julkaistu: 3.2.2014 Viitattu: 27.4.2014
  17. a b c d e f g h i j k l Arto Hankilanoja: Poliisin salainen tiedonhankinta, s. 39-46. Talentum, 2014. ISBN 978-952-14-2089-4.
  18. Syyttäjälaitoksen vuosikertomus (sivu 44) 2013. Valtakunnansyyttäjänvirasto. Viitattu 27.7.2014.
  19. a b Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2014 (Sivut 129-130) 2.4.2015. Juvenes Print – Suomen yliopistopaino Oy. ”"Lienee niin, että kansalaiset tekevät räikeiksi kokemissaan tapauksissa rikosilmoituksen, jolloin esitutkinnan toimittaminen menee syyttäjän harkittavaksi. Tämä on perusteltua laillisuusvalvonnankin näkökulmasta." ... "On valitettavaa, ettei edelleenkään ole tarkkaa tilastotietoa esimerkiksi siitä, miten paljon ja mistä rikoksista poliiseja on syytteessä tai lopulta tuomitaan"”
  20. Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013 2013. 3.4.2014. Eduskunnan oikeusasiamies. Viitattu 28.7.2014.
  21. a b c Marko Viitanen: Poliisin rikokset, s. 269-279. Poliisiammattikorkeakoulu, 2007. ISBN 9789518151312.
  22. Poliisi.fi - Omien tietojen tarkastaminen poliisin henkilörekistereistä, luettu 18.1.2014
  23. Helsingin Sanomat: "Nelosen testi: Anneli Auerin tiedot kiinnostivat kymmeniä poliiseja". Julkaistu: 30.5.2012 Luettu: 18.1.2014
  24. a b Poliisihallinnon tietojärjestelmät ja rekisterinpito
  25. Poliisi: Tarkastusoikeuden rajoitukset. Viitattu: 13.4.2014
  26. Iltalehti: Poliisin uusi rekisteri hämmästyttää: "Voidaan kirjata mitä vain" Julkaistu: 7.3.2014 Viitattu: 13.4.2014
  27. Suomi.fi - Oikeusturva - Valittaminen ja kantelut. Viitattu: 10.4.2014
  28. Oikeusasiamies - Salassa pidettävät asiakirjat ja tiedot. Viitattu: 15.4.2014
  29. Poliisi - Hallintokantelu. Viitattu: 10.4.2014

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helminen, Klaus – Kuusimäki, Matti – Rantaeskola, Satu: Poliisilaki. Helsinki: Talentum, 2012. ISBN 978-952-14-1515-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Poliisi.