Helsingin poliisilaitos

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingin poliisilaitos (vuosina 1996–2008 Helsingin kihlakunnan poliisilaitos) on vuonna 1826 perustettu Suomen suurin poliisiyksikkö. Henkilökuntaa poliisilaitoksessa on noin 1 600, joista poliiseja suunnilleen 1 250. Poliisilaitoksen toimintaa johtaa poliisipäällikkö Lasse Aapio.[1] Vuoteen 2013 asti poliisilaitoksen alue oli väkiluvultaan myös Suomen suurin, nykyisin suurin laitos alueensa väkiluvultaan on Sisä-Suomen poliisilaitos.

Helsingin poliisilaitos vastaa Helsingin kaupungin yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta, rikosten ennalta estämisestä, kattavasta rikostutkinnasta kaupungin alueella sekä poliisin lupapalveluiden tuottamisesta. Perustehtävien lisäksi poliisilaitoksella on runsaasti valtakunnallisia ja alueellisia poliisin erityistehtäviä.

Laitoksen yksiköt ovat Esikunta, Hälytys- ja valvontayksikkö, Erityistoimintojen yksikkö, Rikostorjunnan yksikkö, Vakavan rikollisuuden tutkintayksikkö, Henkilösuojauksenyksikkö, sekä lupapalveluyksikkö.

Poliisiasemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malmin poliisitalo. Viljatie 2, Helsinki.

Helsingin poliisilaitoksella on poliisiasemia kolme; Pasilassa kaksi (Poliisitalo 1 ja 2) sekä Malmilla yksi. Aiemmin poliisiasemia on ollut myös Punanotkonkadulla (Kaartin poliisitalo), Pienellä Roobertinkadulla (Keskustan poliisitalo) ja Itäkeskuksessa.

Hälytys- ja valvontayksikkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valvonta- ja hälytystoiminnan partiot vastaavat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvonnasta ja ylläpidosta sekä hälytystehtävien hoitamisesta Helsingin kaupungin alueella. Järjestyspoliisin partiot aloittavat työvuoronsa Pasilan ja Malmin poliisiasemilta. Poliisipartiot toimivat aluevastuullisesti vanhojen poliisipiirien alueella. 100 -sarjan poliisipartiot entisen Eteläisen poliisipiirin alueella, 200 -sarjan partiot entisen Pohjoisen poliisipiirin alueella ja 300 -sarjan partiot entisen Itäisen poliisipiirin alueella.

Hälytys ja valvontayksikössä toimii myös lähipoliisiryhmät, jotka vastaavat alueellaan mm. koulupoliisitoiminnasta.

Rikostorjunnan yksikkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikostorjunnan toimintayksikössä tutkitaan kaikki Helsingin kaupungin alueella tehdyt rikokset. Helsingin rikospoliisi poikkeaa muista maan paikallispoliisin tutkintayksiköistä siinä, että se tutkii vastuualueellaan kaikki törkeimmätkin rikokset. Muut tutkintayksiköt yleensä siirtävät nämä rikokset keskusrikospoliisin tutkittaviksi. Rikospoliisi tekee myös muuta erityistä ammattitaitoa vaativaa tutkintaa, kuten palonsyyntutkintaa tapauksissa, joissa on syntynyt vakavia henkilövahinkoja tai suuria omaisuusvahinkoja.

Rikospoliisi on jaettu itsenäisiin päivittäisrikos-, huumerikos-, väkivaltarikos-, talous- ja omaisuusrikosyksikköön sekä teknisen tutkinnan yksikköön ja rikostutkinnan esikäsittely-yksikköön. Rikospoliisin toimipaikka on Pasilan poliisitalo 1. Rikospoliisin tunnetun väkivaltarikosyksikön (murharyhmän) johtajana toimii vuonna 2015 aloittanut Jonna Turunen.

Lupapalveluyksikkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lupapalveluyksikkö hoitaa kaikki poliisilaitoksen passi, ajokortti ja arpajaislupa-asiat. Lisäksi yksikkö vastaa ampuma-aseiden lupamenettelyistä. Lupapalveluyksikön toimipaikka on Pasilan poliisitalo 2.

Ulkomaalaispoliisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lupapalveluyksikön alaisuuteen kuuluva Ulkomaalaispoliisi vastaa ulkomaalaishallinnon lupa- ja tutkinta-asioiden hoitamisesta Helsingin alueella. Sille kuuluvat siis ulkomaalaislainsäädännössä paikalliselle poliisille säädetyt tehtävät. Sisäasiainministeriö on erikseen määrännyt turvapaikkatutkinnan ja maasta poistamisen osalta ulkomaalaispoliisille laajempia alueellisia ja valtakunnallisia tehtäviä. Ulkomaalaispoliisin toimipaikka on Pasilan poliisitalo 2.

Erityistoimintojen yksikkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtokeskus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin poliisilaitoksen johtokeskus mm. johtaa ja valvoo hälytyspartioiden toimintaa ja tarkoituksenmukaista sijoittumista yhdessä kenttäjohtajan kanssa. Johtokeskuksessa valvotaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ympäri Helsinkiä sijoitettujen valvontakameroiden avulla. Johtokeskus ylläpitää myös valtakunnallisesti poliisin operatiivista tilannekuvaa ja tiedottaa poliisin ylijohtoa merkittävistä tapahtumista.

Ratsupoliisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratsupoliisi on Helsingin poliisilaitoksen vanhin toiminnassa oleva yksikkö, perustettu vuonna 1882. Ratsupoliisi valvoo järjestystä yleensä Pohjoisen piirin alueella, mutta tarvittaessa muuallakin Helsingissä. Ratsupoliisi näkyy usein esim. yleisötilaisuuksissa, konserteissa ja urheilukilpailuissa. Noin 80 % työajasta on partiointia ratsain, mutta partiointia tehdään tarvittaessa myös poliisiautolla. Ratsupoliisin tallit sijaitsevat Ruskeasuon ratsastushallin yhteydessä.

Valmiusyksikkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmiusyksikkö eli ns. Karhu-ryhmä perustettiin vastaamaan vuoden 1975 Ety-kokouksen turvallisuudesta.

Yksikkö on olemassa koko maata varten. Se palvelee kaikkia poliisilaitoksia Suomessa mm. panttivanki- ja linnoittautumistilanteissa sekä erilaisissa vartioimis- ja turvaamistehtävissä. Valmiusyksikkö toimii paikallisen poliisijohdon / kenttäjohdon alaisuudessa.

Yksikkö lähtee hälytystehtävään vain pyynnöstä. Pyyntö tulee aina paikalliselta tai valtakunnalliselta poliisiyksiköltä tai –alueelta. Pyyntö tehdään Helsingin poliisilaitokselle, jonka päällikkö tai hänen sijaisensa tekee päätöksen asiasta.

Venepoliisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venepoliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta saaristossa ja vesialueilla. Vastuualueena on Helsingin kaupungin merialue ja saaristo, mutta tarvittaessa partioidaan myös Espoon, Vantaan ja Sipoon merialueilla. Venepoliisin toimipiste on Katajanokalla.

Koirapoliisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne- ja erityispoliisin alaisuuteen kuuluu koko Helsingin alueella partioiva koirapoliisiyuksikkö. Koirapoliisipartioon kuuluu poliisikoira, koiranohjaaja ja partiomies. Partiot ovat normaalin työaikansa järjestyspoliisin tehtävissä valvomassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingin eri poliisipiirien alueella. Helsingissä on tällä hetkellä 17 partiokoiraa, joista suurin osa on saksanpaimenkoiria, sekä 2 erikoiskoiraa (1 pommikoira ja 1 huumekoira). Tämän lisäksi osa partiokoirista on saanut jonkin erikoiskoulutuksen (pommi, huume tai vainajan etsintä).

Töölön säilytyssuoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Töölön kisahallissa toimii päihtyneiden ja poliisilain mukaan kiinniotettujen henkilöiden säilytystilat. Tilojen yhteydessä toimii myös Helsingin kaupungin selviämishoitoasema.

Pasilan poliisivankila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pasilan poliisitalossa sijaitsevassa poliisivankilassa säilytetään muun muassa rikosperusteisesti kiinniotettuja henkilöitä.

Liikenteenvalvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityistoimintayksikkö vastaa liikenneturvallisuudesta koko kaupungin alueella suorittamalla liikenteenvalvontaa.

Liikenneturvallisuusyksikkö vastaa koko valtakunnan automaattisesta kameravalvonnasta. Lisäksi Helsingissä on käytössä kolme autoyksikköä, joissa on automaattinen nopeudenmittausjärjestelmä ja puoliautomaattinen kaistanvalvontajärjestelmä. Kameravalvontayksiköt soveltuvat hyvin suurten liikennemäärien valvontaan.

Liikenneturvallisuusyksiköllä on seurantajärjestelmä, jonka avulla liikenneturvallisuustilanne kaupunginosittain on aina tiedossa. Näin voidaan valvontaa suunnataan niihin kohteisiin, joissa onnettomuusriski on suurin.

Liikenneturvallisuusyksikkö vastaa Helsingissä järjestettävien valtionvierailujen sekä muiden liikenteenohjaus- ja saattuetehtävien hoidosta.

Pääkaupunkiseudun liikenteenhallintakeskus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkaupunkiseudun liikennevalojen ohjaus on keskitetty Pääkaupunkiseudun liikenteenhallintakeskukseen, joka sijaitsee Tiehallinnon liikennekeskuksessa Pasilassa. Liikenteenhallintakeskuksessa toimiva Helsingin poliisilaitoksen liikenneturvallisuusyksikön henkilöstö ohjaa Helsingin liikennevalojen ohella myös Espoon ja Vantaan liikennevaloja.

Helsingin poliisilaitoksen soittokunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin poliisisoittokunta on valtakunnallisesti toimiva puhallinorkesteri, joka on sijoitettu Helsingin poliisilaitoksen liikenneturvallisuusyksikköön. Soittajat mukana myös liikenneturvallisuustyössä. Noin puolet työajasta käytetään liikennepoliisin työhön.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reinboth, Susanna: Lasse Aapio Helsingin uudeksi poliisipäälliköksi HS.fi. 26.5.2014. Viitattu 26.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]