Tämä on lupaava artikkeli.

Aino Kallas

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aino Kallas
Kallas vuonna 1922
Kallas vuonna 1922
Syntynyt 2. elokuuta 1878
Viipurin maalaiskunta, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 9. marraskuuta 1956 (78 vuotta)
Helsinki, Suomi
Tyylilajit impressionismi, symbolismi
Aiheet rakkaus, historia
Esikoisteos Lauluja ja balladeja (1897)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aino Julia Maria Kallas (o.s. Krohn) (2. elokuuta 1878 Kiiskilä, Viipurin maalaiskunta9. marraskuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen kirjailija. Hänen puolisonsa vuodesta 1900 oli ministeri, filosofian tohtori Oskar Kallas. Kallaksen tuotantoon kuuluu runoja, novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Myös virolaiset ovat kokeneet Aino Kallaksen omaksi kirjailijakseen.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotitausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aino Kallas syntyi suomalaiseen älymystöön kuuluvaan Krohnin perheeseen. Hänen isänsä oli runoilija ja tiedemies Julius Krohn, joka käytti myös kirjailijanimeä Suonio. Kallaksen äiti oli suomenruotsalainen[1] Suomalaisen Tyttökoulun ensimmäinen johtaja Maria Wilhelmina Lindroos. Veli Kaarle Krohn ja sisaret Helmi Krohn ja Aune Krohn harrastivat kirjoittamista. Myös äitinsä sisaren miehen, yliopiston saksankielen lehtorin B. F. Godenhjelmin, Aino Kallas mainitsi myöhemmin yhdeksi kirjalliseksi opettajakseen. Aino muisteli heinä- ja elokuun iltoja etelähämäläisessä kesäkodissa Lopen Syrjässä, jolloin Godenhjelm luki lapsille ääneen maailmankirjallisuutta ja kotimaisia teoksia.[2]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuusvuodet kuluivat pääasiassa Helsingissä, missä Aino kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua (1894). Kesät Aino kuitenkin vietti perheen mukana Kiiskilän vanhassa sukukartanossa Viipurinlahden rannalla. Muistoja tästä ajasta Kallas kuvasi teoksessaan Katinka Rabe. Vuonna 1888 isä Julius Krohn hukkui purjehdusmatkalla Ainon ollessa vasta 10-vuotias. Melko pian kuolivat myös isovanhemmat ja Kiiskilä myytiin. Äiti sairasteli ja muuttui raskasmieliseksi. On sanottu, että Aino Kallaksen paljon käsittelemät kuolema-aiheet juontavat juurensa näistä lapsuusvuosien raskaista tapahtumista.[2]

Jo nuorena Aino kirjoitti runoja ja novelleja, jotka kuvasivat romanttista rakkautta. Hän julkaisi kolme kokoelmaa, Lauluja ja balladeja (1897), Kuloa ja kevättä (1899) ja Kirsti. Vaikka varhaisteokset ovat myöhempien teosten rinnalla aloittelijamaisia, niistä voi löytää eräitä yhteisiä piirteitä tulevien teosten kanssa, kuten proosan lyhytmuotoisuus ja naisen valitseminen päähenkilöksi.[3]

Avioliitto ja kirjailijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallas avioitui 1900 virolaisen kielen- ja kansanrunoudentutkijan ja diplomaatin Oskar Kallaksen kanssa ja muutti pois kotimaastaan. Aino Kallaksen isä oli aikanaan vieraillut muun muassa Tartossa ja kirjoittanut viron kielen kieliopin.[3] Aino ja Oskar Kallas saivat viisi lasta: Virve, Laine, Sulev, vauvana kuollut Lembit, ja Hillar. He asuivat aluksi Pietarissa, mutta muuttivat vuonna 1904 Viroon ja asettuivat asumaan Tarttoon. Aino Kallas kiinnostui uuden kotimaansa elämästä ja historiasta ja liittyi kulttuuripoliittiseen yhdistykseen kirjailijapiiri Noor-Eestiin, joka toimi Viron itsenäisyyden puolesta. Noihin vuosiin Virossa liittyi saksalaisen feodalismin jäännöksiä, Venäjän sortoa, ensimmäinen vallankumous ja sitä seurannut taantumus, ensimmäinen maailmansota, uusi vallankumous ja vapaussota, jonka jälkeen Viro oli parikymmentä vuotta itsenäinen. Toisessa maailmansodassa ensin Neuvostoliitto ja myöhemmin Saksa miehitti Viron. Sodan jälkeen Viro liitettiin Neuvostoliiton osaksi.[4]

Aluksi muutto Viroon sai Kallaksen tuntemaan juurettomuutta eikä hän ollut innostunut kirjoittamaan virolaisista aiheista. Mutta käydessään 1903 Saarenmaalla Karjan kihlakunnassa miehensä enon lukkari Carl Allaksen luona Kallas sai kuulla vanhan lukkarin muisteluksia Viron työorjuuden ajoilta, raskaista laeista ja veroista.[4] Pian tämän jälkeen Kallas alkoi käsitellä virolaisia aiheita novelleissaan, joiden kärki oli suunnattu sortoa vastaan. Allas on esikuvana novellissa ”Lukkari ja kirkkoherra”. Kallas saavutti ensimmäisen taiteellisen menestyksensä novellikokoelmilla Meren takaa, osat 1 ja 2 (1904–1905). Tässä kokoelmassa kuten myös novellissaan ”Ants Raudjalg” Kallas kuvaa realistisesti ajan yhteiskunnallisia oloja Virossa ja virolaisten tukalaa asemaa milloin saksalaisten moisionomistajien, milloin venäläisten viranomaisten painostuksessa.[5]

Novellikokoelmassa Lähtevien laivojen kaupunki (1913) on vaikutteita symbolismista. Se merkitsi käännekohtaa Kallaksen tuotannossa ja siirtymistä yhteiskunnallisista aiheista yleisempiin, myyttisiin aiheisiin. Tämä kirjallinen murroskausi kuvastaa myös myrskyjä kirjailijan omassa elämässä, joista ehkä vaikuttavin oli rakkaussuhde Eino Leinoon vuosina 1916–1919. Rakkaudella Leinoon oli suuri merkitys Aino Kallaksen taiteelle. Suhteen aikana ja sen jälkeen syntyneisiin symbolistisiin ja impressionistisiin teoksiin kuuluvat muun muassa Seitsemän: Titanic-novelleja ja Katinka Rabe, jossa Kallas kuvaa sukunsa menneisyyttä. Kaikkiaan Kallas julkaisi kymmenen novellikokoelmaa.[6]

Oskar Kallas nimitettiin Viron suurlähettilääksi Helsinkiin 1918.[7] Aino Kallaksen Lydia Koidulaa käsittelevä elämäkerta Tähdenlento, esseekokoelma Nuori Viro sekä käännöskokoelma Merentakaisia lauluja tekivät Viron kirjallisuutta tunnetuksi Suomessa. Novellikokoelma Vieras veri (1921) käsittelee sekin virolaisia aiheita.[6]

1920-luvulla Oskar Kallas oli Viron suurlähettiläänä Lontoossa, josta tuli Aino Kallaksen kotikaupunki yli kahdentoista vuoden ajaksi. Tästä ajasta kertoo Löytöretkillä Lontoossa. Lontoon vaativan seuraelämän vastapainoksi löytyi Hiidenmaan rannikolta perheen kesäpaikaksi saari, joka tarjosi Aino Kallakselle innoittavan työympäristön. Näinä voimakkaina luomisvuosina hän kehitti omaperäisen arkaaisen tyylin, jota hän käytti vanhojen hiidenmaalaisten ja liivinmaalaisten aiheiden pohjalta luomissa teoksissaan Barbara von Tisenhusen (1923), Reigin pappi (1926) ja Sudenmorsian (1928). Nuo hänen parhaina teoksinaan pidetyt balladityyliset romaanit kuvaavat intohimoista, sovinnaisuuksista piittaamatonta rakkautta, joka tuo onnen ja täyttymyksen, mutta johtaa kuolemaan.[8]

Paluu Lontoosta takaisin Viroon tapahtui 1934. He asuivat osittain Tallinnassa, kesäisin Kassarin saarella Hiidenmaalla ja myös Suomessa. Vuonna 1938 Suomen valtio myönsi Aino Kallakselle kirjailijaeläkkeen.[9]

Viron menettäessä itsenäisyytensä Kallakset joutuivat kokemaan myös henkilökohtaisia menetyksiä. Kaksi lapsista sai sodissa surmansa, poika ja tytär. Aino Kallas julkaisi runokirjat Kuoleman joutsen ja Kuun silta sekä Polttoroviolla.[9]

Myöhempinä vuosinaan Kallas kirjoitti näytelmiä, kuten Mare ja hänen poikansa ja Bathsheba Saarenmaalla, joista Tauno Pylkkänen sävelsi oopperat. Saksan valloitettua Viron Kallakset joutuivat maanpakoon Ruotsiin. Oskar Kallas kuoli Tukholmassa. Tukholman vuosinaan 1944–1953 Aino Kallas julkaisi kuusi osaa päiväkirjojaan ja muistelmiaan. Hän muutti vakituisesti takaisin Suomeen 1953 ja asui viimeiset vuotensa Helsingissä, missä kuoli 1956.[10]

Aino Kallas sai 9. lokakuuta 1953 Jenny ja Antti Wihurin rahaston miljoonan markan tunnustuspalkinnon.[11]

Syksyllä 2006 perustettu Aino Kallas Seura vaalii kirjailijan muistoa.[12]

Valikoidut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauluja ja ballaadeja, 1897 (nimellä Aino Suonio)
  • Kuloa ja kevättä, 1899 (nimellä Aino Suonio)
  • Kirsti, 1902
  • Meren takaa 1., 1904
  • Meren takaa 2., 1905
  • Ants Raudjalg, 1907
  • Lähtevien laivojen kaupunki, 1913
  • Seitsemän: Titanic-novelleja, 1914
  • Suljettu puutarha,1915
  • Musta raita, 1919
  • Katinka Rabe, 1920
  • Vieras veri, 1921
  • Barbara von Tisenhusen, 1923
  • Reigin pappi, 1926
  • Langatonta sähköä, pieniä kirjeitä Lontoosta, 1928
  • Sudenmorsian. Hiidenmaalainen tarina. Helsingissä: Otava, 1928.
  • Novelleja, 1928
  • Pyhän joen kosto, 1930
  • Marokon lumoissa, 1931
  • Bathseba Saarenmaalla, 1932
  • Mare ja hänen poikansa, 1935
  • Talonpojan kunnia, 1936
  • Valitut teokset 1–3, 1938
  • Kuoleman joutsen 1942
  • Kuun silta, 1943
  • Löytöretkillä Lontoossa, 1944
  • Polttoroviolla, 1945
  • Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita 1–3, 1945–1947
  • Seitsemän neitsyttä, 1948
  • Virvatulia, 1949
  • Rakkauden vangit, 1951
  • Päiväkirja vuosilta 1897–1906, 1952
  • Päiväkirja vuosilta 1907–1915, 1953
  • Päiväkirja vuosilta 1916–1921, 1954
  • Valitut teokset, 1954
  • Päiväkirja vuosilta 1922–1926, 1955
  • Päiväkirja vuosilta 1927–1931, 1956
  • Vaeltava vieraskirja vuosilta 1946–1956, 1957
  • Aino Kallaksen kauneimmat runot, 1959, toim. Eino Kauppinen, Sirkka Rapola
  • Elämäni päiväkirjat 1–2, 1978
  • Elämisen taiteesta. Aino Kallaksen ja Anna-Maria Tallgrenin kirjeenvaihtoa, toim. Silja Vuorikuru, Otava, 2008[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laitinen, Kai: Aino Kallas 1897–1921: Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. 2. painos (1. painos 1973). Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13680-1.
  • Laitinen, Kai: Aino Kallaksen mestarivuodet: Tutkimus hänen tuotantonsa päälinjoista ja taustasta 1922–1956. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13681-X.
  • Liukkonen, Petri: Aino Kallas (1878–1956). (englanniksi)
  • Verho, Urho: Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan: Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja. Porvoo: WSOY, 1954.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Verho 1954, s. 356.
  2. a b Verho 1954, s. 357.
  3. a b Verho 1954, s. 358.
  4. a b Verho 1954, s. 359
  5. Verho 1954, s. 360.
  6. a b Verho 1954, s. 361.
  7. Verho 1954, s. 365.
  8. Verho 1954, s. 362.
  9. a b Verho 1954, s. 368.
  10. Liukkonen, Petri: Aino Kallas (1878–1956). Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  11. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1955, s. 14, 53. Helsinki: Otava, 1954.
  12. Aino Kallas Seura ry.
  13. Ahola, Suvi: Kirjelöytö paljastaa uutta tietoa Aino Kallaksesta Helsingin Sanomat. 18.4.2008. Viitattu 26.8.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krohn, Eino: Surmaava Eros. Aino Kallaksen kirjailijankuva. Helsingissä: Otava, 1953.
  • Leskelä-Kärki, Maarit: Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. Väitöskirja: Turun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-838-5.
  • Leskelä-Kärki, Maarit & Melkas, Kukku & Hapuli, Ritva (toim.): Aino Kallas. Tulkintoja elämästä ja tuotannosta. Helsinki: BTJ, 2009. ISBN 978-951-692-749-0.
  • Melkas, Kukku: Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa. Väitöskirja: Turun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-798-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]