Ants Raudjalg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ants Raudjalg
Virolainen kertomus
Ants Raudjalg.jpg
Kirjailija Aino Kallas
Kieli suomi
Kustantaja Otava
Julkaistu 1907
Ulkoasu sid.
Sivumäärä 140 s.
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Ants Raudjalg: Virolainen kertomus on Aino Kallaksen kirjoittama romaani. Sen on julkaissut vuonna 1907 Otava.

Teoksen on virontanut Johannes Aavik, ja se ilmestyi Virossa samana vuonna kuin alkuteos.[1] Käännös on ilmestynyt myöhemmin 1929 myös Eesti Kirjanduse Seltsin julkaisemassa kokoelmassa Kogutud teosed. 1.

Ants Raudjalg on Kallaksen kolmas virolaisaiheinen teos, kaksi edeltävää olivat nimellä Meren takaa julkaistut ensimmäinen ja toinen sarja novelleja.[2] Kallas-tutkija Silja Vuorikurun mukaan teoksen kuvaukset virolaisten sukupolvelta toiselle periytyvästä elämänväsymyksestä juontuisivat kirjailija Juhan Luigalta.[3]

Kallas aloitti kirjoitustyön keväällä 1906 odottaessaan neljättä lastaan. Hänellä oli suunnitelmissa tehdä kirjasta laaja vallankumousaiheinen romaani, josta tulisi hänen läpimurtotyönsä. Saadakseen keskittyä työhön hän siirtyi ajoittain kirjoittamaan pieneen hotelliin Elvaan Tarton lähelle, jolloin lapset jäivät kotiapulaisen hoiviin. Työ ei edennyt, vaan hän hylkäsi luonnoksen toisensa perään, muutti päähenkilöä ja näkökulmia. Ristiriita työn ja perheen välillä rasitti häntä. Syntynyt lapsi oli kuitenkin pahasti sairas ja kuoli pian. Kallas jatkoi kirjoittamista ja antoi muotoutuvalle teokselle ensin nimen Musta juova, jolla hän viittasi Viron lippuun, jossa mustan tulkitaan usein kertovan Viron murheellisesta historiasta. Saamiensa kommenttien jälkeen Kallas nosti päähenkilöksi nuorukaisen, joka oli ollut tarinassa sivuroolissa. Teoksen sivumäärä supistui, ja tarina keskittyi kertomaan Ants Raudjalgista, joka sukunsa ensimmäisenä ylioppilaana pyrki pois taustansa taakasta.[4]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos valmistui alkuvuodesta 1907, ja professori O. E. Tudeer kiitteli käsikirjoitusta. Otava otti sen julkaistavaksi maaliskuussa. Myös lehtikritiikeissä romaani sai kiitosta, ja sen nähtiin kertovan suomalaislukijoille sukulaiskansan kovasta kohtalosta ymmärtävästi. Kallas sai romaanista valtionpalkinnon.[4]

Virossa romaanin vastaanotto oli toisenlainen. Gustav Suits piti sitä epäonnistuneena. Kirjeenvaihdossa Suitsin kanssa Kallas kertoi halunneensa kuvata teoksessa yleisinhimillisiä ongelmia virolaisten henkilöiden kautta. Tätä hänen lausumaansa on myöhemmin tulkittu koko hänen taiteellisen tuotantonsa periaatteena. Vuorikuru pohtii Kallas-elämäkerrassaan, heijasteliko Suitsin arvion kielteisyys tämän omia ennakkoluuloja: nuori suomalainen nainen kirjoittamassa talonpoikaistaustaisen virolaismiehen kertomusta.[4]

Kallakseen usein kohtuuttoman kriittisesti suhtautuva V. A. Koskenniemi[5] arvioi teoksen Uudessa Suomettaressa heti tuoreeltaan ja kuvaa sitä "ennen kaikkea kouliintuneen kynän tuotteeksi". Hän luonnehtii tyyliä kirjoittajalle ominaiseksi "hermostuneeksi ja katkonaiseksi" mutta toteaa, että kuvaus on johdonmukainen ja uskottava. Vuorotellen kiittäen ja moittien Koskenniemi sanoo yhteenvetomaisesti, että "kertomus ei jätä silti syvempää vaikutusta mieleen".[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuorikuru 2017, s. 74–75
  2. Vuorikuru 2012, s. 45
  3. Vuorikuru 2017, s. 77
  4. a b c Vuorikuru 2017, s. 70–74
  5. Vuorikuru 2017, s. 244
  6. Uusi Suometar 18.5.2017, Kansalliskirjaston digitoitu sanomalehtiarkisto (artikkeli alkaa oikeanpuoleiselta palstalta ja jatkuu seuraavalla sivulla)