Kiiskilän kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiiskilän kartano vuonna 1912

Kiiskilän hovi on kartano entisessä Viipurin maalaiskunnassa. Kartano sijaitsee Viipurinlahden rannalla, Kiiskilän kylässä, noin kymmenen kilometriä Viipurista lounaaseen.[1] Nimensä se saa kartanon maiden läpi virtaavasta Kiiskijoesta.[2] Viipurin ympäristön kartanoista se on ainoa vielä jäljellä oleva. Kartano mainitaan jo 1560-luvulla.[3][4] Kartano tuli avioliiton kautta Leopold Krohnin omistukseen.[5]

Dannenbergit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartano oli 1800-luvun alussa Sesemann-suvun hallussa. Kartanon osti vuonna 1818 Friedrich Dannenberg, joka Sesemannien tapaan kuului Viipurin saksankielisiin kauppiassukuihin.[2] Hän puratutti kartanon vanhat rakennukset ja rakennutti nykyisen päärakennuksen. Hänen tyttärensä Julie Dannenberg (1818–1889) nai 16-vuotiaana pietarilaisen panimonomistajan pojan Leopold Wilhelm Krohnin (1806–1890).[5][6]

Friedrich Dannenberg lahjoitti (toisten lähteiden mukaan myi) vuonna 1841 Kiiskilän tyttärelleen Julielle ja vävylleen Leopold Wilhelm Krohnille.[3] Kartanossa kasvoivat Julien ja Leopold Wilhelmin lapset ja lapsenlapset. Tunnetuimpia heistä ovat pojat Julius Krohn[7] ja Leopold August Krohn[8] sekä Juliuksen lapset Aino Kallas,[9] Helmi Krohn (Setälä) Ilmari Krohn ja Kaarle Krohn. Heistä Aino ja Helmi ovat käsitellet Kiiskilää myös kirjallisessa tuotannossaan.

Julius Krohn kuoli vuonna 1888 lähdettyään kartanon rannasta purjehdusretkelle Viipurinlahdelle. Pian hukkumisonnettomuuden jälkeen hänen vanhempansa onnettomuuden järkyttäminä myivät kartanon, ja irtaimisto huutokaupattiin.[10]

Kartanon osti vuonna 1888 sotakamreeri Viktor Ahrenberg, ja sittemmin omistajat vaihtuivat usein.[11] Vuonna 1897 sen osti Wilhelm Breitenstein, joka äitinsä puolelta oli myös pietarilaista Krohn-sukua. Wilhelm Breitensteinin jälkeläisistä tunnetuimpia ovat Suomen entinen YK-lähettiläs Wilhelm Breitenstein ja ulkoasiainministeri Alexander Stubb.[12]

Yksi kartanon sohvakalusto sijaitsee nyt Tampereen raatihuoneen pietarilaishuoneessa.[13]

Vuoden 1918 jälkeen kartano siirtyi Vapaussodan invalidien käyttöön. Kartano maineen luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1940 Moskovan rauhassa.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanon nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1820. Arkkitehdiksi palkattiin Pietarissa vaikuttanut ranskalainen Villiers. Puinen päärakennus edustaa palladianista tyyliä. Julkisivua koristaa kuusi doorilaista pylvästä. Niiden yläpuolisessa päätykolmiossa on tyylille ominainen puolikaaren muotoinen ikkuna.

Päärakennuksen pihapiirissä oli roomalaistyylinen huvimaja, jossa Julius Krohn valmisteli väitöskirjaansa. Rakennuksia ympäröi laaja englantilainen puisto, joka oli Friedrich Dannenbergin erityisen kiinnostuksen kohde.[2][3]

Kansakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin maalaiskunnan ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1855 opettamaan Kiiskilän ja naapurikartanoiden Örnin Possulin ja Ahrenbergin Vainikan alustalaisten lapsia.[14][15][16]

Neuvostoaika ja Venäjän Federaation aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartano sijaitsee Venäjän rajavyöhykkeellä. Alueella liikkumiseen tarvitaan erikoislupa. Neuvostoaikana kartanon omisti Leningradissa toimiva sukellusveneisiin erikoistunut telakka. Kartano oli työntekijöiden lasten käytössä ja siellä järjestettiin pioneerileirejä. Leirin nimi oli Čaĭka eli ‘lokki’.

Vuonna 2016 kartanon osti pietarilainen kirurgi Ilja Sleptsov, joka on siitä lähtien remontoinut sitä. Valmista on tarkoitus tulla vuoteen 2030 mennessä. Kartanon mailla toimii jo panimo, jossa pannaan olutta Abraham Krohnin tapaan. Pihalle tulee nousemaan patsaspuisto. Patsaat tulevat esittämään Krohnin suvun merkkihenkilöitä. Päärakennuksen ensimmäinen kerros tulee olemaan museona, jossa kerrotaan kartanon ja sen asukkaiden historiasta. Toisessa kerroksessa tulee olemaan asuinhuoneita.

Vuonna 2018 bussilastillinen Krohnin suvun jäseniä kävi tutustumassa kartanoon ja entisöintiin. Krohnin suvun sukuseuran puheenjohtaja Risto Honkanen oli vaikuttunut näkemästään: “Hän [Sleptsov] oli valmistautunut hyvin. Hän on vienyt rakennusprojektia eteenpäin pieteetillä ja isolla sydämellä.”[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. YSA: Hakutulos: Kiiskilä[vanhentunut linkki]
  2. a b c Eeva Ruoff: Havupuiden ja kalliorantojen kauneus - Kiinalaisia vaikutteita varhaisissa suomalaisissa maisemapuutarhoissa
  3. a b c Krohn-suvun vaellustarina saunalahti.fi. Viitattu 22.2.2014.
  4. Hilkka Oksama-Valtonen: Kiiskilän kartano - matka menneisyyteen, Hiidenkivi 4/2007
  5. a b Leopold Krohn vei sotalasaretin Kaukasian rintamalle - HS 19.11.2005 (Archive.org)
  6. Uutisia Helsingistä - Uusi Suometar nro. 44, 22.2.1890, sivu 2
  7. Krohn Julius - lappeenranta.fi[vanhentunut linkki]
  8. Arno Forsius: Leopold August Krohn (1837–1892) – Suomen sotilaslääketieteen uranuurtaja
  9. Kallas Aino - lappeenranta.fi
  10. Vuorikuru, s. 12–15
  11. Vuorikuru, s. 20
  12. Alexander Stubb: Karjalasta kajahtaa (Archive.org) - (Kuvia Kiiskilästä)(Archive.org)
  13. Tampereen Raatihuone > Alakerta (Archive.org)
  14. Viipurin maalaiskunta[vanhentunut linkki]
  15. Tervajoen ja Kiiskilän kansakoulu - Sanan-Lennätin nro. 13, 28.03.1857, sivu 2
  16. Kuollut. Julia Dorothea Krohn - Savo-Karjala no 98A 26.08.1889, sivu 3
  17. Jenni Jeskanen: Kulttuurihistoriallisesti arvokas kartano sai uuden elämän. Helsingin Sanomat, 13.12.2020, s. A 24–25. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 14.12.2020.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krohn, Helmi: Kiiskilän hovi. Otava 1915.
  • Nikander, Gabriel (red.): Herrgårdar i Finland III (Monrepos, Kiiskilä och Liimatta). Söderström, Helsingfors 1932.
  • Karkiainen, Tuovi: Kiiskilän kartano on yhä paikallaan. – Karjala nro 24, 16.6.1994.

Kaunokirjalliset teokset, jotka käsittelevät Kiiskilää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krohn, Helmi: Isäni Julius Krohn ja hänen sukunsa. Otava 1942.
  • Krohn, Helmi: Eeva-Liisa, entisen koulutytön päiväkirja. Otava 1943.
  • Kallas, Aino: Katinka Rabe, kirja lapsesta. Otava 1920.
  • Kallas, Aino: Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita: Muistoja ja muotokuvia. Otava 1945.