Kiiskilän kartano

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiiskilän kartano vuonna 1912

Kiiskilän hovi on kartano entisessä Viipurin maalaiskunnassa. Kartano sijaitsee Viipurinlahden rannalla, Kiiskilän kylässä, noin kymmenen kilometriä Viipurista lounaaseen.[1] Nimensä se saa kartanon maiden läpi virtaavasta Kiiskijoesta.[2] Viipurin ympäristön kartanoista se on Monrepos'n ohella ainoa vielä jälvellä oleva. Kartano mainitaan jo 1560-luvulla.[3][4] Kartano tuli avioliiton kautta Leopold Krohnin omistukseen.[5]

Dannenbergit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartano oli 1800-luvun alussa Sesemann-suvun hallussa. Kartanon osti vuonna 1818 Friedrich Dannenberg, joka Sesemannien tapaa kuului Viipurin saksankielisiin kauppiassukuihin.[2] Hän puratutti kartanon vanhat rakennukset ja rakennutti nykyisen päärakennuksen. Hänen tyttärensä Julie Dannenberg (1818–1889) nai 16-vuotiaana pietarilaisen panimonomistajan pojan Leopold Wilhelm Krohnin (1806–1890).[5][6]

Friedrich Dannenberg lahjoitti (toisten lähteiden mukaan myi) vuonna 1841 Kiiskilän tyttärelleen Julielle ja vävylleen Leopold Wilhelm Krohnille.[3] Kartanossa kasvoivat Julien ja Leopold Wilhelmin lapset ja lapsenlapset. Tunnetuimpia heistä ovat pojat Julius Krohn[7] ja Leopold August Krohn[8] sekä Juliuksen lapset Aino Kallas,[9] Helmi Krohn (Setälä) Ilmari Krohn ja Kaarle Krohn. Heistä Aino ja Helmi ovat käsitellet Kiiskilää myös kirjallisessa tuotannossaan.

Julius Krohn kuoli vuonna 1888 lähdettyään kartanon rannasta purjehdusretkelle Viipurinlahdelle. Pian hukkumisonnettomuuden jälkeen hänen vanhempansa onnettomuuden järkyttäminä myivät kartanon, ja irtaimisto huutokaupattiin.[10]

Kartanon osti vuonna 1888 sotakamreeri Viktor Ahrenberg, ja sittemmin omistajat vaihtuivat usein.[11] Vuonna 1897 sen osti Wilhelm Breitenstein, joka äitinsä puolelta oli myös pietarilaista Krohn-sukua. Wilhelm Breitensteinin jälkeläisistä tunnetuimpia ovat Suomen entinen YK-lähettiläs Wilhelm Breitenstein ja ulkoasiainministeri Alexander Stubb.[12]

Yksi kartanon sohvakalusto sijaitsee nyt Tampereen raatihuoneen pietarilaishuoneessa.[13]

Vuoden 1918 jälkeen kartano siirtyi Vapaussodan invalidien käyttöön. Kartano maineen luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1940 Moskovan rauhassa.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanon nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1820. Arkkitehdiksi palkattiin Pietarissa vaikuttanut ranskalainen Villiers. Puinen päärakennus edustaa palladianista tyyliä. Julkisivua koristaa kuusi doorilaista pylvästä. Niiden yläpuolisessa päätykolmiossa on tyylille ominainen puolikaaren muotoinen ikkuna.

Päärakennuksen pihapiirissä oli roomalaistyylinen huvimaja, jossa Julius Krohn valmisteli väitöskirjaansa. Rakennuksia ympäröi laaja englantilainen puisto, joka oli Friedrich Dannenbergin erityisen kiinnostuksen kohde.[2][3]

Kansakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin maalaiskunnan ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1855 opettamaan Kiiskilän ja naapurikartanoiden Örnin Possulin ja Ahrenbergin Vainikan alustalaisten lapsia.[14][15][16]

Neuvostoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartano sijaitsee Venäjän rajavyöhykkeellä. Alueella liikkumiseen tarvitaan erikoislupa. Neuvostoaikana kartanon omisti Leningradissa toimiva sukellusveneisiin erikoistunut telakka. Kartano oli työntekijöinden lasten käytössä ja siellä järjestettiin pioneerileirejä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krohn, Helmi: Kiiskilän hovi. Otava 1915.
  • Nikander, Gabriel (red.): Herrgårdar i Finland III (Monrepos, Kiiskilä och Liimatta). Söderström, Helsingfors 1932.
  • Karkiainen, Tuovi: Kiiskilän kartano on yhä paikallaan. – Karjala nro 24, 16.6.1994.

Kaunokirjalliset teokset, jotka käsittelevät Kiiskilää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krohn, Helmi: Isäni Julius Krohn ja hänen sukunsa. Otava 1942.
  • Krohn, Helmi: Eeva-Liisa, entisen koulutytön päiväkirja. Otava 1943.
  • Kallas, Aino: Katinka Rabe, kirja lapsesta. Otava 1920.
  • Kallas, Aino: Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita: Muistoja ja muotokuvia. Otava 1945.