Panimo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1500-luvun panimo.

Panimoiksi kutsutaan oluita valmistavia yrityksiä ja paikkaa, jossa olutta valmistetaan. Suurimmat panimoalan yritykset ovat monikansallisia suuryrityksiä, jotka ovat viime vuosinamilloin? laajentuneet voimakkaasti yritysostojen ja -fuusioiden ansiosta.

Erityyppisiä panimoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panimot vaihtelevat kokonsa ja valmistamiensa oluttyyppien määrän mukaan suuresti. Pienimmät valmistavat muutamia kymmeniä tynnyreitä vuodessa, suurimmat ovat monikansallisia konserneja, joiden valmistusmäärä on miljoonia tynnyreitä vuosittain.

Usein käytettyjä nimityksiä panimoille ovat:

Modernin norjalaisen pienpanimon Nøgne Ø:n laitteistoa.
  • pienpanimo (engl. microbrewery) – 1900-luvun lopulla annettu nimitys pienelle panimolle
  • panimoravintola (engl. brew pub) – panimo, jonka olut valmistetaan pääosin samassa paikassa, jossa se myydään asiakkaille. Yleensä kyseessä on pub tai ravintola. Jotkut panimoravintolat myyvät oluttaan myös muihin ravintoloihin.
  • contract brewery ("sopimusvalmistuttaja", ei vakiintunutta suomenkielistä termiä) – yritys, joka vuokraa panimon oluenvalmistusta varten. Contract brewer yleensä huolehtii oluiden markkinoinnista, myynnistä ja levityksestä, valmistava vuokrapanimo (jota harhaanjohtavasti joskus kutsutaan myös englanniksi nimellä contract brewer) panee ja pullottaa oluen. Tunnettuja vuokrapanimoita ovat muun muassa belgialaiset Proef ja Strubbe.[1]
  • alueellinen panimo (engl. Regional brewery, termi käytössä Isossa-Britanniassa) – panimo, joka tuottaa olutta tietylle maantieteelliselle alueelle. Nykyaikana oluen jakelu on helpompaa ja termi on menettämässä merkityksensä.
  • craft brewer ("käsityöläispanimo", ei vakiintunutta suomenkielistä termiä) – pienpanimon synonyymi, panimo, joka panee "käsitehtyä olutta" (yhdysvaltalainen termi craft beer). Tällaiseksi määritellään usein täysmallasolut, jota tehdään pieniä määriä kerrallaan.[2]
  • makropanimo (engl. Macrobrewery ) tai megapanimo (engl. Megabrewery), negatiivissävyinen termi isolle panimolle, pienpanimon vastakohta.

Panimoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman neljä suurinta panimokonsernia ovat:

  1. Anheuser-Busch InBev (Belgia)
  2. SABMiller (Englanti)
  3. Heineken (Alankomaat)
  4. Carlsberg (Tanska)

Heinäkuussa 2008 ilmoitettiin InBevin ostavan 52 miljardilla dollarilla yhdysvaltalaisen maailman kolmanneksi suurimman panimon Anheuser-Buschin. Kaupan tuloksena syntyi uusi maailman suurin panimoalan yritys.[3]

Panimot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä 1700-luvun lopulla Suomessa olutta sai myydä vapaasti lähes kuka tahansa maistraatin luvalla. Tilanne muuttui kun Helsingin maistraatti päätti perustaa oluen ja kaljan panimon. Siltä yksinoikeudet myytävien mallasjuomien valmistukseen osti Nikolai Sinebrychoff vuonna 1819. Hänen nimeään kantava panimo on edelleen toiminnassa (Sinebrychoff siirtyi kokonaan Carlsbergin omistukseen vuonna 1999[4]). Panimoteollisuus kasvoi 1800-luvun jälkeen ja Suomessa oli 114 panimoa vuonna 1882. Suomen Panimoteollisuus Yhdistys perustettiin Hotelli Kämpissä 1. marraskuuta 1902. Ennen kieltolain voimaantuloa raittiusaate oli voimissaan. Olutpanimoiden toimintamahdollisuuksia kavennettiin veronkorotuksilla. Mallasveroa korotettiin kahdeksankertaiseksi vuosina 1907–1909. Oluen sijaan kaljaa valmistavat kaljapanimot saivat sen sijaan valmistaa mietoja mallasjuomia (2,5 tilavuusprosenttia) verovapaasti ilman viranomaisvalvontaa. Vuonna 1912 Suomessa oli 60 olutpanimoa. Väliaikainen kieltolaki tuli voimaan syyskuussa 1917 ja virallinen kesäkuun alussa 1919.[5][6]

Kieltolaki kaatui kansanäänestyksellä, joka järjestettiin joukukuussa 1931. Uuden väkijuomalain mukaan äkijuomiksi määriteltiin kaikki aineet, jotka sisälsivät yli 2,25 painoprosenttia alkoholia. Niiden valmistus, maahantuonti ja kauppa oli valtion väkijuomayhtiön Oy Alkoholiliike Ab:n yksinoikeus. Keväällä 1932 Alkoholiliike myönsi oluen valmistusoikeuden 44 panimolle. Lain mukaan alkoholiliike sai harjoittaa vähittäismyyntiä vain kaupungeissa ja kauppaloissa. 1950-luvun alussa verollisia mallasjuomia valmisti 28 tehdasta.[5][6]

Uusi alkoholi- ja keskiolutlaki tuli voimaan 1969 taaten myyntioikeudet lähes 18000 elintarvikeliikkeelle. Panimoala keskittyi Suomessa ja vuonna 1973 kolme suurinta panimoa valmisti 83 % tuotannosta. Yrityskauppojen seurauksena seuraavan vuosikymmenen vaihteessa jäljellä oli enää Hartwall, Sinebrychoff ja Olvi. Vuoden 1995 alkoholilaissa Alkolta poistettiin monopolioikeudet vähittäismyyntimonopolia lukuun ottamatta. Tämän jälkeen Suomeen on kolmen suuren panimon ohella toiminut pienpanimoita. Niistä vanhin on vuonna 1987 sahdin valmistuksen aloittanut Lammin Sahti[7]. Sadas pienpanimo sai valmistusluvan toukokuussa 2018[8].[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Webb, Timi: Good Beer Guide to Belgium. Campaign for Real Ale, 2005. ISBN 1-85249-210-4.
  2. http://www.koff.fi/bulletins/PL_tiedote_180501_osa2.htm[vanhentunut linkki]
  3. Leo Cendrowicz: Bud Brewer Braced for Change Time. 15.7.2008. Viitattu 21.10.2008. (englanniksi)
  4. Sinebrychoffin historia. Viitattu 26.10.2017.
  5. a b c Laura Pulkkinen: Panimotoiminta Suomessa Elokuu 2016. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 15.8.2018.
  6. a b c KUOHUVIA VAIHEITA Suomalaisen panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vuosisata Panimoliitto. Viitattu 15.8.2018.
  7. Lammin Sahdille uusi 2,8 litran Bag-in-Box-sahtipakkaus Lammin Sahti. Viitattu 15.8.2018.
  8. Jarmo Panula: Panimoita on Suomessa jo sata, joten massasta täytyy erottua – pieni pohjalaispanimo haluaa oluidensa olevan erikoisempia kuin muilla 15.6.2018. YLE. Viitattu 15.8.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]