Tauno Pylkkänen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tauno Pylkkänen flyygelin ääressä.

Tauno Kullervo Pylkkänen (22. maaliskuuta 1918 Helsinki13. maaliskuuta 1980 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä ja musiikkiarvostelija, joka toimi muun muassa Kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Hän kirjoitti arvosteluja Uuteen Suomeen vuosina 1943–1972.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pylkkänen oli sisällissodan aikana syntynyt punaorpo, jonka näyttelijä Hilma Rantanen ja konttoripäällikkö Väinö Veikko Pylkkänen ottivat kasvattipojakseen.[1] Hän tuli ylioppilaaksi 1937 ja opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Leevi Madetojan ja Selim Palmgrenin johdolla. Sävellysdiplomin Pylkkänen suoritti vuonna 1941, mutta samanaikaisesti hän opiskeli myös Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1940.[2] Ensimmäisen sävellyskonserttinsa Pylkkänen piti Helsingissä 1942. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1952. Vuosina 1960–1969 Pylkkänen toimi Suomen Kansallisoopperan taiteellisena johtajana. Pylkkänen hoiti myös useita luottamustehtäviä, toimi musiikkikriitikkona ja esiintyi orkesterinjohtajana[2].

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pylkkänen oli erityisen merkittävä oopperasäveltäjänä, ensi kosketuksensa teatteriin hän sai äitinsä Hilma Rantasen kautta, kun taas isä oli taas innokas laulaja.[2]

Oopperasävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pylkkänen sävelsi ensimmäisen oopperansa Jaakko Ilkka jo alle 20-vuotiaana. Läpimurtoteos oli Mare ja hänen poikansa (1945), joka perusti Aino Kallaksen näytelmään. Esikoisteoksestaan alkaen Pylkkänen osasi käsitellä lauluääntä luontevasti. Häntä verrattiin aiheellisesti italialais-amerikkalaiseen Gian Carlo Menottiin ja nimitettiin myös "Pohjolan Pucciniksi". 1950- ja 1960-luvulla Pylkkänen oli ainoa suomalainen säveltäjä, joka keskittyi oopperoihin. Pylkkäsen oopperoita ovat mm. Opri ja Oleksi, Simo Hurtta ja Vangit sekä Varjo. Radio-oopperalla Sudenmorsian Tauno Pylkkänen voitti vuonna 1950 Prix Italian. Pylkkäsen sai viimeisellä oopperallaan Tuntematon sotilas (Väinö Linnan romaanin pohjalta) kiittäviä arvioita. Vuonna 1967 kantaesitetty ooppera sai uudeksi oopperaksi ennätyksellisen paljon katsojia, mutta sen esitykset ovat jääneet vähiin.[3] Pylkkäsen oopperoista on levytetty Mare ja hänen poikansa. Kaikkiaan Pylkkänen sävelsi kymmenen oopperaa.

Soitin- ja laulusävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pylkkäsen soitinsävellyksiin kuuluvat Divertimento (1940), Sinfonietta (1943), sinfonia (1945), sävelrunoelma Ultima Thule (1949) ja sellokonsertto (1950). Hän sävelsi myös runsaasti laulumusiikkia, mm. balladin Räikkö Räähkä (1941) mieskuorolle, solisteille ja orkesterille, sekä kuoro- ja yksinlauluja.

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppälä, Mikko-Olavi: "Rakkauden orjuus" Hiidenkivi 6/2012. Viitattu 6.6.2014.
  2. a b c Pylkkänen, Tauno: ”Tauno Pylkkänen”, Suomen säveltäjiä, s. 726-773125. Toimittanut Sulho Ranta. Porvoo: WSOY, 1945.
  3. Samuli Tiikkaja, Unohdettu Tuntematon sotilas elvytetään, Helsingin Sanomat 17.1.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]