Eino Krohn

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eino Krohn (8. helmikuuta 1902 Helsinki18. helmikuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen kirjallisuudentutkija sekä kirjallisuustieteen ja estetiikan professori Turun yliopistossa. Hänen isänsä oli vuori-insinööri Leopold Edward (Leo) Krohn (1871–1948), ja hänen veljiään olivat filosofi Sven Krohn ja kuvataiteilija Alf Krohn.[1] Eino Krohnin lapsista tunnettuja ovat näyttelijä Heidi Krohn ja kirjailijat Aarni Krohn ja Tiina Krohn (ent. Kaila).

Krohn edusti Suomessa fenomenologian ensimmäistä aaltoa 1920-luvulla.[2] Krohn nimitettiin Kirjallisuudentutkijain seuran kunniajäseneksi vuonna 1962.[3] Hän toimi Ruusu-Ristin vt. johtajana vuosina 19821983.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiljainen piiri (1927)
  • Esteettisen kulttuurin ja kasvatuksen peruskysymyksiä. Sivistys ja tiede 110. Helsinki: WSOY, 1939.
  • Draaman estetiikka (1946)
  • Henkisen kulttuurimme kohtalo. Aikamme kulttuuri 7. Jyväskylä: [s.n.], 1948.
  • Surmaava Eros: Aino Kallaksen kirjailijankuva. Helsingissä: Otava, 1953.
  • Esteettinen maailma. (2. korjattu painos 1965). Helsinki: Otava, 1955.
  • Esteettisen kulttuurin ja kasvatuksen peruskysymyksiä. 2. korjattu painos. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Eros ja Narkissos: Johdatus romanttiseen aatevirtaukseen. Helsingissä: Otava, 1956.
  • Mitä on romantiikka – klassisuus – tyylirealismi – ekspressionismi – draama – etiikka (epiikka) jne. Helsinki: Otava, 1958.
  • Kaksi lukittua lipasta: Tutkielmia kirjallisuuden ja estetiikan alueilta. Porvoo: WSOY, 1961.
  • Käännekohtia: Esseitä ja tutkielmia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.