Eino Krohn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eino Krohn (8. helmikuuta 1902 Helsinki18. helmikuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen kirjallisuudentutkija sekä kirjallisuustieteen ja estetiikan professori Turun yliopistossa. Hänen isänsä oli vuori-insinööri Leopold Edward (Leo) Krohn (1871–1948), ja hänen veljiään olivat filosofi Sven Krohn ja kuvataiteilija Alf Krohn.[1] Eino Krohnin lapsista tunnettuja ovat näyttelijä Heidi Krohn ja kirjailijat Aarni Krohn ja Tiina Krohn (ent. Kaila).

Krohn edusti Suomessa fenomenologian ensimmäistä aaltoa 1920-luvulla.[2] Krohn nimitettiin Kirjallisuudentutkijain Seuran kunniajäseneksi vuonna 1962.[3] Hän toimi Ruusu-Ristin vt. johtajana vuosina 19821983.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiljainen piiri (1927)
  • Esteettisen kulttuurin ja kasvatuksen peruskysymyksiä. Sivistys ja tiede 110. Helsinki: WSOY, 1939.
  • Draaman estetiikka (1946)
  • Henkisen kulttuurimme kohtalo. Aikamme kulttuuri 7. Jyväskylä: [s.n.], 1948.
  • Surmaava Eros: Aino Kallaksen kirjailijankuva. Helsingissä: Otava, 1953.
  • Esteettinen maailma. (2. korjattu painos 1965). Helsinki: Otava, 1955.
  • Esteettisen kulttuurin ja kasvatuksen peruskysymyksiä. 2. korjattu painos. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Eros ja Narkissos: Johdatus romanttiseen aatevirtaukseen. Helsingissä: Otava, 1956.
  • Mitä on romantiikka – klassisuus – tyylirealismi – ekspressionismi – draama – etiikka (epiikka) jne. Helsinki: Otava, 1958.
  • Kaksi lukittua lipasta: Tutkielmia kirjallisuuden ja estetiikan alueilta. Porvoo: WSOY, 1961.
  • Käännekohtia: Esseitä ja tutkielmia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.