Pohjalaisia (näytelmä)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pohjalaisia
Kantaesityksen käsiohjelma
Kantaesityksen käsiohjelma
Alkuperäiskieli suomi
Aihe eteläpohjalainen kansanelämä ja taistelu osin väkivaltaista esivaltaa vastaan
Tapahtumapaikka ja -aika Lapuan suurpitäjä: Kauhavan–Härmän seutu noin vuonna 1850
Kantaesitys 2. lokakuuta 1914
Kantaesityspaikka Suomen Kansallisteatteri

Pohjalaisia on suomalainen näytelmä, joka esitettiin ensimmäisen kerran Lapualla vuonna 1914 tai 1915.[1]

Näytelmän kantaesitys oli Suomen Kansallisteatterissa, ja sen ohjasi Jalmari Lahdensuo vuonna 1914. Kirjaksi näytelmä painettiin vasta kantaesityksen jälkeen. [2] Pohjalaisia on käännetty muun muassa viroksi, ruotsiksi, venäjäksi, puolaksi, latviaksi, liettuaksi, unkariksi, ranskaksi, englanniksi, hollanniksi ja saksaksi.

Näytelmän pohjalta Leevi Madetoja sävelsi oopperan Pohjalaisia. Siitä on tehty kaksi elokuvaa, vuonna 1925 valmistui Lahdensuon ohjaama mykkäelokuva Pohjalaisia (1925) ja Toivo Särkän ohjaama elokuva Pohjalaisia (1936).

Pohjalaisia-näytelmä kuvaa eteläpohjalaista kansanelämää sekä väestön taistelua byrokraattista ja osin väkivaltaista virkavaltaa vastaan. Kolminäytöksisen kansannäytelmän tapahtuvat ajoittuvat noin vuoteen 1850, jolloin Etelä-Pohjanmaa eli keskellä kiivainta puukkojunkkarikautta.

Pohjalaisia-näytelmän kirjoittajasta on esitetty kysymyksiä. Näytelmä on julkaistu Artturi Järviluoman tekijänimellä, mutta joissakin piireissä hänen tekijyyttään on ensiesityksistä lähtien kyseenalaistettu[3] ja esitetty, että tekstin olisi kirjoittanut alahärmäläissyntyinen kansakoulunopettaja Anton Kangas.[4] Artturi Järviluoma sisällytti näytelmään keräämiään kansanlauluja.

Näytelmän juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori talollinen Antti Hanka oli vangittu osallisuudestaan puukkojunkkarina esiintyneen Niemen suutarin pahoinpitelyyn. Suutari oli loukannut Antin morsianta vihjailemalla huoruuteen. Tästä Antti raivostuu. Kyse on kunniasta. Körttiuskovainen Koljolan isäntä tuo hänet toisen talollisen ja vanginkuljettajan Erkki Harrin taloon odottamaan käräjäkäsittelyä. Antin kohtaloa suree erityisesti hänen morsiamensa Maija Harri, joka kääntyy körttiuskoon.

Kopea ja mielivaltainen vallesmanni tulee tarkastamaan Antin vankipassia ja vaatii kaikkia ottamaan esivallan edessä lakin päästään, mihin sekä Harrin isäntä että hänen poikansa Jussi suhtautuvat ivallisesti. Jännitys kiristyy, ja Jussi kiskaisee ruoskan vallesmannin kädestä, katkaisee sen ja heittää osat ovensuuhun. Maija vaatii kunnioittamaan lakia ja oikeutta, ja vallesmanni uhkaa kostaa.

Käräjillä päätetään jatkaa Antin tutkintovankeutta, ja häntä uhkaa karkotus Siperiaan. Erkki Harri järjestää ”hypyt” todistaakseen, ettei ole körtti. Häjy Karjanmaan Köysti saapuu miehineen paikalle, jolloin hän ja Jussi alkavat painia. Jussi voittaa ottelun, ja hänestä tulee koko maakunnan lukko, minkä Köysti reilusti myöntää. Maijan vaatimuksesta Antti lähtee vastentahtoisesti karkumatkalle. Pako kuitenkin huomataan.

Vallesmannin määräyksestä lähetetään oltermanninsauva kiertämään, minkä seurauksena Anttia etsii koko kylä. Paon takia nimismies apulaisineen kuulustelee asukkaita. Vallesmanni syyttää sanallisella kieroilulla Jussia Antin karkaamisen avustamisesta. Paikalla oleva herastuomari varoittaa nimismiestä laittomuudesta ja väkivallasta.

Vallesmanni vie Jussin kahdestaan kamariin ja ruoskii kahleisiin sidottua miestä. Jussi syöksyy kamarista, murtaa käsiraudat ja tempaa puukon tupesta, jolloin vallesmanni laukaisee aseensa. Vallesmanni kuolee Jussin puukosta mutta ehtii sanoa, että herastuomari oli varoituksineen oikeassa. Maija tunnustaa syyllisyytensä Antin pakoon, kun tämä palaa vapaaehtoisesti karkumatkalta. Erkki Harri ryhtyy vangitsemaan ainoaa poikaansa Jussia, joka nyt kuolee nimismiehen luoteihin. Jussin morsian Liisa heittäytyy itkien hänen päälleen ja sulkee hänen silmänsä.[5]

Näytelmän tapahtumapaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisempien tutkijoiden mukaan näytelmä koski yleensä pohjalaisuutta. Eteläpohjalaisia kyläjärjestyksiä tutkineen paikallishistorioitsija Reino Kallion mukaan näytelmän tarkempi analyysi viittaa kuitenkin siihen, että teoksen yhteiskunnallinen kehys on vuonna 1843 säädetty kaksiosainen Lapuan laki. Se oli voimassa ainoastaan tässä emäpitäjässä ja sen kappeleissa. Esityksessä mainitaan hallitussääntö pari kertaa oikealta nimeltään, ja sen sisältöön viitataan useissa vuorosanoissa. Näytelmän tekstissä tulee esiin muitakin Suur-Lapuan oltermannilaitoksen erityispiirteitä, kuten pitäjänlaki-käsitteen korostuminen sekä säädökset toisten hevosten luvattomasta ajosta, tai öisestä ulkonaliikkumiskiellosta.[6]

Reino Kallion tulkinnan mukaan Alavuudelta kotoisin olevalle Järviluomalle Lapuan laki ja sen sisältö olisi ollut Pohjalaisia-teoksen ensimmäisen esittämisen aikoihin tuntematon, koska hallitussäännön perusteella ei oltu enää pitkään aikaan tuomittu.[7] Lisäksi Lapuan lain yksityiskohtainen käsittely näytelmässä sulkisi Kallion mukaan pois muutkin mahdolliset suurpitäjän ulkopuoliset ja sen oloihin perehtymättömät kirjoittajat.[8]

Paikallishistorian tapahtumien ja juonen perusteella Pohjalaisia-draamalle voidaan Reino Kallion mukaan osoittaa Suur-Lapuan piiristä tarkka tapahtumapaikka: Alahärmän Härmänkylä ja sen lähitienoo. Näytelmän dramaattinen loppukohtaus on lähes suora kopio Alahärmässä sattuneesta varanimismies Otto Chorinin taposta.[9]. Myös näytelmän kuvaus vallesmannista muistuttaa Chorinin henkilökuvaa. Näytelmässä vangitun Antti Hangan pako ja vapaaehtoinen antautuminen voidaan yhdistää härmäläisen Jussi Porren vastaavaan tositapahtumaan, ja useimpien muidenkin roolihahmojen esikuvat löytyvät Härmän seudulta.[10]

Näytelmässä heijastuvat uskonnolliset jännitteet herännäisyyden ja muiden herätysliikkeiden sekä herätysliikkeisiin kuulumattomien välillä. Koljolan ja Harrin välisistä keskusteluista ilmenee kirjoittajan olleen hyvin perillä Alahärmän hengellisistä ristiriidoista. Kaikki tunnistettavat eteläpohjalaiset henkilö- ja paikannimet ovat palautettavissa Härmänkylään tai aivan sen lähiympäristöön.[11]

Pohjalaisten synnyn vaihtoehtoteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmän vuodeksi 1850 ilmoitettuna tapahtuma-aikana levisi herännäisyys, ja tuolloin myös säädettiin ja tuli voimaan Lapuan laki. Muut tapahtumat ajoittuvat sen sijaan pääasiassa vuosiin 1876–1884, jolloin Anton Kangas, jonka Reino Kallio tulkitsee näytelmän todelliseksi kirjoittajaksi, vietti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Härmänkylässä. Hänen isänsä oli pitkäaikainen kihlakunnanoikeuden lautamies ja kirkonisäntä. Kallion mukaan Artturi Järviluomalle vieras härmäläisaines kattaa koko teoksen, vaikka kirjailija ei aikalaisten muistitiedon mukaan käynyt tutkimassa paikkakuntaa ennen vuotta 1914.[12]

Ritva Pipisen keräämistä tiedoista ilmenee, että härmäläissyntyinen Anton Kangas (1867–1904) oli kirjoittanut näytelmän Härmäläisiä.[13] Tämä olisi Timo Kallion mukaan tapahtunut vuosien 1896 ja 1901 välillä.[14] Myöhemmin Kangas toimi todennäköisesti Järviluoman kotiopettajana, jolloin hän olisi Pipisen mukaan ottanut Kankaalta käsikirjoituksen, joka olisi sittemmin joko hävinnyt tai hävitetty. Siitä Järviluoma olisi teorian mukaan kirjoittanut käsin vähäisiä muutoksia sisältävän jäljennöksen, joka on tehty valmiiksi näytelmäksi ja täydennetty kerätyillä kansanlauluilla.[15] Käsikirjoitus on päätelty kopioksi, koska Järviluomalle sen henkilö- ja paikannimet sekä Härmän seudun historiaan liittyvät paikalliset tapahtumat olivat vieraita. Teksti on myöhemmin luovutettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon.[16]

Härmäläisiä-näytelmän tekstiin lisätyt kymmenen kansanlaulua Järviluoma saattoi liittää jo vuonna 1907, jolloin hän oli Toivo Kuulan ja Ernst Niemen kanssa keräämässä kansanlauluja Kauhavalla. Teorian mukaan Järviluoma kirjoitti teoksen alun perin kirjakielisen asun lievästi murteelliseksi, muutti sen Pohjalaisia-nimiseksi sekä julkaisi sen omalla tekijännimellään kymmenen vuotta Kankaan kuoleman jälkeen. Lapualle Pohjalaisten ensiesitystä seuraamaan tullut aikalainen Antti Hilli, jonka eno oli Jussi Porre, tunnisti kuitenkin näytelmän samaksi kuin Kankaan Härmäläisiä.[17] Kansanlauluja lukuun ottamatta Järviluoma ei kertonut, minkälaisia lähteitä hän käytti näytelmää kirjoittaessaan ja mistä hän oli ne hankkinut.[18]

Epäselvyys kirjoittajasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjalaisten käsikirjoitus valmistui jouluksi 1913, ja se toimitettiin seuraavan vuoden alussa Suomen Kansallisteatterin kirjalliselle jaostolle arvioitavaksi. Poikkeuksellisesti näytelmä esiteltiin jaostolle ilman tekijän ja näytelmän nimeä, sillä Järviluoma ilmoitettiin ainoaksi tekijäksi vasta myöhemmässä vaiheessa. Alahärmässä Järviluoman tekijyyttä epäiltiin alusta lähtien. Antti Hillin havainnon jälkeen siellä pidettiin julkisena salaisuutena sitä, ettei Järviluoma ollut näytelmän kirjoittaja. Alavudellakin tekijyys kyseenalaistettiin, koska Järviluoma oli jo ennen vuotta 1913 esitellyt tai puhunut käsikirjoituksesta tuttavilleen, jotka yhdistivät sen Pohjalaisiin. Myös eräissä pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja opiskelijapiireissä huhuttiin jo näytelmän ensiesityksistä lähtien, että Järviluoma oli saanut käsikirjoituksen härmäläispojalta, joka oli sittemmin kuollut, ja tätä udeltiin häneltä suoraankin.[19]

Hannes Sihvon ja Martti Asunmaan esittämän muistitiedon mukaan näytelmän tekijöiksi nimettiin muun muassa alajärveläissyntyinen Alavuden nimismies Janne Myllykangas, alavutelainen nainen, Järviluoman härmäläinen huonetoveri tai hänen opiskeluaikaiset kuorolaisensa. Kumpikin silti päätyi Järviluoman kannalle[20] Lauri Koskela piti mahdollisena, ettei Järviluoma ollut kirjoittanut Pohjalaisia.[21] Pentti Paavolaisen mielestä (2013) tämä on jopa miltei varmaa, Reino Kallion mukaan kutakuinkin varmaa.[22] Eero Kojonen, joka Alahärmän pitäjänhistoriassa asettui Järviluoman taakse, näytti myöhemmin ainakin osaksi peräytyneen kannanotossaan ilmoittamalla, että Ritva Pipinen saattoi olla oikeassa.[23] Raija Pesonen-Leinonen ihmetteli, miten Järviluoma oli lyhyessä, vain noin kahden kuukauden ajassa kyennyt luomaan mestariteoksen muun tuotannon ollessa vaatimatonta.[24] Järviluoman Pohjalaisten tekstiä voi Timo Kallion mielestä pitää jopa plagiaattina, koska hänen mukaansa näytelmän kirjoittaja on Anton Kangas.[25]

Teoksen todellisuuspohja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjalaisia-draama on realistinen kansankuvaus härmäläisen puukkojunkkarikylän arkielämästä. Romanttisuutta näkyy silti esimerkiksi vapauden paatoksessa, sekä häjyjen miehekkäässä ja rehdissä käytöksessä. Tämä johtui luultavasti kirjoittajan sympatioista puukkojunkkareita kohtaan. Aikaansa nähden uudenaikainen näkemys on se, että näytelmä tuo esille yhteiskunnan johtavien voimien vaikutuksen väkivallan syntyyn. Tämä ilmenee muun muassa Koljolan puheenvuorosta: ”Väkivalta nousee väkivaltaa vastahan. Ihmiset kulkevat sokeina leveää tietä, ja johtajat ovat kaikkein sokeimmat.”[26]

Historiallista todellisuutta ilmentää myös nimismiesten byrokraattinen kopeus ja osin väkivaltainen käytös, mikä synnytti paljon vihaa Suur-Lapualla. Vallesmannien ja tavallisen kansan suhteet olivat suurpitäjässä 1800-luvun jälkipuolella hyvin tulehtuneet. Yksi nimismies surmattiin, kolmea muuta vastaan tehtiin murhayritys, ja yhden riihi paloi tuhotyön seurauksena.[27] Rahvaan ja virkamiesten suhdetta ilmentää herastuomarin repliikki: ”Näillä tasangoilla kunnioitetahan voimaa ja rohkeutta. Väkivaltaisuuksiakaan ei kovin ankarasti tuomita, jos väkivallan tekijät ovat vertaisia, mutta väkivalta herrain ja virkamiesten puolelta päästää aina pahat luonnon voimat ihmisissä irti.”[28]

Näytelmä kuvaa rahvaan ajatusmaailmaa levottomassa kylässä. Härmän näkökulmasta ei voitu ymmärtää sitä, että nimismiesten järjestyksenpito perustui ylempien viranomaisten määräyksiin ja säätyläisten vallankäyttöön. Kapinointia paikallista esivaltaa vastaan pidettiin siksi jopa oikeutettuna, koska arki oli sidottu voimakkaasti sekä pitäjäkurin ahtaisiin puitteisiin että ankaraan ruumiilliseen työhön.[29] Työn merkitys vuosien 1866–68 nälkävuosien jälkeen tulee selvästi ilmi Harrin puheenvuorossa: "Tämä maa on niin köyhä, että täällä täytyy jokaisen tehdä työtä. – Sen evankeliumin on nälkä tällä tasangolla opettanut."[30]

Pohjalaisia kuvaa todentuntuisesti aatteiden keskinäistä kilpailua, mutta sen henkilöiden kautta välittyy myös selitys puukkojunkkarikauden synnylle. Symbolisesti se ilmenee herastuomarin varoituksesta vallesmannille: ”Nämä ihmiset ovat kuin joki tuossa, joka tyynenä ja rauhallisena virtaa omaa uraansa, kunnes se syystä tai toisesta rupeaa tulvimahan, mutta silloin sillä ei olekaan mitään rajoja. Se särkee silloin kaikki, mitä sen tielle sattuu. Sentähden: älkää nostattako tulvaa.”[31] Teos päättyy kuitenkin voimakkaaseen ja näynomaiseen tulevaisuuden uskoon: "Minä näen, laajan lakeuden ja siellä vapaan kansan, joka ei koskaan alistu ruoskan alaiseksi”.[32]

Näytelmän julkaiseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo Kallion mukaan Järviluoma piti Pohjalaisia-näytelmää hallussaan alun toistakymmentä vuotta Anton Kankaan kirjoittaman ensimmäisen version valmistumisen jälkeen, ennen kuin uskalsi sen julkaista. [33] Silloin elettiin jo toisen sortokauden ehkä synkintä vuotta 1913, jolloin näytti siltä, että Suomen kansan otsalle oli painettu ”orjan merkki”, kuten Järviluoma asian ilmaisi. Järviluoman mukaan hänen pääasiallisina innoittajinaan olivat venäläinen sortokausi sekä pohjalaiset kansanlaulut.[34]

Järviluoman kertomuksessa on kuitenkin ristiriita. Näytelmän kansankuvauksen täytyi olla kirjoittajan ensisijainen motiivi, koska teksti vaikuttaa kumpuavan kirjoittajan omasta kokemuspiiristä, eikä sortokausiin viittaa vuorosanoissa juuri mikään ennen kuolevan Jussin viimeistä repliikkiä. Järviluoma selitti ristiriitaa seuraavasti: ”Kansantiede ei ollut aluksi kirjoittamisen motiivina, mutta lopulta minä jotenkin siitäkin innostuin”.[35]

Järviluoman kertoman mukaan juuri halu vastustaa venäläistämistoimia vaikutti Pohjalaisia-draaman julkaisemiseen. Draama esitettiin ensi kerran Lapualla luultavasti 8. maaliskuuta 1914.[36] Saman vuoden marraskuussa perustettiin jääkäriliike ”orjan merkin" karkottamiseksi. Vaikka draama oli sidottu 1800-luvun jälkipuoliskon tapahtumiin, eteläpohjalaisyleisö vaistosi yhteyden omaan aikaansa: ruotsinkielisten virkamiesten tilalle oli nyt tullut vain venäläinen sortovalta. Sortokauden takia näytelmä sai sekä Etelä-Pohjanmaalla että laajemminkin maassa suureen kansansuosion. Samalla siitä tuli osa eteläpohjalaista identiteettiä.[37]

Pohjalaisia tulkitsee pohjalaista mentaliteettia ja vapaudenrakkautta ja on samalla suomalaisen näytelmäkirjallisuuden merkkiteos. Teos tavoittelee kansanlauluineen ja henkilöasetelmineen maakuntahengen olemusta, jota täydentävät jännittävä juoni ja aatteellisuus.[38]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asunmaa, Martti, Pohjalaisia-näytelmän synnystä. Kaltio 1979, 4.
  • Eteläpohjalaisia elämäkertoja. Vaasa 1963.
  • Järviluoma, Artturi, Pohjalaisia (14.painos). Porvoo 1978.
  • Kallio, Reino, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Eteläpohjalaisnuoret paikallisen kurinpidon kohteena sääty-yhteiskunnan aikana. Helsinki 2009.
  • Kallio, Reino, Järviluoman Pohjalaisiin liittyy mysteeri. Härmän Joulu 2012, Lapuan Joulu 2012. [(http://www.ess.fi/?article=396595. Artikkeli verkossa, Etelä-Suomen Sanomat)]
  • Kallio, Reino, Kansannäytelmään Pohjalaisia liittyy mysteeri. (Artikkeli verkossa)
  • Kallio, Reino, Pohjalaisia-oopperan taustalla soi Lapuan laki. Etelä-Suomen Sanomat 22.3.2009.
  • Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylä 1982.
  • Kallio, Reino, Tarua ja tutkimusta Pohjalaisten kirjoittajasta. Eteläpohjalaiset Juuret 3 / 2016. https://historiatieto.wordpress.com/tarua-ja-tutkimusta-pohjalaisten-kirjoittajasta/
  • Kallio, Reino, Uuden sivistyksen nousu. Etelä-Pohjanmaan historia V. Vaasa 1988.
  • Kallio, Timo, Anton Kangas – Pohjalaisia-draaman pääkirjoittaja. Eteläpohjalaiset Juuret 1 / 2013. Pohjalaisten pääkirjoittaja. (Artikkeli verkossa)
  • Kallio,Timo, Pohjalaisia-näytelmä – Kankaan Antonin Härmäläisiä. Härmän Joulu 2013. http://historiatieto.wordpress.com/anton/ 2013–2014.
  • Kojonen, Eero, Alahärmän historia II. Vaasa 2004.
  • Kojonen, Eero, Alavuden historia I. Jyväskylä 1963.
  • Kolehmainen, Ilkka ja Westerholm, Simo, Kauhavan kansanmusiikki. Kauhavan historia II. Saarijärvi 1998.
  • Koskela, Lauri, Artturi Järviluoma, Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon. Tammi 1990.
  • Laurila, K. S., Kirjalliselta taistelurintamalta. Helsinki 1945.
  • Lehtinen, Erkki, Lapuan historia II. Vaasa 1984.
  • Luukkonen, Markus, Pohjalaisia sittenkin plagiaatti? Etelä-Suomen Sanomat 20.12. 2012.
  • Pesonen-Leinonen, Raija, Artturi Järviluoman Pohjalaisia. Näytelmä, ooppera, elokuva. Joensuu 2008.
  • Pipinen, Ritva, Anttonin haamu Artturin ovella. Sanomalehti Vaasa 27.6. 1981.
  • Pipinen, Ritva "Pohjalaisia" Kankhanpään Antonin "Härmäläisiä". Härmän Joulu 2007.
  • Pohjalaisia-draamalle löytyi uusi kirjoittaja. Lapuan Sanomat 13.12.2012.
  • Sihvo, Hannes Pohjalaisten syntyperinteestä, Kotiseutu, 1972.
  • Syrjänen, Tommi, Mänty-Hissan tappo. Härmän Joulu 2012.
  • Ylikangas, Heikki, Härmän häjyt ja Kauhavan herra. Keuruu 1974.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lehtinen 1984, s. 791, 955. Ensimmäisen esityksen päivämäärästä on erilaista tietoa. Lehtisen lähtökohtana on yhden näyttelijän Olga Klemettilän muistitieto. Näytelmässä Jussin osaa esittänyt Jalo Lahdensuo muistaa ajankohdaksi pääsiäisen. Toisena pääsiäispäivänä (13.4.) esitettiin kuitenkin muu näytelmä kuin Pohjalaisia. Ilkka 15.4.1914, Vaasa 22.12.1942. Joidenkin tietojen mukaan ensiesitys Lapualla olisi ollut vasta 1915. Vaasa 14.5. 1957. Eri ajankohtien välinen ristiriita voisi selittyä sillä, että vuoden 1914 ensiesitys oli epävirallinen, vain valikoidulle yleisölle tarkoitettu yksityistilaisuus, josta tieto ”puskaradion” välityksellä levisi naapurikuntiinkin, kuten Jalo Lahdensuo on muistellut.
  2. Laurila 1945, s. 103, Kallio, Reino 2016, s. 37.
  3. Sihvo 1972, s. 218–223.
  4. Pipinen 2007, s. 27–29, Kallio, Reino 2012, s. 8–13, Kallio, Timo 2013, s. 50–56, Kallio, Timo s. 2013–14, s.7–12, viite 17, Kallio, Reino 2016, s. 37–44.
  5. Järviluoma, Pohjalaisia. 14. p. Porvoo 1978.
  6. Kallio, Reino 22.3. 2009, s. 10.
  7. Kallio, Reino 2009, s. 180–182, Kallio, Reino 22.3.2009, s. 10.
  8. Kallio, Reino 22.3.2009.
  9. Kallio, Reino 2012, s. 11
  10. Ylikangas 1974, s. 204–206, Kallio, Timo 2013–2014.
  11. Pipinen 1981, s. 10, Kojonen 2004, s. 370–382, Pipinen 2007, s. 27–29, Kallio, Reino 2012, s. 8–13 (Härmän Joulu), Syrjänen 2012, s. 92–93, Kallio, Timo 2013, s. 53–54, Kallio, Timo 2013–2014. Viimeksi mainitussa lähteessä on paikannimistä kartta.
  12. Kallio, Reino 2016, s. 42–44.
  13. Pipinen 2007, s. 27–29.
  14. Kallio, Timo 2013, s. 7.
  15. Pipinen 2007, s. 27–29, Kallio, Reino 2012, s. 8–13.
  16. Kallio, Reino 2016, s. 37–44.
  17. Pipinen 2007, s. 27–29, Pesonen-Leinonen 2008, s. 33.
  18. Kallio, Reino 2012, s. 8–13 (Härmän Joulu), s. 14–19 (Lapuan Joulu), ESS.fi. Ks. myös Lapuan Sanomat 13.12. 2012, s. 14, Luukkonen 2012, s. 20, Kallio, Timo 2013–2014.
  19. Sihvo 1972, 218–223, Pipinen 2007, s. 27, Kallio, Timo 2013–2014.
  20. Sihvo 1972, s. 218–223, Asunmaa 1979, s. 128–131.
  21. Koskela 1990, s. 130–131.
  22. Kallio, Timo 2013–14, viite 17, Kallio, Reino 2016, s. 37–44.
  23. Kallio 2014, viite 6.
  24. Pesonen–Leinonen 2008, s. 78, Kallio, Timo 2013–2014, s. 9. Järviluoma on omalla käsialallaan kirjoittanut mustakantisen vihkonsa ensimmäisen version alkuun, että hän aloitti kirjoittamisensa 20.–25.10.1913. Konekirjoitettuun kappaleeseen on lyijykynällä kirjoitettu, että käsikirjoitus annettiin puolisolle joululahjaksi 1913 ja se tuli hänelle tekstin mukaan täysin yllätyksenä.
  25. Kallio, Timo 2013, s. 7, Kallio, Timo 2013–2014, erityisesti viite 17.
  26. Järviluoma 1978, s. 53.
  27. Kallio, Reino 1982, s. 242–246.
  28. Järviluoma 1978, s. 167.
  29. Kallio, Reino 2009, s. 94–120.
  30. Järviluoma 1978, s. 55
  31. Järviluoma 1978, s. 167, Kojonen 2004, s. 370–382. Joella tarkoitetaan Lapuanjokea.
  32. Kallio, Timo 2013, s. 50 ja 56. (Härmäläisiä-näytelmän käsikirjoituksen mukaan.)
  33. Kallio, Timo 2013–14.
  34. Kallio, Timo 2013, s. 52–53
  35. Kallio, Timo 2013, s. 52–53.
  36. Lehtinen 1984, s. 791 ja 955. Joidenkin tietojen mukaan ensiesitys Lapualla olisi ollut vasta 1915. Vaasa 14.5. 1957.Ks. lähemmin viite 1.
  37. Eteläpohjalaisia elämäkertoja 1963, s. 249–250, Kallio, Reino 1988, s. 163–164.
  38. Eteläpohjalaisia elämäkertoja 1963, s. 249–250, Kallio, Reino 1988, s. 163–164, Kojonen 1963, s. 858–860.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]