Maria Stuart

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo henkilöstä. Schillerin näytelmästä kerrotaan artikkelissa Maria Stuart (näytelmä).
Maria I
Maria Stuart, François Clouet’n maalaama muotokuva noin vuodelta 1559.
Maria Stuart, François Clouet’n maalaama muotokuva noin vuodelta 1559.
Skotlannin kuningatar
Edeltäjä Jaakko V
Seuraaja Jaakko VI
Henkilötiedot
Syntynyt8. joulukuuta 1542
Linlithgow, Skotlanti
Kuollut8. helmikuuta 1587 (44 vuotta)
Fotheringay, Northamptonshire, Englanti
Puoliso Frans II
Henry Stuart, lordi Darnley
James Hepburn, Bothwellin jaarli
Tiedot
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Maria I eli Maria Stuart (skotiksi Mary; 8. joulukuuta 1542 Linlithgow, Länsi-Lothian, Skotlanti8. helmikuuta 1587 Fotheringhay, Northamptonshire, Englanti) oli Skotlannin kuningatar ja hallitsija vuosina 1542–1567.[1][2] Hän oli myös Ranskaa vuosina 1559–1560 hallinneen kuningas Frans II:n puoliso ja siten samalla Ranskan kuningatar. Aateliston kapina syöksi Maria Stuartin vallasta, minkä jälkeen hän eli maanpaossa Englannissa. Useat katolilaisten salaliitot yrittivät nostaa hänet Englannin hallitsijaksi protestanttisen kuningatar Elisabet I:n tilalle, joten Elisabet järjesti hänet lopulta tuomituksi kuolemaan. Maria oli myös Englannin kruununperillinen, sillä hänen isänsä, Skotlannin kuningas Jaakko V, oli Elisabet I:n serkku. Maria oli kolmesti naimisissa, ja hänen ainoasta lapsestaan tuli Englannin kuningas Jaakko I (Skotlannin kuninkaana Jaakko VI) Elisabetin kuoltua.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntymä ja tulo lapsihallitsijaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Stuartin vanhemmat olivat Stuart-sukuun kuulunut kuningas Jaakko V ja ranskalaiseen Guisen mahtisukuun kuulunut kuningatar Maria Guise.[1] Maria Stuart oli sukua myös Englantia hallinneelle Tudorin dynastialle, sillä hänen isänsä äiti Margareeta Tudor oli Englannin kuningas Henrik VIII:n sisko.[3] Maria syntyi kuninkaallisessa Linlithgow’n palatsissa 8. joulukuuta 1542. Hän tuli Skotlannin hallitsijaksi vain kuuden päivän ikäisenä, kun hänen isänsä Jaakko V yllättäen kuoli 14. joulukuuta äkilliseen sairauteen ja väitetysti myös järkytykseen skottien kärsittyä tappion englantilaisille Solway Mossin taistelussa.[1] Jaakko V:n ja Maria Guisen kaksi poikaa olivat kuolleet jo imeväisinä, joten vastasyntynyt tytär oli ainoa laillinen perillinen.[3]

Maria Stuart tuli valtaan aikana, jolloin Englannin sekaantuminen Skotlannin asioihin oli lisääntymässä. Henrik VIII oli jo toteuttanut uskonpuhdistuksen Englannissa, mutta Skotlanti oli yhä katolinen maa, vaikka protestanttisuus alkoi levitä jo sinnekin. Kruunun siirtymistä tyttölapselle jo valmiiksi vaikeana aikana pidettiin suurena vastoinkäymisenä Skotlannille. Holhoojahallitsijaksi Maria Stuartin alaikäisyyden ajaksi määrättiin aluksi hänen lähin miespuolinen sukulaisensa, Arranin jaarli James Hamilton, vaikka myös arkkipiispa David Beaton yritti saada tehtävän itselleen. Arran solmi vuonna 1543 Englannin kanssa Greenwichin rauhansopimuksen, jonka mukaan Maria tulisi kihlata Henrik VIII:n pojan, kruununprinssi Edvardin kanssa. Henrik VIII pyrki näin yhdistämään Englannin ja Skotlannin. Arran kuitenkin ilmoitti pian hylkäävänsä epäsuositun kihlaussopimuksen, sillä hän tarvitsi liittolaisia pyrkimyksessään päästä itse Skotlannin valtaistuimelle. Hänen kilpailijakseen oli ilmaantunut Lennoxin jaarli Matthew Stewart, joka oli Stuartien naislinjainen jälkeläinen.[2]

Vuodet Ranskassa ja ensimmäinen avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaarli Arranin menetettyä suosionsa Skotlannin kärsimien uusien sotilaallisten vastaiskujen vuoksi ja arkkipiispa Beatonin jouduttua vuonna 1546 murhatuksi leskikuningatar Maria Guise kohosi vähitellen yhä vaikutusvaltaisemmaksi Skotlannissa. Hän järjesti sopimuksen, jonka mukaan Maria Stuart kihlattaisiin Ranskan kuningas Henrik II:n pojan, kruununprinssi Fransin kanssa.[2] Näin Skotlanti vahvistaisi liittosuhdettaan Ranskan kanssa ja saisi turvaa Englantia vastaan.[3] Skotlannin parlamentti hyväksyi sopimuksen heinäkuussa 1548, ja viisivuotias Maria lähetettiin saman tien kasvatettavaksi Ranskan hoviin.[4][2] Hänen mukanaan lähetettiin hänen leikkitovereikseen ”neljä Marya”: aatelisneidot Mary Beaton, Mary Fleming, Mary Livingston ja Mary Seton.[5] Maria varttui Ranskassa Henrik II:n, kuningatar Katariina de’ Medicin ja Guisen suvun valvonnassa.[1] Hänen kasvatustaan johti Henrik II:n sisko prinsessa Margareeta, uskonnollisen ja poliittisen kasvatuksen osalta hänen oma enonsa kardinaali Charles de Lorraine. Runoilija Pierre de Ronsard kuului myös Marian opettajiin.[5] Maria omaksui ranskan äidinkielekseen ja oppi myös useita muita kieliä kuten latinaa, italiaa ja espanjaa.[1] Hän säilytti myös skotin kielen taidon.[2] Maria Stuartin ollessa yhä Ranskassa hänen äitinsä nimitettiin vuonna 1554 virallisesti Skotlannin sijaishallitsijaksi Arranin tilalle.[2]

Maria Stuart (oik.) ja hänen ensimmäinen puolisonsa Frans II vuoden 1558 aikoihin.

Maria Stuart ja kruununprinssi Frans vihittiin avioliittoon 24. huhtikuuta 1558 Notre-​Damen katedraalissa Pariisissa Marian ollessa 15-vuotias ja Fransin 14-vuotias.[3][2] He eivät saaneet lapsia.[2] Puoli vuotta myöhemmin Englannin hallitsijaksi kohosi Henrik VIII:n viimeinen elossa ollut lapsi Elisabet I, minkä seurauksena Mariasta tuli ensimmäinen Englannin kruununperimysjärjestyksessä. Elisabet oli protestantti eikä katolinen kirkko sitä paitsi tunnustanut Henrik VIII:n avioeroa ensimmäisestä vaimostaan Katariina Aragonialaisesta ja avioliittoa Elisabetin äidin Anna Boleynin kanssa, joten monet katoliset pitivät Elisabetia aviottomana lapsena, jolla ei ollut oikeutta kruunuun, ja siten Mariaa Englannin laillisena hallitsijana. Ranskan kuningas Henrik II vaati Englannin kruunua alaikäisen miniänsä nimissä ja tämä julistettiin Ranskassa Englannin ja Irlannin hallitsijaksi.[1][3] Henrik II kuoli heinäkuussa 1559, jolloin Frans II:sta tuli Ranskan kuningas ja Mariasta Ranskan kuningatar.[2]

Ajatus joutumisesta Ranskan valtapiirin ei ollut suosittu Skotlannin aatelin piirissä. Ärsyttäväksi koettiin varsinkin Marian avioliittoon liittynyt määräys (crown matrimonial), jonka mukaan Frans II perisi Skotlannin kruunun mikäli eläisi vaimoaan pidempään.[2] Lisäksi ranskalaisia nimitettiin moniin korkeisiin virkoihin Skotlannissa.[4] Skotlannin ylimystö alkoi kääntyä saarnaaja John Knoxin johtaman protestanttisen liikkeen tukijoiksi. Vuoden 1559 aikana protestanttikapinalliset ottivat vallan Skotlannissa, toteuttivat uskonpuhdistuksen ja pakottivat Maria Guisen luopumaan sijaishallitsijuudesta. Ranska lähetti seuraavana vuonna Skotlantiin sotajoukkoja kukistamaan kapinaa, ja Elisabet I lähetti vuorostaan Englannin joukot protestanttien tueksi. Tilanne ratkesi, kun Maria Guise kuoli yllättäen kesäkuussa 1560. Heinäkuussa Englannin ja Ranskan välillä solmittu Edinburghin sopimus määräsi molemmat maat vetämään joukkonsa pois Skotlannista ja samalla Ranskan tunnustamaan Elisabetin Englannin lailliseksi hallitsijaksi.[2] Maria ei tunnustanut sopimusta ja piti kiinni vaatimuksestaan Englannin kruunuun.[4][2] Ranskalaisten poistuttua maasta Skotlannin parlamentti hyväksyi protestanttisen uskontunnustuksen, mikä sinetöi maan uuden valtionuskonnon.[2]

Vain hieman yli vuoden hallinnut Frans II kuoli joulukuussa 1560, jolloin Maria Stuartista tuli 18-vuotiaana leski ja hän menetti asemansa Ranskan kuningattarena. Myös Guisen suku menetti valtansa Ranskan hovissa, kun Katariina de’ Medici alkoi tosiasiassa johtaa maata. Seuraavana vuonna Maria päätti palata hallitsemaan Skotlantia.[2][1][4][5] Englannin laivasto yritti huonolla menestyksellä estää paluumatkan.[2]

Hallitsijana Skotlannissa ja toinen avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Stuart palasi Skotlantiin elokuussa 1561. Katolisten tukijoidensa pettymykseksi hän ei yrittänyt käynnistää vastauskonpuhdistusta ja esiintyi uskontokysymyksessä sovittelevasti. Protestanteiksi kääntyneet skottiylimykset suhtautuivat epäluulolla katoliseen hallitsijaan, mutta Marian tulo valtaistuimelle ei nostattanut laajempaa vastarintaa, ja hän onnistui hallitsemaan muutamia vuosia menestyksekkäästi.[2][1] Huntlyn jaarli yritti tosin nostaa kuningatarta vastaan aseellisen kapinan, mutta se kukistui heti alkuunsa lokakuussa 1562. Maria piti kiinni oikeudestaan järjestää katolisia messuja hovissa, mutta kunnioitti parlamentin tahtoa kieltää ne kaikkialla muualla maassa.[2] Marian tärkeimpänä neuvonantajana toimi tässä vaiheessa hänen velipuolensa, Jaakko V:n avioton poika Morayn jaarli James Stewart.[1][5] Maria yritti hieroa sovintoa myös Elisabet I:n kanssa, mutta Elisabet ei suostunut tunnustamaan häntä kruununperijäkseen, ei edes vastineeksi siitä, että Maria ratifioisi Edinburghin sopimuksen tai että hän naisi Elisabetin suositteleman sulhasehdokkaan Robert Dudleyn.[2][5]

Marian toinen puoliso, lordi Darnley.

Useat ulkomaiset prinssit sekä Ruotsin ja Tanskan kuninkaat Eerik XIV ja Fredrik II kosivat Mariaa, mutta hän torjui kosinnat.[2][5] Maria suunnitteli avioliittoa Espanjan kruununprinssi Don Carlosin kanssa, mutta hanke kariutui.[4][5] Sen sijaan Maria nai 29. heinäkuuta 1565 serkkunsa lordi Darnleyn, jonka kanssa hän oli mennyt salaa kihloihin kolme viikkoa aiemmin.[5] Darnley oli Lennoxin jaarlin poika sekä Margareeta Tudorin tyttärenpoika ja siten Englannin kruununperimysjärjestyksessä seuraavana Marian itsensä jälkeen. Darnleylle myönnettiin skottien kuninkaan ja Albanyn herttuan arvonimet, mutta ei crown matrimonial -asemaa eikä siis perimysoikeutta Skotlannin kruunuun.[2][3][5] Maria ja Darnley saivat kesäkuussa 1566 pojan, Jaakon (James), mutta muutoin aviomies osoittautui huonoksi valinnaksi. Elisabet I alkoi nyt suhtautua Mariaan entistä kielteisemmin, samoin monet skotit, ja jopa Marian velipuoli Morayn jaarli kääntyi häntä vastaan, koska ei hyväksynyt Lennoxin suvun nousua vallan keskukseen. Moray nostatti kapinan, jonka Maria kukisti. Hän johti henkilökohtaisesti armeijaa, joka ajoi kapinalliset rajan yli Englantiin.[2][1]

Darnley osoittautui pian luonteeltaan epävakaaksi, juonittelevaksi ja julmaksi, minkä lisäksi hän herätti kohua ryyppäämisellään ja elostelullaan.[6] Kun Maria otti henkilökohtaiseksi sihteerikseen ja suosikikseen David Rizzio (Riccio) -nimisen italialaisen hovimiehen, joukko protestanttisia aatelisia uskotteli mustasukkaiselle Darnleylle, että Rizzio olisi kuningattaren tuolloin vielä syntymättömän lapsen todellinen isä sekä paavin agentti. Maaliskuussa 1566 nämä aatelismiehet puukottivat Rizzion kuoliaaksi kesken illallisten Marian läsnäollessa ja Darnleyn estäessä häntä puuttumasta tapahtumiin. Maria alkoi epäillä, että salaliittolaiset aikoivat tappaa hänetkin.[2][1][6] Kaksi päivää murhan jälkeen hän taivutteli miehensä pakenemaan kanssaan Dunbarin linnaan, josta he palasivat pääkaupunki Edinburghiin vasta viikon kuluttua koottuaan tuekseen uskollisia joukkoja.[5][6] Poikansa synnyttyä Maria alkoi vältellä Darnleyta ja suunnitella tästä eroon hankkiutumista.[2][1] Moray ja muut kapinajohtajat saivat luvan palata Skotlantiin.[4]

Darnleyn kuolema ja Marian kolmas avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 1566 Maria nosti uudeksi suosikikseen Bothwellin jaarli James Hepburnin,[2] joka oli auttanut häntä vuoden 1565 kapinan kukistamisessa ja Edinburghin haltuunotossa Rizzion murhan jälkeen.[5] Marian vastustajien myöhemmin levittämän väitteen mukaan hän olisi aloittanut salaisen suhteen Bothwelliin jo Darnleyn eläessä ja syyllistynyt siten aviorikokseen. Todisteena tästä on käytetty niin sanottuja lipaskirjeitä (casket letters), eli kahdeksaa rakkauskirjettä ja runoa, jotka Maria väitetysti kirjoitti Bothwellille. Nykyajan historiantutkijoiden mukaan näiden kirjeiden alkuperä on niin epäluotettava, ettei niillä ole historiallista todistusvoimaa.[1][2] Alkuperäiset kirjeet ovat olleet kadoksissa vuodesta 1584 ja vain kopiot neljästä kirjeestä ovat säilyneet,[5] pääosin käännöksinä ranskasta skotiksi, joten niitä ei voi analysoida esimerkiksi käsialantutkimuksen keinoin.[2]

Marian kolmas puoliso, jaarli Bothwell.

Kuningaspuoliso lordi Darnley murhattiin epäselvissä oloissa 9.–10. helmikuuta 1567 välisenä yönä Edinburghin lähellä sijainneessa Kirk o’Fieldin kuninkaallisessa residenssissä, jossa hän oli toipumassa sairastamastaan isorokosta (toisten tietojen mukaan kupasta). Keskellä yötä koko talo tuhoutui suuressa räjähdyksessä, ja räjähdyksestä vahingoittumattomina selvinneet Darnley ja hänen miespalvelijansa löydettiin talon puutarhasta kuoliaaksi kuristettuina. Murhaa ei saatu selvitettyä, ja se synnytti jo aikanaan paljon salaliittoteorioita. Syylliseksi epäiltiin yleisimmin Bothwellia ja jotkut väittivät myös Marian tienneen suunnitelmasta etukäteen.[6][2][1] Erään tiedon mukaan Bothwell olisi yrittänyt jo aiemmin tilata Darnleyn murhan samoilta miehiltä, jotka olivat murhanneet Rizzion.[2] Myöhemmin on esitetty myös teoria, jonka mukaan Darnley itse asiassa valmisteli Marian murhaamista ja lankesi vahingossa itse virittämäänsä ansaan.[1]

Maria pyrki suojelemaan Bothwellia murhaoikeudenkäynniltä, mikä lisäsi epäilyjä hänen omasta osallisuudestaan. Darnleyn isä jaarli Lennox sai lopulta aikaan syytteiden nostamisen Bothwellia vastaan, mutta oikeus vapautti tämän todisteiden puuttuessa 12. huhtikuuta 1567.[2] Marian ollessa paluumatkalla Stirlingistä Edinburghiin 24. huhtikuuta Bothwell järjesti kuningattaren – oletettavasti lavastetun – sieppauksen ja vei tämän Dunbarin linnaan. He menivät naimisiin 15. toukokuuta protestanttisessa hääseremoniassa, kun Bothwellin edellinen avioliitto oli ensin mitätöity.[2][6][5] Maria väitti myöhemmin joutuneensa aidosti Bothwellin sieppaamaksi, raiskaamaksi ja pakotetuksi avioliittoon.[2] Toisaalta Marian yllättävää tekoa on pidetty osoituksena hänen epätoivostaan.[1] Skotlannin eliitti oli täysin tyrmistynyt tiedosta, että kuningatar oli varoittamatta nainut epäillyn kuninkaanmurhaajan. Mortonin jaarlin johdolla koottiin armeija, joka lähti vangitsemaan Bothwellia.[2] Sotajoukot kohtasivat 15. kesäkuuta Carberry Hillissä, jolloin Marialle tarjottiin viimeistä mahdollisuutta erota Bothwellista, mutta hän kieltäytyi. Sen jälkeen käydyssä taistelussa Bothwellin joukot kärsivät tappion. Maria jäi vangiksi, mutta Bothwell onnistui pakenemaan maasta. Hän kuoli vuonna 1578 vankeudessa Tanskassa.[2][1]

Vallasta syöksemisen jälkeiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mortonin joukot vangitsivat Marian Loch Levenin linnaan. Heinäkuussa 1567 hän sai keskenmenon, jolloin ilmeni, että hän oli ollut raskaana ja odottanut kaksosia, jotka oli siitetty ennen viimeisintä avioliittoa. Maria joutui lopulta 24. heinäkuuta luopumaan virallisesti kruunusta. Kuninkaaksi julistettiin hänen yksivuotias poikansa Jaakko VI, jonka sijaishallitsijaksi tuli Marian velipuoli Morayn jaarli.[2] Maria onnistui pakenemaan Loch Levenistä toukokuussa 1568 ja kokoamaan noin 5 000 miehen sotajoukon aikomuksenaan palata valtaan, mutta vain 11 päivää myöhemmin Moray löi hänen joukkonsa Langsiden taistelussa.[2][1] Maria pakeni Englantiin ja anoi turvapaikkaa kuningatar Elisabetilta.[2]

Elisabet tiesi, että hänen katoliset vastustajansa olivat edelleen kiinnostuneita Mariasta, mutta halusi toisaalta periaatteellisista syistä kunnioittaa Marian asemaa laillisena, ”jumalan asettamana” hallitsijana. Elisabet ei halunnut auttaa Mariaa takaisin valtaan Skotlannissa, mutta tätä ei kannattanut myöskään ohjata Englannin vihollisten syliin.[4] Elisabet suostui aluksi antamaan Marialle turvapaikan sillä ehdolla, että tämä jäisi Pohjois-Englannissa olevaan Carlislen linnaan, kunnes hänen syyttömyytensä Darnleyn kuolemaan olisi osoitettu, eikä pyytäisi apua Ranskasta.[2] Darnleyn murhasta järjestettiin Englannissa uusi tutkinta. Tutkimuskomissio kokoontui ensin Yorkissa loka–marraskuussa 1568 ja sitten Hampton Courtin palatsissa Lontoossa tammikuuhun 1569 asti.[4][5] Moray saapui kuultavaksi ja esitti todisteeksi Marian syyllisyydestä edellä mainitut rakkauskirjeet,[2] jotka väitetysti oli löydetty Bothwellin palvelijalta kesäkuussa 1567 takavarikoidusta hopealippaasta.[5] Elisabet ei pitänyt kirjeitä vakuuttavana todisteena Marian syyllisyydestä, koska niissä ei mainittu mitään murhahankkeesta. Tutkijakunta ilmoitti, ettei kumpikaan osapuoli ollut onnistunut todistamaan väitteitään, joten Mariaa ei julistettu syylliseksi mutta ei syyttömäksikään.[2] Elisabetin neuvonantajat, kuten William Cecil, varoittivat luottamasta Mariaan.[3] Vuoden 1569 alussa Elisabet päätti asettaa Marian kotiarestiin Tutburyn linnaan Staffordshiressa.[2][4]

Maria vuoden 1578 aikoihin, Nicholas Hilliardin tekemä muotokuva.

Maria vietti lopun elämänsä Englannissa arestissa eri paikoissa. Hän käytti aikaansa kirjonnan kaltaisiin harrastuksiin ja vetosi toistuvasti turhaan Elisabetiin arestin lopettamiseksi.[1][2] Marian vartioinnista vastasivat aluksi Shrewsburyn jaarli George Talbot ja tämän puoliso Elizabeth Hardwick.[2][3] Vuonna 1569 Maria siirrettiin Tutburystä Wingfieldiin.[5] Maria sai edelleen käyttää kuninkaallisia tunnuksia, hänen käyttöön tarjottiin Englannin kruunun kustannuksella 30–40 hengen palvelusväki ja hän sai yhä Ranskasta leskikuningattaren eläkettä. Hän osallistui julkisesti anglikaanisiin kirkonmenoihin, mutta piti salaa yhteyttä katolisiin liittolaisiin Englannissa ja mannermaalla. Hän saattoi vielä elätellä toivoa valtaanpaluusta, sillä Skotlannissa jatkui sisällissota, jonka toisena osapuolena olivat hänet kannattajansa. Kun Moray murhattiin vuonna 1570, Elisabet yritti neuvotella sovintoa, jonka nojalla Maria olisi palannut Skotlantiin ja jakanut poikansa sijaishallitsijuuden Lennoxin jaarlin kanssa. Elisabet muutti mielensä ja veti tukensa hankkeelta, kun paavi julisti hänet erotetuksi kirkosta ja samoihin aikoihin paljastui häntä vastaan tähdätty salaliitto Marian hyväksi.[2]

Marian arestivuosina Englannissa syntyi useita katolisten aatelisten salaliittoja, joiden pyrkimyksenä oli nostaa hänet Englannin valtaistuimelle. Vuonna 1569 eräät pohjoisenglantilaiset jaarlit kehittivät suunnitelman, jonka mukaan Marian tulisi naida Englannin mahtavimpiin ylimyksiin kuulunut Norfolkin herttua Thomas Howard, minkä jälkeen heidät nostettaisiin kaappauksella valtaan. Juoni paljastui ennen aikojaan, jolloin Elisabet vangitutti Norfolkin herttuan, siirrätti Marian toiseen arestipaikkaan Coventryyn ja lähetti armeijan kukistamaan kapinallisten joukot Yorkshiressa.[2][3] Vuoden 1570 aikana Maria siirrettiin edelleen Sheffieldin linnaan ja sitten Chatsworth Houseen.[5] Norfolk vapautettiin, mutta hän jäi myöhemmin kiinni osallisuudesta niin sanottuun Ridolfi-salaliittoon, jonka tarkoituksena oli nostaa Maria Elisabetin tilalle Espanjan invaasion tuella. Norfolk teloitettiin maanpetoksesta vuonna 1572. Elisabet rankaisi nyt myös Mariaa julkistamalla Darnleyn murhatutkinnan aineistoa, mukaan lukien lipaskirjeet. Englannin parlamentti julisti Marian poistetuksi perimysjärjestyksestä ja vaati tälle kuolemantuomiota, mutta Elisabet ei hyväksynyt päätöksiä.[2][3]

Sisällissota Skotlannissa päättyi vuonna 1573 Marian kannattajien viimeisen tukikohdan Edinburghin linnan antautuessa. Maria pani tämän jälkeen toivonsa siihen, että hänen poikansa Jaakko VI kutsuisi hänet ennen pitkää takaisin Skotlantiin. Kun täysi-ikäiseksi tullut Jaakko teki vuonna 1585 sopimuksen Elisabetin kanssa, pettynyt Maria päätti jättää poikansa perinnöttömäksi ja laati uuden testamentin, jossa määäsi perillisekseen Espanjan kuningas Filip II:n.[2]

Teloitukseen johtaneet tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabet kiristi arestissa olleen Marian vartiointia 1580-luvun alussa, kun paavi oli yllyttänyt katolisia surmaamaan Elisabetin. Mariaa vahtimaan Tutburyyn määrättiin Amias Paulet, joka onnistui paljastamaan ja katkaisemaan Marian salaiset viestiyhteydet.[2] Vuonna 1583 Elisabetin neuvonantaja Francis Walsingham paljasti Throckmorton-salaliiton, joka tähtäsi Elisabetin syrjäyttämiseen Ranskan tuella. Salaliiton johtajalta Francis Throckmortonilta pidätettäessä löydetyt salakirjoitukset viittasivat siihen, että Maria oli ollut yhteydessä salaliittolaiisin. Voidakseen todistaa sen Walsingham järjesti Marian lähipiiriin vakoojan, joka luki tämän kirjoittamia kirjeitä ja vahvisti tiedon.[3] Samana vuonna Maria siirrettiin uudelleen Wingfieldiin ja kaksi vuotta myöhemmin takaisin Tutburyyn.[5] Vuonna 1585 Englannin parlamentti hyväksyi Mariaa vastaan suunnatun ”lain kuningattaren turvallisuudesta”, jonka nojalla kruunua vastaan suunnattuun salaliittoon osalliselta henkilöltä voitaisiin poistaa kruununperimysoikeus pysyvästi ja Elisabetin henkeä vastaan juonittelevat henkilöt tulisi automaattisesti tuomita kuolemaan.[3]

Vuonna 1586 Walsingham sai vihiä jälleen uudesta salahankkeesta, Babington-salaliitosta, ja halusi mustaa valkoisella Marian osallisuudesta.[3] Marian uudeksi salaiseksi yhteyshenkilöksi tarjoutui Gilbert Gifford -niminen mies, joka todellisuudessa oli jo etukäteen paljastunut ja pakotettu toimimaan Walsinghamin kaksoisagenttina. Marian kirjeitä liittolaisilleen alettiin Giffordin järjestämänä salakuljettaa Marian uudesta arestipaikasta Chartleyn linnasta oluttynnyreihin kätkettyinä, mutta ennen eteenpäin toimittamista kaikki kirjeet avattiin ja kopioitiin.[2][3] Kun salaliiton johtaja Anthony Babington kirjoitti suunnitelmasta, johon sisältyi Elisabetin salamurha, Maria vastasi kannattavansa hanketta, mutta ei kommentoinut vastauskirjeessään salamurha-ajatusta. Babington ja muut salaliittolaiset vangittiin, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin syyskuussa 1586. Oikeudenkäynnissä Babington kertoi auliisti Marian osuudesta ja todisti kopion tämän kirjeestä sisällöltään aidoksi.[2]

Parlamentti vaati Marian asettamista oikeuden eteen, ja Elisabet taipui. Maria siirrettiin Fotheringhayn linnaan, jossa oikeudenkäynti alkoi 15. lokakuuta 1586. Tuomioistuin muodostui 36 englantilaisesta pääristä, valtaneuvoksesta ja tuomarista. Maria hoiti itse oman puolustuksensa, ja vetosi siihen, että vieraan valtion suvereenina hallitsijana hän ei ollut Englannin lain alainen. Hän vetosi myös sairauksiinsa ja kiisti tienneensä aikeesta murhata Elisabet. Kaksitoista päivää kestäneen prosessin jälkeen oikeusistuin kokoontui uudelleen Westminsterissä ja totesi Marian syylliseksi. Parlamentti vaati jälleen teloitusta, mutta Elisabet epäröi ja viivytteli asiaa kolmen kuukauden ajan, luultavasti peläten kansainvälistä reaktiota.[2] Cecil ja Walsingham painostivat häntä toimimaan asiassa.[3] Elisabet allekirjoitti lopulta Marian kuolemantuomion 1. helmikuuta 1587, mutta pyysi toisaalta Amias Pauletia järjestämään Marian murhatuksi vankilassa, mistä Paulet kieltäytyi. Kun Elisabet yhä viivytteli, hänen sihteerinsä William Davison toimitti teloitusmääräyksen valtaneuvoston vahvistettavaksi omavaltaisesti.[2] Cecil ja Walsingham päättivät järjestää teloituksen mahdollisimman pikaisesti Elisabetin tietämättä.[3] Kuultuaan tästä Elisabet raivostui ja määräsi Davisonin vangittavaksi Lontoon Toweriin.[2][4]

Marian teloitus. Aikalaispiirros.

Maria teloitettiin mestaamalla Fotheringhayn linnan suuressa salissa 8. helmikuuta 1587 noin 300 ihmisen läsnäollessa.[2][1] Pyöveli onnistui teloituksessa vasta kolmannella kirveeniskulla, sillä ensimmäinen osui Marian takaraivoon ja toinen ei irrottanut päätä aivan kokonaan.[2][3] Maria Stuart oli kuollessaan 44-vuotias.[1] Walsinghamin määräyksestä Marian vaatteet ja henkilökohtaiset tavarat poltettiin, jotta niistä ei tulisi hänen kannattajiensa pyhäinjäännöksiä. Maria haudattiin lyijyarkussa läheiseen Peterborough’n katedraaliin.[3] Jaakko VI ei esittänyt äitinsä kuolemantuomiosta vastalausetta,[1] mutta tultuaan Englannin kuninkaaksi Elisabetin kuoltua hän järjesti vuonna 1612 Marian haudatuksi uudelleen Lontoon Westminster Abbey -kirkkoon Henrik VII:n hautakappeliin.[1][3][5]

Maria ja Elisabet eivät koskaan tavanneet kasvotusten.[2]

Henkilökuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olemukseltaan Maria Stuartia pidettiin aikansa ihanteellisena renessanssiajan ylhäisönaisena. Häntä kuvattiin pitkäksi ja kuvankauniiksi, hän oli hyvä ratsastamaan ja tanssimaan, ja oli kiinnostunut musiikista ja runoudesta. Marian vetoavalla persoonalla on sanottu olleen tärkeä rooli siinä, että Skotlannin protestantit hyväksyivät hänen paluunsa hallitsijaksi vuonna 1561.[2][1][3] Eräät tunnetuimmista häntä esittävistä muotokuvista ovat Englannin arestivuosilta, jolloin hän oli jo lihonut ja alkanut menettää kauneuttaan.[1]

Maria I sekoitetaan helposti hänen isänsä serkkuun Maria Veriseen eli Maria Tudoriin, joka eli samoihin aikoihin.[7]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijä Katharine Hepburn Maria Stuartina elokuvassa Maria Stuart (1936).

Maria Stuartin traaginen elämäntarina on innoittanut monia kirjailijoita, säveltäjiä ja elokuvantekijöitä. Hänestä kertovia kaunokirjallisia teoksia ovat muun muassa Lope de Vegan runoelma Corona trágica (1628), Vittorio Alfierin näytelmä Maria Stuarda (1778), Friedrich Schillerin näytelmä Maria Stuart (1800), Walter Scottin romaani Abbott (1820), Juliusz Słowackin näytelmä Maria Stuart (1830), Bjørnstjerne Bjørnsonin näytelmä Maria Stuart Skotlannissa (Maria Stuart i Skottland, 1864), Theodor Lindhin näytelmä Maria af Skottland (1865) sekä Algernon Charles Swinburnen näytelmätrilogia Chastelard (1869), Bothwell (1874) ja Mary Stuart (1881).[5] Gaetano Donizetti sävelsi Schillerin näytelmän pohjalta oopperan Maria Stuarda (1835).

Maria Stuartista kertovia elokuvia ovat muun muassa John Fordin ohjaama Maria Stuart (1936, pääosassa Katharine Hepburn), Charles Jarrottin Maria, skottien kuningatar (1971, pääosassa Vanessa Redgrave) ja Josie Rourken Kaksi kuningatarta (2018, pääosassa Saoirse Ronan). Maria Stuartista kertoo myös vuosina 2013–2016 tehty televisiosarja Valtiatar.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Antonia Fraser: Mary (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 31.3.2021.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd Kimberly Estep Spangler: Mary Stuart (1542–1587) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia, Encyclopedia.com. Viitattu 31.3.2021.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Stuart, Mary (englanniksi) Elizabethan World Reference Library, Encyclopedia.com. Viitattu 31.3.2021.
  4. a b c d e f g h i j Mary Queen of Scots (englanniksi) Encyclopedia of World Biography, Encyclopedia.com. Viitattu 3.4.2021.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Nordisk familjebok (1912), s. 929–935 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 3.4.2021.
  6. a b c d e ”Epäsuosittu prinssipuoliso”, s. 129–131 teoksessa Tuntematon totuus: Uutta valoa historian arvoituksiin. Valitut Palat, Helsinki 1992. (alkuteos Great mysteries of the Past, The Reader's Digest Associaton, 1992.)
  7. Scotland's Mary – Mary Tudor Scotlandsmary.com. Viitattu 7.12.2018.
  8. Pertti Avola: Kaksi historian suurta naista kohtaavat laahaavassa ja ponnettomassa draamassa, joka yrittää pinkkipestä historiaa Helsingin Sanomat 31.1.2019. Viitattu 3.4.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Royal Arms of the Kingdom of Scotland.svg Edeltäjä:
Jaakko V
Skotlannin kuningatar
15421567
Seuraaja:
Jaakko VI