Lope de Vega

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lope de Vega
LopedeVega.jpg
Syntynyt 25. marraskuuta 1562
Madrid, Espanja
Kuollut 27. elokuuta 1635 (72 vuotta)
Madrid, Espanja
Ammatit näytelmäkirjailija, runoilija, sihteeri
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Félix Lope de Vega y Carpio eli lyhyemmin Lope de Vega (25. marraskuuta 1562 Madrid27. elokuuta 1635) oli espanjalainen renessanssiajan näytelmäkirjailija ja runoilija.

Omana aikanaan Vega jätti sekä suosionsa että tuotantonsa laajuuden puolesta varjoonsa muut teatterialalla vaikuttaneet maanmiehensä. Hänen on väitetty kirjoittaneen 1 800 komediaa ja 400 uskonnollista näytelmää. Tuotannosta on säilynyt painettuna 470 näytelmää. Lisäksi Vega kirjoitti myös runoja ja proosaa. Hänen näytelmänsä olivat aiheiltaan historiallisia.[1] Hän oli näytelmäkirjallisuuden uudistaja, ja hänen vaikutuksestaan näytelmiin vakiintui kolme näytöstä.

Elämä ja teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lope de Vegan vanhemmat kuuluivat kumpikin arvossapidettyyn sukuun. Perhe eli kuitenkin vaatimatonta elämää ja erityisesti isä oli erittäin uskonnollinen. Hän otti usein poikansa mukaansa läheiselle sairastuvalle, missä he auttoivat siivoamisessa ja potilaiden pesemisessä. Lope herätti lahjakkuudellaan huomiota jo lapsena, hän sepitti runoja ja kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä vain yksitoistavuotiaana.[2]

Seitsemäntoistavuotiaana Lope rakastui sukulaistyttöönsä, jonka vanhemmat tosin naittivat huomattavasti vanhemmalle miehelle. Lope totesi myöhemmin, että ”me molemmat itkimme oven takana ja sanammme ja kyyneleemmme sekoittuivat toisiinsa...” Nuorukainen ei kovin kauan jaksanut surra, sillä hän rakastui pian uudelleen, tällä kertaa erääseen vanhempaan madridilaiseen rouvaan. Rouvasta tuli myöhemmin Lope De Vegan lukudraaman, ”La Dorotean”, sankaritar.[2]

Nuori kirjailija työskenteli sihteerinä ja alkoi saada mainetta teoksillaan, varsinkin kirjoittamillaan balladeilla ja näytelmillä. Hänellä oli paljon rakkaussuhteita, mutta vähän rahaa. Madridissa alkoi näihin aikoihin levitä häväistyskirjoituksia rouvasta, johon Lope oli suhteessa. Omaiset syyttivät niistä Lope de Vegaa ja hänet vangittiin vuonna 1587. Tapaus käsiteltiin oikeudessa ja Lope de Vega määrättiin kuolemanrangaistuksen uhalla karkoitettavaksi Kastiliasta kahden vuoden määräajaksi.[3]

Lope de Vega yritti nyt vakiintua ja solmi avioliiton arvossapidettyyn sukuun kuuluvan Isabel de Uribina Alderates y Cortinasin kanssa. Avioliittoa oli edeltänyt morsiamen ryöstö, jossa sulhasmiestä olivat auttaneet muuan poliisimies sekä naishenkilö. Kesken kuherruskuukauden Lope de Vega kuitenkin hylkäsi morsiamensa ja liittyi suureen armadaan, jonka kuningas Filip II lähetti kukistamaan Englantia. Hän astui laivaan Lissabonissa 29. toukokuuta 1588. Merellä hän kirjoitti joukon runoja ja tuli kotiin vaimonsa luo joulukuussa. Runoilija eli vaimonsa kanssa tämän kuolemaan asti, mikä tapahtui seitsemän vuotta myöhemmin.[3]

Leskimiehenä Lope de Vega koki uusia rakkausseikkailuja, kunnes solmi avioliiton Juanan kanssa, joka oli varakkaasta perheestä. Lope itse oli päässyt tällä välin Espanjan merkittävimmän näytelmäkirjailijan asemaan ja kaikki hänen näytelmänsä olivat yleisömenestyksiä. Kaikesta huolimatta hän eli jatkuvien rahahuolien keskellä. Syynä oli hänen intohimoinen rakkautensa maalauksiin ja kirjoihin. Yhtä mielellään hän oli antelias ja vieraanvarainen isäntä. Vuonna 1612 hänen poikansa Carlos kuoli ja seuraavana vuonna kuoli hänen vaimonsa. Murtunut kirjailija päätti ryhtyä papiksi.[4]

Papin ura ei ollut kuitenkaan esteenä uusille naisseikkailuille ja pian lähes koko Madrid juorusi niistä. Lope de Vega sai nyt paikan Sessan ruhtinaan sihteerinä ja toimenkuvaan kuului myös eroottisten runojen kirjoittaminen ruhtinaan useille naisystäville. Hänestä oli tullut erittäin kuuluisa. Kun hän esitti juhlissa omia säkeitään, suosionosoituksista ei tahtonut tulla loppua ja hänen kotinsa edessä oli jatkuvasti ihmisiä odottaen näkevänsä kuuluisan kirjailijan. Varakkaita italialaisia saapui Madridiin nähdäkseen ihailemansa kirjailijan.[5]

Yksityiselämässään Lope de Vega ei kuitenkaan ollut onnellinen. Kuolema riisti häneltä hänen lapsiaan. Uskonnollisuuteen kääntynyt runoilija auttoi kerjäläisiä ja antoi köyhille nuorukaisille vaatteitaan. Hän oli kuitenkin edellen tuottelias kirjailija. Kuolinvuoteellaan hän totesi: ”Vaihtaisin mielelläni kaiken saavuttamani suosion tietoisuuteen, että koko elämäni aikana olen tehnyt yhden hyvän työn.”[6]

Lope de Vegan kuoltua Espanjassa oli maansuru. Hautajaisia vietettiin yhdeksän päivää suurten ihmisjoukkojen ollessa läsnä. Kolme piispaa suoritti hautajaisseremoniat.[7]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lope de Vega oli monipuolinen kirjailijalahjakkuus. Hän hallitsi muodon erinomaisesti. Hänen romanssinsa ja balladinsa ovat erittäin arvostettuja ja hän on onnistunut niissä paremmin kuin epiikassa. Lähteinä hänellä ovat olleet kansantarinat ja -laulut, jotka on sepitetty maureja vastaan käytyjen sotien aikoina. Niiden aiheina ovat sankaruus, rakkaus ja uskollisuus.[7]

Näytelmäkirjailijana Lope de Vega on Espanjan draamakirjallisuuden luoja. Aikaisempia espanjalaisia näytelmiä oli vaivannut jäykkyys ja hapuilevuus. Lope de Vegan näytelmissä tehdään espanjalainen kansanluonne eläväksi ja ne ovat täynnä reheviä kansanomaisia tyyppejä. Hänen draamojensa hahmot ovat aina erilaisia, jokaisella on omat sävynsä ja sukkeluutensa, eivätkä ne käy yksitoikkoisiksi. Hänellä on myös vaistonvarainen taju siitä, miten yleisön mielenkiinto vangitaan, eivätkä hänen näytelmänsä tarvitse toteuttamiseensa suuria kulisseja.[8]

Koska Lope de Vegan tuotanto on valtavan suuri, on selvää, etteivät kaikki teokset ole laadukkaita. Hänen väitetään kirjoittaneen kolme näytelmää viikossa ja erään kerran yhden vuorokaudessa. Siksi monista välittyy hutiloinnin leima. Useimpien teosten aiheena on rakkaus, kunnia ja mustasukkaisuus. Niiden henkilöt liikkuvat palvottunsa tähden kaiken uhraavasta rakkaudesta harkittuun uskottomuuteen ja minäkeskeiseen keimailuun. Näytelmien tapahtumat ajoittuvat visigoottien valtakunnasta Ferdinandin ja Isabellan valtakauteen.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 12, Tieteen ja taiteen vuosisata. WSOY, 1982 (3. uud. laitos). ISBN 951-0-09740-3.
  • Vartiainen, Pekka: Länsimaisen kirjallisuuden historia. Helsinki: BTJ Kustannus, 2009. ISBN 978-951-692-721-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vartiainen 2009, s. 233–234.
  2. a b Grimberg 1982, s. 217.
  3. a b Grimberg 1982, s. 218.
  4. Grimberg 1982.
  5. Grimberg 1982, s. 220–222.
  6. Grimberg 1982, s. 220–223.
  7. a b Grimberg 1982, s. 223.
  8. Grimberg 1982, s. 227.
  9. Grimberg 1982, s. 224–228.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]