Kruununperimysjärjestys

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kruununperimysjärjestys eri maissa.
  Absoluuttinen primogenituuri
  Vaalimonarkia ja agnaattinen primogenituuri
  Agnaattinen primogenituuri
  Vaalimonarkia
  Kognaattinen primogenituuri
  Agnaattinen vanhemmuus

Kruununperimysjärjestys tarkoittaa monarkiassa järjestystä, jolla hallitsijan asema periytyy hallitsijalta tämän seuraajalle. Perinnöllisessä monarkiassa kruunu periytyy hallitsijasuvun sisällä sukulaiselta toiselle. Kruununperimysjärjestys on usein säädetty lailla. Henkilöä, joka on istuvan hallitsijan jälkeen seuraavana kruununperimysjärjestyksessä, kutsutaan kruununperilliseksi.

Erilaisia kruununperimysjärjestyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisesti kruununperimysjärjestykset perustuvat primogenituuriin, jossa etusijalle asetetaan hallitsijan vanhin lapsi, hallitsevan sukuhaaran sammuessa kruunu siirtyy seuraavaksi vanhimmalle haaralle jne. Yleensä miespuoliset jälkeläiset ovat etusijalla naispuolisiin nähden, mutta yksityiskohtien suhteen eri maiden järjestelmissä on eroja.[1]

  • Agnaattinen primogenituuri: Agnaattisessa primogenituurissa naiset eivät voi periaatteessa koskaan periä kruunua ja miehistäkin siihen ovat oikeutettuja vain suvun kantaisän mieslinjaiset jälkeläiset.[1] Vain mieslinjaisen kruunun periytymisen salliva agnaattinen kruununperimysjärjestys vakiintui keskiajalla Ranskassa, jossa sen katsottiin perustuvan Frankkien valtakunnan aikaiseen saalilaiseen lakiin. Se vahvistettiin kuningas Filip V:n valtaannousun sinetöimiseksi vuonna 1317. Saalilainen laki julistettiin kruununperimysjärjestyksen pohjaksi myös Espanjassa vuonna 1713.[2] Agnaattinen kruununperimys on jossain vaiheessa ollut käytössä myös kaikissa pohjoismaissa sekä Preussissa ja Italiassa.[1]
  • Kognaattinen primogenituuri: Perinteisessä kognaattisessa primogenituurissa hallitsijan tytär voi periä kruunun, mikäli tällä ei ole poikia, mutta ei muissa tapauksissa. Kognaattinen kruununperimys vakiintui aikanaan muun muassa Isoon-Britanniaan,[1] jossa se oli käytössä vuoteen 2015. Se on yhä käytössä Espanjassa (vuodesta 1978) ja Monacossa. Se oli käytössä myös Tanskassa vuosina 1953–2009.
  • Agnaattis-kognaattinen primogenituuri: Agnaattis-kognaattisessa järjestelmässä kruunu voi periytyä naislinjan kautta vain siinä tilanteessa, että koko hallitsijasuvun mieslinja on sammunut, mutta tämän jälkeen palataan agnaattiseen periytymiseen. Agnaattis-kognaattista välimuotoa käytettiin kruununperimysjärjestyksenä muun muassa Itävallan ja Venäjän keisarikunnissa.[1]
  • Absoluuttinen primogenituuri (myös täyskognaattinen primogenituuri): Absoluuttisessa primogenituurissa perillisen sukupuoli ei vaikuta lainkaan kruununperimysjärjestykseen, vaan naiset voivat periä kruunun samoilla ehdoilla kuin miehetkin. Tällainen tasa-arvoinen kruununperimysjärjestys otettiin käyttöön Ruotsissa vuonna 1980 ja se on sittemmin omaksuttu useissa muissa Euroopan jäljellä olevissa monarkioissa.

Kruununperimysjärjestyksessä tietyt muuten kruunuun oikeutetut henkilöt voidaan ohittaa erityisistä syistä. Kruununperimysoikeus edellyttää yleensä, että henkilö on syntynyt laillisesta avioliitosta. Monissa historiallisissa järjestelmissä henkilö saattoi menettää kruununperimysoikeuden menemällä naimisiin alempisäätyisen kanssa. Myös vajaamieliset tai vammaiset perilliset saatettiin ohittaa kruununperimyksessä.[1] Joissain maissa vajaamielinenkin saattoi muodollisesti periä kruunun, mutta hänen hallitsijakautensa ajaksi todellinen valta annettiin sijaishallitsijalle.[3]

Henkilöä, joka katsoo olevansa oikeutettu kruunuun perimysjärjestyksen nojalla ja julistautuu hallitsijaksi, mutta joka syystä tai toisesta ei saa valtaa käsiinsä, kutsutaan kruununtavoittelijaksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Nordisk familjebok (1920), s. 14–16 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 22.10.2015.
  2. Salic Law of Succession (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 22.10.2015.
  3. Tietosanakirja (1919), s. 520 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 22.10.2015.