Frankkien valtakunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Frankkien valtakunnan laajentuminen vuosina 481–814.
Franks expansion.gif

Frankkien valtakunta oli pitkäaikaisin ja vaikutusvaltaisin germaaniheimojen varhaiskeskiajalla Länsi-Eurooppaan perustamista valtakunnista.

Frankkien valtakunnan perustaja oli merovingien sukuun kuuluva saalilaisten frankkien kuningas Klodvig, joka vuonna 486 lopetti roomalaisten herruuden Galliassa. Vuonna 507 myös ripuaariset frankit tunnustivat hänet kuninkaakseen. Klodvig valloitti alemanneilta Mainin ja Neckarin alueen ja länsigooteilta maan Garonnea myöten. Klodvigin kuoltua vuonna 511 valtakunta jaettiin neljään osaan hänen poikiensa kesken.

Klodvigin seuraajat valloittivat Gallian Pyreneihin asti, idässä Thüringenin ja kaakossa burgundien valtakunnan. Valtakuntaa kuitenkin heikensi frankkien tapa jakaa kuninkaan kuoltua tämän maaomaisuus poikien kesken. Seurauksena oli valtakunnan lohkominen kuningaskuntiin, jotka olivat vuoroin liitossa ja vuoroin sodassa keskenään. Valtakunta jakautui pääasiassa Austrasiaan, Neustriaan ja Burgundiin Maas ja Schelde rajoina. Valtakunnan osissa oli omat merovingien sukuun kuuluvat perintökuninkaansa, mutta todellinen valta oli ylimystön valitsemalla ja valtion asioita hoitavalla major domuksella.

Austrasian major domus Pipin Heristalilainen yhdisti valtakunnan vuonna 687, voitettuaan Neustrian kuninkaan Teoderik III:n Tertryn taistelussa. Pipin ei kuitenkaan ottanut kuninkaan arvonimeä. Vasta hänen poikansa Kaarle Martelin poika Pipin Pieni julistautui 751 kuninkaaksi Soissons'ssa. Näin merovingit joutuivat väistymään karolingien kuningassuvun tieltä.

Pipin Pienen pojan Kaarle Suuren aikana frankkien valtakunnan mahti oli huipussaan. Kaarle Suuri jatkoi isänsä aloittamia valloituksia Italiassa. Hän myös laajensi valtakuntaa Ebroon, Böömiin ja Elbeen asti. Joulupäivänä vuonna 800 paavi Leo III kruunasi Rooman Pietarinkirkossa Kaarle Suuren keisariksi.

Frankkien valtakunta alkoi hajaantua jo Kaarle Suuren pojan Ludvig Hurskaan aikana. Tällä oli kolme poikaa, jotka vaativat jokainen osansa vallasta. Ludvig Hurskaan kuoleman (840) jälkeen valtakunta jaettiin Verdunissa 843 kolmen pojan kesken perintö-osiin.

Kaarle Kaljupää sai sopimuksessa hallitakseen valtakunnan länsiosan (suurimman osan nykyisen Ranskan alueesta) ja Ludvig Saksalainen puolestaan pääosan nykyisen Saksan ja Itävallan alueista. Veljistä kolmas, Lothar I, sai perinnökseen em. kahden valtakunnan väliin sijoittuneen alueen, joka ulottui nykyisestä Hollannista Välimerelle ja Pohjois-Italiaan. Lotharin hallitsema alue oli kuitenkin mahdoton puolustaa idästä ja lännestä hyökänneiden sukulaisten valloituksilta ja alue hajosi osiin (nykyinen Lothringenin alue). [1]

Itäfrankkien Karolingi-suku sammui vuonna 911, länsifrankkien valtakunnassa karolingit syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna 987. Kaarle Suuren pojanpoikien valtakunnilla oli kuitenkin kauaskantoiset vaikutukset: niiden pohjalta muodostuivat myöhemmin nykyiset Ranska, Saksa, Alankomaat ja Italia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikkilä, Niskanen, "Euroopan synty - Keskiajan historia", ISBN 951-37-4182-6, sivu 72.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.