Kaarle Martel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaarle Martelin hauta Saint-Denisin basilikassa.
Carl von Steuben: Kaarle Martel Toursin taistelussa.

Kaarle Martel (vanh. Kaarle Martell; lat. Carolus Martellus, ”Kaarle Vasara”) (noin 688741) oli frankkilainen ylimys ja vuosina 720–741 Frankkien valtakunnan todellinen hallitsija. Hän oli kuningas Pipin Pienen isä ja keisari Kaarle Suuren isoisä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle oli Austrasian major domus Pipin Heristalilaisen avioton poika.[1]

Kun Pipin Heristalilainen kuoli vuonna 714, hänen leskensä Plektrudis nosti major domukseksi Pipinin alaikäisen pojanpojan Teudoaldin, jotta Kaarle ei pääsisi valtaan. Plektrudis myös vangitutti Kaarlen Kölnissä. Kaarle kuitenkin pakeni, ja Austrasian ylimystö valitsi hänet uudeksi major domukseksi eli käskynhaltijaksi. Kaarle voitti sen jälkeen kilpailevan Neustrian major domuksen Ragenfridin sisällissodassa, ja hänestä tuli vuonna 720 koko Frankkien valtakunnan major domus.

Kun Kaarle nousi major domukseksi, oli Frankkien valtakuntaa hallinnut merovingidynastia heikentynyt. Siihen oli kuulunut useita nuorina, noin 15-vuotiaina valtaistuimelle nousseita hallitsijoita, jotka kuolivat jo alle 30-vuotiaina, usein rankkojen elämäntapojen uuvuttamina. On selvää, että tällaisessa valtatyhjiössä valta menee sellaiselle häikäilemättömälle henkilölle, joka ymmärtää tarttua tilaisuuteen. Kaarle oli juuri sellainen.[2]

Virallisissa valtiollisissa seromonioissa ja otettaessa vastaan ulkomaiden lähettiläitä viimeiset merovingihallitsijat esiintyivät koko kuninkaallisen asemansa mukaisissa juhlallisuuksissa. Tosiasiassa he olivat nukkehallitsijoita, ja todellista valtaa käytti Kaarle Martel. Kaarlen asema ei ollut aluksi niin vahva, että hän olisi uskaltanut jättää muodollisen hallitsijan paikan täyttämättä.[3]

Euroopassa elettiin Kaarle Martelin aikana kansainvaellusten jälkimainingeissa. Frankkien valtakuntaa ahdistivat monet ulkoiset uhat, joiden kukistaminen lujitti Kaarlen asemaa valtakunnan johdossa. Liikekannalla oli monia kansoja, kuten langobardit, slaavit ja saksit. Saksit olivat lähteneet liikkeelle Reinin ja Elben välimailta. Heidän kukistamisekseen moni itsenäistä asemaa tavoitellut paikallisruhtinas joutui pyytämään apua Kaarlelta, joka antoi sitä sillä ehdolla, että hänet tunnustetaan sen jälkeen johtajaksi.[4]

Kaarle Martelin sodat arabeja vastaan Akvitaniassa, Septimaniassa ja Provencessa Toursin taistelun jälkeen vuosina 734–742.

Vakavimman uhan Frankkien valtakunnalla muodostivat arabit, jotka olivat vähän aikaisemmin vallanneet Pyreneiden niemimaan. Kaarle voitti arabit Toursin taistelussa lähellä Poitiersia vuonna 732 (tai 733)[5], mistä hän sai lisänimen Martel, 'Vasara'.[6] Ainoa taistelua koskeva aikalaiskuvaus löytyy "Vuoden 754 kronikasta", joka on luultavasti kirjoitettu Toledossa. Sen mukaan taistelua edelsi viikon mittainen jakso, jolloin joukot vain tarkkailivat toisiaan. Sen jälkeen arabien ratsuväki aloitti hyökkäyksen lukumäärältään ylivoimaisia frankkeja vastaan ja kärsi musertavan tappion. Seuraavan yön aikana heidän joukkojensa eloonjääneet olivat jättäneet leirinsä.[7] Kaarlen voiton katsottiin pysäyttäneen muslimien laajentumispyrkimykset Euroopassa,[8] mutta nykyään tätä on alettu pitää Kaarle Martelin kuninkuuspyrkimyksiin kuuluneena liioitteluna.[5] Vaikka Toursin taistelua pidetään ratkaisevana, frankit ja arabit kävivät seuraavina vuosina ennen tilanteen rauhoittumista useita pieniä sotia. Sitäkin on alettu pitää epävarmana, olivatko arabit tässä vaiheessa vielä muslimeja.[9] Vuoden 754 kronikka käyttää heistä vain nimityksiä "arabit", "saraseenit" tai "ismaeliitit".[7]

Kaarlen voitettua arabit hänen asemansa oli Frankkien valtakunnassa vahva. Kun nimellinen hallitsija kuoli, jätettiin valtaistuin tyhjäksi ja Kaarle oli valtakunnan tosiasiallinen hallisija.[8]

Vaimot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chrotrud
  • Swanahilde de Bavière

Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 7, Kansaivaellukset. Helsinki WSOY 1981. ISBN 951-0-09735-7
  • Rantala, Risto (toim.): Perustieto. Akateemisen tietosanakirja. Otava 1993. ISBN 951-1-12579-6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Charles Martel Encyclopædia Britannica Online. Encyclopædia Britannica. Viitattu 21.1.2011. (englanniksi)
  2. Grimberg 1981, s. 241
  3. Grimberg 1981, s. 241
  4. Grimberg 1981, s. 245
  5. a b Collins, R.: The Arab Conquest of Spain 710-734, s. 89–92. Blackwell, 1989. (englanniksi)
  6. Rantala 1993, s. 349
  7. a b ”The Chronicle of 754”, Teoksessa: K. B. Wolf (toim.) Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. 2nd ed., s. 107–108, 117. Liverpool University Press, 2011. (englanniksi)
  8. a b Grimberg: 1981, s. 246
  9. K.-H. Ohlig & G. Puin (toim.): The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books, 2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]