Elsa Turakainen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elsa Turakainen
Elsa Turakainen 1930-luvun alussa
Elsa Turakainen 1930-luvun alussa
Syntymäaika 8. elokuuta 1904
Syntymäpaikka Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuolinaika 7. helmikuuta 1992 (87 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki, Suomi
Oikea nimi Elsa Mercedes Turakainen
Ammatti näyttelijä
Puoliso Artturi Laakso (1935–1976)
Lapset Varpu
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas
Palkinnot

Elsa Mercedes Turakainen (8. elokuuta 1904 Helsinki7. helmikuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hän teki huomattavan uran Helsingin Kaupunginteatterissa ja sen edeltäjässä Helsingin Kansanteatterissa. Niin teattereissa kuin valkokankaillakin hän saavutti taiteellisia voittoja tiheätunnelmaisissa, dramaattisissa rooleissa kuten myös tulkinnoissaan koomisista ”kansannaistyypeistä”. Eräitä rooleja Turakainen näytteli sekä puheteatterissa että elokuvassa; näitä olivat muun muassa professorskan osa teoksessa Ruma Elsa.

Elokuvataiteessa Turakainen – ystävien kesken ”Turri” – tunnettiin varsinkin lukuisista äiti-rooleistaan. Aikakirjoihin ovat jääneet eritoten Aino Suominen eli Suomisen perhe -elokuvasarjan äiti ja jyhkeän matriarkaalinen Loviisa Edvin Laineen Niskavuori-filmatisoinneissa. Näyttämötaiteessa Turakainen painotti inhimillisen kontaktin mahtia. Hänen näyttelijäntyötään luonnehdittiin groteskin parodiseksi, ja toisinaan häntä moitittiin ylilyönneistä ja mauttomuuksista. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1955.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elsa Turakainen syntyi ensimmäisen sortokauden aikana Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa kauppias Oskar Viljam Turakaisen ja Anna Matilda Rosenbergin perheeseen.[1] Turakainen opiskeli ensin laulunopettajaksi, mutta isä-Oskarin kehotuksesta hakeutui Suomen Näyttämöopistoon, jossa hän opiskeli 1926–1928.[1] Hän teki useita opintomatkoja Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan 1930-luvulla.[2]

Elsa Turakaisen ammattiura alkoi oopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys, jossa hän näytteli Kaarle kuningasta. Hänen ensimmäinen teatterikiinnityksensä oli Viipurin Näyttämö 1928–1934, missä hän saavutti niin sanotun First Ladyn aseman.[3] Hän näytteli muun muassa Leo Tolstoin näytelmässä Ylösnousemus, jossa hänellä oli Katinkan rooli. Viipurista Turakainen siirtyi Tampereen Teatteriin, jossa hän näytteli 1934–1937.

Helsingin Kansanteatterin kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1937 Turakainen aloitti työnsä Helsingin Kansanteatterissa, mistä hän jäi eläkkeelle vuonna 1974. Tuona ajanjaksona teatterin nimi vaihtui Helsingin Kaupunginteatteriksi. Pääkaupunkilaisteatterissa Turakaisella oli pääosat muun muassa Hella Wuolijoen näytelmissä Justiina ja Vihreä kulta. Näytelmässä Tulitikkuja lainaamassa hän tulkitsi Ihalaisen emännän osan. Lisäksi Turakaisen taiteellisiin saavutuksiin lukeutuivat kuningatar näytelmässä Hamlet ja rouva Markurell, jota on luonnehdittu yhdeksi hänen parhaista suorituksistaan. Komediassa Ruma Elsa hän teki onnistuneen tulkinnan lemmenkipeästä professorin leskestä vastanäyttelijänään Arvo Lehesmaa.[3]

Tragediennena Turakainen saavutti voiton muun muassa Franz Grillparzerin runomuotoisessa näytelmässä Meren ja lemmen aallot, jossa hän tulkitsi maallisen ja taivaallisen välissä taisteluaan käyvää papitar Heroa. August Strindbergin Aavesonaatissa Turakainen näytteli muumiota ja Lauri Kokkosen näytelmässä Laahus hän puolestaan tulkitsi kukkakauppiaan roolin. Niskavuoren Loviisaa Turakainen näytteli näytelmissä Niskavuoren Heta ja Entäs nyt, Niskavuori.

Turakaisen näyttämötehtäviä olivat edellä mainittujen ohella muun muassa:[2][4]

  • Katon rajassa (rooli: Germaine)
  • Kaunis Veera (Tolka)
  • Kissat (Magda)
  • Kulta vai kunnia (neiti Nobelmann)
  • Kun lesket lempivät (Suso)
  • Kuolleet sielut (leskirouva Korobotska)
  • Laitapuolella (Anna)

  • Laulu valkoiselle miehelle (Mamma Henry)
  • Pygmalion (Eliza)
  • Regina von Emmeritz (Regina)
  • Sade (Sadie)
  • Sisäänpääsytutkinto (Lude)
  • Vanhan naisen vierailu (Claire)
  • Vihreä papukaija (Irene Blake Holt)

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turakainen näytteli lukuisissa elokuvissa suomalaisen elokuvan niin sanottuna kulta-aikana. Hänen elokuvauransa alkoi vuonna 1928 ja jatkui kymmenen vuoden tauon jälkeen aina vuoteen 1979. Turakainen näytteli Aino Suomista kaikissa kuudessa Suomisen perhe -elokuvassa. 1940-luvulla yleisö samaisti hänet voimakkaasti Ainon osaan, kuten myös Lasse Pöysti ja Maire Suvanto samaistettiin Suomisen perheen roolihahmoihinsa. Edvin Laineen elokuvissa Niskavuoren Aarne ja Niskavuori taistelee Turakainen näytteli vahvoin vedoin suurtilan vanhaa emäntää Loviisa Niskavuorta. Elokuvassa Opri hän tulkitsi liikuntakyvytöntä Akviliina-kunniamummoa, joka on kolmesta kohtalotoverista kaikkein äkäisin. Suoritus palkittiin Jussi-patsaalla. Turakaisen viimeiset elokuvaroolit olivat niin sanottuja kansannaisia. Laineen Väinö Linna -filmatisoinneissa Täällä Pohjantähden alla sekä Akseli ja Elina hänellä oli sivuosa Leppäsen Hennana. Leppäskän rooli poikkesi merkittävästi Turakaiselle tyypillisistä hienostorouvan rooleista, kuten myös vahvaa murretta puhuva kursailematon Sammalsuon Maija vuoden 1979 elokuvassa Ruskan jälkeen – kyseinen rooli jäi hänen viimeisekseen.

Eräs Turakaisen kepeistä elokuvarooleista oli elokuvassa Pekka ja Pätkä miljonääreinä, jossa hän näytteli leskirouvaa, kauppaneuvoksetar Gunilla Lillukkaa, joka vietteli Pätkää. Vahvasti karrikoidut hienostorouvat saivat Turakaisesta väkevän tulkitsijansa myös esimerkiksi komedioissa Ruma Elsa ja Älä nuolase... Jack Witikan Aapeli-filmatisoinnissa Pikku Pietarin piha Turakainen näytteli Jormalaisten taloudenhoitaja Karoliinaa.

Kuunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elsa Turakainen oli Hanna Harvahampaan äänenä Noita Nokinenä -kuunnelmissa.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turakaisen aviopuoliso oli näyttelijä Artturi Laakso vuodesta 1935 aina tämän kuolemaan vuonna 1976. Pariskunnalla oli yksi tytär, vuonna 1936 syntynyt Varpu.[1] Turakainen kävi mielellään teattereissa myös vapaa-aikanaan. Hän viihtyi kotioloissa ja suorastaan rakasti saunomista. Hänen luonnettaan on kuvailtu valoisaksi.

Elsa Turakainen kuoli 87-vuotiaana Helsingissä 7. helmikuuta 1992.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1928 Miekan terällä Marja Tanhua
1939 Seitsemän veljestä Männistön Venla
Punahousut rouva Alma Korpio
1941 Suomisen perhe äiti, Aino Suominen
1942 Suomisen Ollin tempaus
Oi, aika vanha, kultainen...! Agnes Kataja
1943 Tyttö astuu elämään kanslialotta
Syntynyt terve tyttö talonmiehen rouva
Synnitön lankeemus Sofia Blom, Ailin täti
Suomisen taiteilijat äiti, Aino Suominen
Varuskunnan ”pikku” morsian Kaisa Kankkunen, kotiapulainen
1944 Sylvi Alma Halling, Viktorin sisar
Suomisen Olli rakastuu äiti, Aino Suominen
1945 Tähtireportterit tulevat nainen Mr. Brownin juhlissa
Suomisen Olli yllättää äiti, Aino Suominen
Matkalla seikkailuun keskusneiti Lehtonen, Fredrikin sisar
1947 Kultamitalivaimo toimittaja ”Pampula”
1948 Toukokuun taika kauppaneuvoksetar Adlerfeldt
Onnen-Pekka Hedvig Björn
Neljästoista vieras musteri
1949 Ruma Elsa Vivi Kassel
Prinsessa Ruusunen kehrääjä-Liisa
Isäntä soittaa hanuria Josefiina Pakarinen, tivolitaiteilija
1950 Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta ruhtinatar Tolka Prtsjenski
1951 Kenraalin morsian matkakirjailija Sofia Tissari, ”Tussari”

Vuosi Elokuva Rooli
1952 Noita palaa elämään Leena, karjakko
Lännen lokarin veli Hilkka
Komppanian neropatit everstinna Hilda Kantola
1954 Opri Akviliina
Niskavuoren Aarne Loviisa, Niskavuoren vanha emäntä
Kunnioittaen
Kasarmin tytär rouva Viiki, sotilaskodin johtajatar
1957 Vääpeli Mynkhausen neiti Maalin, taloudenhoitaja
Pikku Ilona ja hänen karitsansa rouva Orpana
Niskavuori taistelee Loviisa, Niskavuoren vanha emäntä
Musta rakkaus Saariska
1958 Pekka ja Pätkä miljonääreinä kauppaneuvoksetar Gunilla Lillukka
1959 Vatsa sisään, rinta ulos! Hildur, sisäoppilaitoksen rehtori
Taas tapaamme Suomisen perheen äiti, Aino Suominen
1960 Skandaali tyttökoulussa neiti Hilja Eufrosyne Forslund
Myöhästynyt hääyö Lilli Sorjanen, anoppi
1961 Pikku Pietarin piha Karoliina
1962 Pinsiön parooni Lyyti Holopainen, oik. Saara Lydia Lindfors
Älä nuolase... kreivitär Agda von Sadelheim
1963 Turkasen tenava! Maijan äiti
1966 Johan nyt on markkinat! rouva Liljeström, Heikki Liljan äiti
1968 Täällä Pohjantähden alla Leppäsen Henna
1973 Pohjantähti
1977 Viimeinen savotta Havukan Reeta
1979 Ruskan jälkeen Maija Sammalsuo

Lähde: [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mäkelä-Alitalo, Anneli et al.: Suomen kansallisbiografia 10. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2.
  • Teatterin maailma – maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Helsinki: Tammi, 1950.
  • Teatterin maailma 1965 – Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Helsinki: Tammi, 1965.
  • Koski, Pirkko & Veltheim, Katri: Valokiilassa näyttelijä. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-11006-4-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Teatterin maailma 1965, s. 391
  2. a b Teatterin maailma – maamme teatterit ja niiden taiteilijat, s. 237, 238.
  3. a b Valokiilassa näyttelijä, s. 94, 95
  4. Teatterin maailma 1965, s. 391, 392
  5. Elsa Turakainen Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 26.2.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]