Kaarle-kuninkaan metsästys

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaarle-kuninkaan metsästys (ruots. Kung Karls jakt) on Fredrik Paciuksen säveltämä ooppera. Libreton kirjoitti Sakari Topelius. Kaarle-kuninkaan metsästys on ensimmäinen suomalainen ooppera. Se sai ensi-iltansa harrastelijavoimin Helsingissä 24. maaliskuuta 1852 Engelin teatteritalossa. Hankkeeseen osallistui 120 osanottajaa. Oopperan tekijät saivat suurta kansallista huomiota, ja teosta esitettiin puolenkymmentä kertaa. Esityksiin myytiin 5 000 lippua, mikä oli siihen aikaan paljon.[1] Ooppera esitettiin myös Kuninkaallisessa oopperassa Tukholmassa 1. joulukuuta 1856.

Oopperan ensiesitys vuonna 1827 valmistuneessa Engelin teatteritalossa edisti Helsingin uutta teatteritalohanketta. Ensi-illan jälkeisessä illanvietossa aloitettiin osakkeiden merkintä uutta teatterirakennusta varten, ja Nya Teatern vihittiin käyttöön vuonna 1860.[2]

Oopperan solistina kalastajatyttö Leonoran osassa esiintyi Hanna Sofia Falkman (1824–1882).

Oopperan tapahtumat sijoittuvat nuoren Kaarle-kuninkaan metsästysretkelle Ahvenanmaalle vuonna 1672, ja kuninkaan seurueessa juonitaan vallankaappausta. Romanttisen tarinan teemoja ovat kunnianhimo, rakkaus ja valta.

Ooppera esitettiin ensimmäisen kerran suomeksi Viipurissa 7. maaliskuuta 1905.[3] Oopperan suomenkielinen version levyttivät ensimmäisen kerran vuonna 2004 Porin Ooppera ja Pori Sinfonietta. Kapellimestarina levytyksellä oli Ari Rasilainen.[4]

Sound-icon.svg

Balladi oopperasta Kaarle kuninkaan metsästys

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen kirjallisuushistoria 1 1999, s. 332
  2. Suomen kirjallisuushistoria 1 1999, s. 333
  3. Toivo Haapanen ym. (toim.): Musiikin tietokirja, s. 215. Helsinki: Otava, 1948.
  4. Pori Sinfonietta

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautsalo, Liisamaija: Toiset oopperassa Kaarle-kuninkaan metsästys: Postkolonialistinen analyysi markkinakohtauksen juutalaisrepresentaatiosta. Musiikki, 2012, 42. vsk, nro 3–4, s. 48–87. ISSN 0355-1059.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.