Sauna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista saunaa. Sanan muista merkityksistä katso Sauna (täsmennyssivu)
Perinteinen suomalainen rantasaunamaisema.
Tyypillinen nykyaikainen sauna.

Sauna on suomalainen muoto monissa kulttuureissa käytettävästä hikoilukylpyä ja peseytymistä varten rakennetusta rakennuksesta tai huoneesta. Suomalaistyyppisiä saunoja on myös muissa maissa kuin Suomessa.

Saunan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat saunat olivat rakennelmia, joissa oli yksi kuumaksi lämmitettävä tila. Tila lämmitettiin tulisijalla, kiukaalla, jossa liekit lämmittivät tulipesän päälle rakennetun kiviladelman. Nykyisin kyseistä kiuastyyppiä kutsutaan rauniokiukaaksi. Savu nousi kiviladelman läpi suoraan saunatilaan, eli kysymyksessä oli savusauna. Myöhemmin kiviladelma kehittyi muuratuksi kiukaaksi, ilman kiertoa ja savun poistoa varten seinään lisättiin suljettava aukko, räppänä, sekä kattoon puusta tehty hormimainen lakeinen. Saunassa istuttiin korotetuilla lauteilla ja kylvettiin heittämällä vettä kiukaan kiville, jolloin syntyi löylyä eli kuumaa vesihöyryä. Löylyttelyn ja vilvoittelun jälkeen peseydyttiin samassa saunatilassa.

Merkittävä muutos saunan kehityksessä oli uloslämpiävän kiukaan kehittäminen eli savuhormin liittäminen kiukaaseen. Uloslämpiävät kiukaat yleistyivät Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla. Kiukaat olivat pitkään kyläseppien tai saunanrakentajien tekemiä, mutta 1900-luvun puolivälistä lähtien tehdasvalmisteiset kiukaat yleistyivät, erityisesti markkinoille tuolloin tulleiden sähkölämmitteisten kiukaitten myötä. Vuosituhannen vaihteessa sähkölämmitteiset saunat yleistyivät Suomessa, ja nykyisin lähes jokaiseen uuteen asuntoon rakennetaan puu- tai sähkölämmitteinen sauna. Yleensä saunan löylyhuoneeseen liittyy erillinen pesuhuone, usein myös pukuhuone.

Perinteisesti saunatilaa on sen puhtauden ja vedenlämmitysmahdollisuuden vuoksi käytetty hyvin monipuolisesti eri tehtäviin, ei ainoastaan kylpemiseen. Entisaikaan saunassa hoidettiin sairaita ja synnytettiin lapsia. Saunassa on myös valmistettu maltaita ja Länsi-Suomessa myös savustettu eli palvattu lihaa. Pitkään sauna oli myös uudistilojen ensimmäinen asunto, jossa asuttiin kunnes varsinainen pirtti oli saatu rakennettua valmiiksi. Sauna on ollut myös perinteinen tekijä juhannukselle, jossa pahoja henkiä on karkoitettu ja peseydytty juhannussaunassa jo pitkän aikaa.

Sauna sanana tarkoitti alun perin lämmitettyä maakuoppaa tai poteroa [1]. Sana sauna on vanha ja omaperäinen suomenkielinen sana, ja sen alkuperäiseksi muodoksi voidaan rekonstruoida *savńa. Sanalla on vastineita virossa ja muissa itämerensuomalaisissa kielissä ja saamessa. Näissä kielissä sauna ja sen vastineet voivat lisäksi tai yksinomaan tarkoittaa pientä tupaa tai asuinsijaa tai lumeen kaivettua kuoppaa (saamen vastine suovdnji).[2]

Maailman suurin puulämmitteinen sauna on Merisotakoulun 1904 valmistunut sauna Suomenlinnassa. Löylyhuoneen pinta-ala on 65 m², korkeus lähes viisi metriä. Lauteille mahtuu jopa 180 ihmistä. Sauna on koulun oppilaiden ja henkilökunnan käytössä, ja se lämmitetään torstaisin ja perjantaisin.[3]

Maailman syvin sauna, on Pyhäsalmen kaivoksessa 1 405 metrin syvyydessä.[4]

Kiuas ja löyly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Kiuas ja Löyly

Saunan lämmityslaitetta nimitetään kiukaaksi. Kiukaassa on kiviä, joihin lämpö varastoituu. Löyly syntyy, kun vettä heitetään kuumille kiville ja se muuttuu kuumaksi höyryksi, joka leviää löylyhuoneen yläosiin.

Kiuas lämmitetään yleensä polttopuilla tai sähköllä, joskus harvoin pelleteillä, öljyllä tai maakaasulla. Kiukaita on kertalämmitteisiä ja kesto- eli jatkuvalämmitteisiä. Kertalämmitteinen kiuas lämmitetään etukäteen ennen varsinaista saunomista. Koska kaikki lämpö pitää varata kiviin ennen saunomista, on kivimäärän oltava suuri, satoja kiloja. Kesto- eli jatkuvalämmitteisen kiukaan lämmittämistä voidaan jatkaa myös kylpemisen aikana ja kivimäärä voi siksi olla pienempi.

Puulämmitteiset kiukaat jakaantuvat savusaunoissa käytettäviin sisälle savuttaviin kiukaisiin ja nykyaikana tavallisempiin savuhormiin liitettyihin kiukaisiin. Savusaunan kiukaasta savu tulee lämmityksen aikana löylykivien läpi löylyhuoneeseen, josta se raollaan olevan oven ja räppänän tai lakeisen kautta poistuu ulos. Räppänä on seinään tehty luukku, katon (eli laen) läpi tehtyä savunpoistoa sanotaan lakeiseksi.

Savuhormiin liitetyssä kiukaassa savu ei pääse lainkaan löylytilaan. Kiukaita on kahta perustyyppiä. Kertalämmitteisessä kiukaassa savukaasut kulkevat savusaunakiukaan tavoin kiuaskivien välitse, mutta kivitila on eristetty löylytilasta ja lopuksi savukaasut johdetaan savuhormiin. Kylpemisen aikana tulta ei polteta. Kiukaan kivitilassa on luukku, joka aukaistaan lämmittämisen jälkeen tulen sammuttua, ja kuumille kiville voidaan heittää löylyä. Jatkuvalämmitteisessä kiukaassa palokaasut kiertävät kiukaassa joutumatta kosketuksiin kiuaskivien kanssa. Lämpö siirtyy kiukaasta kiviin kivitilan kuumenneiden pintojen ja kuumennen ilman kierron avulla. Jatkuvalämmitteinen kiuas on yleisin puulämmitteinen kiuastyyppi.

Asuinhuoneistojen saunoissa käytetään yleisimmin sähkölämmitteisiä kiukaita. Niiden lämmitysteho on yleensä alhaisempi kuin puukiukailla, mutta riittävä pieneen löylyhuoneeseen. Sähkökiuas ei tarvitse savuhormia, mutta sähköliitännän tulee yleensä olla kolmivaihevirtainen.

Markkinoilla on myös infrapuna-lämmitteisiä saunoja, joissa lämpö useimmiten tuotetaan keraamisilla infrapuna-lämpöelementeillä. Tämä malli on noussut suosituksi monissa maissa, saunan matalampi lämpö mahdollistaa pitempiaikaisen saunomisen.

Saunarakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savusaunassa ei ole savupiippua, vaan savu leviää aluksi löylyhuoneeseen ja poistuu räppänän kautta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen kulttuurin saunarakennus on historialtaan ja ilmenemismuodoiltaan tiiviisti liittynyt kulttuuriin elinkeinoihin ja paikallisiin rakennustapoihin. Vakiintunut maataloustila vaati saunalle eri toimintoja kuin liikkuva kaskenpolttajaperhekunta tai yksittäinen erämies. Historiallisia saunarakennusten tyyppejä tunnetaan useita. Vanhemmat historialliset saunat olivat kaikki savusaunatyyppisiä; osassa savu johdettiin ulos puisen hormin – lakeisen – kautta tai seinässä olevasta aukosta eli räppänästä.[5]

Savusauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Savusauna

Perinteinen suomalainen saunatyyppi, savusauna (Karjalassa "musta sauna"), on kertalämmitteinen, eli kiuasta ei voida lämmittää kylpemisen aikana. Savusaunan kiuas on tulipesän ympärille ja päälle ladottu kivinen kupu, jonka läpi savukaasut nousevat vapaasti saunatilaan ja samalla kiuaskivet kuumenevat. Lämmityksen aikana savu poistuu välikatossa eli laessa olevan lakeistorven, lakeisen, tai seinässä olevan luukun eli räppänän kautta. Kun kivet ovat riittävän kuumat ja pesä on sammunut heitetään häkälöylyt, jonka jälkeen sauna on valmis kylpijöille. Häkälöylyissä suurin osa kivien pintaan tarttuneesta noesta ja pienhiukkasista irtoaa ennen kuin saunojia on löylyilmaa hengittämässä.

Kertalämmitteisyys edellyttää, että kiukaassa on enemmän lämpöä varaavia kiuaskiviä kuin jatkuvalämmitteisessä saunassa, koska lisälämmitystä ei voida tehdä kylpemisen aikana. Pieni neljän hengen savusauna lämpenee yleensä muutamassa tunnissa ja vaatii puolisen tuntia aikaa siintymiseen eli hiilloksen sammumiseen ja savun tuulettumiseen. Tuulettumista edistää, jos kekäleet vedetään kiukaan etuosaan palamisen loppuvaiheessa. Tällöin hiilet palavat nopeasti loppuun eikä ole vaaraa häkäkaasujen muodostumisesta.

Savusaunaa arvostetaan saunomisen perinteisenä muotona ja sen pehmeiden löylyjen vuoksi.

Maasauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maasauna oli pieni ja matala, kaivetun kuopan päälle rakennettu sauna, jossa oli yleensä turvekatto. Lauteet olivat yleensä peräseinällä ovea vastapäätä ja kiuas oven vieressä. Kivistä kootun kiukaan yläpuoli saatettiin saveta umpeen. Savu johdettiin ulos lakeisen kautta. Saunatyyppiä tavattiin maaseudulla vielä 1900-luvun alussa.[5]

Eräsaunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräsaunat (metsäsaunat) oli tarkoitettu metsästys- ja kalastusretkien tukikohdiksi, ja ne saattoivat olla rakenteiltaan vaatimattomia, tilapäisiksi ajateltuja. Kiuas oli irtokivinen, ja sitä käytettiin myös ruoanlaittoon. Tila oli tarkoitettu kylpemisen ohella muuhun oleskeluun, jota varten saunassa oli erillinen lava.

Eräsaunoista kehittyi myöhemmin eritystä käyttöä varten tarkoitettuja saunoja, esimerkiksi tervanpolttajien ja hiilenpolttajien saunat, sekä myllysaunat.[5]

Riihisaunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pysyvän asutuksen ja maanviljelyn myötä syntyi riihisauna, jota saatettiin käyttää asumiseen, kylpemiseen sekä esimerkiksi hamppu- tai pellavasadon kuivaamiseen ja myös maltaiden imellyttämiseen. Rakennus oli tekniseltä toteutukseltaan jo varsin vaativa: jopa nelisen metriä korkea hirsistä tehty savupirtti, jossa asuttiin, kylvettiin ja kuivattiin sato. Tilassa saattoi olla erillinen mallasparvi maltaiden imellytykseen ja kuivaamiseen ja kylpylavo kylpemiseen.[5]

Riihisaunoista kehittyi nykyinen saunarakennus: muiden toimintojen varatessa tilan saatettiin viereen rakentaa ainoastaan kylpemiseen tarkoitettu saunarakennus.

Nykyisiä saunatyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti maaseudulla, kesämökeillä ja omakotialueilla saunarakennukset on rakennettu erilleen muista piharakennuksista ja, mikäli mahdollista, veden äärelle.

Talosauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa kerrostaloissa on asukkaiden yhteinen talosauna. Tällöin yleensä asunnoissa ei ole alun perin ollut erillisiä asuntokohtaisia huoneistosaunoja. Talosaunaan varataan huoneistokohtaisia saunavuoroja, joiden lisäksi voi olla viikoittaiset yleiset saunavuorot erikseen miehille ja naisille. Yleisestä saunavuorosta saatetaan käyttää esimerkiksi nimitystä lenkkisauna.

Huoneistosauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime vuosikymmeninä ovat kuitenkin yleistyneet varsinkin rivi- ja kerrostaloissa niin sanotut huoneistosaunat, jotka ovat suoraan asunnon yhteydessä. Huoneistosaunoissa on yleensä pieni löylyhuone ja erillinen pesuhuone, joka samalla saattaa olla asunnon ainoa hygieniatila. Nykyaikana suurin osa huoneistosaunoista on sähkölämmitteisiä, kun taas erillisissä saunarakennuksissa kiukaat ovat useimmiten ulossavuavia ja puulämmitteisiä. Uusissa kerrostaloissa yleensä asuntojen yhteyteen rakennetaan huoneistosauna, mutta vanhemmissa taloissa niitä ei ole. Asuntoihin voidaan kuitenkin asentaa kylpyhuonesauna. Periaatteeltaan se vastaa suihkukaappia tai höyrysuihkua eikä vaadi rakennukseen tai kylpyhuoneeseen muutoksia. Kylpyhuonesauna on tyypiltään suosituin saunamalli perinteisten saunamaiden kuten Suomen, Ruotsin ja Venäjän ulkopuolella. Näissä maissa sauna sijaitsee usein uima-altaan lähellä, takkahuoneessa, kellarissa, parvekkeella tai muussa vastaavassa tilassa, sillä asuntoihin ei ole suunniteltu ja varattu varsinaista tilaa saunalle, eikä saunan käyttötarkoitus ole peseytyminen, vaan rentoutuminen. Näitä saunoja kutsutaan myös rakenteensa perusteella elementtisaunoiksi. Suosituin ja perinteisin rakenne kylpyhuonesaunoissa on puupaneeli puurungolla, mutta markkinoilla on myös lasikuiturakenteisia tuotteita.

Yleinen sauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Yleinen sauna

Väestön keskittyessä kaupunkeihin 1800-luvun lopulta lähtien syntyi tarve yleisiin saunoihin, koska kaupunkitonteille ei saunoja yleensä rakennettu muun muassa niiden aiheuttaman palovaaran vuoksi. Kaupungeissa on perinteisesti ollut runsaasti maksullisia yleisiä saunoja, mutta niiden lukumäärä väheni nopeasti 1950-luvulta lähtien. Aluksi yleiset saunat korvautuivat kerrostalojen yhteissaunaosastoilla, 1960-luvun loppupuolelta lähtien myös huoneistosaunoilla. Uimahallien yhteydessä on nykyään kuitenkin paljon yleisiä saunoja. Suomessa useimmat yleiset saunat on tarkoitettu joko vain miehille tai vain naisille, mutta ikärajaa ei ole. Useissa muissa maissa on tavallista, että yleisiin saunoihin on ikäraja.

Muut saunatyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisissä suomalaisissa hotelleissa sauna kuuluu rutiinivarustukseen. Usein julkistilojen saunat on rakennettu viihtyisiksi ja hyvinvarustetuiksi, eikä ole harvinaista, että niiden yhteydessä on esimerkiksi uima-allas. Myös useimmissa kunnissa on uimahalleja sekä urheilu- ja kuntolaitoksia, joissa on omat saunansa. Nykyisin uusien kerrostalojen talosaunat ovat harvinaistuneet, asuntoihin rakennetaan huoneistosauna käytännössä aina.

Yrityksillä saattaa olla edustussaunoja erikseen tai jopa toimistojensa yhteydessä. Erillisessä rakennuksessa olevaan rantasaunaan kuuluu yleensä löylyhuoneen lisäksi pesuhuone ja pukuhuone. Pukuhuone voi olla tilava saunatupa takkoineen, pienoiskeittiöineen ja jopa vuoteineen. Saunan kekseliästä tuotekehitystä edustavat telttasauna ja tynnyrisauna. Telttasaunaa voi lämmittää myös niin, että kivet kuumennetaan teltan ulkopuolella olevassa nuotiossa ja kannetaan pihdeillä tai vastaavilla tulikuumina teltan keskelle kiviä varten valettuun kuoppaan. Sauna voi olla myös esimerkiksi ajoneuvon perässä vedettävä siirrettävä sauna. Teuvalla Etelä-Pohjanmaalla järjestetään kesäisin vuosittainen siirrettävien saunojen kokoontumistapahtuma.[6]

Esimerkki autolla vedettävästä siirrettävästä saunasta.

Infrapunasauna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Infrapunasaunassa ei ole lainkaan kiuasta tai löylyjä, vaan hikoilemisen aiheuttaa infrapunasäteily. Infrapunasaunan lämpötila-alue on 50 celsiusasteen molemmin puolin. Infrapunasaunan aiheuttaman hikoilun oletetaan poistavan elimistön kuona-aineita.

Alankomaalainen pilottitutkimus, johon osallistui 17 reumapotilasta esitti, että infrapunasauna lievitti väliaikaisesti nivel- ja selkärankareuman oireita.[7]

Kiukaan ja löylyjen puuttuminen on usein mainittu perustelu argumentille, jonka mukaan infrapunasauna ei ole sauna.[8][9]

Saunomisolosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suositeltava ilmankosteus saunomisen aikana on 40–60 (kovissa löylyissä 70) grammaa vettä kuivaa ilmakiloa kohti. Alle 40 gramman tai yli 70 gramman pitoisuudet voivat aiheuttaa epämiellyttävää hajua. Tällä ilmankosteusalueella sopiva saunomislämpötila saunojan pään korkeudella on yleensä 70–100 °C. Noin 70–85 asteen kylpemislämpötila mielletään kyseisellä ilmankosteudella leppoisaksi, 80–95 asteen lämpö normaaliksi ja 90–105 astetta kovaksi saunomislämpötilaksi. Lämpötilaa on muun muassa paloturvallisuussyistä turha nostaa yli 100–105 asteen, sillä kylpijään kohdistuva lämpökuorma saadaan erittäin suureksi jo nostamalla ilmakosteus ylärajalle 70 grammaan ilmakiloa kohti. Toisaalta kylvettäessä matalissa alle 70 asteen lämpötiloissa ilmankosteus nousee helposti yli suositellun, ja voi ilmetä hygieenisiä tai rakennusteknisiä haittoja. Ilmanvaihdon tulee olla vähintään 6 litraa sekunnissa jokaista saunan huonealan neliömetriä kohti.[5]

Moderneissa, noin 2–2,4 metriä korkeissa saunoissa lauteet sijaitsevat 1–1,5 metrin korkeudella, jolloin etäisyys alakatosta on sopiva, noin metri. Esteettömiksi suunnitelluissa saunoissa lauteet voivat olla matalammallakin, tai voidaan käyttää erillisiä saunatuoleja. Tällöin kiuas tulisi asentaa esimerkiksi lattiaan tehtyyn syvennykseen. Kivitason tulisi olla saunojan jalkojen korkeudella.

Saunomistapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmiten suomalaisessa saunassa lämmitellään aluksi, jotta saadaan rauhallisesti hiki pintaan. Tämän jälkeen heitetään kovemmin löylyä ja usein myös lyödään itseään rauhallisesti rauduskoivun oksista tehdyllä oksanipulla, jota kutsutaan itäisessä Suomessa vastaksi ja läntisessä Suomessa vihdaksi. Tämä tapahtuma tunnetaan itäisessä Suomessa nimellä vastominen tai vastalla kylpeminen ja Länsi-Suomessa nimellä vihtominen, ja sen vaikutus on lähinnä hierova ja ihoa puhdistava. Länsi-Suomessa oikeaoppinen vihta eli vasta sidotaan taivutetulla koivun oksalla, Itä-Suomessa taas koivunvarvusta kierretyllä pannalla eli lenkillä[10]. Vasta säilyy kuivattuna yli talven. Kuivattu vasta täytyy liottaa ennen käyttöä ensin kylmässä ja sitten kuumassa vedessä. Hyvä vasta kestää kaksi saunomiskertaa.

Naulassa roikkuva vasta/vihta.

Saunomisen välillä on tavallista käydä vilvoittelemassa, mahdollisesti järvessä, talvella avannossa tai lumihangessa piehtaroimassa. Kuitenkaan ei ole olemassa mitään saunomisen oikeaa kaavaa, vaan saunomistavat ovat varsin henkilökohtaisia asioita ja riippuvat hyvin paljon saunojan itsensä tottumuksista, kunnosta ja iästä.

Parannus ja rituaalinen puhdistautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauna on ollut perinteinen parannuskeino tai osa hoitoa hyvin moniin erilaisiin sairauksiin. Lämmön ansiosta sauna on ollut hygieeninen paikka. Vanhan sanonnan mukaan jos ei sauna, terva ja viina auta, on tauti kuolemaksi. Saunassa on parannettu sairaita: kupattu, isketty verta, annettu hierontaa ja oiottu jäseniä. Saunaa käytetään edelleen esimerkiksi vilustumisen hoitoon ja ehkäisyyn.

Sauna on ollut suomalaisessa maaseutukulttuurissa paikka sekä syntymälle että kuolemalle. Saunassa hoidettiin synnytykset ja vastasyntyneen ensimmäinen pesu. Sinne toisaalta vietiin myös kuolleiden ruumiit pestäväksi.

Saunaan liittyviä uskomuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saunalla on katsottu olevan erityinen, yliluonnollinenkin puhdistava vaikutus. Juhlapäivien aattoihin liittyvät saunomiset ovat olleet mukavan kokemuksen lisäksi osin rituaalista puhdistautumista. Joskus saunassa ajateltiin asuvan yksittäisen haltijan, saunatontun. Saunassa ei ole saanut kiroilla, että saunan haltija ei suuttuisi.

Saunassa tai löylyssä on uskottu asuvan haltijoita, varsinkin tulen väkeä, joka karkottaa muiden väkien aiheuttamia sairauksia eli vihoja. Erityisen hoitavaksi sauna on voitu tehdä lämmittämällä se ukkosen särkemillä puilla. Tällöin on ajateltu saatavan voimaa myös ukkosen väeltä. Eri puulajien käytöllä saunan lämmityksessä oli maagisia tarkoituksia, samaten eri aineksista kootuilla vihdoilla. Esimerkiksi uidessa saatua veden väen aiheuttamaa sairautta, veden vihaa, on katsottu voitavan hoitaa saunassa. Myös veden väkeä on voitu käyttää osana hoitoa saunassa, ja sitä on joskus tarkoituksella "otettu saunaan" kylvetyksessä käytetyn veden mukana.

Saunassa myös loitsittiin esimerkiksi saunan haltijatar Auteretarta ja hänen poikaansa:

Löyly-poika Auterinen
Auterettaren tekemä,
hiki vanhan Väinämöisen,
Herran hengestä hyvästä.[11]

Hiitolasta on peräisin seuraava hokema:

Mene yskä Inkilään
Inkilästä Änkilään
Syö pehmyttä pellavaolkee
Älä mää kyllää, älä mää kyllää!
Hoetaan kylvettäessä vastan tahdissa.

Eräs kansanruno kuuluu:[12]

Terve löyly, terve lämmin,
terve kiehuva kivonen,
puun löyly, häkärän lämmin,
kiven kiukku-hengelisen!
Lähe nyt pois jo hiien hönkä,
himmene paha häkärä,
syömästä, kaluamasta,
tämän ihmisen ihosta,
tämän pojan polven päästä!

Synnytyspaikkana saunan katsottiin olevan turvallinen paikka, mikä oli tärkeää, sillä uskomuksissa vastasyntynyt miellettiin erityisen alttiiksi vihamielisille yliluonnollisille vaikutuksille. On säilynyt kansanrunoja, joissa synnyttäjä on suuressa hädässä, koska ei pääse saunaan.

Muiden kulttuurien saunaa vastaavat laitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saunoja tai sitä vastaavia laitoksia on esiintynyt useissa kulttuureissa kautta aikojen. Hikikylpyyn tarkoitettu tila on yleinen pohjoisen leveysasteen kulttuureilla. Suomalaisen saunan pohjoisamerikkalaisia vastineita ovat rituaalitarkoituksiin varatut intiaanien ja eskimojen hikimajat. Niihin ei perinteisesti ole liittynyt puhdistautuminen tai peseytyminen.

Eteläisemmillä leveysasteilla kuumat kylpytilat ovat yleisesti olleet liitettynä suurempaan peseytymislaitokseen vesialtaineen ja hierontatiloineen. Tällaisesta esimerkkinä turkkilainen sauna eli hammam ja antiikin roomalaisten kylpylät sekä öljysaunat. Siirryttäessä niin kutsutulle sivistykselliselle aikakaudelle höyrykylpylöiden suosio alkoi laskea länsimaissa, sillä kylpylät nähtiin joissain piireissä paheellisina ja pakanallisina laitoksina.

Venäläisten käyttämä sauna banja (ven. баня) on perinteisessä muodossaan lähes täysin samanlainen kuin karjalainen ja savolainen sauna. Suurin ero on saunan eteisessä (ven. предбанник), joka Venäjällä on samaa salvosta kuin sauna ja erotettu salvotulla väliseinällä, siinä missä Suomessa on eteisenä käytetty kotaa. Eräs varhaisimmista kirjallisista pohjoisen saunan kuvauksista on peräisin Venäjältä kiovalaisen historioitsija Nestorin kuvatessa Novgorodin pohjoispuolisen alueen kylpyriittejä vuonna 1113. Kronikassa kuvataan kuumissa pirteissä kylpemistä saunojien vastoessa itseään puunlehvillä. Kylpemisen päätteeksi saunojat kaatavat päällensä kylmää vettä.[5] Vielä vanhempi kuvaus sijoittuu 900-luvun Kiovaan, jossa sikäläinen ruhtinatar surmautti naapuriheimon lähettiläät "kylpypirttiin".

Keski- ja Etelä-Venäjän vähämetsäisellä maaseudulla on perinteisesti ollut tapana saunoa myös tilavissa leivinuuneissa.[13] Tapa elää vielä tänäkin päivänä muun muassa tverinkarjalaisten keskuudessa. Uunissa kylpeminen on ollut tunnettua myös Savossa ja Karjalassa, mutta sitä on käytetty vain tiettyjen sairauksien hoidossa.

Terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saunan flunssaa ehkäisevä vaikutus on kyseenalainen eikä sen puolesta ole selvää näyttöä.

Helteisellä säällä saunominen viilentää hetkellisesti, koska saunassa on kuumempi kuin muualla. [14]

Talviseen saunomiseen liittyvät avantouinti ja lumessa pyöriminen virkistävät ihon pintaverenkiertoa.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Joulusaunaperinne on vanhempi kuin joulu YLE. 20.12.2010. Viitattu 20.12.2010.
  2. Häkkinen, Kaisa (2004): Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY: Helsinki. pp. 1131–1132
  3. Irina Vähäsarja: Merisotakoulun puusauna pysyy lajinsa suurimpana. Helsingin Sanomat, 4.1.2010, s. A11.
  4. [1]
  5. a b c d e f Rakennustieto Oy: RT 91-10430 Sauna 1 Perustietoja saunasta. Rakennustietosäätiö, 1990.
  6. Siirrettävien saunojen kokoontumisajot Teuvalla
  7. Oosterveld FG, Rasker JJ, Floors M, Landkroon R, van Rennes B, Zwijnenberg J, van de Laar MA, Koel GJ.: Infrared sauna in patients with rheumatoid arthritis and ankylosing spondylitis. A pilot study showing good tolerance, short-term improvement of pain and stiffness, and a trend towards long-term beneficial effects.. Clinical Rheumatology, Jan 2009, Epub 2008 Aug 7., nro 28(1), s. 29-34. PMID: 19602651. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.3.2010. en
  8. Sevänen, Sanna: Infrapunasaunan hiki kuskaa elimistöstä ulos kuona-aineita Aamulehti. 16.2.2010. Viitattu 14.3.2010.
  9. Infrapunasauna vai ei? TM Rakennusmaailma. 20.3.2008. Viitattu 14.3.2010.
  10. http://www.visitsauna.fi/fi/sauna/saunavihta/saunavihta
  11. Cristfried GananderMythologia Fennica. Löylyn synty. , 1789.
  12. Mystinen sauna Gosauna.fi/Hanna Pesonen/MTV3 31.12.2008. Viitattu 28.5.2010.
  13. utu.fi/Agricola, Saunomiskulttuuria Euroopan reunalla, Esittely kirjasta: Sykiäinen, Rudolf, Venäläinen sauna
    veps.org, s. 5, kuva ja viittaus lähteeseen.
  14. Terveysvaikutukset
  15. Hoitonetti: avantouinti

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta sauna.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pentikäinen, Juha (toim.): Löylyn henki: Kolmen mantereen kylvyt: Inipi, furo, sauna. Helsinki: Rakennustieto, 2000. ISBN 951-682-589-3.
  • Forsell, Marketta: Saunan taikaa: Tarinoita, tietoa, tunnelmia. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-022-3.
  • Helamaa, Erkki: Kiuas: Saunan sydän. Helsinki: Rakennustieto, 1999. ISBN 951-682-548-6.
  • Nirkko, Juha: Sauna: Pieni perinnekirja. Folklore-sarja. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2010. ISBN 978-952-222-166-7.
  • Vuolle-Apiala, Risto: Savusauna: Ennen ja nyt. Helsinki: Multikustannus, 2009. ISBN 978-952-468-180-3.
  • Saijonmaa, Arja: Arjan saunakirja. Uudistettu, laajennettu käännös ruotsinkielisestä alkuteoksesta. Maarianhamina: PQR, 2010. ISBN 978-952-5705-29-4.
  • Vuolle-Apiala, Risto: Savusaunakirja: Perinteisten savusaunojen suunnittelu ja rakentaminen. Helsinki: Multikustannus, 2011. ISBN 978-952-254-061-4.
  • Vainio, Tiina: Saunajooga: Rauhoitu ja rentoudu. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38686-6.