Franz Grillparzer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Franz Grillparzer

Franz Seraphicus Grillparzer (15. tammikuuta 1791 Wien, Itävalta21. tammikuuta 1872 Wien, Itävalta[1]) oli itävaltalainen dramaatikko ja runoilija.

Grillparzer syntyi Wienissä[2] ja opiskeli lakia Wienin yliopistossalähde?. Hänen näytelmiään ovat muun muassa Das goldene Vlies (1819) ja König Ottokars Glück und Ende (1825). Vielä 1830-luvulla Grillparzer jatkoi uraansa menestyksellä näytelmillä Des Meeres und der Liebe Wellen (1831), Der Traum, ein Leben (1834) ja Tristia ex Ponto (1835). Hän ei kuitenkaan kirjoittanut näytelmiä sen jälkeen kun Weh dem, der lügtin ensiesitys 1834 sai huonon vastaanoton.[1].

Grillparzer oli merkittävimpiä uuden ajan saksankielisiä näytelmäkirjailijoita. Hän kirjoitti jo 1807–1809 lavean murhenäytelmän Blanca von Castilien, joka kauttaaltaan osoittaa Friedrich Schillerin vaikutusta. Hänen omaa ääntään kaikuu jo murhenäytelmäkatkelmassa Spartacus (painettuna 1888), joka tulkitsee tekijän surua ranskalaisten Itävallassa harjoittamasta vallasta. Grillparzerin seuraava kehitys kulki jonkin aikaa romantiikan suuntaan ja vei hänet Espanjan kirjallisuuden sekä historian tutkimiseen. Grillparzerin murhenäytelmä, niin sanottu kohtalotragedia Die Ahnfrau esitettiin 1817. Mutta jo seuraavana vuonna hän julkaisi klassisen murhenäytelmän Sappho (esit. suomeksi). Grillparzerin muut näytelmät ovat trilogia Das Goldene Vliess (1822), johon kuuluvat draamat Der Gastfreund, Die Argonauten ja Medea; sen jälkeen König Ottokars Glück und Ende (1825), Ein treuer Diener seines Herrn (1828), Des Meeres und der Liebe Wellen (1831, esit. suom.), Der Traum ein Leben (1834), Weh dem, der lügt (komedia, 1838).[2]

Grillparzeria eivät yleensä aikalaiset ymmärtäneet, ja kun Weh dem, der lügt oli saanut ansaitsemattoman tylyn vastaanoton, hän ei julkaissut enää yhtään näytelmää. Vasta hänen kuoltuaan ilmestyivät hänen draamansa Die Jüdin von Toledo, Ein Bruderzwist im Hause Habsburg ja Libussa. Grillparzerin teoksista henkii todellista neroutta, hänen inspiraationsa on voimakas, ja sitä vastaa täysin taitava kirjallinen esitys ja mestarillinen muodon hallitseminen. Grillparzer on tuottanut etevää lyriikankin alalla, ja lisäksi hän on kirjoittanut novellit "Das Kloster bei Sendomir" ja "Der arme Spielmann" sekä omaelämäkerrallisia tekstejä.[2]

Suomeksi hänen näytelmistään on esitetty näitä:[3]

  • Medea (1821, suom. Medeia, Medean lapset tai Medeian lapset)
  • Des Meeres und der Liebe Wellen (1831, suom. Meren ja lemmen aallot)
  • Sappho (1818)
  • Der Traum, ein Leben (1834, suom. Unelma – elämä)

Suomeksi julkaistut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Meren ja lemmen aallot, suomentanut V. A. Koskenniemi, Porvoo: WSOY 1909.
  • Sappho: viisinäytöksinen murhenäytelmä, suomentanut V. A. Koskenniemi, Porvoo: WSOY 1910
  • Unelma-elämä[1]
Novellit
  • Sendomirin luostari (Das Kloster von Sendomir, 1828),[4] josta Victor Sjöström on 1920 ohjannut samannimisen elokuvan[5].
  • Köyhä soittoniekka (Der arme Spielman, 1847), suom. J. A. Hollo, teoksessa Saksalaisia kertomuksia romantiikan aikakaudelta, Otava 1952

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Otavan Iso tietosanakirja, osa 3, palsta 148–149, Helsinki, Otava 1962
  2. a b c Grillparzer, Franz, Tietosanakirja osa 2, palsta 1603, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1910
  3. Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 16.12.2014.
  4. Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Grillparzer, Franz”, Otavan kirjallisuustieto, s. 256. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  5. Sendomirin luostari Elonetissä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.