Runon kuningas ja muuttolintu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Runon kuningas ja muuttolintu
J. L. Runeberg (Eino Kaipainen) ja Emilie Björkstén (Ansa Ikonen)
J. L. Runeberg (Eino Kaipainen) ja Emilie Björkstén (Ansa Ikonen)
Ohjaaja Yrjö Norta
Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja Elsa Soini
Toivo Särkkä
Perustuu Berta Edelfeltin teokseen Ur en gammal dagbok, 1922; suom. "Vanhan päiväkirjan lehtiä", 1922
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Martti Similä
Kuvaaja Marius Raichi
Theodor Luts
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Lavastaja Ossi Elstelä
Pääosat Eino Kaipainen
Ansa Ikonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1940
Kesto 115 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 267 686 vmk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Runon kuningas ja muuttolintu on Yrjö Nortan ja Toivo Särkän ohjaama elokuva vuodelta 1940. Peri-isänmaallinen elokuva kertoo J. L. Runebergin (Eino Kaipainen) ja nuoren laulajattaren Emilie Björksténin (Ansa Ikonen) romanssista.[1]

Elokuvahanke aiheutti jo suunnitteluvaiheessaan laajaa keskustelua tiedeyhteisössä ja lehdistössä. Sen väitettiin banalisoivan Runebergin muistoa, toisaalta hanketta kehuttiin Runebergin inhimillistämisestä. Suomalaisessa elokuvataiteessa Runon kuningas ja muuttolintu edusti aikoinaan uudenlaista menneisyyden kuvausta. Mahtipontisuuden rinnalle oli kohotettu feminiinisyys, melodramaattisuus ja idyllin luominen.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Eino Kaipainen  … J. L. Runeberg  
 Ansa Ikonen  … Emilie Björkstén  
 Anni Hämäläinen  … Fredrika Runeberg  
 Ossi Elstelä  … piispa  
 Elsa Rantalainen  … piispatar  
 Laila Rihte  … Sofi  
 Jalmari Rinne  … kapteeni Pitkä  
 Toppo Elonperä  … kapteeni Pätkä  
 Siiri Angerkoski  … Malla  
 Sointu Kouvo  … Mia  
 Irja Elstelä  … Tilda Runeberg  
 Evald Terho  … Elias Lönnrot  
 Artturi Laakso  … Mathias Castrén  
 Kalle Rouni  … Fredrik Cygnaeus  
 Matti Aulos  … Marcus Larson  
 Aino Haverinen  … Karolina  
 Gunnar Calenius  … glunttilaulaja  
 Erkki Eirto  … glunttilaulaja  
 Unto Salminen  … Robert Bastman  
 Bure Litonius  … ylioppilas/mies/Sakari Topelius  
 Kyllikki Väre  … Amanda Björkstén  
 Martti Similä  … pianisti  
 Sven Relander  … pormestari  
 Aku Käyhkö  … upseeri  
 Mirjam Melin  … pitkälettinen tyttö  
 Urho Westman  … ylioppilas Säästöpankin terassilla  
 Rauli Tuomi  … ylioppilas  
 Irja Kuusla  … Liisa, Runebergin palvelijatar  
 Aatu Talanne  … opettaja  
 Hannes Häyrinen  … kimnasisteja luokassa  
 Ahti Lehtinen  … kimnasisteja luokassa  
 Seppo Sariola  … kimnasisteja luokassa  
 Viljo Lampela  … Primus  
 Sakari Jurkka  … Ludvig Runeberg  
 Oscar Tengström  … Kalle, piispan kuski  
 Alf Salin  … tanssija  
 Hellä Laiho  … vieras Amandan salongissa  
 Inari Koponen  … Asteniuksen palvelijatar  
 Kaarlo Hiltunen  … mies Runebergin salongissa  
 Vilho Ruuskanen  … miehiä piirileikissä  
 Kauko Kokkonen  … miehiä piirileikissä  
 Inna Ahti  … naisia piirileikissä  
 Arja Niska  … naisia piirileikissä  
 A. Hytönen  … lähetystön jäseniä  
 Jarl Malmstén  … lähetystön jäseniä  
 Arvo Kuusla  … juhlamaljan esittäjä  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runon kuningas ja muuttolintu kertoo episodin historiallisten henkilöiden elämästä 1830- ja 1840-lukujen Porvoossa. Tarina alkaa in medias res, kesken tapahtumien tilanteesta jossa Runeberg on jo maankuulu runoilija. Päähenkilöiden taustaa ja Runebergin tietä kuuluisuuteen ei valoteta katsojalle.[3]

Tarina alkaa toukokuusta 1837. Johan Ludvig Runeberg on saanut Porvoon kymnaasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran ja muuttaa perheineen Helsingistä Porvooseen. Runebergin vaimo Fredrika uskoo miehensä uran tukahtuvan pikkukaupungin ahtaissa piireissä ja hän kaipaa Helsinkiin jääneitä ystäviään. Siirrytään 1840-luvulle. Porvooseen saapuu nuori Emilie Björkstén, joka asettuu taloksi sukulaistensa piispan, piispattaren ja näiden Sofi-tyttären luo. Pikkukaupungin juorukellot ottavat Emilien silmätikukseen, Mallan mielestä Emilie on viettelijätär, ”oikea siirappipurkki kärpäsille”.

Runeberg ja Emilie tapaavat ensi kerran iltamissa, joissa Emilie lausuu Runebergin runoja. Runoilija löytää Emiliestä kaipaamaansa vastapainoa arjelle, jota edustavat Fredrika ja Runebergin sisar Tilda ikkunanpesuineen ja kynttilänvalantoineen. Eräänä kesäaamuna Runeberg ja Emilie ovat kahden kesken Porvoon liepeillä olevalla harjulla. Runeberg muistuttaa Emilielle olevansa mies eikä ainoastaan kuuluisa runoilija, jollaisena Emilie on häntä palvoen ihaillut. Emilie arvioi orastavan rakkauden liian tulenaraksi ja lähtee Helsinkiin, mistä hän kuitenkin palaa pian.

Castrén ja Lönnrot saapuvat Porvooseen tapaamaan vanhaa ystäväänsä Runebergiä, joka päättää järjestää heidän kunniakseen juhlat. Samassa yhteydessä Runeberg palauttaa Emilielle tämän päivänkirjan ja toteaa sen sisällöstä: ”Rakkautta ei kenenkään tarvitse hävetä”. Emilie käy lyhyen keskustelun myös Fredrikan kanssa, mutta mitään kolmiodraamaa ei synny. Fredrika paljastaa aikanaan miehelleen olleensa tietoinen tämän ja Emilien suhteesta. Juhlien jälkeen Runeberg ja Emilie tekevät taiteellista yhteistyötä: kaunotar soittaa Porilaisten marssia, johon runoilija tekee sanoituksen.

Eräissä juhlissa talven kietoessa Porvoon hyiseen syleilyynsä päästään draaman huippukohtaan: Runebergin ja Emilien suhde tulee julkiseksi. Pikkukaupungin kerma näkee heidät suutelemassa toisiaan parvekkeella. ”Olet tahrannut Runebergin kirkkaan kruunun”, piispatar sanoo Emilielle tapauksen jälkiselvittelyssä. Piispa yrittää hieman puolustella Emilietä. Lopulta Emilie lupaa sedälleen ja tädilleen pysyvänsä erossa Runebergistä. Viimeisen kerran Runeberg ja Emilie tapaavat toisensa keväällä. Emilie istuu ikkunalla laulelemassa, Runeberg sattuu paikalle. Emilie teeskentelee olevansa onnellinen ja kertoo että häneen ihastunut Robert on tullut Porvooseen lomalle. Runeberg närkästyy Emilien torjuvasta asenteesta ja sanoo kaunottaren olevan ”sydämetön keimailija”. Jäätyään yksin Emilie kiittää jumalaansa siitä, että kesti kiusauksen.

Loppukohtaus sijoittuu Kumtähden kentälle, jossa Runebergin sanoittama Maamme-laulu saa ensiesityksensä. On 13. toukokuuta 1848. Runeberg on kohotettu Suomen kansallisrunoilijaksi. Emilie on myös paikalla, mutta haluaa pysytellä syrjässä ja seuraa juhlahumua puiston siimeksestä. Elokuva päättyy suomalaisten maisemien esittelyyn kuoron laulaessa Maamme-laulua.

Kuvausaika ja -paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan Runon kuningas ja muuttolintu kuvaukset aloitettiin 14. heinäkuuta 1938. Talvisota viivytti teoksen valmistumista; kuvaukset saatiin päätökseen kesällä 1940. Ulkokuvat otettiin autenttisilla paikoilla Porvoossa. Runebergien kotitaloa esitti Orraeuksen talo Porvoon Kirkkotorilla. Studioina olivat SF-studiot.[4]

Ennakkokeskustelu elokuvahankkeesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emilie Björksténin ja J. L. Runebergin suhteesta tuli aiempaa laajemmin tunnettu vuonna 1922, kun Berta Edelfelt julkaisi Björksténin autenttiseen päiväkirjan pohjautuvan kirjan Ur en gammal dagbok (Vanhan päiväkirjan lehtiä). Kirja oli aiheuttanut keskustelua suorasukaisesta tavastaan esittää Runebergin romanssi.[5][6] Suomen Filmiteollisuus aloitti Runeberg-elokuvansa markkinoinnin keväällä 1937 ja kutsui hanketta ”kulttuurihistorialliseksi”.

Runon kuningas ja muuttolintu aiheutti kiivasta keskustelua jo ennen kuin elokuvaa oli ryhdytty edes kuvaamaan. Koska teemana oli nimenomaan Runebergin romanssi Björksténin kanssa, Särkkää pyydettiin luopumaan hankkeesta. Elokuvan pelättiin antavan vääristyneen käsityksen Runebergistä. Muun muassa professorit Yrjö Hirn, Otto Manninen ja J. V. Lehtonen pitivät hanketta runoilijaa häpäisevänä. Edelfeltin päiväkirjakoosteen oikeudenomistajat puolestaan uhkasivat Suomen Filmiteollisuutta oikeustoimin, mikäli yhtiö rakentaa filmatisointinsa Edelfeltin teokselle. Särkän mukaan Edelfeltin kirja ei ollut keskeinen elementti elokuvassa, vaan se perustuisi ennen kaikkea laajoihin analyyseihin Runebergin elämästä.[7]

Eritoten ruotsinkielinen lehdistö vastusti elokuvahanketta. Hufvudstadsbladet julkaisi artikkelin, jonka mukaan Runebergin ”henkisesti arvokasta” perintöä oltiin ”banalisoimassa ja hyväksikäyttämässä”. Toisaalta eräät suomenkieliset lehdet tekivät mediakohusta suoranaista parodiaa. Uudenmaan Sanomien pakinoitsija Pökön mielestä Runebergin palvonnassa oli menty liiallisuuksiin, runoilijasta oli tehty ”joukkohyveiden myhkyrä”.[8] SF-Uutiset puolusti hanketta ja määritteli sen taide-elokuvaksi.[9] Hannu Salmi arvioi myöhemmin, että koko kiista kertoi lähinnä elokuvataiteen heikosta arvostuksesta. Kimmo Laineen mukaan kiistan syynä oli taasen Suomen Filmiteollisuuden rahvaanomainen maine.[10] Ongelmalliseksi osoittautui nimenomaan se, että Runebergin ja Björksténin suhde tuotiin audiovisuaaliseen muotoon, mitä pidettiin liian paljastavana. Kansallissymbolia ei haluttu seksualisoitavan runoilijasta mieheksi.[11]

Keskustelu elokuvahankkeesta vaikutti lopulta elokuvan toteutukseen. Björksténin päiväkirja siirrettiin taka-alalle ja Kaipainen teki Runeberg-tulkintansa hienotunteisesti.[12] Björkstén kuvattiin ennen kaikkea Runebergin muusana, ei niinkään suoran sukupuolisen intohimon kohteena.[13] Luonnollisesti ennakkokeskustelu puolesta ja vastaan oli mitä parhainta mainosta elokuvalle. SF korosti mainonnassaan elokuvan korkeaa tuotantoarvoa kulttuurihistoriallisena epookkiteoksena sekä tähtinäyttelijöiden Kaipainen ja Ikonen mukanaoloa.[14]

Ajankuva ja lavastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergien salissa vietetään juhlia Castrénin ja Lönnrotin kunniaksi.

Eräänä Särkän Runeberg-filmatisoinnin olennaisena osana on pidetty 1840-luvun porvoolaisen säätyläiselämän kuvausta ja siihen kuuluvan Biedermeyer-tunnelman luomista. Tunnelma on rakennettu säätyläisten seurapiiritapahtumista ja lyhyistä kohtauksista, joissa kuvataan arkiaskareita, kuten kattokruunun puhtaanapitoa. Asiaan kuuluvat myös enemmän tai vähemmän karrikoidut tyypit, kuten juoruileva Malla tyttärensä Mian kera, koomiset kapteenit Pitkä ja Pätkä sekä Emiliétä tavoitteleva ujo Robert. Ajankuva 1800-luvun puolenvälin Porvoosta on idyllinen ja draaman kannalta oleellisen särön idylliin tuo Runebergin ja Emilien romanssin paljastuminen, joka sekään ei lopulta hetkauta kansan tuntemaa kunnioitusta runoilijaa kohtaan.[15]

Elokuvan porvariskodit on lavastettu ajanmukaisesti kynttelikköineen ja sulkakynineen. Tosin elokuvan esineet ovat uusia, niistä puuttuu ajan patina. Tilaan on haettu kolmiulotteista vaikutelmaa sijoittamalla esineitä kuvan etualalle. Juhlavia illanviettoja on runsaasti ja niissä ihmiset on sijoitettu tilaan syvyyssuunnassa. Kuvakompositiot ovat harmonisia ja rytmikkäitä. SF:n ja kuvaaja Theodor Lutsin suosima pehmeäntasainen valaistus täydentää sopusointuisen lavastuksen.[16]

Hahmojen esitystapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin hahmo ei juuri muutu eikä kehity elokuvan kuluessa. Hänet on tyypitelty monumentaaliseksi suurmieheksi, jonka yksityiselämää katsojat pääsevät hetkeksi seuraamaan. Runebergin sielunelämään ei pureuduta, vaan hänet pidetään etäällä katsojasta. Runoilijan tunnerekisteri esitetään suoraviivaisena akselilla innostuneisuus, vakavuus ja ärtyneisyys.[17] Myös Björkstén jää melko ohueksi hahmoksi, jonka tehtävä on muodostaa vastakohta Runebergille. Tarinan alussa hänet esitetään intoa pursuavana nuorena kaunottarena, joka palvoo runoilijaa. Tarinan kuluessa hänen hahmonsa kehittyy tytönhupakosta vastuulliseksi aikuiseksi naiseksi.[18]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runon kuningas ja muuttolintu -elokuvan aikalaiskriitiikki oli pääosin myönteistä. Runebergin ja Björksténin romanssin esitystapaa luonnehdittiin "soveliaaksi ja viehättäväksi".[19] Uuden Suomen kriitikko piti teoksen yleissävyä "erinomaisena", mutta katsoi sen toisinaan kallistuvan "tavanomaiseen filmiromantiikkaan". Elokuvan koomisiin sivurooleihin kriitikot suhtautuivat nuivasti. Niiden katsottiin häiritsevän elokuvan tunnelmaa.[15] Vaikka tarinan historialliset henkilöt puhuivat äidinkielenään ruotsia, eikä suomea ylipäätään juuri puhuttu 1800-luvun Porvoossa, elokuva tehtiin taloudellisista syistä suomenkielisenä. Olihan kohdeyleisö pääosin suomenkielistä. Suomen ruotsinkielisen lehdistön kriitikot suhtautuivat ratkaisuun pääosin suopeasti. Ruotsalaisen Upsala-lehden kriitikko sitä vastoin piti teoksen suomenkielisyyttä jopa koomisena.[20]

Runon kuningas ja muuttolintu sai televisioensi-iltansa 2. helmikuuta 1958.[21] Maaliskuun 1978 televisioesityksen yhteydessä Helsingin Sanomien Mauri Taviola kirjoitti elokuvan olevan "kovin kulturelli, vaikka nykyisen katsannon mukaan kovin epäuskottava". Arto Pajukallio arvioi aikanaan, että teoksen viihdyttävyys perustuu "lumolle ajasta jota sellaisenaan ei ole ollutkaan".[22] Vuoden 2012 televisioesityksen aikaan julkaistussa arviossa Pajukallio luonnehti elokuvaa säätytietoiseksi epookkidraamaksi, suurmiehen ylistykseksi, jossa naisesta tehdään syntipukin.[23]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhennyksistä huolimatta Runon kuningas ja muuttolintu -elokuvasta tuli melko pitkä, 115 minuuttia. Ensi-iltaa siirrettiin epävakaan maailmantilanteen johdosta: ensin sen oli määrä olla 19. marraskuuta 1939, sitten päiväksi muutettiin 31. joulukuuta 1939 ja lopulta elokuva sai ensiesityksensä 6. lokakuuta 1940. Runon kuningas ja muuttolintu oli vuoden 1940 paras yleisömenestys kotimaassaan. Vuoden 1945 loppuun mennessä se oli saanut 576 473 maksanutta katsojaa. Teoksen ruotsinkielinen versio myytiin Tanskaan ja Ruotsiin. Kööpenhaminan Palladium-teatterissa siitä tuli kaupallinen mahalasku.[24] Ruotsinkielisessäkin versiossa tosin puhutaan pääosin suomea, vain muutama juhlallinen kohtaus on ruotsinnettu.[20]

Finnkino Oy on julkaissut elokuvan myös DVD:nä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 3/2012 sivu 29
  2. Kuin elävinä edessämme, s. 422
  3. Kuin elävinä edessämme, s. 132
  4. Suomen kansallisfilmografia 2, s. 570
  5. Kuin elävinä edessämme, s. 83
  6. Suomen kansallisfilmografia 2, s. 573
  7. Kuin elävinä edessämme, s. 414 ja 415
  8. Kuin elävinä edessämme, s. 416
  9. Kuin elävinä edessämme, s. 417
  10. Kuin elävinä edessämme, s. 418
  11. Kuin elävinä edessämme, s. 420
  12. Kuin elävinä edessämme, s. 422
  13. Kuin elävinä edessämme, s. 277
  14. Kuin elävinä edessämme, s. 83 ja 86
  15. a b Kuin elävinä edessämme, s. 219
  16. Kuin elävinä edessämme, s. 313 ja 314
  17. Kuin elävinä edessämme, s. 124, 128, 130
  18. Kuin elävinä edessämme, s. 132
  19. Kuin elävinä edessämme, s. 442
  20. a b Kuin elävinä edessämme, s. 222
  21. Runon kuningas ja muuttolintu Elonetissä
  22. Suomen kansallisfilmografia 2, s. 572 ja 573
  23. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 27.1.2012, sivu D 9
  24. Suomen kansallisfilmografia 2, s. 574