Tämä on lupaava artikkeli.

Johan Ludvig Runeberg

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta J. L. Runeberg)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Runeberg” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan artikkelissa Runeberg (täsmennyssivu).
Johan Ludvig Runeberg
Johan Ludvig Runeberg. Albert Edelfeltin maalaus vuodelta 1893.
Johan Ludvig Runeberg. Albert Edelfeltin maalaus vuodelta 1893.
Syntynyt 5. helmikuuta 1804
Pietarsaari, Ruotsi
Kuollut 6. toukokuuta 1877 (73 vuotta)
Porvoo, Suomi
Ammatit runoilija, opettaja, toimittaja
Kansalaisuus suomalainen
Tuotannon kieli ruotsi
Puoliso Fredrika Runeberg (avioituivat 1831)
Lapset Anna Carolina
Ludvig Mikael
Lorenzo
Walter
Johan Wilhelm
Jakob Robert
Edvard Moritz
Fredrik Karl
Vanhemmat Lorens Ulrik Runeberg
Anna Maria Malm
Tunnustukset professorin arvo (1844)
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomalainen runoilija, opettaja, toimittaja ja professori. Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana. Hänen ruotsiksi kirjoittamansa työt vaikuttivat voimakkaasti myös Ruotsin kirjallisuuteen.[1] J. L. Runebergin puoliso oli kirjailija Fredrika Runeberg.[2]

Runeberg oli hyvin huomattava lyyrillinen ja eepillinen runoilija. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaisista kulttuurikansaa sen omissa ja muiden silmissä. Hän loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja luonnosta ja antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin. Hän nousi jo elinaikanaan suurmiehen asemaan ja Runebergin päivää alettiin juhlia jo hänen elinaikanaan.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin vanhemmat olivat merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. Johan Ludvig, kutsumanimeltään Janne, syntyi isän ollessa merillä. Runeberg syntyi helmikuussa 1804, mutta ei ole täysin varmaa, oliko päivämäärä 5. vai 7. helmikuuta. Hän itse vietti kuitenkin syntymäpäiviä helmikuun viidentenä. Isä näki Johanin ensi kerran pojan ollessa kolmevuotias. Johan oli esikoinen, ja hänellä oli kolme sisarta, Ulrika Carolina, Emilie ja Maria Mathilda, ja veljet Viktor ja Nestor, jotka molemmat jatkoivat isänsä työtä. Ulrika Carolinasta tuli runoilija, ja Emilie ”Emma” oli pietisti, joka muun muassa hoiti sokerileipomoa ja opetti Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä. Maria Mathildasta tuli käsityönopettaja ja lisäksi sekä Emilie että Maria olivat harrastaneet musiikkia. Runebergin veljenpoika oli pianisti Rudolf Sjögren, joka oli syntynyt neljä vuotta ennen isänsä Nestorin kuolemaa.[3]

Runeberg sairasti lapsuudessaan risataudin, joka johti rauhasturpoamiin. Runebergin fyysinen kehitys hidastui sairauden johdosta niin, että hän oppi kävelemään vasta kolmen tai neljän vuoden ikäisenä.[3]

Opiskeluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runeberg suoritti ylioppilastutkinnon Turussa 1822 ja aloitti seuraavana vuonna Turun akatemiassa filosofian opinnot. Hän liittyi Pohjalaiseen Osakuntaan. Opiskeluaikana hänen ystäväpiiriinsä kuului muita pohjalaisia, kuten Johan Jakob Nervander, J. V. Snellman ja uusimaalainen Elias Lönnrot. Runeberg valmistui filosofian kandidaatiksi heinäkuussa 1827. Kesällä 1827 Runeberg asui arkkipiispa Jakob Tengströmin virkatalossa Paraisilla, missä hän opetti lapsia. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa ja kirjailijan Fredrika Tengströmin, jonka setä arkkipiispa oli. Opiskelurahoja hän ansaitsi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Ensin mainitun paikkakunnan innoittamana syntyi 1830 hänen esikoiskokoelmassaan julkaistu runo ”Saarijärven Paavo” (Bonden Paavo). Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä 1826 ilmestynyt ”Auringolle” (Till solen).[2][4]

Ura Helsingissä ja Porvoossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Wilhelm Ekman, Johan Ludvig Runeberg, 1849.
Runebergien asunto Porvoossa Aleksanterinkadun ja Kirkkokadun (nyk. Runeberginkatu) kulmassa.

Runeberg muutti Helsinkiin 1828 Helsingin yliopiston muutettua uuteen pääkaupunkiin. Hänestä tuli 1830 kaunopuheisuuden dosentti. Tehtävään kuului klassillisten ja uusien kielten opetusta. 1833 hän haki yliopiston Rooman kirjallisuuden apulaisen virkaa. Yliopistotoveriensa kanssa Runeberg perusti myös uuden oppikoulun Helsingfors lyceumin.[2][5]

Runeberg oli vuonna 1832 perustetun Helsingfors Morgonblad -lehden ensimmäinen toimittaja. Samana vuonna hän julkaisi Helsingfors Morgonbladissa useita Ruotsin akatemiaa ja ruotsalaista runoutta kritisoivia artikkeleita. Helsingin-vuosinaan Runeberg asui useissa eri osoitteissa eri puolilla kaupunkia. Alkuvuonna 1837 Runeberg sai Porvoon kymnaasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran, ja perhe muutti pysyvästi Porvooseen. Opettajanuransa ohella hän toimitti Borgå Tidning -lehteä vuosina 1838–1839. Runeberg sai professorin arvon 1844.[2][6][7] Runeberg käytti paljon aikaa 1850-luvulla virsikirjatyölle ja virsirunoilulle. Hän toimi opettajana aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 1857 ja keskittyi sen jälkeen kirjoittamiseen. Runeberg halvaantui vuonna 1863 saatuaan metsästysretkellä aivoverenvuodon. Hän vietti loppuelämänsä pääasiassa vuodepotilaana.[2]

Runebergin runoilijanolemus muodostui 1830-luvun aikana. Sen olennainen tekijä oli klassillisen antiikin kirjallisuuden ja moraalin syvällinen omaksuminen. Opetustyö ylläpiti ja syvensi Runebergin suhdetta kreikkalaiseen ja roomalaiseen runouteen. Antiikin kirjallisuuden harrastukseen liittyi suoranaisesti myös 1820-luvulla suuressa muodissa ollut kiinnostus balkanilaiseen kansanrunouteen. Runeberg sai myös vaikutteita ajan porvarillis-romanttisesta virtauksesta sekä huvinäytelmiinsä että kolmannen runokokoelman runoihin ja Hannan ilmentämään perhe-epiikkaan.[2]

Vuonna 1832 Runeberg julkaisi noin tuhannen heksametrisäkeen mittaisen Hirvenhiihtäjät-runon, jonka tekemisen oli aloittanut kuusi vuotta aikaisemmin. Hirvenhiihtäjät oli suomalaisen kansanelämän tutkielma. 1833 Runeberg julkaisi toisen kokoelmansa Dikter. Andra häftet (Runoja. 2.), joka verrattuna ensimmäiseen kokoelmaansa oli itsenäisempi. Vuonna 1836 hän julkaisi kolmilauluisen, eeppisen runokokoelman Hanna, joka sijoittui pappilamiljööseen. 1841 hän julkaisi Julqvällen-runon, joka käsitteli iän ja yhteiskunnallisen aseman vaikutusta rohkeuteen ja mielentilaan. Samana vuonna hän julkaisi Nadeschda runoelman.[2][6][8] Vuonna 1844 Runeberg julkaisi eepoksen Kuningas Fjalar, jonka teemana oli jumalallisen luonnonjärjestyksen ja ihmisen tahdon suhde. Hän julkaisi Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan 1848. Toisen osan hän julkaisi 1860. Heti toisen osan julkaisun jälkeen alkoi nopea suomennostyö. Vänrikki Stoolin tarinat julkaistiin vihkoina 1870–1877 välisenä aikana.[9]

Maamme-laulun ja koko Vänrikki Stoolin tarinoiden taustalla oli poliittinen levottomuus, joka johti Euroopan vallankumousvuoteen 1848. Tarinoiden yleissävy on konservatiivisen isänmaallinen ja samalla usein myös humoristinen; sillä oli ratkaiseva vaikutus suomalaisen isänmaatunteen muodostumiseen ja sen uushumanistiseen luonteeseen.[2]

Runebergista tuli jo eläessään ”Suomen ensimmäinen suurmies”.[2] Runebergin päivää juhlittiin aina 5. helmikuuta hänen 50-vuotispäivästään asti. Myöhemmin Porvoon teinit alkoivat käydä laulamassa Runebergin ikkunan alla tämän syntymäpäivänä.[10]

Sanonnalla ”puhuu kuin Runeberg” viitataan taitavaan sanakäyttöön, siihen, että pystyy herättämään tunteita, sekä että puhuu kauniisti ja vuolaasti. Runeberg lausui runojaan ulkoa ja esiintyi mielellään etenkin naisille.[11]

Kuolema ja hautajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin kuolemasta julkaistu artikkeli Suomen Kuvalehdessä 15. toukokuuta 1877.
Runebergin hautamuistomerkki Porvoon Näsinmäellä.

Runeberg kuoli 6. toukokuuta 1877, ja hänet haudattiin Näsinmäen hautausmaan korkeimmalle kummulle. Kallioon louhittu hautaholvi somistettiin kasvein. Runebergin hautajaiset 12. toukokuuta 1877 olivat suuret ja juhlalliset. Helsingistä tuli kolme junavaunullista hautajaisvieraita ja hautajaisiin osallistuivat koko valtiopäivät. Hautajaissaaton reitti Runebergin kotitalolta oli peitelty kuusenhavuilla ja reunustettu pikkukuusilla. Kuusenhavuilla oli koristeltu myös Porvoon rakennuksia, kaupungin kaupat olivat kiinni koko päivän ja Helsingissäkin kolme tuntia. Kulkue oli niin pitkä, että sen alkupää oli jo haudan äärellä eivätkä viimeiset olleet vielä päässeet lähtemään vainajan kotitalolta. Kulkuetta johtivat Suomen Kaartin soittokunta ja Ylioppilaskunnan Laulajat, joka lauloi haudalla Fredrik Paciuksen johdolla Runebergin sanoittaman Maamme-laulun. Hautapuheen koko kansan puolesta piti J. V. Snellman, myös Zachris Topelius ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Georg Wallgren puhuivat.[12][13] Runebergin vaimo, kirjailija Fredrika Runeberg haudattiin miehensä rinnalle vuonna 1879, hänen nimensä on muistomerkin toisella puolella.[14]

Hautamuistomerkin saamiseksi järjestettiin pian Runebergin kuoleman jälkeen kansalaiskeräys ja vuonna 1879 suunnittelukilpailu, joka oli lajissaan Suomen ensimmäinen. Kilpailu jouduttiin uusimaan vuosina 1880 ja 1885, koska ensimmäisen kilpailun voittanut ruotsalaisen kuvanveistäjä Per Hasselbergin ehdotus osoittautui liian kalliiksi toteuttaa ja toisella kerralla palkintolautakunta ei ollut tyytyväinen jätettyihin ehdotuksiin. Kolmannen kilpailun voitti kuopiolainen arkkitehti Ferdinand Öhman.[15][16] Muistomerkki paljastettiin lopulta 5. toukokuuta 1888. Se on korkea musta graniittipaasi, jonka etusivua koristaa tähti ja takasivua tähti ja lyyra. Siihen on kirjoitettu sanat ”Fosterlandet reste vården”.[17][18]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin puoliso oli kirjailija Fredrika Tengström. Fredrikan setä oli arkkipiispa. Fredrika ja Johan menivät naimisiin tammikuussa 1831. He saivat kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena:[2][19]

  • Anna Carolina (1832–1833) oli Runebergien ensimmäinen lapsi. Hänellä kerrotaan olleen pitkä, ruskea tukka ja ruskeat silmät. Hän oli koko ajan sairaalloinen ja menehtyi elokuussa 1833 ehdittyään täyttää vuoden. Tytön kuolema oli perheelle traumaattinen, ja Fredrika oli aina lasta odottaessaan toivonut saavansa tyttären.
  • Ludvig Mikael (1835–1902)
  • Lorenzo (1836–1919)
  • Walter Magnus (1838–1920)
  • Johan Wilhelm (1843–1918)
  • Jakob Robert (1846–1919)
  • Edvard Moritz (1848–1851), kuoli tulirokon komplikaatioihin.
  • Fredrik Karl (1850–1884)

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maamme” -runon alku. Ote Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennoksesta. Albert Edelfeltin kuvitus.

Runeberg kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi. Hänen tunnetuin teoksensa on Vänrikki Stoolin tarinat, johon kuuluu yhteensä 35 runoa. Runot kertovat vuosien 1808–1809 Suomen sodan sankareista. Fredrik Paciuksen säveltämänä kokoelman avausrunosta Maamme (Vårt land) tuli Suomen kansallislaulu.[2] Yksi Vänrikki Stoolin tarinoissa toistuva ja ilmeisesti Runebergille läheinen teema on köyhien ja vähäisten ihmisten vilpitön isänmaanrakkaus ja siitä seuraava onni, joka kompensoi heidän osattomuuttaan.[20]

Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne, 1832) on yhdeksän laulua käsittävä heksametrirunoelma, joka kuvaa kansanelämää. Sen aiheena on hirvenajo, johon kietoutuu myös kosiotarina. Itse tapahtumilla ei kuitenkaan ole itsenäistä merkitystä. Ne muodostavat kuvauksen kehykset.[21] Kukin henkilöistä edustaa jotakin yleistä ideaa, joka esitetään epiteettinä (”toimekas Anna” ja ”mielevä Pekka”).[2][22]

Runeberg oli hyvin huomattava lyyrillinen ja eepillinen runoilija; häntä arvostettiin jo 1830-luvulla Ruotsissa ja Venäjällä. Suomalaisten silmissä Runebergin merkitystä lisäsi aikakausi, jona hän toimi. Yhdessä Elias Lönnrotin kanssa hän oli luomassa suomalaista kulttuuria sen omissa ja muiden silmissä. Hän loi 1830- ja 1840-luvulla ihannekuvan Suomen kansasta ja Suomen luonnosta ja antoi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomelle moraalisen identiteetin.[2]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runeberg aloitti eurooppalaisena romantiikan runoilijana: erityisesti kokoelmissa Runot Runebergin runominä löytää itsensä luonnosta. Hän käytti runoissaan puhujana myös naisia, mikä johtuu hänen kiinnostuksestaan Kantelettareen. Runosarjan Idyllejä ja epigrammeja myötä Runeberg muutti tyylinsä kansainvälisestä kansalliseksi romantikoksi. Kokoelmassa ilmestyi muun muassa runo ”Saarijärven Paavo”, jossa kansanmies taistelee luonnonvoimia vastaan, jolloin muodostui sitkeän suomalaisen identiteetti. Runeberg naamioi isänmaalliset ajatukset luonnonkauden ylistykseen. Runeberg korosti runoissaan paljon järviä ja korkeita paikkoja. Hän kirjoitti myös romanttis-traagisia runoja, kuten sarjassa Mustasukkaisuuden öitä ja runoelmassa Nadeschda. Hirvenhiihtäjät oli Runebergin kansallinen eeposrunoelma. Hän käytti tuolloin heksametristä runomittaa. Toinen klassinen eepos on Hanna. Hannassa ja Salamiin kuninkaat -näytelmässä on vaikutteita antiikin Kreikan runoudesta. Runebergin isänmaallinen runous vetosi akateemiseen suomenkieliseen eliitin.[23][24]

Runebergin varhaisista, kouluvuosina, tehtyjen runojen esikuvana ovat 1700-luvulla toimineet Anna Maria Lenngren, Carl Michael Bellman, Michael Choraeus ja Frans Mikael Franzén. Yliopistoaikana hän tutustui modernimpiin ruotsalaisiiin runoilijoihin ja eurooppalaisiin kirjailijoihin. Häneen vaikuttivat suuresti Johann Gottfried von Herder ja Henrik Gabriel Porthan. Antiikin runoilijoista Runberg oli perehtynyt Homerokseen.[6]

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergintorttu on nimetty J. L. Runebergin mukaan.
Walter Runeberg, Johan Ludvig Runebergin muistomerkki, 1885, Esplanadin puisto.

Runeberg sai pian kuolemansa jälkeen osakseen lukuisia kansallisia kunnianosoituksia. Varhaisimpia näistä oli hänen Porvoon keskustassa sijainneen Runebergin kodin muuttaminen Suomen ensimmäiseksi kotimuseoksi. Museo avattiin yleisölle vuonna 1882, vain viisi vuotta J. L. Runebergin kuoleman jälkeen ja kolme vuotta hänen vaimonsa Fredrika Runebergin kuoleman jälkeen.[2] Se kuuluu edelleen Porvoon merkittävimpiin matkailunähtävyyksiin.[25]

Suomessa on useita Runebergille pystytettyjä patsaita tai muistomerkkejä. Näistä vanhimmat ja huomattavimmat ovat vuonna 1885 paljastetut Helsingin ja Porvoon patsaat, molemmat runoilijan pojan Walter Runebergin veistämiä. Esplanadin puistossa sijaitsevassa Helsingin patsaassa on kaksi pronssista hahmoa: Korkean jalustan huipulla seisova, lyseonlehtorin virka-asussaan kuvattu Runeberg sekä hänen jalkojensa juuressa oleva Suomi-neito, joka kannattelee kuparitauluun kaiverrettuja Maamme-laulun sanoja. Porvoon Runeberginpuiston patsas on kopio Helsingin patsaasta, mutta pienemmässä koossa ja ilman Suomi-neidon hahmoa.[26]

Runebergin synnyinkaupungissa Pietarsaaressa paljastettiin vuonna 1904 patsas, joka on niin ikään Walter Runebergin käsialaa.[27] Lisäksi kaupungin ulkopuolella sijaitseva kalastusmaja, jossa Runeberg vietti lapsena kesiään vanhempiensa kanssa, on museoitu ja tunnetaan Runebergin tuvan nimellä.[28] Ruovedellä paljastettiin vuonna 1954 Runebergin muistomerkki, ja kunnan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu Runebergin lähde, jonka partaalla tämän väitetään kirjoittaneen tunnetun runonsa ”Sua lähde kaunis katselen”.[29] Turussa Runeberg on ikuistettu Harry Kivijärven veistämään patsaaseen Runeberg, Lönnrot, Snellman, lempinimeltään ”Kolme vekkulia”. Patsas paljastettiin vuonna 1968 näiden kolmen Turun Akatemiassa opiskelleen suurmiehen muistoksi ja sijaitsee Turun yliopiston päärakennuksen edessä.[30]

Runebergillä on nimikkokatuja, -aukioita ja -puistoja useissa suomalaisissa kaupungeissa ja Tukholmassa. Huomattavimpia ovat Helsingin Kampissa ja Töölössä sijaitseva Runeberginkatu sekä Porvoon ja Pietarsaaren Runeberginpuistot. Hänen mukaansa on nimetty myös Runeberg-projekti, pohjoismaisen kirjallisuuden elektroninen julkaisuprojekti, ja Runeberg-palkinto, yksi Suomen huomattavimmista kirjallisuuspalkinnoista. Suomenruotsalaista kirjallisuutta ja kulttuuria vaaliva Svenska litteratursällskapet i Finland perustettiin vuonna 1885 Runebergin muistoa kunnioittamaan. Vuonna 2004 lyötiin Runebergin kunniaksi nimellisarvoltaan kymmenen euron hopeinen juhlaraha.[2][31][32][33]

Näkyvin Runebergin osakseen saamista kunnianosoituksista on Runebergin päivä, jota vietetään vuosittain runoilijan syntymäpäivänä 5. helmikuuta ja joka on vakiintunut liputuspäivä.[2] Päivää juhlistetaan syömällä runebergintorttuja, makeita leivonnaisia, joita Runebergin kerrotaan mielellään nauttineen.[34]

Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Runebergin kuvan yhden lentokoneensa pyrstöön.[35]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin teoksia:[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. E-kirja. Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi, Suolatut säkeet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Helsinki 1997. ISBN 951-71794-7-2. Ellibs, Turku, 2007. 978-952-99867-3-6 (PDF). kirja verkossa
  • Karkama, Pertti: Vapauden muunnelmat: J. L. Runebergin maailmankatsomus hänen epiikkansa pohjalta. Helsinki: SKS, 1982.
  • Kirstinä, Leena: Kirjallisuutemme Lyhyt Historia. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-26-4513-0.
  • Klinge, Matti: Runeberg, Johan Ludvig (1804–1877) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Varpio, Yrjö & Huhtala, Liisi: Suomen kirjallisuushistoria 1, Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin. Helsinki: SKS, 1999. ISBN 951-71788-6-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johan Ludvig Runeberg Historiallisia humanisteja. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 8.5.2015.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q Klinge, Matti: Runeberg, Johan Ludvig (1804–1877) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.11.2015.
  3. a b Rahikainen, Agneta: Merikapteenin poika Runeberg-sivusto. Viitattu 21.11.2015.
  4. Ylioja, Merja: Johan Ludvig Runeberg (Lähde: J. L. Runeberg. Saarijärven museon julkaisuja 2. Saarijärvi 1988) Saarijärvi. Viitattu 21.11.2015.
  5. Varpio, Huhtala s. 123
  6. a b c Varpio, Huhtala s. 220
  7. Varpio, Huhtala s. 225–226, 230
  8. Varpio, Huhtala s. 225–226, 230
  9. Varpio, Huhtala s. 235–239
  10. J. L. Runebergin päivä 5.2. Yle oppiminen. Viitattu 24.11.2015.
  11. Runeberg söi torttuja kahvilassa päivittäin Helsingin Sanomat. 5.2.2015. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 14.12.2015.
  12. Runebergin hautajaiset Porvoon kaupunki. Viitattu 10.5.2015.
  13. Rahikainen, Agneta (suom. Sandberg, Markus): Aikansa sankari: Hautajaiset (Internet Archivessa, tallennettu 22.2.2004) Svenska Litteratursällskapet i Finland. Viitattu 10.5.2015.
  14. Hilska, Sari: Runebergin muisto Porvoossa Svenska Litteratursällskapet i Finland. Viitattu 21.11.2015.
  15. Lindgren, Liisa: Memoria: Hautakuvanveisto ja muistojen kulttuuri, s. 66–80. Helsinki: SKS, 2009.
  16. Porvoo (Internet Archivessa, tallennettu 3.3.2004) Svenska Litteratursällskapet i Finland. Viitattu 9.5.2015.
  17. Näsin hautausmaa Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  18. Runeberg tänään: Hautamuistomerkki (Internet Archivessa, tallennettu 3.3.2004) Svenska Litteratursällskapet i Finland. Viitattu 10.5.2015.
  19. Rahikainen, Agneta & Suvikumpu, Liisa: Lapset Runeberg.net. Viitattu 20.11.2015.
  20. Wrede, Johan: Se kansa meidän kansa on: Runeberg, vänrikki ja kansakunta, s. 33. Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3278-3.
  21. Kannisto s. 174
  22. Kannisto s. 175
  23. Kirstinä s. 75–79
  24. Varpio, Huhtala s. 227–228
  25. Ritalahti, Jarmo: Porvoon tärkeimpien matkailukohteiden kävijämäärät 2009 (s. 11) Itä-Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyystutkimus. Haaga-Helia. Viitattu 21.11.2015.
  26. Lindgren, Liisa: Runoilijan muisto Runeberg-sivusto. Viitattu 21.11.2015.
  27. 2, J. L. Runebergin rintakuvaveistos (PDF) Julkiset taideteokset Pietarsaaressa. Pietarsaaren kaupunginmuseo. Viitattu 25.7.2012.
  28. Pietarsaaren kaupunginmuseo, Runebergin tupa Museot.fi. Viitattu 21.11.2015.
  29. Ruovesi Runeberg-sivusto. Viitattu 21.11.2015.
  30. Turun yliopiston historia Turun yliopisto. Viitattu 21.11.2015.
  31. Näin löydät digitaalista luettavaa puoli-ilmaiseksi Yle Kuningaskuluttaja. 2013. Viitattu 21.11.2015.
  32. Runeberg-kirjallisuuspalkinto Porvoon kaupunki. Viitattu 21.11.2015.
  33. J. L. Runeberg ja runous 10 €, BU Suomen rahapaja. Viitattu 21.11.2015.
  34. Runebergin päivä lähestyy − tässäkö vuoden hittitorttu? MTV3. Viitattu 21.11.2015.
  35. LN-NIA Norwegian Air Shuttle Boeing 737-800 – cn 39444 / ln 3965 Planespotters. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raija Majamaa & Marjut Paulaharju, J. L. Runeberg. Suomen runoilija. SKS 2004. ISBN 951-746-585-8

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]