Johan Ludvig Runebergin muistomerkki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingin patsasta. Muita on mainittu luettelossa J. L. Runebergin patsaista ja muistomerkeistä.
Johan Ludvig Runebergin muistomerkki.

Johan Ludvig Runebergin muistomerkki on Helsingin Esplanadin puistossa sijaitseva runoilija J. L. Runebergin muistomerkki, jonka on veistänyt hänen poikansa, kuvanveistäjä Walter Runeberg. Muistomerkkiin sisältyy Runebergin näköispatsas ja Suomi-neidoksi tulkittu allegorinen jalustahahmo. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1885. Pienempi kopio siitä ilman jalustahahmoa pystytettiin samana vuonna Porvooseen.

Teoksen kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkki sijaitsee puiston keskimmäisen osan eli niin sanotun Runebergin esplanadin keskikäytävällä, sen symmetrisessä keskikohdassa Kluuvikadun ja Kasarmikadun kohdalla. Punagraniittisella jalustalla seisova pronssinen Runebergin hahmo katselee itään, kohti Kauppatoria.

Jalustan naishahmo pitelee taulua, jossa on Maamme-laulun ruotsinkieliset sanat.

Runeberg on kuvattu noin 55-vuotiaana eli pääteoksensa Vänrikki Stoolin tarinoiden toisen osan ilmestymisen aikoihin. Hän on pukeutunut papintakkiin, jota hän käytti toimiessaan Porvoon kymnaasin opettajana. Hän seisoo suorassa oikea käsi rintaansa vasten ja peukalo takinkäänteen alla.[1][2] Jalustan etusivulla on toinen hahmo, karhuntaljaan pukeutunut nainen, joka tunnetaan nimillä Suomi ja Vårt land (”Maamme”).[3] Hahmo pitelee oikeassa kädessään laakeriseppelettä ja nojaa vasemmalla kädellään suureen piirtokirjoitustauluun, johon on kaiverrettu Runebergin kirjoittaman Maamme-laulun ensimmäisen ja kahden viimeisen säkeistön sanat ruotsiksi. Hahmon jaloissa on kirjapino.[1] Naisen on tarkoitus olla Suomen vertauskuvallinen muusa tai mytologinen suojelushenki, ei kansakunnan symboli.[3]

Runebergin nimeä ei mainita muistomerkissä lainkaan, mutta jalustan Eteläesplanadin puoleiselle sivulle on kaiverrettu suomeksi sanat ”Suomen kansa maamme laulajalle” ja Pohjoisesplanadin puoleiselle sivulle vastaavasti ruotsiksi ”Af Finlands folk”. Takasivulla on vuosiluku 1885. Patsaan ja jalustan yhteiskorkeus on kahdeksan metriä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansallisrunoilijaksi julistetulle J. L. Runebergille ehdotettiin patsasta jo vuonna 1872, hänen vielä eläessään.[4] Suomen säätyvaltiopäivät julistivat rahankeräyksen muistomerkkiä varten 31. toukokuuta 1877, vain muutamaa viikkoa Runebergin kuoleman jälkeen, ja asettivat vuoden 1878 alussa valtuuskunnan vastaamaan hankkeesta. Valtuuskunnan puheenjohtajana oli senaattori Lars Theodor von Hellens, sihteerinä kirjailija Zachris Topelius ja varainhoitajana kauppaneuvos Henrik Borgström.[3] Muut jäsenet olivat J. V. Snellman, Lorenz Lindelöf, Otto Donner, Robert Lagerborg ja F. W. G. Hjelt.[5] Muistomerkki tilattiin ilman kilpailua runoilijan pojalta, Pariisissa asuneelta Walter Runebergiltä. Hänen valmistamansa luonnos valmistui 1881 ja hyväksyttiin sen ollessa näytteillä Suomessa vuonna 1882.[1][3] Patsaan asennon innoittajana oli Rooman Lateraanimuseon kokoelmiin kuulunut antiikin aikainen Sofokles-veistos.[4] Käden osalta mallina toimi taidemaalari Hjalmar Munsterhjelm.[2] Patsas valettiin pronssiin Pariisissa. Naishahmo valmistui 1883.[1]

Paljastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkin paljastustilaisuus 6.5.1885.

Muistomerkki paljastettiin Runebergin kuoleman kahdeksanvuotispäivänä 6. toukokuuta 1885 parikymmentuhatpäisen yleisön läsnäollessa.[3] Paljastustilaisuus oli valtava kansanjuhla, jonka yhteydessä koko Helsinki liputettiin ja kaupat suljettiin.[6] Tilaisuuden aluksi 130 torven soittokunta soitti Porilaisten marssin, jonka jälkeen usean sadan hengen "mies- ja naiskööri" lauloin tilaisuutta varten sanoitetun kantaatin. Tämän jälkeen valtioneuvos Wilhelm Lagus piti puheen ruotsiksi, jonka loppuosassa hän sanoi seuraavaa:

»Pronsissa ikuistettuna on hänen miehekäs, korkea wartalonsa astuwa esiin paikaltansa meidän sekä kansan sydämeen, kantamaan pakenewan päiwän tervehdyksen, kaukaisiin tulewiin aikoihin; ja meidän kanssamme tulewat wielä syntymättä olewat sukukunnat Hänessä riemulla näkemään, ja taasen näkemään isänmaanrakkauden kaunihimpien mieleenjohdatusten, woittojen ja muistojen jaloa ilmoittajaa![7]»

Seuraavaksi puhui tohtori Julius Krohn suomeksi:

»Minä tahdon siis waan huomauttaa yhtä seikkaa: Runeberg oli syntynyt Suomen ruotsinkielisestä rantakansasta, mutta näissä runoelmissa kaikissa hän on kuwannut sydän Suomen suomenkielisten seutujen luontoa ja kansaa. Sentähden hän paremmin kuin kukaan muu sopii edustajaksi koko Suomenmaalle, koko Suomen kansalle; hän yhdistää meidät kaikki: kaikki sydämmet ja kaikki mielet.[7]»

Uudessa Suomettaressa kuvattiin paljastushetkeä seuraavasti:

»Tämän jälkeen alkaa ”Maamme” laulu, säweltäjä-wanhuksen, professori Fr. Paciuksen johtamana, mahtawasti kajahdella, ja samassa putoo werho kuwapatsaalta, paljastaen tuon jättiläiskuwan. Yleisö paljastaa päänsä, ja kun laulun wiimeiset säwelet olivat waienneet, raikuu tuhansista riemastuneista rinnoista innokkat ”hurraa” -huudot.[7]»

Hurraahuutojen vaiettua säätyvaltiopäivien maamarsalkka, vapaaherra Samuel Werner von Troil piti puheen ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi. Helsingin kaupunginvaltuuston puolesta piti puheen vapaaherra Maximus af Schultén myös ruotsiksi ja suomeksi. Sen jälkeen soitettiin vielä ”Suomilaulu”.[8]

Uusi Suometar raportoi loppupäivän tapahtumista:

»Juhlan wiettoa jatkui wielä iltapäiwällä. Uudenmaan, Turun, Hämeenlinnan ja Waasan pataljoonain soittokunnat wuorotellen soittiwat patsaan kohdalla lakkaamatta k:lo 5-9 j.pp. Kaartin soittokunta oli soittamssa Kaiwopuistossa, jossa oli juhlapäiwälliset. Illalla oli kaupunki juhlallisesti walaistu.[7]»

Vastaanotto ja versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin patsasta pidettiin Helsingin ensimmäisenä julkisena muistopatsaana,[6] tosin periaatteessa sitä vanhempia on useita, esimerkiksi Keisarinnan kivi ja eräät hautamuistomerkit.[2] Porvoon kopio muistomerkistä paljastettiin 30. toukokuuta 1885.[3]

Walter Runeberg teki patsaasta useita pienoiskopioita eri materiaaleista ja niitä päätyi eri omistajille. Naishahmon alkuperäisen kipsimallin hän lahjoitti vuonna 1895 Borgå lyceumille ja se sijoitettiin koulun yläkerran aulaan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Johan Ludvig Runebergin muistomerkki Helsingin taidemuseon Julkiset veistokset -tietokanta. Viitattu 24.5.2019.
  2. a b c Erik Kruskopf: Veistosten kaupunki – Taidetta Helsingin katukuvassa (suom. Rauno Ekholm), s. 20. Schildts, Helsinki 2000.
  3. a b c d e f g Lars Nyström: Walter Runeberg – ensimmäinen suuri kuvanveistäjämme, s. 120–126. Lars Nyström, Porvoo 2007.
  4. a b Johan Ludvig Runebergin patsas; Runebergin Esplanadi; Helsinki Finna.fi. Viitattu 24.5.2019.
  5. Komitea Runebergin muistopatsasta warten Suomalainen Wirallinen Lehti 17.1.1878, s. 1. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 24.5.2019.
  6. a b Asmo Alho & Uljas Rauanheimo: Helsinki ennen meitä – vanhojen kuvien kertomaa, s. 88–89. Otava, Helsinki 1962.
  7. a b c d Helsingistä. Runebergin kuwapatsaan juhlallinen paljastaminen. Uusi Suometar, 7.5.1885, nro 204, s. 2. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.3.2011.
  8. Juhana Ludwig Runebergin muistopatsaan paljastaminen. Suupohjan Työmies, 15.5.1885, nro 37, s. 1-2. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.5.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]